Sanat voivat rakentaa ja vahvistaa tai pelottaa ja tuhoaa. Kun huomioimme ja arvostamme lasten ponnisteluja, autamme heitä kasvamaan toivon ja itsevarmuuden kautta. Vastapainoksi, kun arvioimme lasta, aktivoimme ahdistusta ja vastarintaa. On itsestään selvää, että negatiiviset leimat, kuten "laiska", "tyhmä" tai "ilkeä", ovat vahingollisia lapsille, mutta yllättävää on, että jopa positiiviset leimat, kuten "hyvä", "täydellinen" tai "paras", voivat olla rajoittavia. On tärkeää olla positiivinen ja kannustava lasten kanssa. Me tunnustamme ponnistelut ja ilmaisemme arvostusta ("Teit kovasti töitä tämän eteen." "Kiitos avustasi."), mutta emme leimaa tai arvioi lasta. Kun ongelmia ilmenee, etsimme ratkaisuja sen sijaan, että syyttäisimme tai kritisoisimme. Myös väistämättömän vihan voi ilmaista ilman leimaamista tai syyttämistä. Kaikkien näiden hoitavan viestinnän taitojen taustalla on syvä kunnioitus lapsia kohtaan.

Tietyt tavat suhtautua lapseen ovat lähes aina itseään tuhoavia; ne eivät vain epäonnistu saavuttamaan pitkän aikavälin tavoitteita, vaan usein luovat kaaosta kotona välittömästi. Näihin itseään tuhoaviin käytäntöihin kuuluu uhkailu, lahjonta, lupaukset, sarkasmi, sanallinen liioittelu, saarnaaminen valehtelemisesta ja varastamisesta sekä epäkohtelias käytös käytöstapojen opettamisessa.

Uhkaukset: Kehotus huonoon käytökseen

Lapsille uhkaukset ovat kutsuja toistaa kiellettyä teko. Kun lapselle sanotaan "Jos teet sen vielä kerran", hän ei kuule sanoja "jos teet", vaan kuulee vain "tee se vielä kerran". Joskus lapsi tulkitsee tämän niin, että äiti tai isä odottaa hänen tekevän sen uudestaan, tai hän pelkää, että he pettyvät. Tällaiset varoitukset – vaikka aikuisista tuntuisivatkin oikeudenmukaisilta – ovat pahemmat kuin turhia. Ne varmistavat, että häiritsevä teko toistuu. Varoitus toimii haasteena lapsen itsemääräämisoikeudelle. Jos lapsella on itsekunnioitusta, hänen on käytettävä tätä mahdollisuutta osoittaakseen itselleen ja muille, ettei hän pelkää vastata haasteeseen.

Esimerkiksi viiden vuoden ikäinen Oliver heitti jatkuvasti palloa olohuoneen ikkunaan huolimatta useista varoituksista. Lopulta hänen isänsä sanoi: "Jos pallo osuu ikkunaan vielä kerran, hakkaan sinut hengiltä. Lupaan sen." Hetken kuluttua lasin särkyminen paljasti isälle, että hänen varoituksensa oli toiminut: pallo oli osunut lasiin viimeisen kerran. Tämän uhkauksen, lupausten ja huonon käytöksen jälkeen seurannut tilanne on helppo kuvitella. Toisaalta, seuraava tilanne osoittaa, kuinka huonon käytöksen voi käsitellä tehokkaasti ilman uhkauksia. Seitsemänvuotias Peter ampui poppiveitsellä vauvaansa. Hänen äitinsä sanoi: "Ei vauvaa kohti, ammu maalia kohti." Peter ampui vauvaansa uudestaan. Hänen äitinsä otti aseen pois ja sanoi: "Ihmiset eivät ole ampumista varten." Peter oppi tekojensa seuraukset ilman, että hänen egonsa vahingoittui. Hänen äitinsä piti yllä hyväksyttävän käytöksen standardeja ilman turhia sanoja ja uhkauksia.

