Kuinka valita sovellukselle teema Android-versioiden mukaan?

Android-sovelluksessa teemojen valinta riippuu usein laitteessa käytettävästä käyttöjärjestelmän versiosta. Tämä tarkoittaa, että sama sovellus voi näyttää erilaiselta eri Android-versioilla, jos teema mukautetaan oikein. Tämän mahdollistamiseksi Android tarjoaa resurssien valinnan mekanismin, jonka avulla voidaan määrittää, mikä teema sovellukselle valitaan sen mukaan, minkälaista Android-versiota käyttäjä käyttää.

Aloittaessamme tämän prosessin on tärkeää ymmärtää kolme keskeistä teemaa, joita Android tukee: Theme.Gingerbread, Theme.Holo ja Theme.Material. Gingerbread oli käytössä ennen Honeycombia (API 11), ja Holo-teema tuli käyttöön Android Honeycombissa (API 11). Material-teema puolestaan tuli Android Lollipopissa (API 21) ja on nykyisin laajasti käytössä useimmissa sovelluksissa.

Teeman määrittäminen AndroidManifest.xml-tiedostossa

Ensimmäinen askel on määrittää sovellukselle teema, joka liittyy sen käytettävään Android-versioon. Tämä tapahtuu muokkaamalla AndroidManifest.xml -tiedostoa. On tärkeää huomata, että sovelluksella voi olla oma teemansa, joka määrittää sen ulkoasun ja käytettävyyden. Jos sovellus käyttää AppCompatActivity-luokkaa, voidaan valita AppCompat-teemoja, mutta tässä esimerkissä keskitymme tavallisiin teemoihin, joita käytetään suoraan laitteesta riippuen.

Teeman valinta API-version mukaan

Kun määritämme teemaa, voimme käyttää Androidin resurssivalintamekanismia, joka tarkistaa laitteelle asennetun Android-version ja valitsee oikean teeman automaattisesti. Tämä voidaan saavuttaa luomalla eri values-hakemistoja eri API-tasoille. Esimerkiksi:

1. values-v11: Tätä hakemistoa käytetään Android Honeycombissa (API 11), jolloin määritämme, että käytämme Theme.Holo-teemaa.

2. values-v21: Tämä hakemisto on tarkoitettu Lollipopin (API 21) ja sitä uudemman version teemoille, ja siinä määritämme Theme.Material-teeman.

Resurssivalinta toimii niin, että Android tarkistaa, minkä API-version laite käyttää, ja valitsee sen perusteella oikean teeman. Jos laitteessa on API 11, sovellus käyttää Holo-teemaa. Jos taas laite käyttää API 21:ä tai sitä uudempaa, sovellus valitsee Material-teeman.

Sovelluksen rakentaminen

Kun olet määrittänyt teemojen resurssit oikeisiin hakemistoihin, voit muokata styles.xml-tiedostoa määrittämään, mitä teemoja sovellus käyttää. Voit tehdä tämän seuraavasti:

1. Luo values-v11 ja values-v21 -hakemistot ja luo kummassakin hakemistossa oma styles.xml -tiedosto.

2. Määritä teema kummassakin tiedostossa: Theme.Holo API 11:lle ja Theme.Material API 21:lle.

3. Muokkaa AndroidManifest.xml -tiedostoa niin, että se käyttää tätä teemaa:

xml
Copy code
<application

    android:theme="@style/AutomaticTheme">
</application>

Näin sovellus voi valita teeman automaattisesti riippuen siitä, minkä Android-version käyttäjä laitteessaan käyttää.

Tärkeät huomiot ja lisäykset

Vaikka tässä esitetyt ohjeet mahdollistavat teemojen valinnan Android-version mukaan, on tärkeää huomioida, että Androidin resurssivalinta ei perustu pelkästään API-tasoon. Voimme myös määrittää resursseja, jotka valitaan esimerkiksi laitteen näytön koon, tiheyden tai jopa sen mukaan, onko laite vaakasuorassa vai pystysuorassa. Tämä antaa kehittäjille mahdollisuuden optimoida sovellusten ulkoasun ja käytettävyyden erilaisten laitteiden ja käyttötilanteiden mukaan.

