Uskomus siitä, että naiset ja miehet puhuvat niin eri tavoin, että se aiheuttaa merkittäviä väärinkäsityksiä arkisissa vuorovaikutustilanteissa, on laajalle levinnyt ja lähes kliseeksi muodostunut. Kirjat, kuten Men are from Mars, Women are from Venus ja You Just Don’t Understand, ovat saaneet suuren suosion ja vahvistaneet tätä käsitystä. Mutta pitääkö se paikkaansa? Käytännössä naiset ja miehet eivät puhu täysin eri kieliä, vaan eroavaisuudet ilmenevät monisyisemmillä tavoilla, joita on syytä tutkia tarkemmin.

Kuusikymmentä vuotta sitten sukupuolen ja kielen yhteyttä olisi luultavasti tarkasteltu termillä "naisten kieli". Kolmekymmentä vuotta sitten painopiste olisi ollut eroissa naisten ja miesten puhetyylien välillä sekä kielessä esiintyvän seksismin tunnistamisessa. Nykyään nämä lähestymistavat tuntuvat kapeutuvilta ja epätyydyttäviltä, koska sukupuoli ei enää ymmärretä yksinkertaisena binäärinä miehiksi ja naisiksi. Sukupuoli on sosiaalinen konstruktio, joka on monimuotoinen ja muuttuva, eikä siihen liity enää ainoastaan biologista sukupuolta. Termit kuten intersukupuolinen, transsukupuolinen, queer ja aseksuaali haastavat perinteiset määritelmät ja osoittavat sukupuolen olevan performatiivista – siis suoritettua ja tilannesidonnaista.

Varhaisissa tutkimuksissa, kuten Robin Lakoffin teoksessa Language and Women’s Place (1975), naispuolisten puhujien katsottiin käyttävän piirteitä, jotka saivat heidät vaikuttamaan epävarmoilta ja heikoilta. Näitä olivat esimerkiksi nousuintonaatio lauseen lopussa, tyhjät adjektiivit kuten "nice", kysymyssanat ja varovaiset ilmaukset kuten "sort of". Lakoff esitti, että nämä piirteet olivat yhteydessä sukupuolistereotypioihin ja heijastivat naisten asemaa yhteiskunnassa. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että erojen todellisuus on monimutkaisempi, ja monet piirteet eivät ole yksinomaan sukupuoleen sidottuja. Esimerkiksi keskeytyksiä käytetään eri tavoin eri tilanteissa, ja naiset voivat keskeyttää sekä enemmän että vähemmän kuin miehet riippuen kontekstista ja tarkoituksesta.

Monissa tutkimuksissa on havaittu, että naiset käyttävät kielenkäytössä enemmän ns. yhteistyö- tai "rapport"-tyyliä, jonka tavoitteena on luoda ja ylläpitää vuorovaikutussuhteita, kun taas miehillä korostuu kilpailullisempi ja hallitsevampi "report"-tyyli. Silti nämä mallit eivät täysin kata kielenkäytön moninaisuutta, ja ryhmien sisäinen vaihtelu on usein yhtä suurta kuin ryhmien välinen ero. Esimerkiksi Fishman (1978) kuvaa naisten tekevän suurimman osan "vuorovaikutuksen likaisesta työstä" – kysymysten esittämisestä, kuuntelemisen osoittamisesta ja keskustelun ylläpitämisestä – mikä korostaa kielenkäytön sosiaalista ja tehtäväkeskeistä luonnetta.

Yksittäisten kielellisten ilmiöiden, kuten täytesanojen, keskeytysten ja tag-kysymysten, tarkastelu on osoittanut, että niiden funktio ja konteksti ovat ratkaisevia ymmärtämiselle. Tag-kysymykset, joita pidettiin perinteisesti epävarmuuden merkkeinä, voivat myös toimia yhteyden ja varmistamisen välineinä, joiden avulla puhujat rakentavat yhteisymmärrystä. Toisin sanoen, pelkkä kielen piirteiden lukumääräinen vertailu ei riitä; on tarkasteltava, miten ja miksi tiettyjä kielenkeinoja käytetään.

