Kuinkas Quinolonit Vaikuttavat Lapsiin ja Nuoriin: Tutkimuksia ja Käyttöturvallisuus

Quinolonien, erityisesti flurokinolonien, käyttö lasten ja nuorten hoidossa on herättänyt huolta niiden mahdollisista haittavaikutuksista, erityisesti nivelvaurioiden ja jänteiden repeämien osalta. Erityisesti flurokinolonien on raportoitu aiheuttavan nivelsairauksia, kuten artralgiota ja artriittia, joiden syynä saattaa olla lääkeaineen vaikutus nivelkudoksiin. Tässä yhteydessä on kuitenkin tärkeää huomata, että suurin osa kliinisistä havainnoista viittaa tilapäisiin oireisiin, jotka eivät johda pitkäaikaisiin haittavaikutuksiin, kun hoito keskeytetään. Kliiniset tutkimukset, jotka keskittyvät lääkkeiden mahdollisiin haittoihin, ovat lähes aina perustuneet havainnoihin, kuten lihas- ja nivelvalituksiin, mutta ne eivät aina erota lääkkeen aiheuttamaa vauriota muiden, satunnaisten tekijöiden, kuten trauman tai reuman, vaikutuksista.

Eräissä tutkimuksissa on yritetty selvittää, vaikuttavatko flurokinolonit niveliin ja luihin röntgen- tai magneettikuvantamisen avulla, mutta toistaiseksi ei ole löydetty konkreettisia merkkejä siitä, että flurokinolonit aiheuttaisivat haitallisia muutoksia luustossa. Suurin osa tutkimuksista on keskittynyt siihen, kuinka lääkkeet voivat vaikuttaa nivelkudoksiin, mutta vain harvoissa tapauksissa on käytetty kehittyneitä kuvantamismenetelmiä, kuten magneettikuvausta (MRI) tai ultraääntä, pitkäaikaisarviointiin.

Lisäksi tutkimuksissa on ilmennyt, että osa flurokinolonien käyttöön liittyvistä nivelsairauksista voi olla sattumanvaraisia. Esimerkiksi lapsilla, joilla on kystinen fibroosi, voi esiintyä nivelvaivoja, jotka eivät liity lääkeaineeseen vaan sairauden itseensä. On myös huomioitava, että flurokinolonit voivat pahentaa olemassa olevia nivelongelmia, kuten reaktiivista artriittia tai traumaattisia vaivoja.

Toisaalta, flurokinolonit voivat vaikuttaa myös jänteisiin, erityisesti akillesjänteeseen, aiheuttaen jännetulehduksia ja jopa jänteen repeämiä. Tämä haittavaikutus on melko harvinainen nuorilla ja terveillä potilailla, mutta se voi ilmetä erityisesti potilailla, joilla on munuaisongelmia tai jotka saavat pitkäaikaista kortikosteroidihoitoa. Tällaisten haittavaikutusten esiintyvyys on hyvin pieni, mutta ne voivat olla vakavia ja johtaa pitkäaikaisiin vaurioihin, mikä on saanut lääkeviranomaiset tarkastelemaan flurokinolonien käytön rajoittamista.

Neonataalisten potilaiden osalta useat tutkimukset ovat tarkastelleet siprofloksasiinin turvallisuutta imeväisillä. Yksi laaja tutkimus, jossa oli mukana yli 1 000 imeväistä, ei paljastanut merkittäviä haittavaikutuksia. Vain yksi tapaus, vihertävä hammaskiilteen värjäytyminen, havaittiin siprofloksasiinia saaneilla potilailla. Useimmat tutkimukset eivät kuitenkaan sisältäneet röntgenkuvantamista, mikä rajoittaa pitkän aikavälin vaikutusten arviointia.

