Miksi George W. Bushin opetuksen ja maahanmuuton retoriikka muistuttaa aikaisempia konservatiivisia puheenvuoroja?

George W. Bushin puheiden maahanmuuttoon ja koulutuspolitiikkaan liittyvät elementit heijastavat vahvasti konservatiivisten arvojen ja käytäntöjen jatkuvuutta Yhdysvaltain poliittisessa kentässä. Hänen maahanmuuttoa koskevat puheensa olivat täynnä viestejä, jotka perustuivat perinteisiin amerikkalaisiin arvoihin, kuten työnteon arvostukseen, lain kunnioittamiseen ja perhesiteiden vaalimiseen. Tällainen retoriikka muistutti paljon aikaisempaa Nixonin ja Reaganin aikakauden kielenkäyttöä, joka oli suunnattu valkoiselle etniselle väestölle. Puheessaan Bush korosti, että latino-maahanmuuttajat olivat valmiita tekemään kovasti töitä perheidensä hyväksi ja noudattamaan lakia, mikä hänelle itselleen oli tärkeää. Tämän lisäksi hän käytti espanjaa puhuessaan amerikkalaisesta unelmasta: "El Sueño Americano es para todo", eli "Amerikkalainen unelma on kaikille". Tämä oli paitsi symbolinen ele, myös osa laajempaa konservatiivista narratiivia, joka pyrki yhdistämään maahanmuuttajat Yhdysvaltojen pääväestöön, vaikka samalla säilytti etnisiä ja kulttuurisia eroja.

Bushin koulutuspolitiikka, erityisesti hänen puheensa "saavutuserosta" (achievement gap) ja No Child Left Behind -lainsäädännön ympärillä, liittyy tiiviisti tähän konservatiiviseen visioon. Saavutusero viittaa eroon valkoisten ja vähemmistön opiskelijoiden suorituksissa standardoiduissa testeissä. Bushin mukaan syy tähän oli kulttuurinen ero, joka liittyi muun muassa perhearvojen puutteeseen ja työnteon eettisiin kysymyksiin. Hänen ratkaisunsa tähän oli yksinkertaisia, mutta vaikutuksiltaan merkittäviä: koulujen piti olla vastuullisia, ja oppilaiden opettamiseen tuli ottaa enemmän vastuunopettajia, jotka pystyivät luomaan korkeampia odotuksia. Tämä visio muistutti Reaganin aikaisia näkemyksiä siitä, että paikalliset yhteisöt osasivat paremmin päättää, miten kouluja tulisi pyörittää.

Bushin "No Child Left Behind" -laki oli osa tätä laajempaa visiotaan. Siinä painotettiin koulujen vastuullisuutta ja eroja opiskelijoiden saavutuksissa. Politiikkaan liittyi myös se, että rahoitusta annettiin kouluille sen mukaan, miten hyvin ne suoriutuivat testituloksista. Tämän lain yhteydessä otettiin käyttöön käytäntö, jossa eri etnisten ryhmien suorituksia tarkasteltiin erikseen, jotta saavutusero saataisiin paremmin ymmärrettyä ja korjattua. Tässä keskustelussa Bush korosti yksilön vastuuta ja vaati opettajilta korkeampia odotuksia kaikilta oppilailta riippumatta heidän etnisestä taustastaan.

Vaikka Bushin puheessa ei ollutkaan suoraa rasistista retoriikkaa, se viittasi erottamattomasti rasismin ja ennakkoluulojen perinteisiin käsityksiin, joissa etnisten ryhmien eroavaisuuksia perusteltiin yksilön vastuulla ja paikallisella itsehallinnolla. Tällä tavoin hän asetti koulutuksen ongelmat ja koulutuksen eroavat tulokset yksilöiden vastuulle, ei yhteiskunnan rakenteellisiin tekijöihin. Tämä lähestymistapa muistutti aikaisempia konservatiivisia puheita, jotka tekivät eroa valkoisten ja vähemmistöjen välillä, vaikka ei koskaan sanottu suoraan.

Miten Barack Obama uudisti Amerikan rotupuhetta ja löysi yhteisen sävelen eri etnisten ryhmien kanssa?

