Kokoelmassa kirjoittajiemme yhteinen varoitus kuuluu selkeästi: kenellekään, jolla on vakavia mielenterveyden häiriöitä kuten herra Trumpilla, ei tulisi antaa elämän ja kuoleman valtaa presidentin virassa. Judith Lewis Herman, Harvardin lääketieteellisen tiedekunnan psykiatrian professori, tunnetaan erityisesti ihmissuhdeväkivallan traumojen asiantuntijana. Hänen klassikkoteoksensa Trauma and Recovery on vaikuttanut merkittävästi trauman tutkimukseen ja hoitoon. Samoin Bandy X. Lee, Yale School of Medicinen oikeus- ja psykiatriaprofessori, on yksi johtavista väkivallan ehkäisyn tutkijoista maailmassa. Nämä asiantuntijat ja monet muut ovat osoittaneet, että mielenterveysalan ammattilaiset kantavat erityisen vastuun puuttua tilanteisiin, joissa julkisen vallan käyttäjän mielenterveys on vakavasti kyseenalainen.

Mielenterveysammattilaisten toimintaa ohjaavat eettiset säännöt, kuten niin kutsuttu Goldwater-sääntö, joka perinteisesti kieltää mielipiteen ilmaisemisen julkisesti yksityisen henkilön mielenterveydestä ilman henkilökohtaista tutkimusta ja lupaa. Tämä sääntö perustuu kunnioitukseen yksityisyyttä ja ammatillista vastuuta kohtaan. Kuitenkin presidentin kaltaisen julkisen vallankäyttäjän kohdalla hiljaisuus voi johtaa vakaviin yhteiskunnallisiin seurauksiin. Vuonna 2017, vain kahden kuukauden kuluttua Trumpin virkaanastujaisista, amerikkalainen psykiatriliitto antoi käytännössä vaikenemiskäskyn mielenterveysalan ammattilaisille. Tämä päätös laajensi Goldwater-säännön soveltamista äärimmilleen ilman vastapainoa, joka neuvoisi, mitä tehdä tilanteissa, joissa vaikeneminen voisi aiheuttaa vielä suurempaa vahinkoa.

Tässä konfliktissa ammattietiikka kohtaa julkisen turvallisuuden ja ihmishenkien suojelun. Vastuullinen ammattilainen ei voi kääntää katsettaan pois, kun hän havaitsee, että julkinen henkilö, jolla on pääsy valtakoneiston suurimpiin valtaoikeuksiin, on psyykkisesti epävakaa ja siksi mahdollinen riski koko kansakunnalle. Tällöin eettinen velvollisuus ylittyy perinteisen ammatillisen sääntelyn: elämän suojeleminen ja yhteiskunnan turvallisuus vaativat puuttumista ja varoittamista.

Tämä kirja ja sitä edeltänyt Yale-konferenssi avaavat keskustelun tästä äärimmäisen tärkeästä aiheesta, jossa totuuden puhuminen pelottaa mutta on välttämätöntä. Monet mielenterveysalan johtavat asiantuntijat ovat rohkeasti astuneet julkisuuteen puolustaakseen tätä velvollisuutta, vaikka se tarkoittaisi sääntöjen ja ammatillisten normien haastamista. Tämä on osoitus siitä, että ammatillinen etiikka ei ole jäykkä dogmi, vaan joustava ja inhimillinen periaate, jonka keskiössä on aina ihmishengen suojeleminen.

Lisäksi on tärkeää ymmärtää, että psykopaattisen, impulsiivisen ja empaattisen kyvyttömän johtajan vaikutukset voivat olla kauaskantoiset ja tuhoisat. Kyse ei ole pelkästään yksilön henkilökohtaisesta terveydentilasta, vaan hänen toimintansa mahdollisista seurauksista laajemmalle yhteiskunnalle ja kansainväliselle turvallisuudelle. Mielenterveysalan ammattilaiset tunnistavat nämä vaarat, eivätkä he voi jäädä sivustakatsojiksi, sillä hiljaisuus saattaa pahimmillaan johtaa katastrofiin.