Tärkeää on myös muistaa, että vaikka flurokinolonit ovat tehokkaita lääkeaineita erityisesti moniresistenttien bakteerien hoitoon, niitä tulisi käyttää varoen lapsilla ja nuorilla. Niiden käyttöä ei suositella ensisijaiseksi hoitovaihtoehdoksi, ellei ole muita järkeviä vaihtoehtoja, kuten silloin kun potilaalla on lääkkeille vastustuskykyisiä bakteereja tai lääkeallergioita. Useimmiten flurokinolonit ovat tehokkaita ja turvallisia tietyissä tilanteissa, kuten keuhkokuumeen hoitamisessa, mutta niiden käyttöä tulee harkita tarkasti ja vaihtoehtoja tulee aina etsiä.

Vigabatrin ja Lacosamidi: Hoito ja Haittavaikutukset Epilepsian Hallinnassa

Vigabatrini (VGB, Sabril) on rakenteeltaan GABA-analogi, joka on tehokas hoitoaine aikuisilla ja lapsilla vaikeasti hoitaville osittaisille epileptisille kohtauksille, joilla on tai ei ole yleistymistä. VGB toimii myös monoterapiana infanttien (1 kuukauden - 2 vuoden) infantile spasms (IS) -tilassa. Tämän lääkkeen käytöstä tuberous sclerosis -potilailla on saatu hyviä tuloksia, erityisesti kohtauksien vähentämisessä. Kuitenkin sen käyttö idiopaattisessa yleistyneessä epilepsiassa on kontraindikoitua, koska VGB saattaa pahentaa tyypillisiä absenseja ja myoklonisia kohtauksia.

VGB:n vaikutusmekanismi perustuu sen kykyyn estää GABA-transaminaasin (GABA-T) toimintaa, mikä lisää GABA:n pitoisuuksia aivoissa. Tämä johtaa epiteelisolujen estytykseen ja kohtauksien vähenemiseen. VGB:n käyttöön liittyy kuitenkin vakavia haittavaikutuksia. Yksi merkittävimmistä on perifeeristen näkökenttäpoikkeavuuksien kehittyminen, joka voi johtaa pysyviin näköhäiriöihin, kuten tunnelinäköön. Tästä syystä VGB-hoito vaatii säännöllisiä silmätutkimuksia ja -seurantaa.

VGB:n annostus vaihtelee lapsen iän ja epilepsian vaikeusasteen mukaan. Alkuannos voi olla 40 mg päivässä, ja sitä voidaan nostaa jopa 100 mg/kg:aan päivässä. VGB:n annostus aikuisille alkaa 1000 mg päivässä, mutta sitä voidaan nostaa asteittain enintään 2000-4000 mg:aan päivässä. Lääkkeen vaikutukset voivat vaihdella suuresti yksilöllisesti, ja sen annostusta tulisi säätää potilaan vasteen mukaan. VGB:n käyttöön liittyy myös riski nopeasti kehittyvästä tottumuksesta ja tehon vähenemisestä korkeammilla annoksilla.

Vigabatrinin farmakokinetiikka on yksinkertainen: se imeytyy nopeasti ja lähes täydellisesti ruoansulatuskanavasta, mutta sen erittyminen tapahtuu pääasiassa munuaisista. Lääkkeen puoliintumisaika aikuisilla on noin 5–7 tuntia, ja sen vaikutukset ovat pitkälti riippuvaisia annostuksesta. Huomionarvoista on, että VGB ei vaikuta maksassa oleviin CYP450-entsyymeihin, mutta sen puhdistuma voi nopeutua, jos sitä käytetään yhdessä muiden entsyymiä indusoivien lääkkeiden kanssa.

