"Minä muistan! Olen ylpeä!" Luokkatuokio omistettu 72. voitonvuosipäivälle Suuressa isänmaallisessa sodassa 5A-luokka – Makarjev kaupungin yleissivistävä koulu № 2

Kunnallinen yleissivistävä koulu № 2, Makaryevin kaupunki
Makaryevskin kunnallinen alue, Kostroman alueen oblast

„Minä muistan! Olen ylpeä!”
Luokkahuonehetki
omistettu 72-vuotispäivälle voitosta
Suurruhtinaskunta-Venäjän (suuri isänmaallinen sota)

Luokka 5 «a»

Luokanohjaaja:
Chromova Irina Pavlovna

Tavoitteet: edistää oppilaiden tiedollista aktiivisuutta, luoda edellytykset tuottavalle lukemiselle, itsenäiselle tiedon etsinnälle erilaisista hakuteoksista, kehittää lukumotivaatio, laajentaa oppilaiden lukukokemusta, muokata taitoja yhteistyöhön.
Tehtävät:
Sosiaalinen‑persoonallinen suunta:
herättää lasten kiinnostus tutkia oman perheen historiaa;
laajentaa lasten käsitystä Suurista isänmaallisista sodista;
vahvistaa tietoa siitä, kuinka sotiemme vuosina isoisät ja esi-isät urheasti taistelivat ja puolustivat maatamme vihollisilta;
kasvattaa kunnioitusta sotaveteraaneja kohtaan;
kehittää kykyä työskennellä itsenäisesti tapahtuman materiaalivalinnassa;
vaalia oppilaiden ylpeyttä oman perheen jäsenistä.
Tiedollisesti‑kielellinen suunta:
kehittää lasten muistia, kykyä oppia runoja ulkoa;
kehittää kykyä luoda ilmeikkäitä kuvia ilmeiden, eleiden ja intonaation avulla;
laajentaa tietoaluetta, rikastuttaa oppilaiden sanavarastoa.
Taiteellisesti‑esteettinen suunta:
• kehittää taiteellisia ja luovia kykyjä;
• hioa kykyä kuunnella sotiin liittyviä lauluja, marssikappaleita;
• kasvattaa kykyä myötäelää, vastaanottaa musiikillinen kuva ja tunnelma.
Patrioottikasvatuksen ydin on kasvattaa tunteet ylpeydestä isänmaasta.

Kohderyhmä: luokan 5 «a» oppilaat.

Tapahtumapaikka: luokkahuone.

Menetelmät:
ongelma‑etsintäinen;
tiedollis‑näyttävä;
sanallinen‑visuaalinen;
luova (käytännöllinen).

Tapahtuman kulku
Vetäjä 1
Sota – ei ole kovempaa sanaa,
Sota – ei ole surullisempaa sanaa,
Sota – ei ole pyhempää sanaa
näinä vuosien kauhussa ja loistossa,
ja meidän huulillamme ei voi olla toista,
eikä olekaan.

Vetäjä 2
Oi sota, miksi teit petollinen:
Hiljaisiksi tulivat pihamme,
poikamme kohottivat päänsä,
kasvoivat he liian aikaisin,
vihollisen sotilaan takia –
Jää hyvästi, pojat! Pojat,
Yrittäkää palata takaisin.
Ei, älkää piiloutuko, olkaa korkeita
älkää säästäkö kranaatteja eikä luoteja,
älkää säästäkö itseänne, ja silti
Yrittäkää palata takaisin.
Oi sota miksi petollinen olet ollut:
häiden sijaan erossaoloja ja savua.
Tytöt, valkoiset pukunne
annettiin pikku­siskoille.
Saappaat – minne pakoon niistä?
Vihreät liehut olkapäillä…
Älkää välittäkö juoruista, tytöt,
suotellaan yhteiset laskut sitten.
Olkoon heidän puheensa, että ei ole uskoa teidän sekaan,
että astutte sotasattuman mukaan…
Hyvästi tytöt! Tytöt,
Yrittäkää palata takaisin.

OPETTAJA
22. kesäkuuta 1941 kansamme rauhanomainen elämä rikkoutui saksalaisen fasistisen hyökkäyksen kautta. Ja jotta emme päätyisi fasistiseen orjuuteen, isänmaan pelastamiseksi kansa astui kuolemaan vievään taisteluun julmaa, petollista ja armotonta vihollista vastaan. Meille sota on historia. Loistavalle kansamme voitolle Suurissa isänmaallisissa sodissa omistamme tämän tapahtuman.