Tämän vuoksi lukijan on hyvä pitää mielessä, että mielenterveyden arviointi julkisten henkilöiden kohdalla ei ole pelkkää diagnostiikkaa vaan yhteiskunnallista vastuuta ja inhimillistä suojaa. Se haastaa meidät pohtimaan, missä raja menee yksityisyyden ja yhteisen hyvän välillä, ja kuinka tärkeää on turvata yhteiskunnan perustukset myös psyykkisten valmiuksien osalta. Tämä tieto avaa ovia ymmärrykseen siitä, miksi joskus perinteiset ammatilliset rajat on tarkoituksenmukaista ylittää, jotta voidaan varmistaa laajempi turvallisuus ja hyvinvointi.

Mitä tapahtuu, kun häpeää ei kestetä – ja miksi vallankäyttäjä etsii aina syyllistä?

Kun Amelia kuvailee aviomiehensä käytöstä terapian vastaanotolla, se muistuttaa hälyttävästi emotionaalista väkivaltaa. Mies haukkuu häntä toistuvasti, väittää hänen muistojensa olevan virheellisiä ja syyttää häntä negatiivisuudesta aina, kun hän ilmaisee eriävän mielipiteen tai huolen. Amelia alkaa epäillä omaa muistiaan ja todellisuudentajuaan – klassinen merkki gaslighting-ilmiöstä, jossa vallan toinen osapuoli manipuloi toista epäilemään itseään.

Tällaisessa suhteessa toistuvat kaavat ovat tuttuja psykoterapeuteille: dominoiva osapuoli reagoi arvosteluun vihalla, ei ota vastuuta teoistaan eikä osoita katumusta. Hänellä ei ole todellista empatiaa, ja hänen reagointinsa perustuvat häpeän, vihan ja pelon noidankehään. Nämä ihmiset voidaan tunnistaa niin terapiassa kuin politiikassa – ja erityisesti silloin, kun heillä on valtaa toisiin ihmisiin.

Psykoterapeutti Harper West kutsuu näitä henkilöitä nimellä Other-blamers – toisia syyttävät. Termi ohittaa kliinisten diagnoosien monimutkaisuuden ja keskittyy käyttäytymisen ytimeen: kyvyttömyyteen kohdata oma riittämättömyys ilman puolustusmekanismeja, jotka usein ovat tuhoisia muille. Näille ihmisille vastuun ottaminen omista teoistaan on lähes mahdotonta, sillä heidän psykologinen sietokykynsä häpeän edessä on olematon. Sen sijaan he suojautuvat hyökkäyksellä.

Other-blamereiden käyttäytymisen juuret ovat usein lapsuuden traumaattisissa kokemuksissa. Nämä voivat olla hylkäämistä, välinpitämättömyyttä, liiallista kontrollia tai vanhempien psyykkisiä ongelmia. Lapsi oppii, että kelpaavuus riippuu käyttäytymisestä tai saavutuksista, ei siitä kuka hän aidosti on. Näin hän kehittää defenssit, joiden kautta hän aikuisena torjuu sisäisen häpeän tunteet projisoimalla ne muihin.

Toisia syyttävä ihminen ei useinkaan vaikuta epävarmalta. Päinvastoin – hän on usein äänekäs, päättäväinen ja dominoiva. Hän esiintyy itsevarmana, mutta taustalla on herkkä ja hauras minäkuva, jota täytyy puolustaa hinnalla millä hyvänsä. Hyökkäys ja manipulointi ovat suojakeinoja, ei tietoinen strategia. Näin syntyy dynamiikka, jossa toinen osapuoli vetäytyy, mukautuu ja alkaa epäillä omaa arvostelukykyään.

