Tilastolliset kentät, kuten muutkin yhteiskunnalliset kentät, ovat alueita, joissa eri osapuolet kilpailevat vallasta ja pääsystä resurssien, tiedon ja päättäjien pariin. Ne eivät ole neutraaleja vaan muovautuvat historiallisesti ja kulttuurisesti, heijastaen vallitsevia valtarakenteita ja yhteiskunnallisia hierarkioita. Tämän vuoksi alkuperäiskansojen on usein vaikeaa vaikuttaa siihen, miten tilastot luodaan, miten niitä käytetään ja mitä niillä todistetaan.

Tärkeää on ymmärtää, että tilastolliset kentät eivät ole vain teknisiä välineitä tiedonkeruuseen, vaan ne ovat myös poliittisia, sillä ne määräävät, millaista tietoa pidetään tärkeänä ja miten se esitetään. Niillä, jotka hallitsevat tilastollisia kenttiä, on valta määritellä, mikä lasketaan “oikeaksi” tiedoksi ja mitä tuloksia tukevat käytetyt menetelmät. Tämän valtarakenteen sisällä alkuperäiskansojen asiantuntijat ja yhteisöt ovat usein alisteisessa asemassa, mikä vaikeuttaa heidän mahdollisuuksiaan haastaa tai muuttaa tilastollisia käytäntöjä, jotka eivät ota huomioon heidän kulttuurisia, sosiaalisia ja oikeudellisia näkökulmiaan.

Alkuperäiskansojen tietäjät ovat viime vuosina kyseenalaistaneet valtioiden perustuslaillisissa tulkinnoissa piilevät alkuperäiskansojen oikeudet ja oikeudelliset perinteet. Samalla alkuperäiskansojen asiantuntijat ja organisaatiot ovat pyrkineet saamaan vaikutusvaltaa tilastollisessa kentässä, haluten muuttaa sen logiikkaa ja tuottaa sellaista tietoa, joka paremmin heijastaa heidän näkökulmiaan. Tämä on ollut vaikeaa, sillä tilastollinen kenttä on vahvasti länsimaisten instituutioiden ja asiantuntijoiden hallussa, joiden tulkinnat ja menetelmät eivät aina ole yhteensopivia alkuperäiskansojen arvojen ja käytäntöjen kanssa.

Tilastolliset kentät ovat kuitenkin myös tiloja, joissa pelissä on enemmän kuin pelkkä tekninen tarkkuus: ne ovat kamppailuja siitä, millaista tietoa arvostetaan ja minkälaista tietoa pidetään "totuutena". Tämä tuo esiin Bourdieu'n ja Wacquantin (1992) käsitteen kentistä, joissa osapuolet sitoutuvat pelin sääntöihin, vaikka he saattavat olla eri puolilla valtarakennetta. Tilastollisessa kentässä tämä tarkoittaa sitä, että vaikka alkuperäiskansojen tilastollinen asiantuntija saattaisi olla tyytymätön käytettävissä oleviin tilastoihin, harvinaisia ovat tapaukset, joissa vääristellään lukuja oman poliittisen näkemyksen tueksi. Tämä ei sovi kentän sääntöihin, jotka edellyttävät tietynlaista objektiivisuutta ja tieteellistä lähestymistapaa.

Tilastollisella kentällä on neljä keskeistä ominaispiirrettä: ensinnäkin kenttä on taistelukenttä, jossa kamppaillaan vallasta ja siitä, kuka määrää, mitä pidetään pääomana. Toiseksi, kenttä on hierarkkisesti organisoitunut: ne, jotka ovat hallitsevassa asemassa, pyrkivät säilyttämään olemassa olevat valtarakenteet. Kolmanneksi, kenttä on sääntöjen ja normien hallitsema: osallistujat sitoutuvat kentän pelisääntöihin, vaikka olisivatkin eriarvoisessa asemassa. Neljänneksi, kenttä on osittain itsenäinen: se ei ole suoraan alisteinen ulkoisille yhteiskunnallisille ja kulttuurisille paineille, vaan se tuottaa ja muokkaa tietoa omilla sisäisillä mekanismeillaan.

