Miksi kaikumailta ja valeuutiset ovat niin vaarallisia nykypäivän yhteiskunnassa?

Tänä päivänä ei ole epäselvää, että Donald Trump on vahva Fox Newsin kannattaja. Hänelle on jopa kerrottu raivostuneen, kun hänen vaimonsa, Melania, oli nähnyt CNN:n “valeuutisia” Air Force Onessa. Tämä tilanne saatiin ratkaistua vain sillä, että Trumpin henkilökunta vakuutti, että jatkossa kaikki televisiot lennolla olisivat viritetty Fox Newsille. Tämä tilanne sai aikaan tunnetun kritiikin Trumpia kohtaan – häntä syytettiin siitä, että hän käytti uutislähteitään vain omien näkemyksiensä vahvistamiseen ja eristi itsensä kaikesta kriitikosta. Toisin sanoen hän oli rakentamassa vaarallista kaikumailaa, joka vahvistaa vain hänen omia uskomuksiaan.

Kaikumailojen ongelma on, että ne eristävät meidät vastakkaisista mielipiteistä ja erimielisyyksistä. Tämä ei vain rajoita kykyämme käydä rakentavaa keskustelua ajankohtaisista ja yhteiskunnallisesti tärkeistä kysymyksistä, vaan se myös altistaa meidät entistä haavoittuvammiksi väärille ja harhaanjohtaville tiedoille. Tällöin yhteiskunta ja demokratia voivat heikentyä, koska keskustelusta tulee pinnallista ja epäluotettavaa. Cass Sunstein tiivistää tämän näkemyksensä kirjassaan #Republic: "Hyvin toimivassa demokratiassa ihmiset eivät elä kaikumailoissa tai tiedon koteloissa" (Sunstein 2017, p. ix).

Kritiikki Trumpin uutisankkureita kohtaan on kuitenkin osittain virheellinen. Monet katsovat kaikumailat vain rakenteellisena ongelmana, jossa samaa viestiä toistetaan lukemattomia kertoja ilman, että siihen on tarjolla vastakkaisia mielipiteitä. Kuitenkin tämä yksinkertaistaminen ei ota huomioon sitä, mikä on todella ongelmallista: ei niinkään se, että Trump on valinnut yhden uutislähteen, vaan että hän on valinnut epäreliablet lähteet, jotka eivät ole uskottavia eivätkä perustu oikeaan tietoon. Tämän vuoksi valheellisen ja väärän tiedon erottaminen oikeasta tiedosta on tärkeämpää kuin koskaan aiemmin.

Echo-chamber eli kaikumailan määritelmä on perinteisesti rakentunut kolmeen keskeiseen osaan. Ensinnäkin, mielipide, joka toistuu ja vahvistuu, jolloin se vahvistaa itseään jatkuvasti. Toiseksi, tämä tapahtuu suljetussa tilassa, kuten esimerkiksi sosiaalisessa verkostossa, jossa kyseinen mielipide voi kaikua. Kolmanneksi, erimielisten ääniä joko ei ole lainkaan tai ne hukkuvat täysin. Kathleen Hall Jamieson ja Joseph N. Cappellan mukaan kaikumailan voi määritellä "rajalliseksi, suljetuksi tilaksi, joka voi vahvistaa siellä esitetyt viestit ja eristää ne vastaväitteiltä" (2008, p. 76). Tämä määritelmä kuvaa hyvin, miten kaikumailat voivat vahvistaa ja luoda vääristyneitä käsityksiä maailmasta.

Jonkin ajan kuluttua keskustelu Trumpista ja hänen valitsemastaan uutislähteistä siirtyykin suuremmaksi yhteiskunnalliseksi kysymykseksi: miten voimme tunnistaa ja torjua “valeuutisia” ja samalla ymmärtää, miksi niin monet ihmiset ajautuvat kaikumailoihin, joissa totuus on venynyt ja vääristynyt? Tässä keskustelussa ei riitä pelkästään rakenteiden tarkastelu – on ymmärrettävä myös, miksi ja miten tiettyjen viestien uskominen on niin houkuttelevaa. Tämä liittyy siihen, kuinka yhteiskunnalliset ja kulttuuriset tekijät vaikuttavat siihen, miten uutisia kulutamme ja mitä niistä ajattelemme.