Lahjonta: "Jos–niin"-ajattelutavan uudelleenarviointi

Samankaltainen itseään tuhoava käytäntö on lähestyminen, jossa lapselle suoraan sanotaan, että jos hän tekee tai ei tee jotain, hän saa palkinnon: "Jos olet kiltti pikkuveljellesi, vien sinut elokuviin." "Jos lopetat sänkysi kastelun, saat joululahjaksi pyörän." "Jos opit runon, vien sinut purjehtimaan." Tämä "jos–niin"-lähestymistapa voi silloin tällöin kannustaa lasta kohti välitöntä tavoitetta, mutta se harvoin motivoi jatkuvaan ponnisteluun. Sanamme antavat hänelle ymmärtää, että epäilemme hänen kykyään parantaa itseään. "Jos opit runon" tarkoittaa "Emme ole varmoja, että pystyt siihen." "Jos lopetat sänkysi kastelun" tarkoittaa "Me ajattelemme, että pystyt kontrolloimaan itseäsi, mutta et kuitenkaan." Lahjontaa käytettäessä saatamme vahingossa kasvattaa lapsessa ajatuksia, joissa hän käyttäytyy huonosti saadakseen palkinnon tai palkan myöhemmin. Tämä voi johtaa kiristykseen ja yhä suurempiin vaatimuksiin "hyvästä käytöksestä".

Lupaukset: Miksi epärealistiset odotukset aiheuttavat harmia

Lupauksia ei tulisi antaa tai vaatia lapsilta. Miksi näin? Koska vanhempien ja lasten välinen suhde tulisi rakentaa luottamukselle. Kun vanhemmat joutuvat lupaamaan jotain vahvistaakseen, että he tarkoittavat sitä mitä sanovat, he myöntävät samalla, että heidän lupauksensa eivät ole luotettavia. Lupaukset luovat epärealistisia odotuksia lapsessa. Jos lapselle luvataan käynti eläintarhassa, hän pitää sitä sitoumuksena, että päivä ei ole sateinen, auto on tallissa ja hän ei ole sairas. Koska elämä ei ole esteetöntä, lapsi kokee helposti pettymystä ja ajattelee, että vanhemmat eivät ole luotettavia. "Mutta sinä lupasit!" on tuttu huuto vanhemmille, jotka myöhemmin katuvat lupaustensa tekemistä.

Sarkasmi: Este oppimiselle

Vakava mielenterveydellinen haitta voi olla, jos vanhemmilla on taipumus käyttää sarkasmia. Tällainen vanhempi pystyy luomaan äänimuurin tehokkaan viestinnän tielle: "Kuinka monta kertaa minun täytyy toistaa sama asia? Etkö kuule? Miksi et kuuntele?" "Oletpa röyhkeä. Kasvoitko viidakossa? Siellä sinun paikkasi on." "Mikä sinua vaivaa? Oletko hullu vai tyhmä? Tiedän, minne päädyt!" Tällainen vanhempi ei edes ole tietoinen siitä, että hänen sanansa ovat hyökkäyksiä, jotka kutsuvat vastahyökkäyksiä. Tällaiset huomautukset estävät viestintää ja saavat lapsen keskittymään kostofantasioihin. Katkeralla sarkasmilla ja nokkelilla kliseillä ei ole paikkaa kasvatuksessa.

Sanallinen liioittelu: Vähemmän on enemmän

Kun sanotaan "Puhut kuin vanhempi", se ei ole kohteliaisuus, koska vanhemmilla on maine toistaa itseään ja liioitella ilmeisiä asioita. Kun he tekevät niin, lapset lakkaavat kuuntelemasta, ja heidän hiljainen huutonsa on: "Riittää jo!" Vanhempien tulisi oppia taloudellisia tapoja vastata lapsille, jotta pienet virheet eivät muutu suuriksi katastrofeiksi.

Miten lasten psykoterapia voi tukea heidän kehitystään?

