Thomas Mairin ja Luca Trainin kaltaiset tapaukset, joissa yksittäiset henkilöt tekevät äärioikeistolaisia väkivallantekoja, tuovat esiin monimutkaisempia ilmiöitä yhteiskunnassamme. Mair, joka murhasi Jo Coxin vuoden 2016 Brexitin alla, ja Traini, joka ampui kuusi afrikkalaista siirtolaista Maceratassa, ovat esimerkkejä yksinäisistä susista, jotka ovat radikalisoituneet yhteiskunnallisista ja henkilökohtaisista syistä. Mairin tapaus, joka oli täydellinen yllätys viranomaisille, on erityisen kiinnostava, sillä hän oli täysin eristäytynyt henkilö, joka ei kuulunut mihinkään äärioikeistoon suoraan, mutta oli syvästi kiinnostunut sen ideologiasta.

Mairin elämäntarina tuo esiin yksilön irtautumisen ja vieraantumisen yhteiskunnasta. Hän oli sosiaalisesti eristäytynyt, ei osallistunut aktiivisesti äärioikeistolaisten liikkeiden toimintaan, mutta oli silti vakuuttunut radikaalista maailmankuvasta. Hänen kirjahyllystään löytyi teoksia, jotka käsittelivät natsismia, Ku Klux Klania, ja muita äärioikeistolaisia ideologioita. Mair ei vain kerännyt kirjoja, vaan myös keräsi tietoa, joka voisi tukea hänen uskomuksiaan, kuten Anders Behring Breivikin toimia ja toisten massamurhaajien elämäkertoja. Hänen elämäntarinansa ei ole vain kertomus äärioikeistolaisten ideologioiden omaksumisesta, vaan myös henkilökohtaisista pettymyksistä ja vihan lietsomisesta, joka päätyy väkivaltaan.

Mairin ja Trainin kaltaiset henkilöt ovat usein sosiaalisia ulkopuolisia, jotka elävät syrjässä valtavirrasta. Heidän tekojensa takana ei aina ole organisoituneita äärioikeistolaisia ryhmiä, vaan pikemminkin yksilön henkilökohtaisia kokemuksia, turhautumista ja ideologioita, joita he omaksuvat itsenäisesti. Tämä yksinäisten susien ilmiö on erityisen vaarallinen, sillä se on vaikeammin havaittavissa ja ennakoitavissa. Vaikka nämä henkilöt voivat olla aktiivisia verkossa ja omaksua radikaaleja ajatuksia, he eivät välttämättä ole mukana näkyvissä äärioikeistolaisissa ryhmissä tai liikkeissä. Heidän radikalisoitumisensa voi tapahtua hyvin hitaasti ja vaiheittain, ja usein se jää huomaamatta, kunnes väkivallan teko on jo toteutettu.

Trainin tapaus Maceratassa on toinen esimerkki siitä, kuinka yksittäinen henkilö voi radikalisoitua ja ryhtyä terroritekoon. Hänen tarinansa on samankaltainen kuin Mairin: hänellä oli äärioikeistolaisia mieltymyksiä, hän oli osallistunut kansallismielisiin mielenosoituksiin ja omisti äärioikeistolaisia materiaaleja. Hänen syynsä ammuntaan, joka kohdistui kuuteen afrikkalaiseen siirtolaiseen, oli hänen vihan tunteensa, joka oli kasvanut osaksi hänen äärioikeistolaista maailmankuvaansa. Kuitenkin, kuten Mair, myös Traini oli yksinäinen ja vieraantunut yhteiskunnasta. Hänen yhteyksensä äärioikeistolaisiin liikkeisiin olivat löyhät, mutta hänen maailmankuvansa oli silti vahvasti oikeistopopulistinen.