Barack Obama onnistui muokkaamaan rotupuhetta tavalla, joka ei vain säilyttänyt yhteyttä perinteisiin amerikkalaisiin arvoihin, mutta myös löysi yhteyksiä moniin rotu- ja etnisiin ryhmiin ilman, että hän joutui etäännyttämään yhtäkään niistä. Melanye Price tuo esiin, että Obama oli erityisessä asemassa hyödynnettäväkseen useita rodullisia vetoomuksia, koska hän pystyi luomaan aitoja ja poliittisesti hyödyllisiä yhteyksiä eri ryhmiin, mukaan lukien valkoisiin, olematta kuitenkaan itse valkoinen. Tämä kyky oli osittain mahdollista sen takia, että hän osasi navigoida rodullisten kysymysten ja oman identiteettinsä hyökkäysten kanssa siten, että hän ei erottanut mitään tiettyä ryhmää.

Erityisesti Nixonin, Reaganin ja Clintoniin tyylinen rotupuhe, joka usein sisälsi koodattuja viestejä hyvinvointivaltiosta ja työvoimasta, tuli osaksi Obaman puheita amerikkalaisista arvoista ja kulttuurista. Kuitenkin Obama muokkasi tätä retoriikkaa niin, että se oli paljon avoimempi ja osallistavampi. Esimerkiksi kampanjassa Virginia Beachilla heinäkuussa 2012 Obama määritteli "perusamerikkalaisen sopimuksen", jonka mukaan jos olet valmis tekemään kovasti töitä ja ottamaan vastuuta, et ole sidottu syntymäsi olosuhteisiin. Tämä sanoma oli monin tavoin tuttu, sillä aiemmat presidentit olivat käyttäneet sitä tukeakseen koodattuja väitteitä hyvinvointijärjestelmästä ja koulutuksesta. Kuitenkin Obama lisäsi, että tämä sopimus ei rajoitu rotuun: "Musta, valkoinen, latino, aasialainen — sillä ei ole merkitystä", hän sanoi. Yhdysvalloissa tapaamansa ihmiset kertoivat samanlaisia tarinoita siitä, kuinka "tätä unionia voitaisiin täydentää" ja kuinka kovalla työllä ja esteiden voittamisella voisi onnistua. Hän juoksi presidentiksi, koska hän uskoi, että tämä sopimus ei tavoittanut tarpeeksi ihmisiä.

Tämä ajatus, että amerikkalaiset ovat yhdistyneet omistautumiseensa kovalle työlle, henkilökohtaiseen vastuuseen ja poisjäämiseen avustuksista, oli usein esillä Obaman puheissa. Marylandissa hän sanoi, että amerikkalaiset eivät ole "ne, jotka odottavat käsirahaa", vaan he "vetävät oman painonsa", "tekevät työtä" ja "keskittyvät vastuuseensa". "Musta, valkoinen, hispanialainen, aasialainen, latino, alkuperäiskansallinen, homo, hetero - sillä ei ole väliä. Tärkeintä on, että meillä on yhteinen päämäärä ja yhteinen tahto." Hän päätti, että tämä on "se, mitä tarkoittaa olla amerikkalainen."

Nämä elementit olivat samat, joita Nixon käytti määritellessään monimuotoista koalitioitaan suhteessa hyvinvointia väärinkäyttäviin, mutta Obama käytti niitä määritelläkseen amerikkalaisia. Kuten aiemmin olen käsitellyt, näiden lausuntojen rotukoodattu historia on kiistaton, mutta Obaman käyttö nostaa esiin tärkeitä kysymyksiä. Käyttikö Obama tahallisesti rotukoodattua retoriikkaa? Olisiko hän voinut käyttää muita retorisia välineitä? Muuttuuko tämän retoriikan merkitys, kun Obama käyttää sitä?

