Monet tuhannet vuodet katsomista ja vain muutama ihmiselämä elää niiden aikana. Hän oli kulkenut yksin ennenkin. Olin aina pelännyt päästää hänet, mutta hän sanoi, että pukeutuneena vaeltavaksi paimeneksi, jolla ei ollut mitään varastettavaa, hän olisi turvassa Iranin ylängöillä verrattuna siihen, että ylittäisi Broadwayn kadun. Tällä kertaa hän ei ollut!

Ennen kuin Everard ehti vastata, hänen ilmeensä kirkastui, kun hän kuuli kertomuksen. ”Olet siis sanonut, että hän lähti – viikon sitten, vai niin? – aikomuksenaan hankkia tietonsa, raportoida erikoisalalleen ja palata takaisin samaan päivään, kuin oli lähtenyt.” Koska vain sokea hölmö jättäisi elämänsä arvokkaimmat hetket käyttämättä ja ei menisi itse perille.

Matka ei ole vain fyysinen matka jonnekin, vaan myös ajatusmatka, jossa kohtaamme niin omat rajamme kuin maailman äärettömyyden. On sanottu, että kaikkein syvimmät ymmärrykset syntyvät juuri matkoilla. Moni meistä kuitenkin jää tuijottamaan elämäänsä, peläten kohdata sen rajoituksia, kun taas toiset uskaltavat astua tuntemattomaan ja kokevat sen täysipainoisesti.

Kun me ihmiset ajattelemme matkaa, se on usein yhdistettävissä jotenkin ulkoisiin olosuhteisiin, ympäristöön tai maantieteellisiin etäisyyksiin. Itse asiassa se on kuitenkin paljon enemmän: matka on ennen kaikkea sisäinen kokemus, jossa kohdataan omaa olemusta ja ymmärretään asioiden todellinen merkitys. Vain silloin, kun uskallamme astua tuntemattomaan ja kohdata sen kaikessa raadollisuudessaan, voimme ymmärtää matkan todellisen arvon.

Miksi siis jäädä? Jos aikomus on palata takaisin, matka on lyhyt ja yksinkertainen. Mutta jos matkan aikana koetaan syvempää muutosta, ei paluu enää olekaan samalla tavalla relevantti. Matkasta tulee elämänosanen, jonka jälkeen emme enää ole täysin samoja. Eikä sillä ole väliä, kuinka kauas tai kuinka lähelle matka vie – kyse on siitä, että matkalla syntyy uusi näkemys maailmasta ja itsestämme.

Tässä ei ole kyse pelkästään fyysisistä matkoista, vaan myös ajattelun ja tunteiden liikkeistä. Matkalla ei vain siirry paikasta toiseen, vaan myös muuntautuu itse. On aivan yhtä tärkeää tunnistaa ne hetket, jolloin oma sisäinen maailma avautuu, kuin ne hetket, jolloin matka vie meidät kauas maantieteellisesti. Tällaista matkaa ei voi mitata ainoastaan ajassa ja tilassa, vaan siinä on mukana jokainen askel, jonka otamme kohti tuntematonta.

Matkassa on myös jotain tärkeää yhteisön ja yksilön suhteiden kannalta. Vaikka matka voi olla yksinäinen kokemus, se on silti osa laajempaa verkostoa. Meidän kokemuksemme ja valintamme vaikuttavat toisiin, ja sitä kautta matka on aina jollain tavalla yhteydessä muuhun maailmaan, muihin matkalaisiin. Meidän tehtävämme ei ole vain kulkea eteenpäin, vaan myös ymmärtää, mitä tämä matka merkitsee osana suurempaa kokonaisuutta.

Matkan jälkeen ei ole enää paluuta entiseen. Mikäli matka ei opeta meitä, se vie meidät jonnekin, jossa ei enää ole tuttuja polkuja. Ja juuri siinä piilee matkan syvin tarkoitus – ei palata, vaan astua eteenpäin kohti tuntematonta.

Mikä rooli ennustuksilla on Persialaisen hovin sisäisissä valtapelit?

Hovielämän ja valtapolitiikan kudelma Persiassa oli täynnä jännitteitä, jotka olivat yhtä monivivahteisia kuin sen kulttuuri ja uskonto. Kuningas Kyrosin hallintokausi, erityisesti hänen ympärillään toimivien korkeiden upseerien, kuten Harpaguksen, luonnehti jatkuvia valtakamppailuja, joissa tahdonvoima, salaisuudet ja liittoutumat määrittivät kunkin aseman.