Resurssivalinnan hyödyllisyys tulee esiin erityisesti silloin, kun kehitetään sovelluksia, jotka tukevat laajasti eri Android-versioita ja laitteita. Se varmistaa, että sovellus näyttää ja tuntuu optimaaliselta kaikilla laitteilla, riippumatta siitä, mitä käyttöjärjestelmäversiota ne käyttävät. Androidin resurssivalinta on tehokas työkalu, jonka avulla sovelluksen käyttäjäkokemusta voidaan parantaa huomattavasti.

Miten hallita käyttöliittymän piilottamista ja esittämistä Android-sovelluksessa?

Jotta voisimme piilottaa ja näyttää Androidin järjestelmäkäyttöliittymän (System UI), meidän täytyy käsitellä käyttöliittymän tilaa ja reagoida käyttäjän vuorovaikutukseen. Tämä prosessi on hyödyllinen, jos haluamme luoda sovelluksia, jotka tarjoavat täysin immersiivisen kokemuksen, kuten pelit tai multimediakokemukset, joissa järjestelmän valikot tai tilapalkit eivät häiritse käyttöä. Tässä kappaleessa käsittelemme, miten tämä toimii käytännössä ja mitä lisäominaisuuksia voimme ottaa käyttöön.

Ensimmäinen askel on luoda kaksi menetelmää, jotka hallitsevat käyttöliittymän tilaa. hideSystemUi()-metodi piilottaa järjestelmäkäyttöliittymän ja showSystemUI()-metodi palauttaa sen näkyviin. Tämä toteutetaan setSystemUiVisibility()-kutsun avulla, joka määrittää, mitkä käyttöliittymän osat ovat näkyvissä ja mitkä piilotettuina. Käyttämällä erilaisia lippuja, kuten SYSTEM_UI_FLAG_FULLSCREEN ja SYSTEM_UI_FLAG_HIDE_NAVIGATION, voimme hallita, miten ja milloin tilapalkki ja navigointipalkki ilmestyvät tai katoavat.

Kun haluamme, että järjestelmäkäyttöliittymä piiloutuu automaattisesti ja pysyy poissa näkyvistä, voimme käyttää SYSTEM_UI_FLAG_IMMERSIVE_STICKY-lippua. Tämä pitää järjestelmän valikot piilossa, vaikka käyttäjä tekisi muita vuorovaikutuksia. Jos haluamme vain himmentää järjestelmän käyttöliittymää ilman, että se katoaa kokonaan, voimme käyttää SYSTEM_UI_FLAG_LOW_PROFILE-lippua. Tämä dimmaa esimerkiksi navigointipalkin ilman, että se katoaa kokonaan.

Samalla on hyvä huomioida, että käyttäjän eleet eivät aina ole yksinkertaisia. Koska sovelluksen käyttöliittymä voi sisältää monimutkaisempia toimintoja, eleiden tunnistamiseen kannattaa käyttää GestureDetectorCompat-luokkaa, joka mahdollistaa tarkempien ja monimutkaisempien eleiden, kuten pyyhkäisyjen ja kaksoiskosketusten, käsittelyn. Näin saamme tarkemman kontrollin siitä, miten sovellus reagoi käyttäjän vuorovaikutukseen.

Jatkamme syventymistä lisätoimintoihin, kuten järjestelmäkäyttöliittymän himmentämiseen ja muihin mahdollisiin parannuksiin, joita voidaan tehdä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Tällöin voidaan myös harkita järjestelmäpalkkien tekemistä läpinäkyviksi tai käyttää temaattisia asetuksia, jotka mahdollistavat järjestelmäkäyttöliittymän käytön päällekkäin muiden elementtien kanssa. Näillä toimenpiteillä voidaan hallita käyttöliittymän ulkoasua ja käyttäjän kokemus voi olla täysin räätälöity sovelluksen tarpeiden mukaan.

Kun ohjelmoimme sovellusta, on tärkeää muistaa, että järjestelmäkäyttöliittymän piilottaminen ja näyttäminen ei ole vain esteettinen toimenpide. Se voi parantaa sovelluksen käytettävyyttä ja auttaa keskittymään tärkeisiin elementteihin, kuten sisällön esittämiseen. Käytön aikana käyttäjät voivat kokea sovelluksen sujuvammaksi ja vähemmän häiritseväksi, kun tarpeettomat elementit, kuten tilapalkki, eivät vie huomiota.