Tilastollisessa kentässä on useita toimijoita, joilla on eritasoisia asiantuntemuksia ja valtaa. Tietojen kerääjät, analyytikot, tiedon levittäjät ja rahoittajat ovat kaikki mukana kentän eri rooleissa. Näiden toimijoiden välinen valtasuhde on epäsymmetrinen, ja tilastojen luominen on monivaiheinen prosessi, jossa alkuperäiskansojen asiantuntijoiden on vaikea päästä esiin. Tilastollisten tietojen luominen ja jakaminen ei ole pelkkää numeeristen tietojen kokoamista vaan prosessi, jossa ne kytkeytyvät laajempiin poliittisiin, yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin kamppailuihin.

Tässä yhteydessä on tärkeää huomata, että tilastot eivät ole vain objektiivisia kuvia todellisuudesta, vaan niitä tulisi tarkastella myös poliittisina välineinä, jotka voivat vahvistaa tai heikentää tiettyjen ryhmien asemaa. Bruce Curtis (2002) esittää, että tilastot eivät ole vain teknisten tarkkuuksien ilmentymiä, vaan niiden vaikutus näkyy ennen kaikkea siinä, miten ne muokkaavat näkyvyyttä ja ymmärrystä yhteiskunnallisista ongelmista. Tilastot voivat auttaa tuomaan esiin alistettuja ryhmiä, mutta ne voivat myös peittää heidän todellisuutensa, mikäli ne eivät ole aidosti heidän kokemuksiaan ja tarpeitaan vastaavia.

Tilastollinen sykli, jonka osia ovat ongelma, suunnitelma, data, analyysi ja johtopäätökset (PPDAC), on perinteinen malli tilastolliselle tutkimukselle. Tämä malli on yhteydessä siihen, miten tietoa kerätään, käsitellään ja esitetään. Kuitenkin tilastollisessa kentässä on myös mahdollisuus liikkua tämän syklin eri vaiheiden välillä ja arvioida, kuinka alkuperäiskansojen näkökulmat voivat vaikuttaa siihen, millaista tietoa tuotetaan. Tämä ajattelutapa auttaa ymmärtämään, miten tilastollinen tieto on jatkuvassa liikkeessä ja muuttuu sen mukaan, mitkä näkökulmat ja intressit ovat vallalla.

Alkuperäiskansojen näkökulma tilastollisissa prosesseissa on olennainen, sillä se voi muuttaa sekä tilastollisten tietojen luonteen että sen, mitä niillä sanotaan alkuperäiskansojen yhteisöistä ja kulttuureista. Tämä tuo esiin sen, kuinka tärkeää on ymmärtää tilastojen ja muiden yhteiskunnallisten kenttien yhteys valtarakenteisiin ja kamppailuihin, jotka määrittävät, ketkä saavat äänen ja kenen kokemukset ja tarpeet otetaan huomioon.

Miten valtiot käyttävät alkuperäiskansojen tilastoja: kolonialismin jäljet ja valtion näkökulma

Alkuperäiskansojen tilastot tarjoavat meille tärkeän peilin, jonka kautta voimme tarkastella valtion suhdetta alkuperäiskansoihin ja heidän elinolosuhteisiinsa. On mielenkiintoista huomata, kuinka tilastot ovat usein yllättävän samankaltaisia eri anglo-kolonisoiduissa maissa, kuten Kanadassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Yhdysvalloissa (CANZUS-maissa). Tilastot keskittyvät pääasiassa alkuperäiskansojen ylisuurille edustuksille eri kehitysnäkökohtien, kuten vankeusasteiden, terveyserojen, koulutuksen ja työmarkkinoiden osalta. Nämä luvut eivät ole vain satunnaisia tilastoja, vaan ne luovat kertomuksia siitä, miten valtio näkee alkuperäiskansat ja heidän paikkansa yhteiskunnassa. Nämä tilastot eivät ole vain lukuja; ne ovat voimakkaita symbolisia välineitä, joiden avulla valtio määrittää suhteen alkuperäiskansojen kanssa.

Mikä on siis alkuperäiskansojen tilastojen todellinen merkitys? On tärkeää ymmärtää, että nämä tilastot eivät suinkaan heijasta alkuperäiskansojen todellista kokemusta tai elämää, vaan ne ovat ennen kaikkea valtion väline, joka muokkaa ja rajoittaa alkuperäiskansojen yhteiskunnallista asemaa ja näkyvyyttä. Tämä ilmiö ei ole yksittäinen sattuma, vaan se on seurausta kolonialismin perinnöstä ja valtioiden kyvystä ohjata, kontrolloida ja valvoa tietoa alkuperäiskansojen elinolosuhteista.