Se hetki, jolloin Everard kohtasi Harpaguksen ja kysymyksenasettelu hänen tutkimuksistaan alkoi, oli kuin hiuskarvaan vedetty tasapaino, joka räjähti valtavan jännityksen seurauksena. Ei ollut kyse vain yksittäisestä väittelystä tai tiedonetsinnästä, vaan paljon suuremmasta, ulottuvalle valtapoliittiselle jännitteelle. Everardin tutkimukset, jotka alkoivat mystisen paimenmiehen tarinalla, jonka sanottiin tehneen ihmeitä Pasargadassa, olivat kauempana siitä, mitä itse asiassa etsi – ja se oli se kohta, joka sai aikaan kaikista voimakkaimman reaktion.

Harpagus ei ollut vain hovin virkamies, hän oli mestari valtapelin pelissä, joka oli valmis menemään äärimmäisyyksiin puolustaakseen omia etujaan. Hänen käsissään oleva valta ei ollut vain käytännön tasolla, vaan oli juurtunut syvälle Persialaisen valtakunnan uskonnollisiin ja kulttuurisiin käytäntöihin. Harpagus tiesi tarkasti, että vaikka Everardin läsnäolo oli saanut alkuunsa orakkelin ennustuksesta, kyse ei ollut vain henkilökohtaisesta tiedonhalusta. Hovissa valtaa ei koskaan jaettu valheellisen tai epäilyttävän tiedon jakamisella. Pieninkin väärinymmärrys tai salaisuuksien paljastaminen saattoi merkitä kuolemaa, ja niin tapahtuikin Everardin tilanteessa, kun hän uhmasi virallista linjaa ja kutsui itselleen tuhoa.

Se, miten Harpagus toimi, paljastaa syvällisen ymmärryksen Persialaisesta valtarakenteesta. Kukaan ei ollut immuuni – ei edes orakkeleilla, jotka tunnettiin kyvystään puhua jumalten äänellä. Ja silti, nämä korkeimmat virkamiehet ja valtahenkilöt pelkäsivät kaikkein eniten sitä, että jotain vaarallista saatettiin paljastaa, vaikka ne olisivatkin tulleet jumalallisista lähteistä. Koko valtakunnan vakaus saattoi horjua yksittäisestä kertomuksesta, joka koski pasargadalaista paimenta ja sen mahdollisia vaikutuksia.

Kun Everard oli kohdannut valtavirrassa seisovan Harpaguksen ja pelkän käden liikkeen viestinnän, hän huomasi olevansa keskellä poliittista peliä, jota ei voinut hallita pelkällä viisaudellaan tai taistelutaitoineen. Persialaisen hovin monimutkaisuus oli enemmän kuin sen ulkoinen loisto; se oli kuin elävä elokuvan juoni, joka pyöri arvoitusten ja vaativien kysymysten ympärillä. Koko hovin järjestelmä oli toisaalta kalliiden, kulttuurisesti merkittävien tilojen koristeiden takana, mutta toisaalta myös vailla turvaa, jossa jokainen askel oli tarkkaan mitoitettu. Herkkyys tilanne- ja valtapolitiikassa näkyi erityisesti siinä, kuinka Everardin ja Harpaguksen kohtaaminen eteni kohti räjähdysmäistä konfliktia, kun henkilökohtaiset loitsut ja ykseyden symbolit näyttivät olevan ainoa tekijä, joka saattoi muuttaa sen suunnan.

Tällaiset hetket olivat yleisiä Persian hovissa, jossa menneisyyden viisaus ja muinaisten jumalien mystiikat kietoutuivat poliittisiin päätöksiin. Everardin läheinen kosketus näihin valtakunnan pyhimpään sfääriin oli kuitenkin paljastanut, kuinka läheisesti henkilökohtainen usko, valta ja kansojen arkipäiväiset säännöt olivat toisiinsa kietoutuneet.

Sisäiset valtapelit, jotka oli peitetty valheilla ja puolustusmekanismeilla, olivat täynnä petoksia ja käänteitä, jotka vain vähitellen paljastuivat. Mutta aivan kuten Everardin kohtalo opetti, mitä suuremmaksi salaisuus kasvoi, sitä vaarallisempaa oli sen paljastaminen.