Runonlausunta – Ivan Slepnov: „Sodan murhe”
Siteet ja hihnat ratisivat,
kumina hämmennys toi…
Sota lähestyi minua,
katsoi kadehtien silmiin.
Palaneiden silmäluomien alta
räjähti kuolemanmeri:
– Et pelkää minua, ihminen,
et ole unohtanut sodan tuskaa?!
Sotilaiden ankareiden hautojen äärellä
polvistuneena kaaduin.
Ei, sota, en ole unohtanut mitään,
sinä palat omassa sukupolvessani!..
Ja täynnä huolia ja salaisuuksia olen,
et hallitsetta sattuman kutsu.
Mutta en pelkää sinua, sota,
kulje mennessäsi oikein ja hyvin.

Vetäjä 1
Nainen ja sota. Naiset sodan jyrinästä… On vaikea löytää sanoja, jotka ansaitsevat heidän sankaruutensa. He pelastivat miehensä ja poikansa eivät vain tehdastyössä kotirintamalla, vaan ennen kaikkea rakkaudellaan, odotuksellaan ja uskollaan, että heidän rakkaansa palaavat.

Kertomus isoisoäidistäni Medvedeva Galina Mikhailovna, sotaan osallistuja (1920‑2007)

Kertomus isoisästä kertoo (Varlakova Dasha, Shmotina Maria, Kuchumova Arina)

Vetäjä 2: Lapset ja sota – käsitteet yhteensovittamattomat. Pojat ja tytöt sodassa menettivät lapsuutensa. He kasvavat nopeasti ja pian…

Runonlausunta – Ilya Reznik: „Sodan lapset”
Sodan lapset. Silmät taivaaseen tulehtuneet.
Sodan lapset. Sydän pienessä tuskassa pohjaton.
Sodan lapset. Sydän kuin epätoivoinen ukkonen.
Sodan lapset. Leningradin metronomi tömisee.
Sodan lapset. Tauoton metronomi jyrisee.
Sodan lapset pakattiin avoimiin vaunuihin.
Sodan lapset hautasivat leluja, jotka sodassa kuolivat.
En koskaan unohda
krummeja leipää valkoisella lumella.
Krummeja leipää valkoisella lumella.
Tulikuuma tuuli, musta korppi
iski odottamatta onnettomuus.
Levitti meidät kaikki suunnilleen.
Sota erottaa meidät lapsuudessa.

OPETTAJA: Kyllä – sodan kovina päivinä lapset seurasivat aikuisia. Koululaiset keräsivät rahaa puolustusrintaman rahastoon, keräsivät lämpimiä vaatteita sotilaille, työskentelivät sotatehtaissa, vartioivat katoilla pommitusten aikana, esiintyivät konsertissa haavoittuneille sotilaille sairaaloissa, osallistuivat tiedusteluun, välittivät tärkeitä tietoja.

Runonlausunta – Varvara Povarova: „Leivän murun puristaen kädessä”
Korkeudesta katseli metsä harmaa ja huokoinen taivas.
Pojan juoksu kurassa, leivänmurua puristaen kädessä.
Jäätyneenä ja kalpeana, juoksi viimeisillä voimillaan,
vaivoin hengittäen, juoksi kohti sotilaita.
Hänet oli lähetetty majurin käskystä
rykmentin komentajalle kertomaan vihollisen hyökkäyksestä.
Pieni poika. Lapsi vielä. Syntynyt taistelemaan.
Vielä vauvan kääreissä äidin kertomana
siitä, että saksalaiset ovat armottomia,
heitä, jotka ovat julmia ja viekkaita. Ja meitä puolustavat sotilaat –
Ihanteemme isänmaan rakkaat pojat.
Se oppi poika sai. Hän eteni lujasti…
Yhtäkkiä kumea laukaus: luoti vinkuen
Osui pojan ohimoon. Ja puut pyörivät yhtäkkiä,
pilvet verhosivat taivaan.
Poika makasi suossa, leipänsä murua puristaen kädessä.
Niin kuoli saksalaisten käsistä.
Eikä häntä kukaan tuntenut.
Ikästään huolimatta hän rohkeasti pelasti isänmaansa.
Ja kuinka moni heistä kaatui kentälle!
Kukaan ei voi minulle vastata.
Isoisät, pojat ja tytöt kuolivat
tuossa HELVETIN sodassa.