Alkuperäiskansojen tilastoja voidaan tarkastella kahdesta teoreettisesta näkökulmasta. Ensimmäinen on alkuperäiskansojen elämänmaailman teoria, joka keskittyy siihen, kuinka alkuperäiskansojen elämä on sidoksissa heidän kulttuuriinsa, maailmankatsomukseensa ja elinolosuhteisiinsa. Tämä teoria auttaa ymmärtämään, miksi alkuperäiskansojen tilastot eri maissa ovat niin samankaltaisia, vaikka kyseessä on moninaista ja erilaista alkuperäiskansojen kulttuuria. Alkuperäiskansojen elämänmaailma muodostaa pohjan sille, miten nämä kansat elävät ja kokevat maailman – se ei ole vain yksinkertainen fakta tai luku, vaan jatkuvasti muotoutuva ja kulttuurisesti määritelty kokemus.

Toinen teoria, Scottin "Seeing Like a State" (1998), tuo esiin valtion roolin ja sen tavan nähdä ja käsitellä yhteiskuntaa. Scottin mukaan valtio yksinkertaistaa ja järjestää yhteiskunnan niin, että se on sen hallittavissa, mutta tämä yksinkertaistaminen ei aina vastaa yhteiskunnan moninaisuutta. Alkuperäiskansojen tilastot ovat siis osa tätä yksinkertaistettua valtion näkökulmaa, jossa alkuperäiskansat esitetään lukuina ja mittareina, jotka palvelevat valtion tarpeita, ei alkuperäiskansojen tarpeita tai kulttuurisia käsityksiä. Valtion kyky käyttää tilastoja hallinnollisena työkaluna on usein haitallinen alkuperäiskansoille, sillä se voi vahvistaa ennakkoluuloja ja luoda vääristyneitä kuvia siitä, millaisia alkuperäiskansat todella ovat.

Yhteiskunnan ja valtion käsitys alkuperäiskansojen elämistä ja tilanteista on aina ollut sidoksissa kolonialismin rakenteisiin. Alkuperäiskansojen tilastot eivät ole koskaan olleet vain "neutraaleja" lukuja; ne ovat osaltaan muokanneet sitä, miten alkuperäiskansat ymmärretään ja miten heidän kanssaan vuorovaikutetaan. Yksi keskeisistä kysymyksistä, joita näiden tilastojen käsittely herättää, on se, kenen todellisuus tilastot todella heijastavat – onko se alkuperäiskansojen elämänmaailma vai valtion hallinnollinen ja ideologinen käsitys?

Alkuperäiskansojen tilastojen taustalla on usein ajatus siitä, että ne palvelevat poliittisia ja hallinnollisia tarpeita, kuten kansallista politiikkaa ja sosiaalisten ongelmien ratkaisemista. On kuitenkin tärkeää huomata, että tämä tilastojen käyttötarkoitus ei aina ole linjassa alkuperäiskansojen omien intressien kanssa. Valtion keräämät ja jäsentämät tilastot voivat edistää politiikkaa, joka ei vastaa alkuperäiskansojen todellisia tarpeita, vaan pikemminkin valtion käsityksiä siitä, mitä alkuperäiskansojen tulisi olla tai tehdä.

Tilastot, jotka keskittyvät vain niihin näkökohtiin, joissa alkuperäiskansat näyttäytyvät huonoina tai syrjäytyneinä, voivat osaltaan vahvistaa kolonialistista narratiivia, jossa alkuperäiskansat esitetään erillisinä ja "erilaisina" muista kansanryhmistä. Tämä voi puolestaan vaikeuttaa yhteiskunnallista integraatiota ja vuorovaikutusta, sillä se asettaa alkuperäiskansat jatkuvasti alisteiseen asemaan. Tämänkaltaiset tilastot voivat myös estää alkuperäiskansojen omien, itse määriteltyjen kehityspyrkimysten ja kulttuuristen tavoitteiden näkyvyyden yhteiskunnassa.