Poliittisessa kontekstissa tämä ilmiö saa laajemmat mittasuhteet. Emotionaalisesti epävakaa johtaja – sellainen, jonka käyttäytyminen muistuttaa kliinisesti häiriintyneen narsistin tai vääristelijän profiilia – voi vaikuttaa kokonaisen kansan psykologiseen hyvinvointiin. Terapeutit Yhdysvalloissa ovat raportoineet ennennäkemättömiä määriä potilaita, jotka ovat hakeutuneet hoitoon poliittisen ilmapiirin aiheuttaman ahdistuksen vuoksi. Tällainen johtaja voi kansallisella tasolla aiheuttaa samanlaista turvattomuutta, sekavuutta ja ahdistusta kuin manipuloiva puoliso intiimissä suhteessa.

Toisia syyttävien ympärillä olevat ihmiset eivät ole passiivisia sivustakatsojia, vaan he osallistuvat d

Miten kapeat verkostot ja itsetunto vaikuttavat johtamiseen ja kansainvälisiin suhteisiin?

Verkostot, jotka rajoittuvat yhä enemmän vain niihin, jotka tarjoavat vahvistusta ja ylistystä, voivat vaikuttaa merkittävästi yksilön päätöksentekokykyyn ja hänen kykyynsä luoda luottamusta ympärilleen. Tämä ilmiö on erityisen havaittavissa valtionpäämiesten keskuudessa, jotka valitsevat neuvonantajikseen henkilöitä, jotka eivät kyseenalaista heidän valintojaan, vaan tukevat heidän omia tavoitteitaan. Tällainen lähestymistapa voi alkuun tuntua houkuttelevalta, mutta ajan myötä se kaventaa päätöksenteon pohjaa ja voi johtaa vakaviin seuraamuksiin. Niin kuin Nixonin viimeiset päivät valkoisessa talossa osoittivat, yhä kapeampi ja homogeenisempi tukiverkosto voi ajaa yksilön vaarallisiin tilanteisiin, joissa hän jää yhä enemmän eristyksiin ja ilman kriittistä palautetta.

Tämä eristäytyminen ei rajoitu vain henkilökohtaisiin suhteisiin, vaan sillä on myös laajempia vaikutuksia kansallisiin ja kansainvälisiin suhteisiin. Esimerkiksi presidentti Trumpin hallinnon ensimmäisten kuukausien aikana, erityisesti terveydenhuoltouudistuksen käsittelyn yhteydessä, monet kriitikot näkivät presidentin päätökset pohjautuvan siihen, että hän oli valinnut ympärilleen vain sellaisia neuvonantajia, jotka tukivat hänen aloitteitaan ja välttivät ristiriitoja. Tällainen valinta saattaa mahdollistaa hetkellisen poliittisen voiton, mutta se luo pitkällä aikavälillä vakavia ongelmia suhteiden hallinnassa, erityisesti kun ulkomaiset liittolaiset alkavat epäillä presidentin uskottavuutta ja kykyä pitää lupauksiaan.

Tässä on tärkeä ero presidenttien käyttäytymisessä. Presidentti Kennedy, joka oli tunnettu siitä, että hän kuunteli monenlaista asiantuntemusta ja haki laajaa neuvontaa ennen tärkeiden päätösten tekemistä, antoi esimerkin siitä, kuinka maailmanlaajuiset kriisit voidaan hallita, kun on luottamusta liittolaisten kanssa. Hän ymmärsi, että luottamus ei perustu vain omaan sisäpiiriin, vaan se rakentuu yhteisiin etuihin ja yhteistyöhön muiden maiden kanssa. Tässä mielessä Kennedyn tapaus korostaa sitä, kuinka tärkeää on pitää yllä laajaa ja monipuolista neuvonantajaverkostoa, joka ei pelkästään ylistä johtajaa, vaan myös kyseenalaistaa ja tuo esiin näkökulmia, jotka voivat olla epämiellyttäviä mutta välttämättömiä.

Trumpin hallinnossa taas nähtiin päinvastainen kehitys: yhä pienenevä ja yksipuolisempi neuvonantajien joukko, joka oli valikoitu lähinnä heidän lojaliteettinsa perusteella. Tämä johti siihen, että presidentti ajautui useisiin kiistoihin niin kotimaan politiikassa kuin kansainvälisissä suhteissa. Esimerkiksi FBI:n johtajan Comeyn erottaminen ja luottamuksellisten tietojen jakaminen Venäjän viranomaisille herättivät suuria kysymyksiä hänen kyvystään luoda ja ylläpitää luottamusta. Tämä ei ollut vain henkilökohtaisen käyttäytymisen seuraus, vaan myös koko hallinnon päätöksenteon dynamiikka, joka perustuisi yhä kapeammalle joukolle ihmisiä, jotka eivät kyenneet tarjoamaan tarvittavaa objektiivisuutta.