Kuinka tallentaa ja lukea tietoa Android-sovelluksessa

Kun kehität Android-sovelluksia, tiedon tallentaminen ja lukeminen on usein keskeinen osa käyttäjäkokemusta. Erityisesti, kun kyseessä on henkilökohtaiset asetukset tai käyttäjän syöttämät tiedot, haluat varmistaa, että nämä tiedot säilyvät sovelluksen sulkemisen jälkeen. Android tarjoaa useita tapoja tallentaa tietoa, ja tässä käsitellään kahta tärkeintä menetelmää: SharedPreferences ja tiedostojen tallentaminen sisäiseen tallennustilaan.

Yksi yleisimpiä tapoja tallentaa pieniä tietoja, kuten käyttäjän syöttämiä nimiä, on käyttää SharedPreferences-mekanismia. Tämä on erityisen hyödyllinen, kun haluat säilyttää yksinkertaisia avain-arvo-pareja, jotka säilyvät sovelluksen sulkemisen ja uudelleenkäynnistyksen jälkeen. Voit käyttää SharedPreferencesia esimerkiksi muistamaan käyttäjän nimen ja näyttää sen sovelluksessa seuraavalla kerralla, kun käyttäjä avaa sovelluksen.

Tässä on esimerkki, kuinka voit tallentaa ja ladata käyttäjän nimen SharedPreferencesin avulla:

java
Copy code
private final String NAME="NAME";
private EditText mEditTextName;
@Override

protected void onCreate(Bundle savedInstanceState) {

    super.onCreate(savedInstanceState);
    setContentView(R.layout.activity_main);
    TextView textView = (TextView) findViewById(R.id.textView);
    SharedPreferences sharedPreferences = getPreferences(MODE_PRIVATE);
    String name = sharedPreferences.getString(NAME, null);
    if (name == null) {
        textView.setText("Hello");
    } else {
        textView.setText("Welcome back " + name + "!");
    }
    mEditTextName = (EditText) findViewById(R.id.editTextName);
}
public void saveName(View view) {
    SharedPreferences.Editor editor = getPreferences(MODE_PRIVATE).edit();
    editor.putString(NAME, mEditTextName.getText().toString());
    editor.commit();
}

Tiedostojen tallentaminen sisäiseen tallennustilaan

Kun haluat tallentaa suurempia määriä tietoa, kuten tekstidokumentteja, on parempi käyttää Androidin sisäistä tallennustilaa. Tämä mahdollistaa tiedostojen lukemisen ja kirjoittamisen sovelluksen yksityiseen tallennustilaan. Sisäinen tallennustila on turvallinen, sillä tiedostoja ei voi suoraan käyttää muiden sovellusten tai käyttäjien toimesta. Tämä on tärkeää erityisesti, jos käsittelet arkaluontoista tietoa.

Tässä on esimerkki siitä, kuinka voit kirjoittaa ja lukea tiedostoja sisäisestä tallennustilasta:

java
Copy code
private final String FILENAME="testfile.txt";

private EditText mEditText;
@Override
protected void onCreate(Bundle savedInstanceState) {
    super.onCreate(savedInstanceState);
    setContentView(R.layout.activity_main);
    mEditText = (EditText) findViewById(R.id.editText);
}
public void writeFile(View view) {
    try {
        FileOutputStream fileOutputStream = openFileOutput(FILENAME, Context.MODE_PRIVATE);
        fileOutputStream.write(mEditText.getText().toString().getBytes());
        fileOutputStream.close();
    } catch (java.io.IOException e) {
        e.printStackTrace();
    }
}
public void readFile(View view) {

    StringBuilder stringBuilder = new StringBuilder();

    try {
        InputStream inputStream = openFileInput(FILENAME);
        if (inputStream != null) {
            InputStreamReader inputStreamReader = new InputStreamReader(inputStream);

            BufferedReader bufferedReader = new BufferedReader(inputStreamReader);

            String newLine;
            while ((newLine = bufferedReader.readLine()) != null) {
                stringBuilder.append(newLine + "\n");
            }
            inputStream.close();
        }
    } catch (java.io.IOException e) {
        e.printStackTrace();
    }
    mEditText.setText(stringBuilder);
}

Tässä esimerkissä kirjoitamme käyttäjän syöttämän tekstin EditText-kentästä sisäiseen tiedostoon testfile.txt ja luemme sen takaisin. writeFile-metodi tallentaa tiedon, ja readFile-metodi lukee tiedoston sisällön ja näyttää sen EditText-kentässä.

Väliaikainen tietojen tallentaminen välimuistiin

Välimuistiin tallentaminen onnistuu käyttämällä getCacheDir()-metodia, joka palauttaa välimuistin kansion tiedostona. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että välimuisti saattaa tyhjentyä järjestelmän toimesta, joten sitä ei tulisi käyttää tiedoille, jotka ovat tärkeitä sovelluksen toiminnalle.

Tiedostojen tallentaminen ulkoiseen tallennustilaan

Jos haluat antaa käyttäjille mahdollisuuden tallentaa ja lukea tiedostoja ulkoisessa tallennustilassa, prosessi on hyvin samanlainen kuin sisäisen tallennustilan käytössä, mutta sinun on saatava lupa tallentamiseen ja lukuun ulkoiselta tallennustilalta. Ulkoinen tallennustila voi olla muistitikku tai SD-kortti, ja siihen tallennettavat tiedostot voivat olla käyttäjän helposti nähtävissä ja muokattavissa. On tärkeää tarkistaa, onko ulkoinen tallennustila käytettävissä ennen sen käyttöä, koska kaikki laitteet eivät välttämättä tue tätä vaihtoehtoa.

Tiedostojen tallentaminen ulkoiseen tallennustilaan saattaa vaatia erityisiä oikeuksia, ja sinun on varmistettava, että käyttäjällä on tarvittavat luvat ennen tiedoston käsittelyä.

Kuinka luoda ja piirtää muotoja OpenGL:llä Android-sovelluksessa

Aloitamme luomalla GLSurfaceView-luokan, joka toimii OpenGL-piirtämiselle tarkoitetun pinnan alustana. Tämä on hyvin samankaltainen kuin Canvas tai SurfaceView-objektit, mutta se on optimoitu erityisesti OpenGL-käyttöön.

java
Copy code
class CustomGLSurfaceView extends GLSurfaceView {
    private final GLRenderer mGLRenderer;
    public CustomGLSurfaceView(Context context) {
        super(context);
        setEGLContextClientVersion(2); // Määritetään OpenGL ES 2.0
        mGLRenderer = new GLRenderer();
        setRenderer(mGLRenderer); // Liitetään renderöijä
    }
}

Tässä luokassa määritellään rendereri, joka huolehtii itse piirtämisestä. Rendererissä määritellään kolmen pääcallbackin toteutukset: onSurfaceCreated(), onDrawFrame() ja onSurfaceChanged().

java
Copy code
class GLRenderer implements GLSurfaceView.Renderer {

    public void onSurfaceCreated(GL10 unused, EGLConfig config) {

        GLES20.glClearColor(0.5f, 0.5f, 0.5f, 1.0f); // Taustan väri

    }
    public void onDrawFrame(GL10 unused) {
        GLES20.glClear(GLES20.GL_COLOR_BUFFER_BIT); // Piirretään taustaväri
    }
    public void onSurfaceChanged(GL10 unused, int width, int height) {
        GLES20.glViewport(0, 0, width, height); // Määritellään renderöintialue
    }
}

OpenGL:n koordinaatistossa (X, Y, Z) keskitetään alkuperä pisteeseen (0, 0, 0), jolloin ruudun reuna-alueet sijaitsevat seuraavilla koordinaateilla:

• Ylävasen: (-1.0, 1.0, 0)

• Ylärakas: (1.0, 1.0, 0)

• Alavasen: (-1.0, -1.0, 0)

• Alarakas: (1.0, -1.0, 0)

Z-akseli tulee ruudusta suoraan kohti käyttäjää tai menee taaksepäin. Kolmio on sopiva aloitusmuoto, sillä se on yksinkertainen ja helppo ymmärtää.

java
Copy code
class Triangle {

    private final String vertexShaderCode = 

        "attribute vec4 vPosition;" +
        "void main() {" +
        "   gl_Position = vPosition;" +
        "}";
    private final String fragmentShaderCode = 
        "precision mediump float;" +
        "uniform vec4 vColor;" +
        "void main() {" +
        "   gl_FragColor = vColor;" +
        "}";

    final int COORDS_PER_VERTEX = 3;

    float triangleCoords[] = {
        0.0f,  0.66f, 0.0f,  // Ylin kärki
        -0.5f, -0.33f, 0.0f, // Vasemman alakulma

        0.5f, -0.33f, 0.0f   // Oikean alakulma

    };
    float color[] = { 0.63f, 0.76f, 0.22f, 1.0f }; // Väri, joka annetaan kolmion täyttöön
    private final int mProgram;
    private FloatBuffer vertexBuffer;
    private int mPositionHandle;
    private int mColorHandle;
    private final int vertexCount = triangleCoords.length / COORDS_PER_VERTEX;
    private final int vertexStride = COORDS_PER_VERTEX * 4; // Välimatka jokaisen vertexin välillä
}

Kolmion määrittäminen vaatii myös shaderien luomisen. Vertex shader määrittelee, kuinka piirtämisen perusmuodot sijoitetaan näyttöön, ja fragment shader taas määrittää värin. Nämä määritellään OpenGL Shading Language (GLSL) -kielellä ja liitetään OpenGL-ohjelmaan.

java
Copy code
public int loadShader(int type, String shaderCode){

    int shader = GLES20.glCreateShader(type);
    GLES20.glShaderSource(shader, shaderCode);
    GLES20.glCompileShader(shader);
    return shader;
}

Shaderit ladataan, käännetään ja liitetään OpenGL-ohjelmaan seuraavasti. Tämä mahdollistaa sen, että saamme ohjelman, joka voi piirtää kolmiota ruudulle.

java
Copy code
public Triangle() {
    int vertexShader = loadShader(GLES20.GL_VERTEX_SHADER, vertexShaderCode);
    int fragmentShader = loadShader(GLES20.GL_FRAGMENT_SHADER, fragmentShaderCode);
    mProgram = GLES20.glCreateProgram();
    GLES20.glAttachShader(mProgram, vertexShader);
    GLES20.glAttachShader(mProgram, fragmentShader);
    GLES20.glLinkProgram(mProgram);

    ByteBuffer bb = ByteBuffer.allocateDirect(triangleCoords.length * 4);

    bb.order(ByteOrder.nativeOrder());
    vertexBuffer = bb.asFloatBuffer();
    vertexBuffer.put(triangleCoords);
    vertexBuffer.position(0);
}

Tässä vaiheessa luodaan tarvittavat bufferit ja alustetaan kaikki renderöintiin tarvittavat tiedot. Piirtämisprosessi tapahtuu draw()-metodissa, jossa kaikki vertexit määritellään ja värit lisätään.

java
Copy code
public void draw() {
    GLES20.glUseProgram(mProgram); // Käytetään ohjelmaa
    mPositionHandle = GLES20.glGetAttribLocation(mProgram, "vPosition");
    GLES20.glEnableVertexAttribArray(mPositionHandle);
    GLES20.glVertexAttribPointer(mPositionHandle, COORDS_PER_VERTEX, GLES20.GL_FLOAT, false, vertexStride, vertexBuffer);
    mColorHandle = GLES20.glGetUniformLocation(mProgram, "vColor");
    GLES20.glUniform4fv(mColorHandle, 1, color, 0);
    GLES20.glDrawArrays(GLES20.GL_TRIANGLES, 0, vertexCount); // Piirretään kolmio
    GLES20.glDisableVertexAttribArray(mPositionHandle); // Poistetaan attribuutit
}

Tämä prosessi luo yksinkertaisen piirron kolmion muodossa. On tärkeää huomata, että OpenGL on hyvin matalan tason teknologia, joka vaatii tarkkaa säätöä shaderien ja muiden resurssien osalta.

Mitä lukijan on tärkeää ymmärtää
OpenGL:n käyttö vaatii syvällistä ymmärrystä grafiikkaprosessoinnin perusteista, kuten shaderien roolista ja siitä, kuinka vertexit ja värit määritellään. OpenGL:n koordinaatistoon liittyminen saattaa alkuun tuntua sekavalta, mutta sen ymmärtäminen on välttämätöntä, jotta voidaan luoda tarkkoja ja tehokkaita grafiikoita. Myös shaderien käyttö on keskeinen osa OpenGL-ohjelmointia, ja niiden optimointi voi merkittävästi parantaa sovelluksen suorituskykyä.