Lopulta on otettava huomioon, että kaikumailojen vaikutus ei rajoitu vain politiikkaan. Tällaiset ilmiöt ovat läsnä monilla elämänalueilla, kuten tiedon jakamisessa ja jopa henkilökohtaisessa maailmankuvassa. Yksilön elämässä ei ole harvinaista, että hän haluaa ympäröidä itsensä vain sellaisilla ihmisillä ja lähteillä, jotka tukevat hänen omia uskomuksiaan. Tämä ei ole vain psykologinen taipumus, vaan myös yhteiskunnallinen ilmiö, jossa elämme yhä enemmän erillään muista maailmankatsomuksista ja mielipiteistä.

Näin ollen kaikumailojen ongelma ei ole pelkästään eristyneessä tietolähteessä, vaan siinä, että koko yhteiskunta alkaa jakautua omiin kupliinsa. Tässä vaiheessa valeuutisten ja väärän tiedon levittäminen ei ole vain yksittäisten toimijoiden ongelma, vaan se on järjestelmäkysymys, joka liittyy siihen, kuinka me kaikki käsittelemme ja suodatamme tietoa. Jatkossa meidän täytyy kehittää tapoja, joilla voimme paremmin ymmärtää, minkälaista tietoa kulutamme ja miksi se on niin tärkeää yhteiskunnan kannalta.

Miten sosiaalisen median botit vaikuttavat uskomusjärjestelmiin ja tiedon jakamiseen?

Sosiaalisen median ekokammioiden vaikutus on ollut laajalti tutkittu, mutta uusien tekijöiden, kuten bottien, esiinmarssi nostaa esiin uusia, entistä haastavampia ongelmia tiedon luotettavuuden arvioinnissa. Botit, jotka vaikuttavat olevan ihmisiä, mutta eivät ole, eivät täytä niitä perusvaatimuksia, joita me ihmiset pidämme itsestäänselvyyksinä uskomusten muodostamisessa ja sisällön jakamisessa. Ihmiskäyttäjät ovat vastuussa siitä, mitä he jakavat, ja heillä on uskomusjärjestelmiä, joiden kautta he suodattavat ja arvioivat tiedon luotettavuutta. Botti ei sen sijaan omista uskomuksia, eikä se pysty arvioimaan tiedon luotettavuutta. Botit eivät ole vastuussa teoistaan, mutta niiden jakama sisältö voi silti olla yhtä vaikuttavaa kuin ihmisten jakama sisältö. Tämä tekee botit erityisen ongelmallisiksi tiedonjakamisen ja uskomusten muodostamisen kentällä.

Kun sosiaaliset mediat täyttyvät botteista, jotka näyttävät olevan inhimillisiä käyttäjiä, ekokammioiden ongelmat syvenevät. Vaikka perinteisesti ekokammioita on pidetty ongelmallisina vain, jos niissä olevien näkemysten sisältö on epätosi tai virheellinen, botit esittävät täysin uudenlaisen haasteen. Botit eivät ole pelkästään tavanomaisia "väärien uutisten" levittäjiä, vaan ne voivat toimia myös väärinä uutisten hyväksyjinä. Kun tällaiset botit näyttävät jakavan tietoa, joka on suodatettu ja arvioitu vastuullisesti, mutta oikeasti ne eivät ole lainkaan inhimillisiä arvioitsijoita, syntyy vakava epistemologinen ristiriita.

Näitä "valheellisia uutisten hyväksyjiä" on erityisen vaikea havaita, koska ne eivät ole vain passiivisia välineitä, vaan ne voivat aktiivisesti vaikuttaa siihen, miten jaamme tietoa ja mitä pidämme totena. Tällöin ei ole enää kyse pelkästään tiedon vääristämisestä, vaan myös itse tiedon hyväksymisprosessin kyseenalaistamisesta. On selvää, että ekokammioiden, väärän tiedon ja bottien yhteisvaikutus luo ympäristön, jossa tiedon luotettavuuden arvioiminen on entistä monimutkaisempaa.