Lacosamidi (Vimpat) on toinen epilepsian hoitoon käytettävä lääke, joka on hyväksytty Yhdysvalloissa vuonna 2008 osaksi osittaisia kohtauksia sairastavien aikuisten hoitoa. Lacosamidin käyttö laajeni 2017 sisältämään myös osittaiskohtaukset 4-vuotiaista ja vanhemmista lapsista. Lacosamidi voi olla tehokas lisälääkityksenä vaikeasti hoitaville kohtauksille lapsilla, mutta sen tehoa verrattuna muihin uudempiin epilepsialääkkeisiin, kuten levetirasetam (LEV), ei ole vielä selvästi osoitettu. Lacosamidi on saatavilla useissa annosmuodoissa, kuten suun kautta otettavissa tabletteina ja liuoksena.

Lacosamidi toimii pääasiassa stabiloimalla jänniteherkkiä natriumkanavia, mikä estää neuroneiden liikatoiminnan, joka johtaa kohtauksiin. Lacosamidi on erittäin biohyväksyttävää suun kautta otettuna, joten parenteraalinen annostelu on tarpeetonta potilaille, joilla on toimiva ruoansulatuskanava. Lääkkeen annostus määräytyy iän ja painon mukaan, ja sen alkuannos lapsilla on yleensä 1–2 mg/kg päivässä, jakautuneena kahteen annokseen. Titrointi jatkuu säännöllisesti viikoittain potilaan vasteen ja siedettävyyden mukaan.

Lacosamidi ei ole ilman haittavaikutuksia. Yleisiä sivuvaikutuksia ovat väsymys, huimaus, pahoinvointi ja päänsärky. Lacosamidin käyttö voi myös liittyä sydämen rytmihäiriöihin, joten sen käyttö vaatii huolellista seurantaa, erityisesti sydänsairauksia sairastavilla potilailla.

Vigabatrin ja lacosamidi ovat molemmat tärkeitä lääkkeitä vaikeasti hoidettavan epilepsian hoitoon, mutta niiden käyttö vaatii huolellista seurantaa ja annostuksen säätämistä. VGB:n tapauksessa silmätarkastukset ovat elintärkeitä, ja lääkkeen käytössä saattaa esiintyä pitkäaikaisia haittavaikutuksia, kuten näköhäiriöitä. Lacosamidi tarjoaa mahdollisuuden tehokkaaseen kohtauksen hallintaan, mutta sen käyttö on suositeltavaa erityisesti silloin, kun muut lääkkeet eivät ole riittävän tehokkaita tai potilas ei siedä niitä hyvin. Molempien lääkkeiden käytössä tärkeintä on yksilöllinen lähestymistapa, jossa potilaan vaste ja sietokyky otetaan huomioon jokaisessa hoitovaiheessa.

Kuinka ei-steroidiset tulehduskipulääkkeet vaikuttavat kuumeeseen ja niiden käytön turvallisuus

Kuumeen fysiologiaan kuuluu kehon termoregulointijärjestelmä, joka on monimutkainen hermoverkosto, joka ulottuu hypotalamuksesta ja limbisestä järjestelmästä aivorungon ja retikulaarisen muodostuman kautta selkäytimeen ja sympaattisiin ganglioihin. Hypotalamuksen preoptiikalla alueella olevat lämpötilaa aistivat hermosolut ylläpitävät kehon lämpötilaa kapealla alueella niin sanotun "asetuspisteen" avulla. Mikäli lämpötila poikkeaa tästä asetuspisteestä, keho reagoi lämpötilan säilyttämiseksi. Mikäli lämpötila nousee asetuspisteen yläpuolelle, aktivoituvat fysiologiset lämpöhäviöreaktiot. Toisaalta, jos lämpötila laskee asetuspisteen alapuolelle, keho käynnistää lämmönsäilytys- ja lämmöntuotantoreaktiot.