Vetäjä 1: Kauhea sana SOTA: se tuhoaa ja tappaa sen, mitä kutsumme elämäksi, rauhaksi, lapsuudeksi… Kuinka monta lapsen elämää se vei ensimmäisinä, toisina ja kaikina pelottavina hetkinä tämän todellakin hirvittävän katastrofin… Monet näistä lapsista olivat vielä kehdossa, toiset äitien käsissä, kolmannet istuivat koulupöydissä. Kukaan ei tiennyt, kuinka kauan sota kestää, kuinka monta henkeä se vie ja milloin loppuvat päivät ja vuodet, jotka heidän oli koettava…

Runonlausunta – Lora Tassi: „Siteitä repeilevää nallea lohdutti tyttö”
Revähtäneessä paidassa Natasha valittaa.
Tanan sormet paleltuvat.
Saksalainen pommi tonnimäärineen iski taloon, jossa Boris asuu.
Egor palasi kotiin uupuneena.
Leivänmurulla ei nälkä sammu.
Äiti lyhyessä kirjeessä luki kauhean uutisen, että isä on ammuttu…
Suuren Leningradin lapset!
Paljon elämä opetti heille.
He kokivat vuosien piirityksen aikana pakkasen, nälän, läheisten kuoleman.
Vaara väijyy jokaisessa tienristeyksessä,
mutta Leningradin laulu – ei muistotilaisuuslaulu.
Veressä ja tuskassa, kuoleman raivoisana,
soi se iankaikkisena elämän sinfoniana,
urheiden ihmisten sinfoniana.

Vetäjä 2: Sota – sähköä ei ollut, vesijohtoa ei ollut, lämmitystä ei ollut, ruokaa ei ollut.
Pienille lapsille kuten teille annettiin 125 grammaa leipää päivässä. Eikä muuta.

Runonlausunta – Aleksei Surkov: „Stalingradin puolustaja”
Kuumassa tehdas, talot, asema.
Pöly jyrkällä rannalla.
Isänmaan ääni käski: „Älä anna kaupunkia viholliselle!”
Uskollinen valalle, venäläinen sotilas.
Hän puolusti Stalingradia.
Verinen hyökkäyksen aalto jyrisi pimeydessä.
Julma ja itsepäinen, maahan asti kaadettu,
sotilas seisoi kuolemaan asti.
Hän tiesi, ettei ollut paluuta –
hän puolusti Stalingradia.
Sadat uuvuttavat päivät peräkkäin
hän puolusti Stalingradia.
Aika tulee – savu hälvenee
sodan jyrinä vaimenee.
Hiljaa ottaen lakin vastaan kohtaa hänet,
puolueeton kansa sanoo hänestä: – Tämä on rautainen venäläinen sotilas, hän puolusti Stalingradia.

OPETTAJA:
Muistatteko kaupunkia Leningrad… 900 päivää kesti sankarillinen piiritys, sankarikaupunki Leningradin piiritys. „Leningradin lapset”…
Tähän asti he olivat kuin kaikki lapset: leikkisiä, iloisia, kekseliäitä, keräsivät postimerkkejä ja karkkipapereita. Sitten heistä tuli hiljaisimpia lapsia maan päällä. He unohtivat ilkikurisuuden, jopa hymyn ja naurun, jopa itkun. Piirityksen aikana kaupunkiin ei kulkenut autoja eikä junia. Fasistit sulkivat kaikki sisäänkäynnit kaupunkiin. Sinne ei tuotu ruokaa, pommit ja räjähdykset vahingoittivat putket, ja taloihin ei kulkenut lämpöä eikä vettä. Ihmiset elivät sietämättömissä oloissa.

Runonlausunta – „Revitetyssä paidassa Natasha vaikeroi”
Natasha vaikeroi revityssä paidassa.
Tanan kylmät sormet polttavat.
Saksalainen pommi monitonni iski taloon, jossa Boris asuu.
Egor palasi kotiin väsähtäneenä.
Leivänmuru ei saa vatsaa täyteen.
Äiti lyhyessä kirjeessä luki kauhean uutisen, että isä on kuollut…
Suuret Leningradin lapset!
Elämä opetti heille paljon.
He tunsivat piirityksen aikana kylmän, nälän, rakkaiden kuoleman.
Vaara odottaa joka risteyksessä,
mutta Leningradin laulu – ei hautajaislaulu.
Keskellä verta ja tuskaa, kuoleman karmein,
soi se ikuinen elämän sinfoniana,
urheiden ihmisten sinfoniana.

