Vestibulaarinen schwannooma (VS), joka tunnetaan myös nimellä akustinen neuromaa, on hyvälaatuinen kasvain, joka kehittyy vestibulaarisista (tasapaino) ja kuulohermoista aivojen ja sisäkorvan välillä. Tämä kasvain on yleisin cerebellopontine-alueen (CPA) kasvain, ja sen tyypilliset oireet vaihtelevat riippuen kasvaimen koosta, sijainnista ja nopeudesta.

Esitysoireet ja kasvaimen kasvu

Yleisimmät oireet VS:ssä ovat epäsymmetrinen kuulon heikkeneminen ja tinnitus (korvien soiminen). Potilaat voivat myös kokea huimausta, joka yleensä ei ole jatkuvaa, mutta voi vaihdella päivittäin. Kasvaimen hidas kasvu saattaa johtaa keskushermoston kompensaatioon, minkä vuoksi potilas ei usein huomaa tasapainohäiriöiden pahenemista ennen kuin kasvain on ehtinyt saavuttaa tietyn koon. Kuulon heikkeneminen vaikuttaa yleensä korkeisiin taajuuksiin, ja potilas saattaa osoittaa "rollover"-ilmiön puhekuulotestissä. Noin 5 % potilaista voi kokea äkillisen kuuloheikkenemisen.

Kasvaimen koko on olennainen tekijä hoidossa. Pienet ja keskikokoiset kasvaimet voivat jäädä vakaiksi ilman merkittäviä oireita, jolloin konservatiivinen hoito on mahdollinen. Kasvaimen kokoluokitus (1–40 mm) ja sen säännöllinen seuranta ovat tärkeitä osia hoitoprosessissa. Kasvaimen koon ja kasvunopeuden arviointi perustuu pääasiassa säännöllisiin magneettikuvauksiin gadoliniumiaineella. Jos kasvain ei kasva tai kasvaa vain vähän, konservatiivinen hoito voi olla riittävä. Tällöin tarkkailu ja vuosittaiset kuvantamistutkimukset ovat keskeisiä.

Sairauksien eteneminen ja hoitovaihtoehdot

Kasvaimen myöhemmät oireet voivat liittyä kasvaimen aiheuttamaan kasvohermon ja trigenimaalisen hermon puristukseen. Potilaat voivat kokea heikentynyttä sarveiskalvovastetta ennen kuin he itse huomaavat tuntohäiriöitä. Kasvojen heikkous on harvinaista, mutta kasvohermo voi olla toimimaton jopa 90 %:lla potilaista, vaikka kasvojen liike itsessään saattaa olla normaali. Jos kasvain kasvaa ja aiheuttaa merkittävää hermopuristusta, kirurgiset toimenpiteet saattavat tulla kyseeseen.

Leikkaushoito ja kasvainpoisto

Leikkauksen tavoite on poistaa kasvain mahdollisimman kokonaan ilman merkittävää hermovaurioita. Viimeisten kahden vuosikymmenen aikana on tapahtunut muutos leikkauskäytännöissä suurten kasvainten osalta. Aikaisemmin pyrittiin aina täydelliseen kasvaimen poistoa, mutta nykyisin kirurginen käytäntö suosii lähes täydellistä poistoa, jossa pieni osa kasvainta jätetään jäljelle kasvohermon toiminnan säästämiseksi. Tämä lähestymistapa saattaa lisätä kasvaimen uusiutumisen riskiä, mutta se parantaa potilaan kasvohermon säilymisen mahdollisuuksia.

Stereotaktinen sädehoito on toinen hoitovaihtoehto, jossa pyritään estämään kasvaimen kasvu sen sijaan, että sitä poistettaisiin kirurgisesti. Säteily ei poista kasvainkudosta, vaan pysäyttää sen kasvun. Sädehoitoa käytetään erityisesti silloin, kun kasvain on jo osoittanut kasvua seurannassa, mutta ei ole vielä niin suuri, että leikkaus olisi välttämätön. Sädehoidon etuna on, että se ei vaadi leikkausta eikä siten aiheuta kirurgisia riskejä, mutta sen vaikutukset voivat vaihdella yksilöittäin. Hoidon onnistuminen ja kasvaimen kasvu voivat vaihdella sädehoitokäytännöistä ja potilaan yksilöllisistä tekijöistä riippuen.