NSAID-lääkkeiden käyttö antipyreettisinä lääkkeinä on yleistä kuumeen hoidossa. Nämä lääkkeet estävät COX-entsyymin toimintaa, mikä vähentää hypotalamuksessa syntyvän PGE2:n määrää ja siten lievittää tulehdusta ja kuumetta. Kuitenkin NSAID-lääkkeiden käyttöön liittyy riskejä, erityisesti astmasta kärsivillä potilailla, munuaisten tai maksan vajaatoiminnassa, verenvuoto-ongelmista kärsivillä, ruoansulatuskanavan sairauksista (erityisesti verenvuodoista tai haavaumista), ja potilailla, jotka käyttävät verenohennuslääkkeitä. Useiden NSAID-lääkkeiden samanaikainen käyttö ei ole suositeltavaa, ja on mahdollista, että ei-aspiriinipohjaiset NSAID-lääkkeet voivat aiheuttaa ristireaktioita aspiriinin kanssa. Lisäksi NSAID-lääkkeiden käyttö voi lisätä sydän- ja verisuonisairauksien riskiä, nostaa verenpainetta, heikentää munuaisten verenkiertoa, aiheuttaa nesteen kertymistä ja pahentaa sydämen vajaatoimintaa.

Neoplastinen kuume, joka ei ole mikrobiperäistä, voi myös reagoida NSAID-lääkkeisiin. Tässä yhteydessä on ehdotettu, että tietyt NSAID-lääkkeet (kuten naprokseeni, indometasiini ja diklofenaakki) voivat olla tehokkaampia syöpäperäisen kuumeen hoidossa kuin infektioiden aiheuttama kuume. Meta-analyysissä on osoitettu, että naprokseeni oli erittäin tehokas syöpäperäisen kuumeen hoidossa ja myös kuumeessa, jonka alkuperää ei tunnistettu, mutta tämä ei ole yleisesti tutkittu lasten osalta.

Asetaminofeenin ja ibuprofeenin yhdistelmähoidosta keskustellaan paljon. Vaikka ei ole tieteellistä näyttöä siitä, että yhdistelmähoito olisi tehokkaampaa kuin yksittäinen hoito, monet lastenlääkärit suosittelevat sitä. Tässä yhteydessä on kuitenkin tärkeää muistaa, että yhdistelmähoidon käyttö voi johtaa virheellisiin annostuksiin tai yliannostukseen, mikä saattaa olla haitallista.

Lopuksi on tärkeää huomioida, että vaikka NSAID-lääkkeet ovat tehokkaita kuumeen hoidossa, niiden käyttöön liittyy aina riskejä. Potilaan taustat ja mahdolliset samanaikaiset sairaudet tulee ottaa huolellisesti huomioon ennen lääkkeiden määräämistä.

Diureettihoito ennenaikaisille vauvoille ja sen vaikutukset keuhkosairauksien ja munuaisten toimintaan

Diureettihoito on monivaiheinen prosessi, joka vaikuttaa merkittävästi ennenaikaisiin vauvoihin, erityisesti niihin, joilla on kehittyvä krooninen keuhkosairaus tai hengityselinten ongelmia. Esimerkiksi furosemidi, joka on yksi käytetyimmistä loop-diureeteista, on saanut huomiota sen käytöstä hengitystiesairauksien hallinnassa ennenaikaisilla vauvoilla. Useat tutkimukset ovat tutkineet sen tehokkuutta ja haittavaikutuksia. Cochrane-katsaukset ovat osoittaneet, että diureettihoito voi olla hyödyllistä, mutta siihen liittyy myös riskejä, kuten munuaisten toiminnan heikkeneminen ja kalsiumin kertymisen lisääntyminen.

Furosemidi voi olla erityisen hyödyllinen, kun sitä käytetään yhdessä muiden hoitomuotojen kanssa, kuten indometasiinin tai dopamiinin, jolloin pyritään ehkäisemään munuaisten toimintahäiriöitä. Kuitenkin liian pitkäaikainen ja väärin annosteltu furosemidi voi johtaa vakaviin munuaisongelmiin, kuten nefrokalsinoosiin, joka on havaittu erityisesti erittäin pienipainoisten vauvojen joukossa. Munuaisten kalsiumkertymät voivat johtaa pitkäaikaisiin vaurioihin, ja tämä riski korostuu erityisesti silloin, kun vauvoille annetaan suuria diureettiannoksia.

