M. J. Lermontov: Runosta "Tšetšentit"

М. Ю. Лермонтов
Ote runosta "Tšerkessit"

X
Komentaja käski kaikki joukot
Kokoontumaan taistoon, kumahti
Hälytyskello; kansa parveilee,
Tönii, jakautuu, järjestyy;
Linnaportit sulkeutuivat. –
Toiset syöksyivät kuin myrsky
Estääkseen tšerkessien voimaa
Tai maistaa kunnialla hautaa.
Ja kaikkialla näkyy loimu;
Tšerkessit peittävät kentän;
Rivit liikkuvat kuin leijonat;
Miekka miekkaa vastaan soi;
Ja urho kaatui yht’äkkiä.
Kuula vinkui yön pimeässä,
Ja kaatui rivi pelottomia;
Mutta kaikki sekoittui mustaan savuun.
Täällä riehuu villi hevonen,
Keihäs rinnassaan, se hirnahtaa
Ja nousee pystyyn, laukkaa läpi
Venäläisrivien; kaatuu maahan,
Vääntelehtii, ratsastajan peittää –
Kaikkialla kuuluu voihke, huuto.

X
Tykkien jylinä pauhaa kaikkialla;
Ja täällä haavoittunut sankari
Tahtoo huutaa uskolliselle joukolle;
Mutta ääni sammuu huulille.
Toinen syöksyy taistelukentälle;
Juoksee, nielaisee pölyä ja tuhkaa;
Kolmesti välähti teräsmiekka,
Ja miekka jää liikkumatta ilmaan;
Kilpi kilahtaa ja putoaa hartioilta;
Keihäs lävistää olkapään,
Ja veri vuotaa siitä virtanaan.
Onneton puristaa haavojaan
Kylmällä, vapisevalla kädellä.
Yhä etsii hän pyssyään;
Kaikkialla pauketta, luodit vinkuvat;
Kaikkialla kuuluu tykkien ulvonta;
Kaikkialla kuolema ja kauhu
Raivoavat vuorilla, laaksoissa, metsissä;
Kaupungissa asukkaat vapisevat;
Ja jylinä kohoaa taivaalle.
Toinen iskee tšerkessiä –
Turhaan hänen miekkansa välähtää.
Vielä kerran iski – hänen kätensä,
Nostettuna ylös, kangistui.
Hän yritti paeta. Hänen jalkansa
Vapisi, pysähtyi, halvaantui;
Nousi ja kaatui. Mutta nyt syöksyy
Hevosen selässä hurja tšerkessi
Lävistäen pistinrivin; hän ryntää raivolla
Ja pitää miekan päänsä päällä;
Hän käy taisteluun kasakan kanssa;
Heidän sapelinsa loistavat terävästi;
Jo niitty soi, nuoli värisee;
Kohtalokas isku iskeytyy.
Nuoli kiiltää, viheltää, vilahtaa,
Ja hetkessä se tappaa kasakan.
Mutta yhtäkkiä hän on saarroksissa;
Keihäät lävistävät hänen ruumiinsa.
Ruhtinas itse kuolee haavoihinsa;
Hän kaatuu hevosen selästä – ja kaikki pakenevat,
Jättäen taistelukentän.
Vain venäläiset tykit jylisevät
Kauhulla heidän yläpuolellaan.
Vähitellen hiljenee kova taisto,
Vain vuorten juurella pöly pyörii.
Tšerkessit pakenevat voitettuina,
Takaa-ajettuina joukolla
Pelottomien Donin poikien,
Joita Rein, Loire ja Rhône
Ovat nähneet rannoillaan –
He tuovat mukanaan kuolemaa ja kauhua.

XI
Kaikki on hiljentynyt; vain harvoin –
Kuulet laukauksen vuorten takaa;
Harvoin näkyy kasakka
Syöksymässä suoraan taisteluun,
Ja leirissä on jo rauha.
Kaupunki on pelastettu, ja joen yllä
Majakka loistaa, ja vartija kulkee;
Hän katsoo ympäriinsä tarkalla silmällä
Ja kantaa olallaan pyssyä.
Vain kuuluu: kuka kulkee?
Vain harvoin kaikuu kova ääni;
Vain harvoin kiitää ohi
Hurja kasakka venäläisleirin halki.
Vain harvoin huutaa musta korppi
Nälkäisenä, raadonsyöjänä;
Vain harvoin välähtää, loistaen,
Tuli sotilaiden teltassa.
Ja harvoin hiukan kiiltää teräs,
Ruosteinen verestä taistelussa,
Tai huudahtaa äkisti yksinäisyydessä
Leirin lähellä venäläinen vartija;
Kaikkialla vallitsee rauha.