Miten Mongolit kohtasivat uuden maailman ja mitä he oppivat matkastaan länteen?

Everard ei etsinyt ulkomaailmaa eikä rohkaissut sitä etsimään itseään. Hän oli vain lähettiläs, joka oli tullut tuomaan viestin, mutta hänen ulkonäkönsä herätti hämmennystä, ei vain hänen muukalaisuutensa vuoksi, vaan myös sen vuoksi, että hänen kuulumisensa "rajavaltijoihin" jäi arvoitukseksi. Hänen läsnäolonsa ei ollut odotettavaa, mutta se oli välttämätöntä. Toktai, Mongolien päällikkö, huomautti heti, ettei matkustajia ollut tullut suurta joukkoa, mutta Everard vastasi tyynesti, ettei siihen ollut tarvetta.

Leiripaikka oli vähitellen täyttynyt, ja vaikka Mongolit ylläpitivät kovan pinnan, he eivät voineet olla varmoja siitä, miten suhtautua tähän tuntemattomaan vierailuun. Auringonlasku vuorilla, pitkä varjojen leikki laaksossa ja metsän hämärä luovat melankolisen ja vakavan tunnelman ympärille. Metsästä kantautuva sahausten ääni, hevosten tallustaminen ruohikossa ja joen kuohunta muodostivat samalla taustamusiikin, joka leijui ilmassa. Mongolit tunsivat vieraansa, mutta heidän silmänsä paljastivat mielenkiinnon, joka ei ollut pelkästään arvostusta. Vieraiden kulutukset – ja etenkin lahjat, joita he toivat – jäivät kuitenkin vieraiden silmissä ristiriitaisiksi.

Mongolien kulttuurissa lahjat olivat tärkeä osa arvostusta ja viestien vaihtoa, mutta lahjat, kuten kiiltävät paperipakkaukset ja tavarat, jotka kuuluvat lännen kulutuskulttuuriin, saivat Mongolien kulttuurihistoriassa hieman toisenlaisen merkityksen. Li, Mongolien kulttuurisesti kehittyneempi edustaja, ei voinut olla huomaamatta lahjojen muodollista kiiltävää estetiikkaa ja tunsi siitä melkein suoranaista häpeää. Mutta Toktai oli toisenlainen – hän oli käytännöllinen ja uskoi, että lahjan arvo oli sen käytössä. Hän ei ollut kiinnostunut hienouksista, vaan siitä, mitä lahjat pystyivät osoittamaan: viestiä, joka oli tärkeää viestintää ja yhteydenpitoa sen hetkiseen tilanteeseen. Tällöin Everard ja Sandoval näkivät sen heti: välillä olisi tärkeämpää ymmärtää, mitä kiinteitä arvoja ja odotuksia lahjojen takana oli, sen sijaan että jäätiin vain pinnallisiin yksityiskohtiin.

Kun keskustelu palasi takaisin varsinaisen asian äärelle, Toktai kertoi vaikeuksista, joita Mongolit olivat kokeneet yrityksessään valloittaa Japani. Hämmästyttävän rehellisesti Toktai tunnusti, että he olivat liian pieniä ja valmistautumattomia tuohon valtavaan tehtävään, ja myönsi, että epäonnistuminen oli heidän omaa syytään. Mongolit olivat sitoutuneet uuteen suunnitelmaan, joka oli astua uudelle alueelle, jossa he voisivat löytää perustan tulevaisuuden valloituksille. Siitä alkaen Everard ja Sandoval joutuivat kuuntelemaan tarkkaavaisesti Toktain kertomuksia merimatkastaan, jolle he olivat lähteneet Pohjoiseen etsimään uusia alueita.

Mongolit olivat matkustaneet pitkin ketjua saaria, ja heidän tutkimuksensa olivat johtaneet heidät alueelle, jota he eivät tienneet olevan olemassa – Alaska, maa, joka oli pitkälti jäänyt tuntemattomaksi suurimmalle osalle heidän kansastaan. Toktai puhui yllättävän kauniisti ja tarkasti luonnosta, joka oli tullut vastaan heidän kulkiessaan pitkin rannikkoa. Alueen varakkaus ja rikkaus eivät jättäneet ketään kylmäksi. Metsät, villin eläinten parvet ja mahdollisuus asuttaa uusia alueita antoivat uskomattoman mahdollisuuden tulevaisuuden suunnitelmille. Mutta samalla Toktai tiesi, että hänen alueensa oli vaarassa jäädä syrjäiseksi, ellei he osaisi ottaa oikeaa strategista lähestymistapaa.

