Tarina urheasta kasakasta ja ahneesta turkkilaisesta
                                      

Turkkilaisten hallitessa Krimiä, Mankupin linnakkeessa asui pasa – linnakkeen vartijoiden päällikkö. Eniten maailmassa pasa rakasti rahaa. Hän keräsi veroja ympäristön asukkailta ja lähetti usein sotilaitaan ryöstämään lähikyliä. Kun turkkilaiset toivat vankeja Mankupiin, pasa tarkasti heidät itse ja otti kaiken arvokkaan itselleen.
Mankupin vankien joukossa oli kasakka Zaporozhesta, joka virui kivisessä holvissa Dyrjavyj-nimisellä niemellä, jota kolmelta puolelta ympäröivät jyrkänteet. Turkkilaiset toivoivat saavansa hänestä suuren lunnaiden hinnan.

Usein pasa kutsui vangin luokseen ja pakotti hänet kertomaan maista, joissa tämä oli käynyt, sotaretkistä ja taisteluista. Pasa rakasti tällaisia tarinoita. Vielä enemmän hän rakasti kuulla kullasta, jalokivistä ja kalliista kankaista, joita kasakka oli nähnyt. Silloin pasan silmät alkoivat loistaa ahneudesta. Hän unohti kaiken muun ja näki unissaan itsensä äärettömien aarteiden omistajana.
Eräänä iltana pasa kutsui vangin luokseen kuullakseen taas uuden tarinan.
– Löysää kahleeni, anna minun verrytellä käsiäni ja jalkojani, – pyysi kasakka. – Haluan kertoa sinulle tositarinan aarteesta, jonka kasakat kerran piilottivat tänne. Olen ollut hiljaa siitä tähän asti, mutta näen, että olet hyvä ihminen.
Ja kasakka alkoi kertoa – tavalla, jolla ei ollut koskaan aiemmin puhunut. Hänen rauhallinen puheensa virtasi siitä, kuinka vangitut kasakat olivat tuoneet mukanaan paljon kultaa linnoitukseen ja kuinka he onnistuivat piilottamaan sen erääseen luolaan. Tämän luolan voisi löytää, jos etsisi kunnolla.
Kasakka katsoi pasa suoraan silmiin, katsoi – ja lumosi. Pian turkkilaisen silmät himmenivät ja hänen luomensa painuivat kiinni. Julma hallitsija nukahti.
Hän näki unta, että seisoi valtavassa maanalaisessa salissa. Hän tarkasteli ympäristöä ja näki valon pilkottavan pienistä raoista – hän tunnisti Mankupin syvissä kellareissa sijaitsevan tyrmän, johon turkkilaiset heittivät itsepäisimmät vihollisensa. Miksi hän oli tullut tänne? Ah niin, tästä tyrmästä vanki puhui! Täällä jossain oli kätketty aarre. Missä on se rikkaus, josta hän saisi tarpeekseen koko elämän ajaksi? Pitää etsiä!
Hitaasti pasa asteli epätasaista lattiaa pitkin, tarkasteli jokaista kohoumaa, jokaista rakoa. Ja yhtäkkiä yhdessä kohdassa hän näki jotakin kimaltavaa. Hän alkoi kaivaa – ja löysi kuopan täynnä kultaa. Sormuksia, rannekoruja, kultarahoja... Pasa istui hohtavan metallin ääressä, tärisi ilosta kuin kuumeessa. Totta puhui kasakka, hyvä mies! Täyttä totta!
Yhtäkkiä hän kuuli äänen. Pelästyneenä hän nosti katseensa ja näki edessään sanoin kuvaamattoman kauniin naisen. Katseensa painaen nainen sanoi:
– Haluat omistaa aarteeni, mutta minä säilytän ne sille, joka tahtoo tulla aviomiehekseni.
Pasa katsoi häntä palavin silmin.
– Enkö minä ole se oikea sinulle, kaunis nainen? – kysyi hän.
– Anna sitten vala, että yhdyt kanssani, – ja kulta on sinun! – vastasi nainen.
– Vannon! – sanoi pasa ja ojensi kätensä tarttuakseen naisen käteen, mutta osuikin kiveen. Maanalaisessa käytävässä kuului askeleiden ääniä, jotka hiljenivät kaukaisuuteen.
Turkkilainen heräsi.
Vanki oli poissa. Hänen kahleensa makasivat maassa. Kasakka oli paennut. Pasa ei lähtenyt takaa-ajoon – hän uskoi täysin kasakan tarinaan.
Siitä lähtien pasa menetti rauhansa. Hän etsi kaikki tyrmät ja kaikki linnoituksen maanalaiset käytävät, mutta ei löytänyt mitään. Sitten hän alkoi tutkia ympäristöä. Kulta ja jalokivet kummittelivat hänen silmissään päivin ja öin. Hän kiipesi kallioita, tunkeutui rotkoihin ja luoliin. Mutta ei löytänyt kultaakaan.
Kerran pasa kiipesi kalliolle, näki siellä jonkinlaisen halkeaman, yritti lähestyä sitä, mutta putosi ja syöksyi alas. Sinne hän löysi kuolemansa.
Paikalliset ihmiset sanovat, ettei ahne turkkilainen pudonnut itse, vaan hänet veti kuiluun paha henki, joka asuu Mankupin maanalaisissa käytävissä.
Ja he kertovat myös, että turkkilaisen sielu harhailee vielä pitkään Mankupin liepeillä etsien salaista käytävää, jossa kasakan aarre lepää. Ahne sielu ei saa rauhaa, ennen kuin aika itse pyyhkii sen pois maan pinnalta.
Usein Mankupin kallioilla kuuluu mahtava nauru – se, sanotaan, on urhea kasakka, iloinen henki, joka nauraa höynäytetylle turkkilaiselle.

Miten erilaiset näkökulmat ja osallistujien käsitykset vaikuttavat puheentunnistusprojektin onnistumiseen?
Miten Lovastatiini, Niasiini ja Muut Kolesterolilääkkeet Vaikuttavat Sydänterveyteen ja Muita Mahdollisuuksia
Mahdollisuusmitta ja sen merkitys epävarmuuden mallintamisessa tartuntataudeissa
Miksi auringonpimennys on tärkeä osan asennuksen päivää ja sen merkitys vakoojille?
luokan tehtäviä: historia, kemia ja ekologia
Matematiikan opetussuunnitelman kuvaus, luokat 5–11
Jään turvakasvatus talvikaudella
Ilmoitus "Kvartaalikatsauksen tekstin muutoksesta"
Itsearviointikartta perusopetuksen valtiontason opetussuunnitelman toteuttamisvalmiuksista (FGOOS)