Leikkausmenetelmät

Leikkausmenetelmiä on useita, ja valinta riippuu kasvaimen koosta ja sijainnista. Kolme yleisintä lähestymistapaa ovat translabyrintinen, retrosigmoidi ja keskikorvakäytävä. Translabyrintinen lähestymistapa on suositeltavin suuremmille kasvaimille, koska se tarjoaa erinomaisen näkymän kasvaimeen ja sen läheisyydessä oleviin hermoihin. Kuitenkin tämä lähestymistapa voi johtaa kuulo- ja tasapainohermon menetykseen, koska vestibulaarinen laite poistetaan.

Retrosigmoidi lähestymistapa on yleisempi, sillä se tarjoaa hyvän näkyvyyden ja vähentää aivojen vaurioiden riskiä. Tämä lähestymistapa mahdollistaa kasvaimen poiston ilman merkittävää aivojen tai kasvohermon vaurioitumista, mutta se saattaa lisätä riskiä cerebrospinaalisen nesteen vuotamisen (CSF fistula) suhteen. Keskikorvakäytävän lähestymistapaa käytetään harvemmin, sillä se on vähemmän tehokas suurille kasvaimille, mutta se voi olla hyödyllinen pienemmille kasvaimille, joissa kuuloa voidaan säilyttää paremmin.

Hoidon haasteet ja potilaan valinta

VS:n hoito vaatii moniammatillista tiimiä, joka koostuu radiologeista, otolaryngologeista, onkologeista ja neurokirurgeista. Hoidon valinta ei ole aina yksinkertaista, sillä se riippuu monista tekijöistä, kuten kasvaimen koosta, sijainnista, kasvuasteesta ja potilaan yksilöllisistä mieltymyksistä. Hoidon tavoitteena on minimoida kasvaimen aiheuttamat oireet ja estää sen kasvua tai uusiutumista, samalla säilyttäen potilaan elämänlaatu. Tämän vuoksi potilaille tulisi tarjota selkeä selitys sairauden kulusta ja hoidosta, ja heitä tulisi kannustaa aktiivisesti osallistumaan hoitopäätöksien tekemiseen.

Kasvaimen hoito vaatii pitkäaikaista seurantaa ja säännöllisiä kuvantamistutkimuksia, sillä vaikka kasvain onkin usein hyvänlaatuinen, sen käyttäytyminen voi vaihdella yksilöittäin. Hoidon valinta tulisi tehdä huolellisesti, ottaen huomioon potilaan tilanne ja kasvaimen käyttäytyminen.

Miten tunnistaa ja hoitaa kasvojen kipuja, jotka johtuvat poskiontelotulehduksista ja muista tiloista?

Kasvojen kipu on yleinen vaiva, mutta sen taustalla voi olla useita eri syitä, jotka vaihtelevat suhteellisen yksinkertaisista sairauksista, kuten poskiontelotulehduksesta, vakavampiin hermostollisiin häiriöihin. Kasvokivun diagnosointi voi olla haastavaa, koska se voi ilmetä monin eri tavoin, ja oireet voivat muistuttaa toisiaan useiden erilaisten sairauksien yhteydessä. Tärkeää on osata erottaa toisistaan ne kivunlähteet, jotka vaativat erityistä huomiota ja hoitoa.

Poskiontelotulehduksista johtuva kasvojen kipu on yleinen vaiva, joka ilmenee yleensä paineena tai kivun tunteena kasvojen keskiosassa, erityisesti silmien ja nenän ympärillä. Kivun lisäksi voi esiintyä turvotusta ja limakalvotulehdusta, mutta harvoin tämä kivun kuvaus täsmää täysin sinusitin, eli poskiontelotulehduksen, kanssa. Esimerkiksi migreenistä kärsivät potilaat voivat usein sanoa, että he kokevat helpotusta antibiooteista, mutta tämä voi johtua enemmän siitä, että heidän migreeninsä on vain itsestään lievittynyt antibioottihoidon aikana. Koska migreeni harvoin kestää yli 72 tuntia, ei antibioottien vaikutus ole suoraan yhteydessä sinusitiin.

