Miten muutokset ruokavaliossa voivat vaikuttaa terveyteen ja elämänlaatuun?

Hän on keski-ikäinen, seitsemänkymmenen ikäinen mies, joka on aina yrittänyt pudottaa painoa. Hän on käyttänyt statiineja ja verenpainelääkkeitä vuosia. Hän on erittäin huolestunut sydänterveydestään, sillä hänen isoisänsä kuoli 64-vuotiaana ja isänsä 57-vuotiaana sydänkohtaukseen. Minulle elämäni ruokavaliomuutoksen laukaisi salama, mutta isäni muutokset olivat seurausta hänen kyvystään omaksua uusia tietoja ja perusteita. Hän oli utelias ja halusi tutustua tutkimustuloksiin. Kehoitin häntä lukemaan Why We Get Fat ja Good Calories, Bad Calories -kirjat, ja hän tuli täysin vakuuttuneeksi tutkimusten pätevyydestä.

Ei ollut kyse äkillisestä ja rajuista muutoksista, kuten omassa tapauksessani, vaan pienistä ja harkituista korvauksista—vihanneksia perunoiden sijaan, pihviä pastan sijaan. Hyvät tulokset saivat hänet uskomaan vähähiilihydraattisen lähestymistavan pätevyyteen, ja ajan mittaan hän alkoi noudattaa sitä tarkemmin. "Painoni laskee hiljalleen kohti 200 paunaa, ja se laskee edelleen", hän raportoi useita viikkoja kirjan lukemisen jälkeen. "Voin syödä näin ikuisesti."

"Mutta hän juo edelleen viiniä", äiti lisäsi puhelimessa. "Kyllä, se on viimeinen asia, jonka jättäisin pois", hän sanoi iloisesti. "Mutta tulokset ovat hyviä." "Etene, älä tavoittele täydellisyyttä", sanoin hänelle. "Vaikka teet poikkeuksia välillä, syöt kuitenkin paremmin kuin aiemmin."

Vaikka isäni oli omaksunut tämän lähestymistavan innostuneesti, monet olivat epäileväisiä. Yksi ystäväni esimerkiksi ajatteli, että olin menettänyt järkeni ja kyseli minulta pitkään. "Etkö syö hedelmiä?" hän kysyi. (Olen oppinut, että juuri se, että en syö hedelmiä, saa monet ihmiset pitämään minua hulluna.) "Joskus syön marjoja", sanoin. "Tiedän, että tämä kuulostaa äärimmäiseltä, mutta se ei oikeastaan tunnu siltä." Vaikka tiesin, kuinka epätodennäköiseltä se saattaisi kuulostaa hänestä, se oli totta. Luin kirjan, ja yhtäkkiä, vaivattomasti, söin aivan eri tavalla – kuin ne muut ruoat eivät olisikaan enää syötäviä. Mutta tässä piilee salaman voima.

Ihmiset nostavat esiin ympäristöllisiä ja eettisiä huolenaiheita lihansyönnistä, mutta itse olen enemmän kiinnostunut ravitsemuksen ja terveyden näkökulmasta. Lisäksi, kuten usein käy tapojen kanssa, tapa on itsensä vahvistava. Kun lopetin hiilihydraattien syömisen, maistoin niitä vähemmän. Olipa kyse "sokeririippuvuudesta" tai ei, se, mitä enemmän söin leipää, muroja ja makeisia, sitä enemmän halusin niitä. Nyt en edes ajattele niitä.

"Milloin palaat syömään normaalisti?" ystäväni kysyi. "Tämä on normaalia syömistä", vastasin. Ei ole mitään maaliviivaa. Hän pudisteli päätään. Hänellä ei ollut kiinnostusta kokeilla tätä lähestymistapaa.

Kun olin omaksunut uuden ruokailutapani, näin ystäväni, humoristisen kirjailijan A. J. Jacobsin, hänen Drop Dead Healthy -kirjansa lukutilaisuudessa Brooklynissa. Ennen hänen puhettaan kysyin häneltä hänen valinnastaan noudattaa pääosin kasvispohjaista ruokavaliota sen sijaan, että olisi valinnut vähähiilihydraattisen vaihtoehdon. "Mutta A. J., en voi uskoa, että et ollut vakuuttunut vähähiilihydraattisen ruokavalion puolesta", sanoin. Hän nauroi. "On paljon tutkijoita, jotka tekevät toisenlaista väitettä." "Kyllä, mutta olen lukenut kaikki väitteet, ja nämä väitteet ovat parempia. Lisäksi olen kokeillut syödä tällä tavalla itse, ja tunnen olevani kylläisempi ja painoni on alhaisempi."

"Totta, mutta olen vain yksi tietopiste", hän huomautti. Tämä tarkoitti, että yhden ihmisen kokemus ei ole tieteellisesti pätevä. "Totta, mutta olen ainoa tietopiste, jolle välitän. Se on vakuuttavin tietopiste!"