Lapsen kehityksessä esiintyvät haasteet voivat vaikuttaa niin heidän tunne-elämäänsä kuin sosiaalisiin suhteisiinsa. Erityisesti sellaiset lapset, joilla on vaikeuksia tuntea ja ymmärtää muiden tarpeita ja tunteita, saattavat kohdata suuria vaikeuksia sopeutumisessa yhteiskunnan normeihin. Tällöin he eivät useinkaan kykene sietämään turhautumista ja saattavat kokea, että heidän täytyy saada huomiota ja hoivaa ympärillään olevilta ihmisiltä ilman, että he itse ponnistelevat siihen.

Psykoterapia, erityisesti huolellisesti valituissa ryhmissä, voi tarjota merkittävää tukea tällaisille lapsille. Ryhmäterapia luo mahdollisuuden kasvuun, sillä siinä lapset voivat kokeilla uusia käyttäytymismalleja turvallisessa ympäristössä. Ryhmässä he oppivat, mitkä käyttäytymismallit ovat sosiaalisesti epäsopivia ja mitä heiltä odotetaan, mikä puolestaan motivoi heitä mukautumaan vertaisryhmänsä normeihin. Ryhmässä lapset oppivat jakamaan materiaaleja, osallistumaan yhteisiin aktiviteetteihin ja saamaan ystävällistä aikuisen huomiota. He oppivat kilpailemaan ja yhteistyötä tekemään, riitelemään ja riitojen ratkaisemista, tinkimistä ja kompromisseja. Nämä taidot valmistavat lapsia kohtaamaan ikätovereitaan tasavertaisina.

Vetäytyneet lapset, jotka voivat olla ujompia, alistuvampia ja estyneempiä, saattavat kokea vieläkin suurempia vaikeuksia sosiaalisissa tilanteissa. Tällaiset lapset välttelevät usein uusia tuttavuuksia ja jäävät mieluummin yksin, valiten rauhallisia ja turvallisia aktiviteetteja, jotka eivät vaadi sosiaalista vuorovaikutusta. He voivat kokea suurta ahdistusta, jos heidän täytyy olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa, ja tämä voi helposti johtaa paniikkiin. Ryhmäterapia voi kuitenkin olla erittäin hyödyllinen tällaisille lapsille, sillä se tarjoaa heille mahdollisuuden tulla ulos kuorestaan. Ystävälliset aikuiset, mielenkiintoiset materiaalit ja valitut ryhmän jäsenet vaikeuttavat vetäytyneiden lasten jäämistä eristyksiin. Ryhmässä he voivat oppia, että heidän ei tarvitse pelätä sosiaalista vuorovaikutusta ja että he voivat osallistua leikkiin ja keskusteluun muiden lasten kanssa.

Joillakin lapsilla voi myös olla toistuvia maneereja, kuten silmien siristämistä, nenän noutamista tai kynsien puremista, jotka ärsyttävät vanhempia. Vaikka nämä käytösmallit voivat olla tilapäisiä ja ilmetä esimerkiksi väsymyksestä tai jännityksestä johtuen, ne voivat myös olla merkki siitä, että lapsi tarvitsee psykoterapeuttista apua. Tällöin on tärkeää tutkia, onko kyseessä syvällisempi psykologinen ongelma, joka vaatii ammattiapua.

Lasten psykoterapian ei kuitenkaan tarvitse rajoittua vain tavanomaisiin ongelmiin. Se voi olla hyödyllistä myös niille vanhemmille, jotka haluavat ymmärtää paremmin lastensa käytöstä ja tunteita. Lasten psykoterapeutit, jotka työskentelevät nuorten potilaidensa kanssa, ovat usein tietoisia siitä, miten heidän oma käyttäytymisensä voi vaikuttaa heidän lasten kehitykseen. Vaikka terapeutti saattaa olla erittäin taitava käsittelemään muiden lasten ongelmia, omien lasten kanssa hän saattaa kohdata samanlaisia vaikeuksia kuin muutkin vanhemmat.