Jos kasvojen kipu kestää pitkään tai on jatkuvaa, on tärkeää tarkastella taustalla olevia syitä. Pitkäaikainen kipu, joka on kestänyt yli vuoden, on epätodennäköisesti verisuoniperäistä ja voi viitata muuhun kipuoireyhtymään, kuten migreeniin, kasvohermon neuralgiaan tai jännityspäänsärkyyn. Kivun eteneminen ja sen huonontuminen voivat myös viitata vakavampiin ongelmiin, kuten kasvaimiin, tulehduksellisiin sairauksiin tai aivokalvotulehdukseen.

Kasvojen kivun hoidossa on tärkeää huomioida, kuinka potilas reagoi eri hoitoihin. Esimerkiksi antibiootit auttavat usein poskiontelotulehdukseen, mutta mikäli kipu on jatkuvaa ja ei vastaa hoitoon, syy voi olla muualla. Jos kipu reagoi hyvin indometasiiniin, voidaan epäillä paroksismaalista hemikraniaa, mutta tämäkään ei ole aina takuuvarma merkki oikeasta diagnoosista. Jos kasvojen kipu ei reagoi tavanomaisiin hoitoihin, kuten kipulääkkeisiin tai antibiootteihin, on tärkeää pohtia psykologisia tekijöitä, kuten masennusta, stressiä tai kroonisia väsymysoireyhtymiä, jotka voivat vaikeuttaa kivun hoitoa ja lisätä oireiden kroonistumista.

Hoidon tulisi olla kokonaisvaltaista, ja siihen tulisi kuulua potilaan psykologinen ja fyysinen arviointi. Kasvojen kipu, joka ei vastaa tavanomaisiin hoitoihin, saattaa liittyä muihin pitkäaikaisiin sairauksiin, kuten fibromyalgiaan, ärtyvän suolen oireyhtymään tai myalgiseen enkefalomyeliittiin. Näiden sairauksien yhteydessä kasvojen kipu voi olla kroonista ja väsyttävää, ja hoito voi vaatia laajempaa lähestymistapaa.

Koska kasvojen kipu voi johtua useista syistä, on tärkeää pitää mielessä, että joskus oireet voivat olla monimutkaisempia ja liittyä useisiin eri häiriöihin samanaikaisesti. Esimerkiksi kasvojen neuralgia voi laukaista kipuja kasvojen eri alueilla, ja kipu saattaa tuntua paineena, joka säteilee silmistä tai otsasta. Tämä voi olla erityisen hankalaa, jos kivun tarkka lähde on epäselvä.

Hoitovaihtoehtoja kasvojen kivun lievittämiseksi on useita, ja niiden valinta riippuu kivun syystä. Antibiootit voivat olla tehokkaita poskiontelotulehduksen hoidossa, mutta jos kipu ei reagoi tavanomaisiin hoitoihin, voidaan kokeilla muita hoitovaihtoehtoja, kuten kipulääkkeitä, neurologisia hoitoja tai fysioterapiaa. Jos potilas on käyttänyt runsaasti kipulääkkeitä, voi olla hyödyllistä harkita kipulääkkeiden vähentämistä, koska kipulääkkeistä saattaa kehittyä riippuvuus, mikä vaikeuttaa kivun hallintaa.

Tulehduskipulääkkeet voivat auttaa lievittämään kipua ja turvotusta, mutta on tärkeää arvioida tarkasti, mikä on kivun perimmäinen syy. Jos kipu ei ole helposti hoidettavissa, on syytä tutkia potilaan terveydentila kokonaisvaltaisesti. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi lisätutkimuksia, kuten neurologisia arviointeja tai tarkempia kuvia, jos epäillään vakavampia sairauksia, kuten kasvaimia tai hermovaurioita.

Lopuksi on tärkeää muistaa, että kasvojen kipu on monivaiheinen ja -syinen vaiva, joka vaatii huolellista diagnosointia ja kokonaisvaltaista hoitoa. Koska kivun taustalla voi olla useita tekijöitä, myös hoitomenetelmät tulee valita yksilöllisesti potilaan tilanteen mukaan.