Tämän uuden ruokavalion puolesta halusin todella puhua sisareni Elizabethin kanssa, mutta en ollut varma, miten tuoda asia esiin. Koska hänellä on tyypin 1 diabetes, ajattelin, että tämä ruokavalio voisi auttaa hänet laskemaan verensokeriaan ja vähentämään insuliinimäärän tarvetta. Mutta Elizabeth ei pidä rajoituksista, ja hän inhoaa asioiden luovuttamista, sillä diabetes vaati jo niin paljon. Hänen täytyi pistää itseensä insuliinia viisi kertaa päivässä, käyttää mittaria vatsassaan, käydä lääkärillä usein ja valvoa ruokavaliotaan. Yleisesti ottaen hän seurasi insuliinia nostavia ruokia, kuten leipää, sokeria ja perunoita, mutta hän "petti" melko usein ja käsitteli sitä nostamalla insuliinimäärää. Why We Get Fat kirja puolustaisi tiukempaa lähestymistapaa ruokavalioon, mutta tiesin, ettei hän haluaisi sitä, joten vältin keskustelua. Viimein, puhelimessa, sain odottamani avauksen. "Mikä tämä uusi ruokailutapasi on?" hän kysyi. "Äiti sanoi, että sinä ja isä olette laihtuneet ilman dieettiä."

"Joo!" sanoin helpottuneena. "Luin kirjan ravitsemuksesta, ja mielestäni sinun pitäisi lukea se myös." Ja näin kerroin hänelle väitteen siitä, että hiilihydraattien kulutus nostaa insuliinitasoja, mikä puolestaan aiheuttaa painonnousua. En voinut heti tietää, oliko hän kiinnostunut. Muutaman viikon kuluttua sain sähköpostin.

Viimein, kun isäni oli syönyt vähähiilihydraattisesti noin kuusi kuukautta, hän sai verikokeet tehtäväksi. Olin jännittynyt kuulemaan tulokset. Olin itse ottanut tämän ruokavaliomuutoksen kokeiluna, mutta kuinka nämä uudet ruokailutavat vaikuttivat isääni? Hän soitti kertoakseen tuloksistaan. "Sain juuri verikokeen tulokset, ja numeroni ovat erinomaiset. Kaikki on parantunut." "Oikeasti?" helpotus täytti minut. "Mitä kokeet sanovat?" Hän alkoi luetella lukuja. Vuosia kaikki hänen numeronsa—paino, LDL, HDL ja muut merkit—olivat kääntyneet väärään suuntaan, mutta nyt ne olivat yllättäen muuttaneet suuntaa. "En ole edes ollut täydellinen", hän lisäsi. "Tämä aika kattaa kiitospäivän, joulun, matkan Phoenixiin ystävien kanssa. Ja parasta on, että tunnen voivani syödä näin ikuisesti."

Elizabeth oli seurannut vähähiilihydraattista ruokavaliota muutaman kuukauden ajan, kun hän meni lääkärille A1C-testin, joka mittaa glykatoitua hemoglobiinia ja joka auttaa seuraamaan keskimääräistä verensokeripitoisuutta viimeisten kolmen kuukauden aikana. "Tunnen itseni todella erilaiseksi", hän sanoi. "A1C-tulokseni ei ole laskenut niin paljon kuin haluaisin, vaikka se on menossa oikeaan suuntaan, mutta voin paljon paremmin. Minulla ei ole enää niitä hurjia piikkejä ja laskuja. Aterian jälkeen en vaivu tainnoksiin."

Elizabeth oli saanut hyvän alun vähähiilihydraattiselle polulle, mutta pian oli aika lähteä Budapestiin kuvaamaan TV-sarjan pilottia. "Minua huolettaa", hän kertoi. "Olen siellä viisi viikkoa, ja on vaikea syödä terveellisesti. Ulkomailla, ei keittiötä, jatkuvaa työskentelyä ja valtava määrä stressiä." Ja kuten hän oli sanonut, siellä oli lähes mahdotonta pysyä tässä ruokavaliossa—vaikka hän sanoikin, että teki parempaa kuin olisi tehnyt, jos

Miten toisten ihmisten tavat vaikuttavat omiin tottumuksiimme?

Tottumukset voivat kehittyä hyvin nopeasti, sillä olemme alttiita omaksumaan muiden ihmisten tapoja. Tähän ilmiöön, jota kutsutaan "tavoitteiden tarttumisteoriaksi" (goal contagion), liittyy ajatus, että toisten ihmisten onnistumiset voivat vaikuttaa meihin voimakkaasti. Tämä ei ole vain teoreettinen havainto, vaan omakohtainen kokemus. On yllättävää, kuinka usein olen omaksunut jonkin vahvan tavan vain kuulemalla satunnaisen kommentin. Yksinkertainen huomautus jonkun käytöksestä voi olla käänteentekevä, kuten esimerkiksi ystävän vinkki syödä paahdettujen suolattujen manteleiden sijaan raakoja manteleita.