Erityisesti ennenaikaisille vauvoille suunnattu diureettihoito ei ole pelkästään hengityselimiin vaikuttava hoito. Useissa tutkimuksissa on tarkasteltu furosemidin vaikutuksia munuaisten toimintaan ja sen mahdollisia lisäriskejä, kuten virtsateiden ja luiden mineralisaatiota. Diureettien, kuten furosemidin ja tiazidien, vaikutukset voivat olla laaja-alaisia, ulottuen nestetasapainoon ja elektrolyyttitasapainoon. Tässä yhteydessä on tärkeää ymmärtää, että diureettien käytön aikana vauvojen tilaa tulee seurata tarkasti ja hoidon annostus on sovitettava yksilöllisesti.

Erilaiset diureetit, kuten amiloridi ja spironolaktoni, ovat myös saaneet huomiota niiden mahdollisista hyödyistä ja haitoista. Spironolaktonin käyttö erityisesti lasten hoidossa on herättänyt keskustelua, koska se voi vaikuttaa suoraan munuaisten toimintakykyyn ja muiden sisäelinten terveyteen. Sen käyttö on kuitenkin osoittautunut tehokkaaksi, erityisesti sen kyvyssä hallita kaliumin ja natriumin erittymistä. Amiloridi taas voi olla hyödyllinen erityisesti hengitysteiden hoitoon, mutta sen vaikutukset ovat saaneet vähemmän huomiota verrattuna perinteisempiin diureetteihin.

Diureettien käyttö voi myös vaikuttaa muihin kehon järjestelmiin, kuten ruoansulatuskanavaan ja hermostoon. Erityisesti ennenaikaisilla vauvoilla, joiden elinjärjestelmät eivät ole täysin kehittyneet, diureettihoito voi vaikuttaa useisiin eri toimintoihin, kuten ruoansulatukseen ja nesteenpoistoon. Näiden vaikutusten tunnistaminen on tärkeää, jotta voidaan välttää mahdolliset komplikaatiot.

Diureettihoidon lisäksi on myös muita tärkeitä näkökohtia, joita on tärkeä käsitellä ennenaikaisen vauvan hoidossa. Erityisesti lääkkeiden, kuten kortikosteroidien, käyttö voi altistaa vauvan ruoansulatuskanavan ongelmille, kuten mahahaavoille ja suoliston liikaherkkyyksille. Siksi on tärkeää seurata ei vain diureettien käytön vaikutuksia, vaan myös mahdollisia muita hoitoon liittyviä riskejä, kuten stressiä ja ruoansulatuskanavan tulehduksia.

On myös tärkeää muistaa, että vaikka diureettien käyttö voi olla elintärkeää monille ennenaikaisille vauvoille, se ei ole ainoa hoitomuoto, jota voidaan käyttää. Yhteistyö muiden hoitomuotojen, kuten hengitystukihoitojen ja nesteenhallinnan, kanssa on välttämätöntä vauvojen terveydentilan parantamiseksi. Näin ollen, vaikka diureettihoito voi olla osa hoitoprotokollaa, on tärkeää käyttää sitä yhdessä muiden hoitokeinojen kanssa ja tarkkailla hoidon vaikutuksia pitkällä aikavälillä.

Miten vitamiini A vaikuttaa terveyteemme ja mitä sen puute voi aiheuttaa?