Miten hajuaistin häiriöt vaikuttavat terveyteen ja hyvinvointiin?

Hajuaistin fysiologia on monimutkainen ja se vaikuttaa merkittävästi päivittäiseen elämään, tunteisiin ja muistiin. Hajuaisti on keskeinen osa aivojen limbisestä järjestelmästä, joka yhdistää hajujen aistimukset tunteiden ja muistojen käsittelyyn. Hajuaisti toimii pääasiassa kahden hermon kautta: hajuhermon (I) ja kolmoishermon (V). Hajuaisti on erityisen herkkä ympäristön muutoksille, ja hajureseptorit aktivoituvat hajumolekyylien avulla, jotka tunnistetaan aivojen hajukorteksissa.

Hajuaisti perustuu hajureseptoreiden kykyyn tunnistaa erilaisia hajumolekyylejä ja välittää ne hajukäämille hajuaivolisäkkeessä. Tämä on ensisijainen prosessi hajujen tunnistamisessa, ja se luo niin sanotun "haju-koodin", joka mahdollistaa tietyn hajun tunnistamisen. Olfaktoriset neuronit, jotka tuottavat hajuimpulsseja, uusiutuvat jatkuvasti, mutta tämä kyky heikkenee iän myötä. Uusien hermosolujen syntyminen ja toipumiskyky ovat yhteydessä hajukalvon altistumiseen ympäristön olosuhteille, kuten saasteille ja kemikaaleille.

Hajuaistin toimintahäiriöt voivat ilmetä monin tavoin, ja ne luokitellaan joko johtumis- tai sensorineuraalisiksi häiriöiksi. Johtumisongelmat syntyvät silloin, kun hajumolekyylit eivät pääse hajukalvolle fysiologisten esteiden, kuten nenäpolyypin tai poskiontelotulehduksen, vuoksi. Sensorineuraaliset häiriöt taas johtuvat vahingoista hajukalvossa tai hajutietoisuuden väylistä, esimerkiksi kemikaalien, virusten tai kasvainten aiheuttamina. Keskushermostolliset syyt, kuten pään vammat, voivat myös vaikuttaa hajuaistin kykyyn tunnistaa hajuja.

Hajuaistin häiriöt voivat ilmetä monilla eri tavoilla: täydellistä hajuaistin menetystä (anosmia), lievää hajuaistin heikentymistä (hyposmia) tai jopa tiettyjen hajujen tunnistamisen vaikeuksia. Erilaiset häiriöt voivat olla joko pysyviä tai tilapäisiä, ja ne voivat vaihdella yksilöllisesti. Esimerkiksi sinuiitti ja nenäpolyypit ovat yleisiä syitä hajuaistin heikkenemiseen. Nenäpolyypit voivat nostaa hajuaistin toiminnan häiriöiden esiintyvyyden jopa 95 prosenttiin.

Pään vammat voivat olla myös merkittävä syy hajuaistin heikkenemiseen. Pään vammojen yhteydessä hajuaistin häiriöt ilmenevät jopa 20–30 prosentilla vammautuneista henkilöistä, ja noin 5 prosenttia voi kärsiä täydellisestä hajuaistin menetyksestä. Pään vammojen aiheuttamat hajuaistin häiriöt voivat olla peräisin hajukalvon vaurioitumisesta, hajukuitujen repeämisestä tai hajutiedon väylien turvotuksesta. Pään alueen ja kasvojen etuosat, erityisesti aivojen etupuolelta, ovat alttiimpia tällaisten vahinkojen vaikutuksille.

Virtsatieinfektiot ja erityisesti virusperäiset infektiot, kuten parainfluenssavirukset, voivat aiheuttaa tilapäistä hajuaistin menetystä. Tällöin turvotus estää hajumolekyylien pääsyn hajukalvolle. Kuitenkin virukset voivat myös vahingoittaa hajureseptoreita, jolloin hajuaisti saattaa heikentyä pysyvästi. Esimerkiksi SARS-CoV-2-viruksen infektiolla on ollut merkittävä vaikutus hajuaistin heikentymiseen, ja COVID-19-pandemia on lisännyt ymmärrystä hajuaistin toimintahäiriöistä.