Tottumusten vaikutus ei kuitenkaan ole aina positiivinen. Toisten ihmisten tavat voivat johtaa myös epäterveellisiin valintoihin, varsinkin jos olemme herkästi vaikuttuvia muiden tekemisistä. Se, että ympärillämme on ihmisiä, jotka eivät tue omia pyrkimyksiämme, voi heikentää tahtoa noudattaa hyviä tottumuksia. On huomattavaa, kuinka helposti saatamme alkaa käyttäytyä samalla tavalla kuin ystävämme, jopa silloin, kun tiedämme, että tämä ei ole meille eduksi. Erityisesti tilanne, jossa joku muu rikkoo itse asettamiaan sääntöjä tai tapoja, voi laukaista halun luopua omista tavoitteista.

Yksi esimerkki tästä ilmiöstä on läheisten vaikutus omiin rahankäyttötottumuksiin. Jos joku ystävä alkaa ostaa jatkuvasti tarpeettomia asioita, voi olla vaikea olla seuraamatta tätä käytöstä, vaikka olisi itselleen asettanut budjetin. Samoin yhteiset ateriat voivat luoda paineita toistamaan muiden tapoja. On vaikea olla valitsematta samaa ruokaa tai juomaa kuin ruokaseura, vaikka ei itse haluaisi tehdä niin. Tällöin sosiaalinen paine alkaa muokata käyttäytymistä, vaikka järkevämpi valinta olisikin saatavilla.

Toisten ihmisten tottumukset voivat myös muuttua haitaksi, jos he reagoivat omiin terveellisiin valintoihimme kielteisesti. Esimerkiksi jos ryhdymme uusiin hyviin tapoihin, kuten säännölliseen liikuntaan tai terveellisempään ruokavalioon, se voi herättää ristiriitaisia tunteita ympäristössä. Toiset voivat kokea olevansa hylättyjä, mustasukkaisiksi tai syyllisiksi meidän valintojemme vuoksi. Tällöin meidän oma kehityksemme voi alkaa tuntua muilta negatiivisilta reaktioilta, mikä puolestaan voi heikentää motivaatiota.

Aivan kuten muiden ihmisten tavat voivat vaikuttaa meihin, meidän omat tavat voivat muokata toisten käytöstä. Jos omaksumme uusia tapoja, jotka eivät ole ympäristön normien mukaisia, saatamme kohdata vastarintaa. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että muiden ihmisten reaktiot eivät aina ole kielteisiä. Usein, kun johdonmukaisesti pidämme kiinni omista tavoistamme, ihmiset tottuvat niihin ja alkavat hyväksyä ne. Tämä saattaa vaatia kärsivällisyyttä ja aikaa, mutta se voi johtaa siihen, että ympäristömme sopeutuu uusiin tottumuksiimme.

Muutosten tekeminen muiden ihmisten läsnä ollessa voi myös herättää tarpeen mukautua sosiaalisiin odotuksiin. Tämä ei ole pelkästään ruoan ja juomien valintaa, vaan koskee myös monia muita tottumuksia. Esimerkiksi jos joku ei käy kuntosalilla, mutta me päätämme tehdä niin, ympäristö saattaa reagoida siihen negatiivisesti tai tottua siihen vähitellen, jos olemme johdonmukaisia. Usein tärkeintä onkin se, miten itse suhtautuu muutoksiinsa ja millä tavalla esittelee ne muille.

Muutoksen tukeminen on myös taito, jota ei saa väheksyä. On huomattavaa, että emme voi muuttaa muita ihmisiä, jos he eivät itse ole valmiita muuttumaan. Jos pyrimme liikaa painostamaan muita omien tapojemme suuntaan, saatamme vain lisätä vastarintaa. Siksi on tärkeää tunnistaa toisten valmius muutokseen ja antaa heille tilaa tehdä omat valintansa. Tämä ei tarkoita, että pitäisi antaa periksi huonoille tavoille, mutta meidän on ymmärrettävä, milloin meidän oma innostuksemme ja apumme voivat olla enemmän este kuin tuki.

Tämän kaiken ymmärtäminen auttaa meitä navigoimaan omien tottumustemme kehittämisessä ja muiden ihmisten vaikutuksessa. Kun pystymme tunnistamaan, miten ympäristömme vaikuttaa meihin, voimme valita, minkälaisia vaikutteita haluamme päästää sisään elämäämme ja minkälaisia tapoja omaksumme. Samalla opimme, että ei ole olemassa yleispätevää mallia hyvistä tavoista; jokaiselle meistä toimii erilaiset tavat ja eri lähestymistavat.