Vitamiini A:ta on kahdessa pääasiallisessa muodossa: esiasteet ja valmiit muodot. Valmiit vitamiini A -muodot löytyvät eläinperäisistä elintarvikkeista, kuten maksasta, maitotuotteista ja kalasta. Provitamiini A -karotenoidit, jotka ovat kasveissa olevia esiasteita, voivat puolestaan löytyä värikkäistä hedelmistä ja vihanneksista, kuten meloneista, porkkanoista, parsakaalista ja pinaatista, sekä joistakin öljyisistä kasveista kuten avokadosta ja punaisesta palmuöljystä. Yleisin provitamiini A on beetakaroteeni, joka pilkkoutuu pienessä suolistossa vapaa retinoliin, eli valmiiksi muuntuneeksi vitamiini A:ksi. Vitamiini A:n määrä elintarvikkeissa tai biologisissa kudoksissa mitataan retinoliaktiivisuustasolla (RAE), jossa 1 RAE vastaa 1 μg:ta all-trans-retinolia, 2 μg:ta lisäaineista saatua all-trans-β-karoteenia, 12 μg:ta ravinnon kautta saatua all-trans-p-karoteenia tai 24 μg:ta muita ravintokarotenoideja.

Vitamiini A:n puute on maailmanlaajuisesti erityisesti kehittyvissä maissa vakava terveysongelma, ja sen puute on yleisin estettävissä oleva sokeuden syy. Se voi myös lisätä vakavien infektioiden, kuten ripulin ja tuhkarokon, riskiä ja kuolleisuutta. Esimerkiksi lapsilla, joilla on lievä xerophthalmia, on suurentunut riski saada hengitystieinfektioita ja ripulia. Tällöin kuolleisuus voi olla jopa neljä kertaa suurempi kuin lapsilla, joilla ei ole tätä vaivaan. Arviolta jopa 140 miljoonaa lasta ympäri maailmaa kärsii vitamiini A:n puutteesta, ja vuosittain jopa 250 000–500 000 lasta menee sokeaksi tämän vuoksi.

Kehittyvissä maissa vitamiini A:n puutteen korjaaminen suurentamalla sen saantia voi vähentää lasten kuolleisuutta ja sairastavuutta merkittävästi. Esimerkiksi useiden maahanmuuttajamaiden tutkimukset ovat osoittaneet, että suurannosteluvitamiini A voi vähentää lapsikuolleisuutta 23–30 %:lla. Tämä on erityisen tärkeää, kun otetaan huomioon sen, että ennenaikaisesti syntyneiden tai hyvin alhaisen syntymäpainon vauvojen terveydelle voi olla suuri merkitys vitamiini A:n riittävällä saannilla. Useat tutkimukset viittaavat siihen, että vitamiini A -lisäravinteet voivat estää keuhkoinfektioita ja parantaa hengitystieongelmia näillä erityisryhmillä. Tämä saattaa myös ehkäistä keuhkoinfibroosia ja edistää paranemista.

Vaikka vitamiini A:n puutteen täydennys saattaa parantaa sairastavuutta, ei kaikissa tutkimuksissa ole saatu yhtä positiivisia tuloksia. Esimerkiksi tutkimukset, jotka koskivat aneemisia lapsia Zanzibarilla, joissa käytettiin myös malarialääkkeitä, ovat osoittaneet ristiriitaisia tuloksia vitamiini A:n ja muiden hoitojen yhteisvaikutuksista. Jotkut tutkimukset myös korostavat, että sukupuoli voi vaikuttaa siihen, miten lapset reagoivat vitamiini A:n saantiin, mikä tekee tarpeelliseksi tutkia asiaa tarkemmin.

Erityistä huomiota on kiinnitettävä myös vitamiini A:n liialliseen saantiin, joka voi aiheuttaa vakavia terveysongelmia. Vitamiini A:n liikasaanti voi aiheuttaa monia haittavaikutuksia, kuten luustohäiriöitä, lisääntynyttä kallonsisäistä painetta, ihon hilseilyä, hauraat kynnet, suun haavaumat, hiustenlähtöä, kuumetta ja päänsärkyä. Pitkään jatkuva liikasaanti voi myös vaikuttaa elimistön normaaliin toimintaan ja aiheuttaa pysyviä vaurioita. Tästä syystä on tärkeää noudattaa suosituksia vitamiini A:n saannin rajoista, erityisesti lasten osalta.