On tärkeää ymmärtää, että vaikka nämä yksilöt voivat toimia itsenäisesti ja ilman selkeää yhteyksiä äärioikeistolaiseen yhteisöön, heidän tekojensa taustalla on usein laajempia yhteiskunnallisia ja ideologisia virtauksia. Esimerkiksi Mairin teko, joka tapahtui juuri ennen Brexitin kansanäänestystä, heijasti sen aikaisia pelkoja maahanmuutosta ja kansallisesta identiteetistä. Brexitin kannattajat käyttivät maahanmuuttoa pelon lietsomiseen, ja tämä ympäristö saattoi vaikuttaa Mairin päätökseen toimia väkivaltaisesti. Samoin Trainin teko oli osittain seurausta hänen henkilökohtaisesta vihastaan maahanmuuttajia kohtaan, mutta sen taustalla oli myös laajempi yhteiskunnallinen ilmapiiri, jossa äärioikeistolaisten ajatusten leviäminen oli saanut jalansijaa.

Molemmissa tapauksissa on selvää, että radikalisoituminen ei tapahdu tyhjiössä. Yksittäinen henkilö voi olla altis äärioikeistolaiselle ajattelulle, jos hänen elämäänsä on jo ennestään vaikuttanut yhteiskunnallinen vieraantuminen, taloudellinen epävarmuus ja henkilökohtaiset pettymykset. Lisäksi internet ja muut verkkoalustat tarjoavat helpon pääsyn äärioikeistolaiseen materiaaliin, joka voi lujittaa jo valmiiksi epävakaata maailmankuvaa. Tämä on tärkeä tekijä, joka ei aina ole ilmeinen, mutta joka voi selittää, miksi yhä useampi yksilö radikalisoituu ilman selkeää yhteyttä äärioikeistolaisiin organisaatioihin.

Radikalisoitumisen ymmärtäminen edellyttääkin laajempaa pohdintaa yhteiskunnallisista tekijöistä, jotka voivat johtaa väkivaltaan. Tämä ei ole pelkästään kysymys yksilön henkisestä tilasta, vaan myös laajemman yhteiskunnallisen ilmapiirin vaikutuksesta. Äärioikeistolainen radikalisoituminen ei ole vain yksittäisten epäonnistuneiden tai eristäytyneiden henkilöiden ilmiö, vaan osa laajempaa kulttuurista ja poliittista muutosta. Tämä muutos näkyy erityisesti maahanmuuttoon, kansalliseen identiteettiin ja populistiseen liikehdintään liittyvissä keskusteluissa.

Miten yksinäiset susiterroristit muokkaavat yhteiskuntaa ja ideologiaa?

Yksinäisten susien, eli terroristeina toimivien yksilöiden, tapausten tarkastelu paljastaa usein syvemmän psykologisen ja ideologisen ulottuvuuden, joka on monessa suhteessa kytköksissä nyky-yhteiskuntien ongelmiin. Tarrantin tapaus, kuten myös Breivikin ja muiden samankaltaisten toimijoiden, tuo esille yksilöiden radikalisoitumisen monimutkaisen dynamiikan, jossa yhdistyvät henkilökohtaiset traumat, ideologiset harhaluulot ja yhteiskunnan ulkopuolelle jäämisen kokemus.

Tarrantin manifesti ja sitä seuraavat oikeudenkäynnit paljastavat, kuinka yksinäiset susit voivat muuttaa yhteiskuntien poliittista ilmapiiriä ja yhteisön uskoa omaan eheään tulevaisuuteen. Hänen matkastaan ympäri maailmaa, niin sanotusta "maailmanpelastajan" roolistaan kuin väkivaltaisista teoistaan, voi nähdä ristiriidan, joka yhdistää häntä Breivikin kaltaisiin radikaaleihin. Molemmat jakavat lähes identtisiä oireita, kuten ylikorostuneen itsekeskeisyyden ja patologisen narsismin, jotka ilmenevät heidän kirjoittamissaan manifesti-teksteissä ja itsepuheessa. Kuten Breivik, Tarrant ei katuu tekojaan, vaan pitää itseään oikeudenmukaisena toimijana, joka taistelee "valkoisen kansan" puolesta.