Vetäjä 1: Venäläinen sotilas seisoi kuolemaan asti Maamme rintamalla!

Runonlausunta – Georgi Rublyov: „Se tapahtui toukokuussa hämärässä”
Se tapahtui toukokuussa, aamunkoitteessa.
Tuli taistelu valtaneuvosrakennuksen muureilla.
Tyttö saksalainen huomattiin
pölyisellä mukulakivikadulla.
Pylvään vieressä, hytisten, hän seisoi,
sinisissä silmissä pelko pysähtynyt.
Sirpaleet viheltelevää metallia
levittivät kuolemaa ja tuskaa ympärillä.
Silloin hän muisti jäähyväiset kesällä,
kun hyvästeli oman tyttönsä.
Ehkä se saksalaiset tyttö naisen isä
ampui hänen tyttärensä.
Mutta silloin, Berliinissä, tulituksen alla
sotilas ryömi ja keho suojaamassa
työnsi tytön valkeassa mekossa
varoiten pois tulesta.
Ja silittäen lempeällä kädellä,
asetti hän hänet maahan.
Sanotaan että aamulla marsalkka Konev
raportoi Stalininille tästä.
Kuinka monelle lapselle palasi lapsuus,
lahjoitettiin ilo ja kevät
Tavalliset Neuvostoliiton armeijan sotilaat –
Ihmiset, jotka voittivat sodan!
Ja Berliinissä, juhlallisena päivänä,
pystytettiin monumentti neuvostoliselle sotilaalle
tyttö sylissä pelastettuna.
Se seisoo kunnioituksen symbolina,
majakkaana, joka loistaa pimeydessä.
Se hän on, sotilas valtakuntani,
suojelee rauhaa koko maassa.

Vetäjä 2: Yli 20 miljoonaa neuvostoliittolaista menehtyi tässä kauheassa sodassa.
Voitonpäivää juhlimme joka vuosi 9. toukokuuta. Mutta yhä harvemmassa ovat niiden ihmisten joukossa, jotka ovat kokeneet suurta isänmaallista sotaa. Mutta me muistamme heitä. Olemme heille kiitollisia vapaudestamme, heidän suuresta uhristaan.

Runonlausunta – „Älkää unohtako”
Muistakaa! Vuosisatojen yli, vuosien yli – muistakaa!
Niitä, jotka eivät enää koskaan palaa – muistakaa!
Älkää itkekö,
pidätkö kurkussa katkerat huokaukset.
Olkoon kuolleiden muisto arvokas,
ikuisesti arvokas.

Runonlausunta – „Kukaan ei ole unohdettu, mikään ei ole unohdettu”

OPETTAJA:
Kirkas muisto niille, joita ei ole.
Niille, jotka eivät nähneet rauhan sarastusta,
kanuunoiden, nälän ja pelon läpi,
joilla kannettiin voitto ylpeydellä harteilla.
Jumala siunatkoon eläviä, jotka palasivat sodasta kotiin!
Teille, veteraanit, lähellä ja kaukana,
Syvä kumarrus teille, polville asti!
Sukupolvien muisto ei sammu
ja niiden muistolle, joita kunnioitamme,
nouskaamme hetkeksi ihmiset
seisokaamme surussa ja vaietkaamme.

Me muistamme tänään ne, jotka eivät palanneet sodasta, jääden iäksi nuoriksi.
Kunnioitetaan heidän muistoaan hiljaisella hetkellä. (Metronomin ääni)

Vetäjä 1: Kyllä, sota toi paljon tuskaa. Jokaisessa kodissa oli vainajia, maa vuoti verta.

Runonlausunta – Sergei Vasiljev: „Valkoinen koivu”
Muistan, koivu haavoittui
yhden pommin sirpaleella aamunkoitteessa.
Kylmä mehu virtasi kuin kyyneleet
vammautuneen kuoren poikki.
Metsän takaa pauhasi tykit,
ruudin savu nousi pörriävänä.
Mutta me puolustimme pääkaupunkia,
pelastimme koivun Moskovan lähellä.
Ja aikaisin keväällä koivu valkoinen taas
puettiin uuteen lehvistöön
ja alkoi koristaa maata.
Ja kestäkäämme kaikki uhat,
me sanomme muuttumattomina:
Haluttu venäläinen koivu
emme enää anna sen loukkaantua.