Obama käytti puheissaan usein kahtalaisuutta, mikä viittaa siihen, kuinka syvälle henkilökohtaisen vastuun ja kovaa työntekoa käsittelevät diskurssit ovat juurtuneet amerikkalaiseen poliittiseen retoriikkaan. Vaikka aiemmat presidentit usein liittivät nämä ideat etnisyyteen, Obama käytti laajempaa ja osallistavampaa käsitystä, joka antoi kaikki Yhdysvalloissa asuvat osaksi amerikkalaisia ihanteita. Samalla Obama ei vertaillut amerikkalaisten työetiikkaa nimettömien hyvinvointia väärinkäyttävien ryhmien kanssa, mutta on ilmeistä, että Obama säilytti ne käsitykset amerikkalaisesta identiteetistä, jotka olivat muotoutuneet vuosien rotukoodauksen kautta, ja sovelsi niitä laajemmin kaikille roduille.

Tämä lähestymistapa tarjoaa myös mahdollisuuden pohtia, kuinka demokraatit voisivat muokata näitä kertomuksia omiin tarkoituksiinsa.

Onko Trumpin kampanjassa mitään uutta verrattuna republikaanien aikaisempiin käytäntöihin?

Rasismilla oli keskeinen rooli Trumpin kampanjassa, ja sen onnistuminen oli todennäköisesti seurausta monista ulkoisista tekijöistä, kuten valkoisen työväenluokan taloudellisesta epävarmuudesta, Yhdysvaltojen väestön monimuotoistumisesta ja ensimmäisen mustan presidentin valinnasta. Vaikka nämä tekijät tuovat esiin, että Trumpin presidenttikautta ei voida pitää aivan tavallisena, hänen kampanjansa voi kuitenkin olla tavallisempi kuin miltä se ensi silmäyksellä näyttää. Trumpin kampanja onkin looginen jatkumo monille niille taktiikoille, joita republikaaniset ehdokkaat olivat käyttäneet ennen häntä.

Republikaanipuolueessa on kaksi suuntaa, jotka jakavat mielipiteitään siitä, miten puolueen tulisi suhtautua rotu- ja etnisiin kysymyksiin. George W. Bushin kaltaiset republikaanit ja strategit, kuten Lionel Sosa, ovat olleet sitä mieltä, että puolueen tulisi sopeutua houkuttelemaan keskiluokkaisia latinoja, käyttäen vähemmän kärjistyneitä ja aggressiivisia viestejä. Tällainen retoriikka viittaa siihen, että he luottavat siihen, että Yhdysvallat monimuotoistuu tavalla, joka muistuttaa aikaisempia historiallisia kehityskulkuja, jossa latinat voivat lopulta sulautua valkoiseen enemmistöön. Toisaalta Trump ja hänen kannattajansa ovat ottaneet osaksi vanhaa republikaanista rasistista kieltä ja tehneet siitä vielä avoimempaa ja räikeämpää. Trumpin kampanja onkin looginen kehitysaskel puolueessa, joka aikaisemmin käytti rodullisesti koodattua kieltä yhdistääkseen valkoisia 1960-luvun kansalaisoikeusliikettä vastaan, houkutellakseen eteläisiä rasisteja ja yhdistääkseen heidät esikaupunkien vanhempiin, jotka vastustivat integraatiota, ja myöhemmin hyödyntäen valtion tukia valkoisten rasististen kaunoja vastaan.

Trump keskittyi erityisesti latinojen negatiiviseen kuvastoon, mikä auttoi häntä saavuttamaan vaalivoiton. On kuitenkin tärkeää muistaa, että vaikka Trumpin kampanja erottui monin tavoin aikaisemmista, sen taustalla on pitkään kestänyt poliittinen kehityslinja, jossa rodullisten ja etnisten kysymysten käyttö on ollut keskeisessä roolissa. Tämä ilmiö ei ole uusi, vaan osa laajempaa poliittista kehitystä, joka on saanut alkunsa jo 1960-luvun puolivälin Yhdysvalloista ja jatkunut sen jälkeen.

Vaalikampanjoiden kautta saatu kokemus osoittaa, kuinka tärkeää on ymmärtää, miten rasismi ja rotukysymykset kietoutuvat Yhdysvaltain poliittiseen keskusteluun. Vaikka Trumpin retoriikka oli räikeämpi ja avoimempi kuin monilla hänen edeltäjillään, se ei ollut irrallinen ilmiö vaan osa pidempää kehityskulkua, jossa rasistinen kieli on käytetty yhä enemmän ja ilmeisemmin poliittisten etujen ajamiseen. Yhdysvalloissa käydyt vaalit ja niihin liittyvä keskustelu antavat arvokasta tietoa siitä, miten poliittiset puolueet ovat muuttaneet suhtautumistaan rotuun ja etnisyyteen ajan kuluessa, ja kuinka tämä on muokannut kansakunnan poliittista kenttää.