Erityisesti heidän suhteensa "uhreihin" on kiinnostava. Tarrant ja Breivik itse asiassa käyttivät usein sanoja kuten "invasiot" ja "valkoinen kansanmurha" luodakseen mielikuvan siitä, että he taistelevat vastarintaa sellaista kulttuuria vastaan, joka heidän mielestään on rappeutunut ja murtunut. Manifestit, jotka molemmat kirjoittivat, olivat enemmänkin kehotuksia toimintaan kuin pelkkiä poliittisia puheenvuoroja. Nämä dokumentit, joissa he "haastattelivat itseään", olivat välineitä, joilla he antoivat itselleen oikeuden suorittaa väkivaltaisia tekoja ja saivat kostonhimoistaan moraalisen hyväksynnän.

Kuten Åsne Seierstad toteaa, on selvää, että yksinäiset susit, kuten Tarrant ja Breivik, olivat keskittyneet samaan ideologiseen ytimeen: he olivat osa laajempaa lännen rappion ja arvojensa romahduksen narratiivia, joka oli heidän mielestään viimeinen keino pelastaa kansa ja kulttuuri. Heidän pääagendansa oli estää "muslimien maahanmuutto" ja palauttaa perinteiset perhearvot, joita he pitivät ainoina keinoina lännen selviämiselle.

Terroristien tekemien tekojen taustalla oleva psykologinen mekanismi on tärkeää ymmärtää, sillä se ei ole pelkästään ideologian tai poliittisten näkemysten ilmentymä, vaan myös henkilökohtaisen turhautumisen ja epäonnistumisen seurausta. Yksinäiset susit saattavat olla henkilöitä, jotka kokevat itsensä yhteiskunnassa ulkopuolisiksi tai epäonnistuneiksi, mikä ruokkii heidän vihaansa ja radikalisoitumistaan. Tässä yhteydessä on tärkeää tarkastella heidän taustaansa: usein heillä on yhteys traumaperäisiin kokemuksiin, kuten perheväkivaltaan, syrjäytymiseen tai identiteettikriisiin, jotka voivat aiheuttaa tunteen, että maailma on heitä vastaan.

Yksinäiset susit, kuten Peter Mangs ja Pavlo Lapshyn, ovat esimerkkejä siitä, kuinka tällaiset yksilöt voivat kasvaa radikaaleiksi ilman yhteyksiä suurimpiin ääriliikkeisiin. Mangs, joka teki murhia Ruotsissa ja myöhemmin myös uhkasi julkisia henkilöitä, oli itsekin monin tavoin häiriintynyt nuoruudessaan. Hän kasvoi yksin äitinsä kanssa, ja koki ulkopuolisuutta ja vääristyneitä suhteita maailmaan, mikä johti hänen väkivaltaisiin teoihinsa. Lapshyn puolestaan toimi radikaaleilla teoilla, mutta oli myös ulkopuolinen, ei kuuluen suoraan mihinkään ääriryhmään. Näiden yksilöiden tekojen taustalla on usein kyvyttömyys sulautua yhteiskuntaan ja käsitellä omia sisäisiä ristiriitojaan.

Välinpitämättömyys ja kyvyttömyys empatiaan ovat yhteisiä piirteitä, joita nähdään yksinäisten susien teoissa. Tarrantin ja Mangsinkin teot olivat merkkejä täydellisestä välinpitämättömyydestä ja humanististen arvojen hylkäämisestä. Heidän kyvyttömyytensä tuntea myötätuntoa muita kohtaan mahdollisti väkivallan teot ja heidän jatkuva pyrkimyksensä tulla julkisesti tunnistetuiksi. Nämä henkilöt eivät olleet vain väkivaltaisia, vaan myös narsistisia, ja heillä oli tarve saada huomiota, jopa kerskailu teoistaan.