Tällaiset tilanteet korostavat narsismin roolia, joka voi hämärtää johtajan kykyä tehdä rationaalisia päätöksiä. Narsistinen johtaja, joka on keskittynyt omaan itsetuntoonsa ja henkilökohtaisiin saavutuksiinsa, voi helposti ohittaa ympärillä olevan maailman monimutkaisuuden ja jatkuvasti kaventaa omaa verkostoaan. Tämä voi johtaa siihen, että hän jää yksin, ja hänen päätöksensä pohjautuvat vääristyneelle käsitykselle todellisuudesta, joka ei ole enää yhteydessä ympäröivän maailman moninaisuuteen ja monimutkaisuuteen. Tässä suhteessa Trumpin käyttäytyminen on ollut hälyttävä esimerkki siitä, kuinka yksittäisen henkilön ego ja sen tarpeet voivat johtaa koko valtion etujen vastaisiin päätöksiin.

On tärkeää ymmärtää, että vaikka tällaiset ilmiöt saattavat tuntua yksittäisten henkilöiden ongelmilta, niiden vaikutukset ulottuvat paljon laajemmalle. Kun johtajat valitsevat neuvonantajikseen vain sellaisia, jotka tarjoavat ylistystä ja välttävät ristiriitoja, tämä luo ympäristön, jossa objektiivisuus ja moninaiset näkökulmat jäävät pois. Tällöin päätöksenteko ei perustu enää kansallisiin tai kansainvälisiin etuihin, vaan yksilön henkilökohtaisiin mieltymyksiin ja egon tarpeisiin, mikä voi johtaa vakaviin virheisiin. Tämä ei ole vain psykologinen ilmiö, vaan se heijastaa laajempia yhteiskunnallisia ja poliittisia ongelmia, jotka vaikuttavat koko kansakunnan tulevaisuuteen.

Tällaisessa tilanteessa on tärkeää myös tunnistaa, kuinka tärkeää on säilyttää laaja ja monipuolinen tukiverkosto. Vaikka ei ole epäilystäkään siitä, että johtajan itsevarmuus ja luottamus ovat tärkeitä, on yhtä tärkeää, että hänen ympärillään on riittävästi kriittistä ajattelua, joka voi haastaa hänen näkemyksensä ja estää vaarallisten virheiden syntymisen. Tämä ei tarkoita vain yksilön egon tyydyttämistä, vaan pikemminkin sen ymmärtämistä, että todelliset päätökset ja ratkaisukyvyt syntyvät yhteistyöstä, joka perustuu yhteisiin arvoihin ja objektiivisiin arvioihin.

Wie man die richtige Problemstellung für innovative Lösungen findet
Wie man nützliche Phrasen im Alltag verwendet: Reparaturen und Dienstleistungen auf Deutsch
Was steckt hinter der Wahl von Donald Trump und dem Aufstieg einer weißen Gegenrevolution?
Wie spart man klug beim Einkaufen von Kleidung und anderen Waren?
Wie lässt sich Amoklauf eindeutig vom Terrorismus unterscheiden?
Wie funktionieren solar-aufladbare Energiesysteme mit 2D-Halbleitermaterialien?
Wie funktioniert der Windows-Datei-Explorer und wie verwaltet man Dateien effizient?
Wie man mit einfachen Zutaten außergewöhnliche Geschmackserlebnisse erzielt: Ein Blick auf No-Cook Bowls
Was treibt die amerikanische China-Politik unter Trump?
Wie helfen bildliche Darstellungen beim Verständnis von Mehrsprachigkeit?
Wie werden Ohrringe aus Draht und Perlen fachmännisch gefertigt?