Mongolit olivat olleet alueella useita kuukausia ja oppineet paljon. He olivat tehneet ensimmäiset yhteydet paikallisiin kansoihin ja oppineet tärkeitä taitoja, kuten kalastusta ja veneenrakentamista, jotka toivat heille ruokaa ja apua talven aikana. Näitä olivat tulleet auttamaan heitä elämään ja pysymään hengissä. Myös kulttuurien kohtaaminen oli muuttanut heidän käsityksiään ja suunnitelmiaan.

Mongolit olivat löytäneet paikan, jossa saarten välinen jää oli niin ohutta, että sen yli pystyi kulkemaan tai ainakin jäätyneelle pinnalle kävelemään talvella. Tämä saikin heidät miettimään mahdollisuuksiaan liikkua idästä länteen, kohti Eurooppaa ja muita suuria alueita, jotka avautuisivat heille, jos he vain pystyisivät kehittämään lisää liikkumiskykyä. Tietoisuus maailman koosta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista oli jatkuvasti kasvanut, mutta samalla heidän kohtalonsa oli yhtä lailla riippuvainen ulkopuolisista tekijöistä – myrskyistä, jääpeitteistä ja matkustamisen vaarallisuudesta.

Mongolit olivat todennäköisesti saapuneet läntiselle alueelle ennenkuin ymmärsivät sen. He olivat löytäneet itselleen alueita, joita eivät vielä osanneet nimetä, mutta heidän matkansa oli antanut heille tietoa, jota he osaisivat käyttää tulevaisuudessa, valloittajan ja tutkijan näkökulmasta. He olivat vihdoin saapuneet paikkaan, jolle he eivät tienneet antavansa nimeä, mutta joka tulisi määrittelemään heidän tulevaisuutensa.

Mikä on tärkeintä ymmärtää aikamatkustuksesta ja sen vaikutuksista historiallisiin tapahtumiin?

Everard tajusi sen. Mongoli kompastui eteenpäin ja huusi. Everard löysi Toktain miekan. Se välähti veitsen kaltaisessa valossa, kun hän tarttui siihen. Soturi sai oman miekansakin nostettua. Everard ei halunnut tappaa lähes avuttomaksi jäänyttä miestä. Hän astui lähelle, löi toisen aseen syrjään ja iski nyrkillään. Mongoli vaipui polvilleen, oksensi ja nukahti. Everard lähti liikkeelle. Miehet alkoivat liikkua pimeydessä, huutaen. Hän kuuli kavioiden kopinaa, yksi ratsastajista kiirehti tutkimaan tilannetta. Joku otti tikkukivestä tuikun ja pyöritti sitä, kunnes se roihahti. Everard meni maahan, piiloutuen. Soturi kiiti ohitse, näkymättömänä pensaassa. Hän liikkui kohti syvempää pimeyttä. Takanaan kuului huuto ja kirousvyöry, kertomus siitä, että joku oli löytänyt Noyonin. Everard nousi ja alkoi juosta. Hevosten oli tapana olla rajoitettuina ja vartioituina. Ne olivat tummia massoja tasangolla, joka oli harmaavalkoinen tähtikirkkaan taivaan alla. Everard näki, kuinka yksi Mongolien tarkkailijoista ratsasti häntä kohti. Ääni huusi: "Mitä tapahtuu?" Hän vastasi korkealla äänellä: "Hyökkäys leiriin!" Vastaus oli vain ajanhukkaa, ettei ratsastaja tunnistaisi häntä ja ampaisi nuolta. Hän kumartui, ollen vain kyyryinen ja verhottu hahmo. Mongoli jarrutti hevostaan tomun pyörteessä. Everard iski, sai kiinni ponin suitsista ennen kuin häntä tunnistettiin. Sitten sentry huusi ja veti miekkaa. Hän iski alas. Mutta Everard oli vasemmalla puolella. Ylhäältä tuleva isku oli hankala ja helppo torjua. Everard löi takaisin ja tunsi terän menevän lihaan. Hevonen nousi säikähdyksestä. Ratsastaja putosi satulasta, pyörähtäen ja kompastuen. Everardilla oli jo jalka pyöreässä jalustimessa. Mongoli raahautui kohti häntä, verta valuen haavoittuneesta jalastaan. Everard nousi hevoseen ja laski oman miekkansa tasaiselle satulalla. Hän suuntasi laumalle päin. Toinen ratsastaja tuli vastaan. Everard väisti. Nuoli suhahti juuri siihen kohtaan, jossa hän oli ollut. Varastettu poni kamppaili, ei tuntenut kuljettajaansa. Everardilla meni hetki, jotta hän sai sen jälleen hallintaansa. Jos jousimies olisi tullut lähemmäs ja hyökännyt käsirysyyn, hän olisi saattanut osua. Mutta tottumus vei miehen ohi, hän ampui ja meni ohi pimeydessä. Ennen kuin hän ehti kääntyä, Everard oli jo kadonnut yön hämärään. Partio mies otti satulasta köyden ja ratsasti levottoman lauman läpi. Hän otti ensimmäisen hevosen, joka suostui siihen rauhallisesti. Miekka liikkui, siteet katkesivat, ja hän ratsasti pois, johtaen hevosta.