Iatrogeeniset hajuaistin häiriöt voivat liittyä lääketieteellisiin toimenpiteisiin, kuten leikkauksiin poskionteloissa tai kallon pohjan alueella. Hajuaisti voi heikentyä, jos nämä toimenpiteet aiheuttavat suoran vamman hajukalvoon tai häiritsevät hajutiedon kulkua. Lisäksi tietyt lääkkeet, kuten angiotensiinikonvertaasi-inhibiittorit, diureetit, kaliumkanavien salpaajat ja statiinit, voivat aiheuttaa hajuaistin toimintahäiriöitä.

Hajuaistin arviointi alkaa aina perusteellisella kliinisellä anamneesilla, jossa otetaan huomioon oireiden kesto, alkuperä ja esiintymismallit. On tärkeää selvittää, onko häiriöön liittynyt nenän tukkoisuutta, vuotoa, poskiontelotulehduksia tai kipuja. Myös aiemmin sairastetut virustautit voivat paljastaa hajuaistin ongelmat. Lisäksi neurologiset sairaudet, kuten Parkinsonin tauti, Alzheimerin tauti ja Huntingtonin tauti, voivat heikentää hajuaistia merkittävästi. Näissä tapauksissa hajuaistin häiriöt voivat edeltää motorisia oireita jopa kuusi vuotta.

Erityisesti pään vammat, infektiot ja kirurgiset toimenpiteet voivat johtaa hajuaistin heikentymiseen ja vaikuttaa ihmisten arkeen ja elämänlaatuun. On tärkeää huomata, että hajuaistin heikentyminen voi vaikuttaa paitsi hajuun myös makuaistiin, koska maku ja haju ovat läheisesti yhteydessä toisiinsa. Tämän vuoksi potilaat saattavat valittaa myös maun vääristymistä tai jopa makuaistin menettämistä.

Hajuaistin häiriöt voivat olla osittaisia, täydellisiä tai liittyä vain tiettyihin hajuun. Tärkeää on, että tällaisissa tapauksissa suoritetaan huolellinen diagnoosi ja arvioidaan mahdolliset taustasyyt, jotta voidaan valita sopiva hoito ja ennaltaehkäisevät toimet.

Miten virusinfektiot voivat ilmetä kurkunpäässä ja mitä se voi merkitä potilaalle?

Kurkunpään alueella esiintyvät virusinfektiot voivat olla kliinisesti monimuotoisia ja oirekuvaltaan harhaanjohtavia. Ne voivat muistuttaa kasvaimia tai muita vakavia sairauksia, mikä vaikeuttaa oikea-aikaista diagnosointia. Epstein–Barrin virus (EBV) ja sytomegalovirus (CMV) ovat erityisesti immunosuppressiivisilla potilailla keskeisiä patogeeneja, jotka voivat aiheuttaa merkittäviä oireita ja komplikaatioita.

Epstein–Barrin viruksen aiheuttama infektio, joka tunnetaan myös nimellä mononukleoosi, ilmenee tyypillisesti kurkkukipuna, kuumeena, voimattomuutena, imusolmukkeiden suurenemisena, risojen ja adenoidien hyperplasian kautta sekä vatsakipuina ja hepatiittina. Endoskooppinen tutkimus voi paljastaa monimuotoisia limakalvomuutoksia kielen tyvessä, supraglottisessa alueessa, äänihuulten tasolla ja hypofarynxissa. Löydöksiin voi kuulua myös kurkunpään massa ja toispuolinen äänihuulihalvaus. Orofarynxin ja nenänielun tutkimuksessa voidaan havaita limakalvorakkuloita ja pehmeän suulaen pareesia.

EBV-infektio on tunnettu komplikaatio elinsiirtopotilailla, ja se liittyy usein post-transplantaation lymfoproliferatiiviseen tautiin (PTLD). PTLD:n esiintyvyys vaihtelee siirrettävän elimen mukaan ja liikkuu välillä 1–10 %. Vaikka kurkunpää harvoin on ensisijainen kohde, se voi olla mukana taudinkuvassa, jolloin potilas saattaa kärsiä kroonisesta yskästä, kuumeesta, hengitysvaikeuksista sekä supraglottisesta massasta, joka voi aiheuttaa hengitysteiden tukkeuman. Diagnoosi perustuu EBV-serologiaan, IgM- ja IgG-vasta-ainetasojen mittaukseen, PCR-analyysiin sekä kudosbiopsiaan histopatologisine tutkimuksineen. Kuvantamismenetelmät, kuten TT, MRI ja PET-TT, tukevat taudin laajuuden arviointia.