Tällaisessa ympäristössä se, että ekokammioissa ei ole monimuotoisuutta tai että ne ovat liian riippuvaisia omista rajoittuneista näkemyksistään, ei ole ainoa ongelma. Itse asiassa bottien olemassaolo osoittaa, että pelkkä monimuotoisuuden puute ei ole riittävä selitys tiedon epäluotettavuudelle. Botit voivat levittää valtavan määrän keskenään ristiriitaisia mielipiteitä, mikä saattaa hämärtää totuuden ja luoda episteemistä sekasortoa. Tällöin on selvää, että ei ole kyse vain siitä, että tiedon määrä kasvaa, vaan myös siitä, että tiedon lähteet muuttuvat vaikeammin tunnistettaviksi ja vähemmän luotettaviksi.

Tämä ei kuitenkaan ole vain digitaalisen aikakauden ilmiö. Bernard Williamsin mukaan internet luo maailmalle aivan uudenlaista "globaalia kylää", jossa viestien vaihtaminen on vapaata mutta myös harhaanjohtavaa. Williams ennusti, että digitaalisessa maailmassa todenmukaisen tiedon löytäminen olisi vaikeaa, ellei joku jo tiedä, mihin luottaa. Tällöin tiedon hankkiminen ja arvioiminen muistuttaa hyvin paljon keskiaikaisen tiedonhankinnan ongelmia: oli kyse sitten juoruista, salaliittoteorioista tai valheista, samat epistemologiset esteet ovat aina olleet olemassa. Verkkoympäristön myötä ne ovat kuitenkin vain lisääntyneet ja saaneet entistä laajempia mittasuhteita.

Botit ovat kuitenkin pelkästään digitaalisen aikakauden tuote, joka tuo aivan uudenlaisen haasteen. Ne eivät ole pelkästään lisääntyneet tiedon määrää, vaan myös kyseenalaistaneet peruslähtökohdan siitä, että tiedon jakamisen yhteisöissä on mukana vain ihmisiä, jotka pystyvät arvioimaan ja vastuullisesti kommentoimaan sisältöä. Aiemmin luotimme siihen, että ihmiset ajattelevat kaksi kertaa ennen kuin jakavat sisältöä ja ovat valmiita ottamaan vastuun väitteistään, jos niitä haastetaan. Nyt, kun suuri osa joistain online-yhteisöistä koostuu ei-inhimillisistä toimijoista, koko tiedon jakamisen ja arvioinnin järjestelmä on uhattuna.

Tämä johtaa tarpeeseen kehittää uudenlainen, ei-ihmismainen epistemologia, joka ottaa huomioon myös bottien roolin tiedon kulkureiteillä. Tämä ei tarkoita vain sitä, että meidän on ymmärrettävä, kuinka botit toimivat, vaan myös sitä, että meidän on tarkasteltava, miten nykyiset teoreettiset mallit, jotka on luotu ihmisten välisiin tietoisuus- ja keskusteluvaihtoihin, ovat riittämättömiä nykyisessä digitaalisen tiedon ekosysteemissä.

On tärkeää ymmärtää, että epäluotettavan tiedon arviointia ei voida enää pelkästään soveltaa perinteisillä tavoilla. Vaikka voimme edelleen käyttää vanhoja kriteerejä arvioidaksemme tiedon lähteitä, meidän on samalla huomioitava, että jotkin lähteet saattavat olla täysin ei-inhimillisiä. Tämä asettaa erityisiä vaatimuksia sille, miten yhteisöissä keskustellaan tiedon luotettavuudesta ja kuinka voimme suojautua harhaanjohtavilta toimijoilta, jotka esiintyvät inhimillisinä. Tämän ymmärtäminen on elintärkeää, jotta voimme paremmin kohdata ne haasteet, joita digitaalinen aikakausi tuo tullessaan.