Tämä tuo esiin tärkeän näkökulman: vaikkakin terapeutin koulutus voi parantaa kykyä ymmärtää lasten tunteita ja tarpeita, se ei välttämättä tarkoita, että vanhemmuus olisi sen perusteella helppoa. Monet vanhemmat voivat huomata itsessään taipumuksia reagoida spontaanisti omien lasten virheisiin ja vaikeuksiin tavalla, joka saattaa olla vähemmän rakentavaa kuin se, miten he käyttäytyisivät ammatillisessa ympäristössä. Vanhemman spontaneisuus voi toisinaan peittää alleen toisenlaisen, tarkemmin harkitun lähestymistavan, joka voisi olla hyödyllisempi lapsen kehitykselle. Tässä mielessä terapeuttinen koulutus voi tuoda esiin tärkeitä pohdintoja siitä, kuinka vanhemmat voivat oppia hallitsemaan omia reaktioitaan ja välttää sellaisia virheitä, jotka voivat haitata lapsen kehitystä.

On tärkeää huomata, että lasta kasvatettaessa ei ole olemassa yksittäistä oikeaa lähestymistapaa. Kysymys ei ole vain menetelmistä, vaan myös yleisestä asenteesta lasta kohtaan. Vaikka terapeuttinen koulutus voi opettaa vanhemmille hyödyllisiä käytännön taitoja, kuten miten tukea lasta tunnistamaan ja ilmaisemaan tunteitaan, vanhemmuuden haasteet ovat aina yksilöllisiä. Lapsen tarpeet, erityisesti kehitysvaiheessa, voivat vaihdella ja vaatia mukautuvaa lähestymistapaa.

Miten kiitosta tulisi käyttää lasten kasvatuksessa ja miksi liiallinen kiitos voi olla haitallista?

Kun lapselle annetaan kiitosta, se ei aina tuota toivottua vaikutusta. Vaikka yleisesti ajatellaan, että kehu kasvattaa lapsen itsetuntoa ja tekee hänet turvallisemmaksi itsestään, tutkimukset osoittavat, että liiallinen kiitos voi aiheuttaa jännitteitä ja jopa väärinkäytöksiä. Monet lapset kokevat silloin tällöin tuhoisia ajatuksia perheenjäseniään kohtaan. Kun vanhemmat sanovat lapselleen: "Oletpa sinä hyvä poika", lapsi ei välttämättä pysty hyväksymään tätä kiitosta, koska hänen oma kuvansa itsestään on täysin erilainen. Hän ei voi tuntea itseään "hyväksi", jos hän on juuri kuvitellut, että äitinsä katoaisi tai että hänen veljensä olisi viikonlopun sairaalassa.

Todellisuudessa mitä enemmän lapsi saa kehuja, sitä enemmän hän voi käyttäytyä huonosti näyttääkseen "todellisen itsensä". Vanhemmat huomaavat usein, että heti kehun jälkeen lapsi alkaa käyttäytyä villisti, ikään kuin kumotakseen saamaansa kehut. Tämä voi olla lapsen tapa ilmaista yksityisiä varauksiaan julkista kuvaa kohtaan. Lapsi, joka on saanut kiitosta älykkyydestään, saattaa myös vähentää halukkuuttaan ottaa vastaan haastavia oppimistehtäviä, koska hän ei halua vaarantaa hyvää mainettaan. Sen sijaan, jos lapsi saa kiitosta vaivannäöstään, hän jatkaa sinnikkäämmin vaikeiden tehtävien parissa.

Kiitoksen käyttö ei ole siis yksinkertaista, ja se on käsiteltävä tarkasti. Kehujen, kuten penicilliinin, ei tule olla satunnaisia. Niillä on sääntöjä ja varoituksia, jotka säätelevät niiden käsittelyä – oikea ajankohta ja annostus ovat tärkeitä, ja on tärkeää huomioida mahdolliset allergiset reaktiot. Samalla tavalla on olemassa sääntöjä tunteiden käsittelyn suhteen, erityisesti silloin, kun annamme lapselle kiitosta.