On tärkeää huomata, että sukupuoli ei ole ainoa identiteetin muoto, joka vaikuttaa kielenkäyttöön. Rooli-identiteetit, kuten rotu, sosiaalinen luokka, ikä ja paikalliset ryhmät, kuten moottoripyöräkerhot tai koululuokat, muokkaavat puhetyylejä yhtä merkittävästi. Esimerkiksi afrikkalaisamerikkalaisen kielenkäytön tutkimukset osoittavat, että sukupuoli, rotu ja yhteisön historia kietoutuvat yhteen monimutkaisilla tavoilla. Näin ollen sukupuolten välisten kielieroavaisuuksien tarkastelu on vain osa laajempaa kielen ja identiteetin vuorovaikutusta.

Kielen ja sukupuolen yhteyttä tutkittaessa on välttämätöntä ymmärtää sukupuolen moninaisuus ja kielenkäytön tilanteellisuus. Sukupuoli on performanssia, joka vaihtelee kontekstin ja yhteisön mukaan. Kielen tutkimus on samalla tutustumista siihen, miten ihmiset rakentavat identiteettiään ja sosiaalisia suhteitaan puheellaan, eikä pelkkää tilastollista analyysiä kielen piirteistä. Tästä näkökulmasta sukupuoli on yksi monista ulottuvuuksista, jotka muovaavat kielenkäyttöä – ja puheen rytmiä, sävyä ja merkityksiä.

Miten puhe, kirjoitus ja viittomakielet eroavat ja miksi kieli muuttuu ajan myötä?

Kaikki kielet ovat saaneet kirjoitetun muotonsa puhuttujen kielten pohjalta. Ihmisinä puhuminen tuli ennen kirjoittamista, ja tämä on tapahtunut myös lajimme historiassa. Maailmassa on edelleen monia kieliä, joilla ei ole kirjoitettua muotoa. Kehittyneissä, korkeasti lukutaitoisissa yhteiskunnissa suullisia kulttuureja saatetaan virheellisesti pitää jotenkin primitiivisinä, mutta näin ei ole. Ei ole olemassa primitiivisiä kieliä; kaikki kielet, olivatpa ne puhuttuja, kirjoitettuja tai viittomia, täyttävät käyttäjiensä tarpeet yhtä tehokkaasti. Kieli on ensisijaisesti ääniä tai eleitä, ja nämä ovat olleet olemassa kauan ennen kuin kirjoitustavat kehitettiin. Kirjoittamattomat yhteisöt eivät ole tyhmiä tai vajavaisia, vaan heidän kielensä toimii täydellisesti heidän arkisissa tarpeissaan.

Puhuttu kieli on kielten yleisin kommunikaatiomuoto. Se opitaan jo lapsuudessa, usein ennen kouluun menoa. Puhuminen mahdollistaa kommunikaation ilman visuaalista kontaktia, esimerkiksi pimeässä, ja koska käsiä ei tarvita puhumiseen, niitä voi käyttää muihin asioihin samanaikaisesti. Ihmisen ääni voi vaihdella sävelkorkeuden, nopeuden ja rytmin suhteen, mikä antaa mahdollisuuden ilmaista tunteita sanallisen sisällön lisäksi. Puhe tapahtuu yleensä yhteisessä sosiaalisessa ja ajallisessa kontekstissa, mikä mahdollistaa epäselvyyksien ja epäyhtenäisyyksien välittömän korjaamisen. Puhe on luonnostaan vaihtelevaa monilla kielitasoilla: ääntämisessä, sanastossa, kieliopissa ja muissa piirteissä. Tämä vaihtelu on merkityksellistä, sillä se voi välittää tietoa puhujien sosiaalisista rooleista, identiteetistä ja asenteista. Kaikki ihmiset, eivät vain runoilijat, käyttävät puheen monimerkityksellisyyttä päivittäin.