Vetäjä 2
Ja sitten koitti kauan odotettu Voitonpäivä. Ihmiset odottivat tätä tapahtumaa 1418 päivää.

Runonlausunta – Aleksandra Tvardovskaja: „Sota on ohi”
Sota meni, kärsimys meni,
mutta kipu huutaa ihmisille:
Tehkää niin, ihmiset, ettemme koskaan unohda!
Olkoon muisto siitä uskollinen
vaalittuna tämän tuskan vuoksi.
Ja lasten lapsille,
ja meidän lastenlapsiemme lapsille.
Jotta sukupolvet eivät uskalla unohtaa.
Jotta me olisimme onnellisempia,
ja onni – ei ole unohtamista.

Runonlausunta – Viktor Turov: „Isoisän muotokuva”
Mummo puki kaikki mitalit
ja kaunis hän on nyt!
Voiton päivää hän juhlii, muistaen suurta sotaa.
Mummon kasvoilla suru. Pöydällä sotilaan kolmio‑kirje.
Isoisän rintamalta kirje,
jota on edelleen tuskallista lukea.
Katselemme isoisoäidin muotokuvaa
ja levitämme kätemme pikkuveljen kanssa:
– Mikä, mikä tämä isoisä on?
Hän on vielä poika!

OPETTAJA:
Maailmassa on paljon tärkeitä sanoja – Äiti, Isänmaa, onni. Ja on vielä yksi tärkeä sana – RAUHA!
Lapset, mitä RAUHA tarkoittaa?
Käsite RAUHA määritellään yksinkertaisin sanoin:
MUISTO
VAPAUS
RAKKAUS
YSTÄVYYS
SUOJELU
TULEVAISUUS

LAULU „SIITÄ KEVÄÄSTÄ”

Vetäjä 1
Tekijä tuntematon „Anna lasten olla tietämättä sodasta”
En nähnyt sotaa itse, mutta tiedän,
kuinka vaikeaa kansan oli,
nälkä, kylmä, kauhu – kaikki koettiin heidän kauttaan.
Olkoon ihmiset rauhassa planeetalla,
olkoon lapset tietämättä sodasta,
olkoon kirkas aurinko paistamassa!
Meidän tulee olla yhteenkuuluvia kuin perhe!

Vetäjä 2:
Voitonpäivä – koko maan juhla! Puhallinorkesteri soittaa marssit. Voitonpäivä – valkoinen parta. Meidän isoisämme, isämme. Vielä nekin, jotka eivät nähneet sotaa, – Mutta jokainen heistä kosketti sen siipi. Onnittelut Voitonpäivänä! Tämä päivä on tärkeä koko Venäjälle!

LAULU „VOITTODPÄIVÄ”

OPETTAJA:

Runonlausunta – Olga Maslova: „Olkoon rauha!”
Kuinka kyllästyneitä me olemme sotaelämään.
Sotilaat ja pienet lapset kuolevat,
maa valittaa, pommit räjähtävät,
äidit itkevät ja komentajatkin surusta.
Haluaisin huutaa: „– Ihmiset, pysähtykää!!!
Lopettakaa sota!!! Eläkää arvokkaasti!!!
Luonto kuolee ja planeetta kuolee,
eikö tämä teille riitä???”
Sota – se on kipua, se on kuolema, se on kyyneliä.
Veljeshaudoilla – tulppaaneja ja ruusuja.
Yli maailman hetkeksi vaikea aika…
Missä sota hallitsee – siellä ei ole rauhaa kenellekään.
Kutsun teitä, meidän kaikkien on tämä tarpeen,
Olkoon maan päällä rauha, ystävyys,
Olkoon aurinko säteilevä meille kaikille,
Ja koskaan ja missään ei olkoja sotaa!!!

OPETTAJA:
Olkoon sodat iäksi poissa,
jotta maan lapset voisivat kotona nukkua rauhassa,
tanssia ja laulaa vapaasti,
jotta aurinko hymyilisi,
valo pilkehtisi ikkunoissa
ja loistaisi maan ylle
kaikille ihmisille ja sinullekin!

Lahjoitamme laulun „Palvella Venäjää”

KIITOS HUOMIOSTA!!!