Erityisesti radikalisoituminen, joka pohjautuu ulkopuolisuuden kokemuksiin, on keskeinen tekijä näiden yksilöiden käyttäytymisessä. Yksilöt, jotka kokevat itsensä vieraiksi omassa yhteiskunnassaan, saattavat nähdä itsensä maailman hylkääminä ja päättävät ryhtyä radikaaleihin toimiin, jotka osoittavat heidän "vastarintansa" yhteiskunnallista järjestystä vastaan. Yksinäinen susi voi tulla ammattilaiseksi piiloutumaan yhteiskunnan valvonnasta, vaikka hän ei olekaan osa suurempaa organisoitunutta liikettä.

Terrorismin psykologian ymmärtäminen on avainasemassa, kun pyritään ehkäisemään tulevia tekoja. Yksinäisten susien teot eivät ole yksinkertaisia sattumia, vaan niiden taustalla on syvä juurtunut viha ja epätoivo yhteiskunnassa. Yksilöiden radikalisoitumista voidaan estää, mutta se vaatii monitasoista ymmärrystä ja yhteiskunnallista panostusta ennaltaehkäisyyn. On olennaista, että yhteiskunta tunnistaa radikalisoitumisen merkit ajoissa ja tarjoaa tukiverkostoja niille, jotka kamppailevat omien sisäisten ristiriitojensa kanssa.

Miksi verkkoalustat eivät estäneet äärioikeistolaisen radikalisaation leviämistä?

Atomwaffen-divisioona ja muut äärioikeistolaiset ryhmät ovat esimerkkejä verkossa toimivista yhteisöistä, jotka ovat onnistuneet väistelemään sääntelyn ja valvonnan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa, Texasissa, Virginiassa, Washingtonissa ja Nevadassa, nämä yksilöt ja ryhmät ovat muodostaneet itsenäisiä, mutta ideologisesti yhteenliittyneitä yhteisöjä, jotka jakavat kiihkeän ihailun kolmatta valtakuntaa kohtaan ja osoittavat avoimesti vihaa juutalaisia ja homoseksuaaleja kohtaan. Tällaisten ryhmien jäsenet voivat levittää äärioikeistolaista propagandaansa helposti internetin kautta, kuten pelialustojen ja videojakosivustojen kautta. Atomwaffen-divisioona esimerkiksi julkaisi propagandavideoita Steamissa ja YouTubessa, joissa vaadittiin juutalaisten kaasuttamista. Nämä videot olivat näkyvissä vain, jos käyttäjä antoi suostumuksensa ekstremistisen sisällön katseluun. Tästä huolimatta näiden alustojen työntekijät eivät ryhtyneet toimiin estääkseen tällaisia videoita, mikä herättää kysymyksiä valvonnan puutteista.

Vaikka Steamilla ja YouTubella on käytössään tiettyjä raportointivälineitä, jotka mahdollistavat vihapuheen ja väkivaltaisten uhkauksien ilmoittamisen, alustojen toimijat eivät ole tuntuneet ottavan tällaista sisältöä vakavasti. Tämä ei ole vain yksittäisten alustojen, kuten Steamin, vastuulla, vaan myös viranomaisten ja lainvalvontaviranomaisten. Tässä kontekstissa on syytä pohtia, miksi viranomaiset, jotka käsittelevät tällaisia äärioikeistolaisia ilmiöitä, eivät reagoi ajallaan, vaikka vaaralliset yksilöt ovat jo pitkään olleet alustoilla. On huomattavaa, että vaikka valvontakäytännöt ovat olemassa, niiden toimeenpano on ollut heikkoa ja hidasta.