Yksi tärkeimmistä säännöistä on, että kiitoksen tulisi käsitellä lapsen ponnistuksia ja saavutuksia, ei hänen luonteenpiirteitään ja persoonallisuuttaan. Kun lapsi siivoaa pihaa, on täysin luonnollista kommentoida, kuinka kovasti hän on työskennellyt ja kuinka hyvältä piha näyttää. Sen sijaan on täysin epäasianmukaista sanoa, että hän on "hyvä ihminen". Kiitossanojen tulisi heijastaa realistista kuvaa lapsen saavutuksista, ei vääristynyttä kuvaa hänen persoonallisuudestaan.

Esimerkki oikeanlaisesta kiitoksesta: Julie, kahdeksan vuotta, oli tehnyt kovasti töitä puutarhan siivoamiseksi. Hän haravoi lehdet, poisti roskat ja järjesti työkalut. Äiti oli vaikuttunut ja ilmaisi arvostuksensa hänen ponnisteluistaan ja saavutuksistaan:
ÄITI: Piha oli niin likainen. En uskonut, että se voitaisiin siivota yhdessä päivässä.
JULIE: Minä tein sen!
ÄITI: Siellä oli täynnä lehtiä ja roskia.
JULIE: Minä siivosin ne kaikki.
ÄITI: Panit paljon vaivannäköä!
JULIE: Joo, tein sen varmasti.
ÄITI: Piha on nyt niin siisti; se on ilo katsottavaa.
JULIE: Se on kivaa.
ÄITI: Kasvoistasi näen, kuinka ylpeä olet. Kiitos rakas.
JULIE (leveä hymy kasvoillaan): Ole hyvä.

Tässä esimerkissä äidin sanat saivat Julien tuntemaan itsensä tyytyväiseksi ponnisteluistaan ja ylpeäksi saavutuksistaan. Toisin kuin jos äiti olisi sanonut, "Oletpa ihana tytär", tämä saattaisi luoda paineita ja ahdistusta, koska Julie ei ehkä kokenut itseään niin ihanana. Tällaiset ylisuuriksi koetut kiitokset voivat jopa heikentää lapsen itsetuntoa ja aiheuttaa epävarmuutta.

Kiitos ei ole vain sanojen välittämistä, vaan myös lapsen sisäistä prosessia. Kiitoksen tulisi ilmaista selkeästi, mitä arvostamme lapsen ponnisteluissa, avussa, työssä, huomaavaisuudessa, luomuksissa ja saavutuksissa. Lapselle annettavat kiitokset pitäisi olla kuin taikakuvio, jonka avulla lapsi ei voi olla maalaamatta itsestään positiivista kuvaa.

Lesterin äiti vietti koko iltapäivän lapsensa kanssa. Työtä riitti, mutta äiti ei tuominnut häntä vaan kiitti hänen vaivannäöstään. Lapsi ei tuntisi oloaan koskaan huonommaksi kiitoksesta, joka oli suunnattu nimenomaan hänen ponnistuksiinsa. Kiitos ilman tarvetta liialliselle ylistämiselle auttaa lasta tuntemaan itsensä varmemmaksi ja avoimemmaksi tulevaisuuden haasteita kohtaan.

Mikä on tuottavuuden mittaamisen ja sanojen merkityksen analysoinnin yhteys?
Miten ymmärtää ja tutkia monimutkaisia matemaattisia alueita ja funktioita: Yleiskatsaus
Miten luoda karttoja ja kaavioita, jotka visualisoivat äänestystuloksia?
Miten Trumpin hallinnon virastojen johdolla ja politiikalla vaikutettiin kuluttajansuojaan ja ympäristönsuojeluun?
Mikä on ei-Newtonilainen matemaattinen rakenne ja sen sovellukset?