Varicella-zoster-virus voidaan kliinisesti diagnosoida tyypillisten, yksipuolisten rakkulamuutosten perusteella, jotka seuraavat hermojuuren dermatomien jakautumaa. Laryngoskoopilla saattaa löytyä limakalvorakkuloita kurkunpään alueella. Diagnoosi varmistetaan laboratoriotestein: rakkulaliuoksen virusviljely, VZV-IgM ja IgG, EIA ja PCR. Aikainen antiviraalinen hoito asikloviirillä on keskeinen ja annetaan suun kautta tai vaikeissa tapauksissa laskimonsisäisesti. Kortikosteroideja voidaan käyttää tukemaan paranemista.

Kurkunpään EBV-assosioitu PTLD hoidetaan antiviraalisilla lääkkeillä kuten asikloviirillä tai gansikloviirillä. Lisäksi voidaan käyttää rituksimabia tai muita monoklonaalisia vasta-aineita, ja immunosuppressiivista lääkitystä on syytä vähentää. Laajalle levinneissä, ektranodaalisissa ja aivoihin ulottuvissa tapauksissa voidaan tarvita kemoterapiaa ja/tai sädehoitoa.

Sytomegalovirus (CMV) on erityisen merkittävä opportunistinen patogeeni elinsiirron jälkeen sekä AIDS-potilailla, joiden soluvälitteinen immuniteetti on heikentynyt. CMV voi infektoida maksan, aivot, keuhkot, ruoansulatuskanavan ja silmät. Vaikka CMV-laryngiitti on harvinainen, se voi ilmetä kurkunpään limakalvotulehduksena, pseudomembraanien muodostumisena, limakalvonekroosina, äänihuulihalvauksena ja jopa obstruktiivisena kurkunpään massana. CMV:n diagnostiikka perustuu viruksen DNA:n tunnistamiseen kudos- tai kehonesteanalyyseissä.

On huomionarvoista, että kurkunpään virusinfektiot voivat ilmetä nopeasti kehittyvänä hengitystien ahtautumisena, joka vaatii välitöntä tunnistamista ja toimenpiteitä. Aikuisten ja lasten stridorin hoito vaatii kliinistä taitoa, ja infektiiviset löydökset kurkunpäässä voivat jäljitellä maligniteettia, mikä korostaa erotusdiagnostiikan merkitystä. Erityisesti immunosuppressiivisilla potilailla esiintyvät patogeenit poikkeavat tavanomaisesta populaatiosta ja voivat vaatia kohdennettuja diagnostisia ja terapeuttisia lähestymistapoja.

Laryngologian alueella on ymmärrettävä, että infektiot voivat aiheuttaa laaja-alaisia anatomisia ja toiminnallisia muutoksia, jotka vaikuttavat potilaan hengitykseen, äänenkäyttöön ja elämänlaatuun. Varhainen epäily ja laaja-alainen diagnostinen työkalupakki ovat keskeisiä, sillä hoidon viivästyminen voi johtaa palautumattomiin komplikaatioihin. Lisäksi alueelliset erot patogeenien prevalenssissa tulee huomioida kliinisessä päätöksenteossa – infektioiden yleisyys, virulenssi ja lääkkeiden saatavuus voivat vaihdella merkittävästi maasta toiseen.

Mikä tekee matkastasi merkityksellisen?
Miten loogiset operaattorit ja ensimmäisen asteen logiikka muodostavat perustan tekstin käsittelylle?
Mikä on kauneuden ja kuoleman välinen yhteys?
Miten virtuaalisointi toimii käytännössä ja miten se vaikuttaa järjestelmän resursseihin?
Voiko väärennetty asiakirja muuttaa historian kulun?
Apache Airflow: Parhaat käytännöt ja suositukset työnkulkujen hallintaan