Esimerkiksi vuonna 2017 Yhdysvalloissa viranomaiset olivat tutkineet 19-vuotiaan Nicolas Giampan tapausta, joka oli luonut Steamiin SS-logon ja ilmaissut tukeaan kansallissosialismille. Giampan poliittinen radikalisoituminen oli nähtävissä hänen nettiaktiviteeteissaan, mutta hän oli silti jäänyt viranomaisten huomiotta, kunnes hän ampui vanhempansa. Tällaiset tapaukset osoittavat, kuinka tärkeää olisi valvoa verkkoyhteisöjä ja estää äärioikeistolaisten liikkeiden kehittyminen. On syytä kysyä, miksi valvontaviranomaiset eivät ole aktiivisesti seuranneet näitä äärioikeistolaisia ryhmiä, vaikka niiden jäsenet ovat usein julkisesti jakaneet äärimmäisiä näkemyksiään.

Rikostutkinnat, kuten Breivikin tapaus, osoittavat, kuinka tärkeää on, että viranomaisilla on asiantuntemusta ja resursseja seurata äärioikeistolaisia liikkeitä myös verkossa. Breivikin oma verkkoalustojen käyttäytyminen ja hänen levittämänsä äärioikeistolainen propaganda olivat ilmeisiä, mutta viranomaiset eivät tunnistaneet tätä vaarallista käyttäytymistä ajoissa. Tämä viittaa siihen, että verkkoyhteisöjen radikalisoituminen ja niissä tapahtuva väkivalta voivat jäädä huomaamatta, jos ei ole kansainvälistä yhteistyötä ja laajempaa ymmärrystä verkon dynamiikasta.

Verkkoalustojen rooli äärioikeistolaisten ryhmien levittämisessä on selvä. Pelialustat kuten Steam ja keskustelufoorumit tarjoavat tilaa ihmisille, jotka jakavat ääri-ideologioita ja vihaavat puhetta. On tärkeää tunnistaa, että tällaiset yhteisöt eivät ole vain yksittäisten käyttäjien tai pienten ryhmien muodostamia, vaan ne voivat luoda laajempia virtuaalisia verkostoja, jotka ulottuvat kansainvälisesti. On selvää, että internetin avulla ihmiset voivat luoda yhteyksiä ja jakaa äärimmäisiä mielipiteitään, mutta se myös avaa mahdollisuuden luoda vaarallisia verkostoja, jotka voivat johtaa väkivaltaan.

Verkkoalustojen vastuukysymys on monimutkainen. Alustojen ylläpitäjien on tasapainoteltava sananvapauden ja käyttäjien turvallisuuden välillä, mutta silloin, kun puhutaan vihapuheesta ja väkivallan kannattamisesta, heidän olisi tullut reagoida nopeammin ja tehokkaammin. Näiden alustojen kautta leviävä äärioikeistolainen ajattelu ei ole vain teoreettinen uhka, vaan se voi ilmetä väkivaltana, kuten on nähty useissa tapauksissa. Tällöin olisi tärkeää, että viranomaiset ja internetin palveluntarjoajat tekevät yhteistyötä, jotta voidaan estää äärioikeistolaisten ryhmien levittäytyminen ja radikalisoituminen.

Erityisesti nuoret ja haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt ovat alttiimpia ääriajattelun omaksumiselle, kun he altistuvat vihapuhujien ja väkivaltaan yllyttävien viestien vaikutuksille. Pelialustat ja sosiaalinen media voivat toimia ostopaikkoina, joissa yksilöt voivat helposti liittyä äärioikeistolaisiin ryhmiin ja vahvistaa omaa radikalisoitumistaan. On ensiarvoisen tärkeää, että tällaisiin käytäntöihin puututaan ennen kuin yksilöiden ajattelu muuttuu väkivaltaiseksi. Lainsäätäjien ja viranomaisten on otettava vahvempi rooli verkon turvallisuuden valvonnassa, jotta voidaan estää ääriajattelun leviäminen ja siihen liittyvä väkivalta.

Miten fotoniikka, tekoäly ja IoT yhdistyvät teollisuuden tulevaisuudessa?
Miten sanat voivat tukea lapsen itsetuntoa ja suhteita
Miten integroida FastAPI SQL-tietokantoihin ja rakentaa asynkroniset CRUD-toiminnot SQLAlchemylla?