Kirjoittaminen on taito, joka yleensä opitaan vasta koulussa puheen perustaitojen jälkeen. Se on johdannainen puhutusta kielestä: kirjoitettu sana edustaa puhutun kielen sanaa, joka puolestaan edustaa esineitä ja käsitteitä maailmassa. Kirjoitus on siten epäsuora esitys todellisuudesta. Esimerkiksi sana "koira" kirjoitettuna d-o-g ei suoraan herätä mielikuvaa eläimestä, vaan ensin lukijassa aktivoituu kirjoitettu sana, joka vasta sitten yhdistyy eläimen käsitteeseen. Kirjoituksella on erilaiset funktiot kuin puheella: se välittää tietoa ajassa ja paikassa, tallentaa muistettavaa, ilmaisee luovuutta ja mahdollistaa kommunikoinnin kontekstista riippumatta. Tämän vuoksi kirjoituksen täytyy olla suhteellisen yhdenmukaista ja vakiintunutta, jotta viestin vastaanottaja ymmärtää sen ilman välitöntä vuorovaikutusta kirjoittajan kanssa.

Viittomakielet ovat yhtä lailla kieliä kuin puhutut kielet, mutta ne käyttävät kättä ja kasvonilmeitä merkityksen välittämiseen. Niiden kielioppi perustuu käsien muotojen, asentojen ja liikkeiden yhdistelyyn, aivan kuten puhutussa kielessä yhdistellään äänteitä sanoiksi ja lauseiksi. Pieni muutos käden muodossa voi merkitä erilaista sanaa samalla tavoin kuin äänteen muutos muuttaa puhuttua sanaa. Viittomakielet täyttävät kaikki kielen design-ominaisuudet, vaikka niiden ilmaisutapa on visuaalinen ja liikkuva.

Kaikki kielet muuttuvat ajan myötä. Muutos on luonnollista, normaalia ja väistämätöntä. Englannin kielikin on muuttunut merkittävästi vuosisatojen aikana. Esimerkiksi Beowulf, joka on kirjoitettu yli tuhat vuotta sitten vanhalla englannilla, on nykyenglanninkieliselle lukijalle lähes käsittämätöntä. Kieli muuttuu sanojen, merkitysten, ääntämisen ja kieliopin tasolla. Vanhoja sanoja katoaa, uusia syntyy, ja sanojen merkitykset voivat laajentua tai supistua. Ääntäminen elää jatkuvasti, ja se voi vaihdella jopa eri sukupolvien kesken ilman, että kumpikaan tapa olisi virheellinen. Kielen normit myös muuttuvat, usein hitaammin kuin sanasto, mutta ne heijastavat puhujiensa yhteiskunnallisia asenteita ja käytäntöjä.

Kielimuutokset ovat usein reaktio sosiaalisiin muutoksiin. Esimerkiksi Saksassa naisten puhuttelutavat ovat muuttuneet ajan mukana heijastaen yhteiskunnan muutoksia sukupuolirooleissa. Kielen sääntöjen tai ääntämistapojen erilaisuutta ei tule nähdä kielen rappeutumisena, vaan yksinkertaisesti luonnollisena kielen kehittymisenä.

Kaikki lapset oppivat ensimmäisen kielensä hyvin samanlaisella tavalla. Vaikka aikuisille uuden kielen oppiminen voi tuntua vaikealta, lapset hankkivat kielitaidon pääosin vaistonvaraisesti ilman tietoista opetusta. Jos lapsi saa riittävästi altistusta kielelle ja hänen fyysiset ja henkiset edellytyksensä ovat kunnossa, kieli opitaan luonnollisesti ja lähes huomaamatta.

On tärkeää ymmärtää, että kielen perusta on puhe ja viittomat, ja kirjoitettu kieli on näiden järjestelmä, joka on kehitetty vasta myöhemmin. Kielen monimuotoisuus ja jatkuva muutos ovat sen rikkautta, eivät puutetta. Kommunikaatio perustuu aina kielen käyttäjien yhteisymmärrykseen, ja kielen muutokset heijastavat sekä yksilöllisiä että yhteiskunnallisia tarpeita.

Miten avoin geometrian järjestelmä avaa mahdollisuuksia: Alkuperäiset ajatukset ja salaisuudet
Mikä tekee rannikon linnuista ainutlaatuisia?
Miksi Donald Trump voitti New Hampshiren esivaalit 2016 ja mitä se kertoi republikaanien puolueesta?