Käytännössä oli selvää, että jos hän ei saisi karkuun, hänet ohjattaisiin takaisin ja Mongolit tulisivat perässä. Mutta Everardin tuntiessa maastot, jotka he eivät tunteneet, hän tiesi, että vuoristossa oli mahdollisuus paeta. Vähän myöhemmin ja kuljettaen sitä samaa vääntöä, hän muisti aikamatkustuksen perusperiaatteet. Hänelle oli selvää, että hänen piti väistää mahdollista aikaristiriitaa ja käyttää tilaisuutta pelastaakseen ystävänsä elämän.

Se, että Toktai ja Li Tai-Tsung eivät palanneet, ei johtunut siitä, että he olisivat kuolleet merellä tai metsissä. Se johtui siitä, että taikuri tuli taivaasta ja tappoi kaikki heidän hevosensa salamoilla, tuhoten heidän laivansa joen suulla. Ei ollut mahdollista palata jalkaisin. Tämä matka, aikamatkustuksen mahdollisuus, oli osa suurempaa pelin kulkua. Ilman tätä "parannusta" olisi voinut olla, että Mongolit olisivat valloittaneet Amerikan, ja silloin ei olisi koskaan ollut meitä. Se oli aikamatkustuksen paradoksi: menneisyyden muuttaminen, jotta tulevaisuus voisi olla olemassa. Kaikki oli ollut osa kierrosta, jolle ei ollut vaihtoehtoja. Tuo aika oli "epäsuora peli", mutta ainoa mahdollinen peli olemassa.

Everard seisoi lasitetulla terassilla, katsoen vuorille, jotka laskivat alas metsäisiin ja suomaastoisiin alueisiin. Hänen ruumiinsa oli pukeutunut 23. vuosisadan insulsyntheesiin, mutta päällään oli kuitenkin vanhat, käsintehdyt saappaat 19. vuosisadalta. Hänen ympärillään kuului ääniä, mutta hän ei kiinnittänyt niihin huomiota. Sisällä oli agentteja juomassa ja soittamassa pianoa. Tämä aika, tämä paikka, oli turvassa menneisyyden vääristymiltä, mutta ei ilman omia ongelmiaan. Agentit tiesivät sen: he olivat ottaneet lomaa, mutta eivät olleet vapaita menneisyyden ja tulevaisuuden vuorovaikutuksista. Tämä oli osa laajempaa seikkailua, jossa jokainen teko oli enemmän kuin vain hetken valinta.

Aikamatkustuksen vaikutus oli kuitenkin väistämätön. Se ei ollut vain menneisyyden muokkaamista vaan myös oman aikamme rakentamista, jota saatiin ymmärtää ja tarkastella eri näkökulmista.

Miten tiedonkeruuta ja esittämistä voidaan parantaa älykkäissä järjestelmissä?
Miten kehon energiankulutus muuttuu painonnousun ja -laskun yhteydessä?
Miten puolijohteet parantavat superkondensaattorien suorituskykyä ja energiatiheyttä?
Miten runous heijastaa ihmisluonteen syvyyksiä ja maailmankuvan murroksia?
Miten murhaaja ohjasi uhrinsa metsään?
Miten sukupolvien asenteet muovaavat Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa?