Kertomus "Kshenj". Kirjoittaja S.A. Gončarov
KSHENJ
Ataman otti papahansa pois, huokaisi ja kumarsi vyötäisiltään ympyrälle ja puhui kazakeille: – Atamanit ovat hyviä! Keisarillinen palvelus on päättynyt ja Moskovan tsaari päästää meidät kotiin Donille. Ja uskollisesta palveluksesta tsaari Feodor Ivanovitš[1] palkitsee meidät hopealla ja kullalla. – Sen jälkeen hän otti kädestään vieressä seisovalta bojaarilta ja heitti ympyrään rahasäkin. – Henkäiskää, veljet kazakit, omantunnon mukaan, älkääkä unohtako kaatuneita ja osuutta pyhälle kirkolle. Henkäyksen jälkeen pidetään puhe, pitää muistaa kaatuneet ja juhlia palveluksen päättymistä. Kazakit huusivat yhtenäisesti – Lyubo! – ja ryhtyivät hengähtämään tsaariin kuuluvasta rahasta, levittäen maton, jolle he asettivat kullekin kuuluva osuuden, erikseen kaatuneiden perheille ja erikseen pyhälle ortodoksikirkolle. Bojaarien palvelijat vierittivät esiin tynnyrin vodkaa – tsaari lahja. Rukoiltuaan kazakit hakkasivat tynnyrin kannen auki ja kiersivät kulhonsa ympäri – tsaari juoman. Sitten ataman otti esiin kaksi tynnyriä vihreää viiniä, ja juhla alkoi.
Ataman yhdessä esauilin ja muutamien vanhojen ja kokeneiden kazakkien kanssa piti neuvon. Matka oli pitkä ja vaarallinen. Heidän piti kulkea Moskovan valtakunnan länsirajalta Kurskin kautta, Villin kentän halki Voronež-joelle, ja sitten kotiin Donille. Kuultiin, että Nogait ja Krimiläiset olivat jälleen sotineet Rjazanin ruhtinaskunnassa, ja sitten ilmestyneet yllättäen Okalle Kashiran lähettyville. Ataman ei pelännyt kohtaavansa Krimiläisiä, sillä heidän hyökkäyksensä ja saaliin jakamisen jälkeen he hajaantuivat pieniksi ryhmiksi, jotka liukenivat steppiin eivätkä muodostaneet suurta uhkaa viiden sadan miehen kazakkijoukolle. Ataman tiesi myös, että Venäjälle tehdyn hyökkäyksen jälkeen, puolelta steppialueelta, Nogaitin ja Krimiläisten laumat jakoivat saaliin ja veivät vangit mukaansa kulkien Villin kentän yli Voronež-joelle ja sitten siirtyivät Donin vasemmalle rannalle ja kulkivat Kubanin steppiin. Nämä olivat vaarallisimpia kazakeille.
Aamulla kazakit suuntasivat kotiin Donille. Ataman johti kazakkeja Severin maiden kautta Kurskiin ja sitten Villin kentän halki. Lähestyessään varustettua Bardakovon kylää Severin länsimailla kazakit huomasivat ympärillään poltetut kylät. – Olisikohan orda käynyt täällä? – kysyivät kazakit. Kaupungin puolustuksesta vastaava vojevoda oli iloinen nähdessään kazakit. – Kiitos Jumalalle! Ette voi kuvitellakaan kuinka iloinen olen. Meidän Sevryukit yhdessä kamarinilaisten kanssa lähtivät ajamaan ordaa takaa. He yrittävät vapauttaa vangit. Minulla ei ole voimia puolustaa kaupunkia, jos orda palaa. Olkaa täällä muutama päivä, kunnes Sevryukit – kazakit palaavat.
– Hyvä, – sanoi ataman ja käski kazakkeja levittää hevoset.
Seuraavana päivänä saapui Kurskin ruhtinaan ratsuväki ja toi ruhtinaan käskyn. Kaikkien, jotka voivat kantaa aseita, tuli lähteä apuun Kurskiin. Orda oli polttanut Korennajan ikonin luostarin ja ryöstänyt sen ja oli yrittänyt vallata Kurskin kaupungin, mutta hyökkäys oli torjuttu. Ruht
Deutsch
Francais
Nederlands
Svenska
Norsk
Dansk
Suomi
Espanol
Italiano
Portugues
Magyar
Polski
Cestina
Русский