Miten Ronald Reaganin politiikka heijastui vähemmistöjen elämään ja koulutuspolitiikkaan 1980-luvulla?

Reagan kampanjoi vuonna 1984 Waterburyssä, Connecticutissa, ja puhui siellä Yhdysvaltojen monikulttuurisesta perinteestä. Hän korosti alueen avoimuutta eri kansallisuuksia ja etnisiä ryhmiä kohtaan, kuten italialaisia, irlantilaisia, ranskalaisia, puolalaisia, hispanoja ja mustia amerikkalaisia. Tällä viitattiin siihen, että Waterbury oli paikka, jossa "kovaa työtä" arvostettiin ja jossa perusarvot, kuten usko Jumalaan, perheeseen ja maahan, olivat vakiintuneet. Tämä viesti oli osa Reaganiin liittyvää konservatiivista arvomaailmaa, joka yhdisti taloudellisen vapauden, yksilön vastuullisuuden ja uskonnon merkityksen yhteiskunnassa. Reaganin sanoma oli, että Yhdysvalloissa oli mahdollisuus kukoistaa kovalla työllä ja uskon avulla.

Reaganin koulutuspolitiikka oli toinen keskeinen alue, jossa hänen hallintonsa kohtasi kritiikkiä. Reaganin hallinto otti kantaa koulutusjärjestelmän kehittämiseen ja pyrki palauttamaan koulutuksen perusarvot. Hänen mielestään liialliset valtion sääntelytoimet olivat osasyy koulutuksen heikkenemiseen. Tämä näkyi hänen puheissaan ja päätöksissään, joissa hän vaati lisää valtaa osavaltioille ja paikallisille koulutusviranomaisille, mutta samalla leikkasi liittovaltion koulutusrahoitusta. Reagan uskoi, että valtion koulutusrahoituksen lisääminen ei tuottanut tuloksia vaan oli osasyy koulutuksen rappeutumiseen. Hänen mielestään paikallisella hallinnolla ja yksityisellä sektorilla oli paremmat edellytykset tarjota laadukasta koulutusta.

Reaganin puheet ja politiikka vähemmistöjen työllistymismahdollisuuksista sekä hänen esittämänsä työhön liittyvät yhteiskunnalliset arvot olivat osa laajempaa diskurssia, jossa yksilön vastuullisuus ja perheiden itsehallinto nousivat keskiöön. Kuitenkin, vaikka Reaganin hallinto puhui perhearvojen puolesta, se ei kyennyt luomaan kestävää taloudellista ja yhteiskunnallista rakennetta, joka olisi aidosti tukenut vähemmistöjä.

Lisäksi Reaganin koulutuspoliittiset linjaukset, jotka suosivat paikallisten kouluviranomaisten valtaa, saivat aikaan eriarvoisuutta koulutuksen saatavuudessa eri alueilla. Tämä politiikka ei ollut tasapuolinen ja jätti huomiotta erityisesti köyhien ja vähemmistökohderyhmien tarpeet, mikä heikensi koulutusmahdollisuuksia niiden keskuudessa.

Reaganin aikakauden jälkeen Yhdysvalloissa on käyty laajaa keskustelua siitä, miten taloudelliset toimet ja koulutuspolitiikka voivat vaikuttaa vähemmistöihin ja eri yhteiskuntaryhmiin. Reaganin politiikka ei tuottanut toivottuja tuloksia kaikkien osalta, vaikka hän halusi uskoa, että vapaa markkinatalous ja yksilön vastuu olisivat avainasemassa. Vähemmistöjen kokemus kuitenkin osoitti, että taloudelliset ja yhteiskunnalliset epätasa-arvot olivat syvällä, eikä pelkkä retoriikka riittänyt niiden poistamiseen.