Tämä konteksti tuo esiin sen, miksi alkuperäiskansojen tilastoja on käsiteltävä kriittisesti. Ne eivät ole vain tietoa, vaan ne ovat osa laajempaa valtioiden ja alkuperäiskansojen välistä suhteiden verkostoa, jossa valtiolla on usein etulyöntiasema. Alkuperäiskansojen elämänmaailmat ja kokemukset ovat monimutkaisempia ja syvällisempiä kuin yksinkertaiset tilastot voivat koskaan paljastaa. Tilastot voivat toki olla hyödyllisiä, mutta niiden merkitys on ymmärrettävä aina suhteessa siihen, kenen intressejä ne palvelevat ja minkälaista todellisuutta ne rakentavat.

Onko alkuperäiskansojen geneettinen alttius diabetekselle ja liikalihavuudelle todistettu?

Geneettisten selitysten, kuten niin kutsutun "säästeliään geenin" hypoteesin, on väitetty olevan avainasemassa alkuperäiskansojen alttiudessa tyypin 2 diabetekselle ja liikalihavuudelle. Tämän teorian esittivät ensimmäisinä amerikkalainen geneetikko James Neel vuonna 1962 ja myöhemmin kanadalainen tutkija Robert Hegele, joka tutki Sandy Lake First Nationin yhteisöä Pohjois-Ontariossa 1990-luvulla. Hypoteesin mukaan alkuperäiskansat olivat geneettisesti ohjelmoituja säilyttämään energiaa, mikä oli hyödyllistä metsästäjä-keräilijöiden elämäntavassa, mutta modernin lännen ruokavalion ja elintapojen myötä tämä geeni olisi muodostunut haitalliseksi, lisäämällä riskiä sairastua lihavuuteen ja diabetekseen.

Vaikka molemmat tutkijat myöhemmin peruutivat löytönsä, Kanadan terveysohjeet ja lääkärit viittasivat edelleen säästeliään geenin hypoteesiin 2010-luvulle asti. Esimerkiksi vuonna 2011 Health Canada julkaisi raportin, jossa viitattiin geeniperusteisiin riskitekijöihin, erityisesti säästeliään geenin vaikutukseen, selittäen alkuperäiskansojen lisääntynyttä diabeteksen ja lihavuuden esiintyvyyttä. Kuitenkin Travis Hayn tutkimus tuo esiin, kuinka tällaiset "metaboliset myytit" ovat edelleen voimassa Kanadan tieteessä ja lääketieteessä, vaikka ne on jo pitkään kyseenalaistettu ja kumottu. Hay korostaa, että alkuperäiskansojen terveysongelmia ei voi selittää vain geneettisellä alttiudella, sillä se jättää huomiotta kolonialistiset rakenteet ja politiikat, jotka ovat osaltaan vaikuttaneet huonoon terveyteen.

Kuitenkin, vaikka tilastot osoittavat, että alkuperäiskansat ovat enemmän altistuneet diabetekselle, on tärkeää huomata, että ilman kolonialismin huomioon ottamista, geneettiset selitykset vain vahvistavat vääristyneitä näkemyksiä alkuperäiskansojen biologiasta. On välttämätöntä, että terveysongelmat, kuten diabetes, ymmärretään kontekstualisoituna, ottaen huomioon niin yhteiskunnalliset, kulttuuriset kuin historialliset tekijät. Esimerkiksi vuonna 2016 tehty tutkimus, joka arvioi saaliin jakamisohjelmaa Pohjois-Ontariossa, osoitti, että alkuperäiskansojen yhteisöissä oli ilmennyt haasteita, kuten heikentynyt ruokavalio, vähentynyt liikunta ja lisääntynyt lihavuus. Tutkimuksen tekijät kuitenkin huomauttivat, että nämä haasteet olivat monimutkaisempia kuin vain elämäntapamuutokset ja lännen ruokavalion omaksuminen; ne olivat seurausta nopeista kulttuurimuutoksista, joita alkuperäiskansat kokivat.

Tämä esimerkki korostaa sitä, kuinka tärkeää on kontekstualisoida tutkimustuloksia ja tunnistaa terveydellisten haasteiden juurisyyt, ennen kuin ne leimataan yksinkertaisiksi puutteiksi. On myös tärkeää huomata, että vaikka tutkimus voi aiheuttaa mahdollisia haittoja, se ei tarkoita, että tutkimuksen tekeminen olisi kiellettyä tai väärin. Esimerkiksi vuonna 2009 tehty tutkimus, joka tarkasteli tyypin 2 diabeteksen paikallista esiintyvyyttä alkuperäiskansojen yhteisöissä, voi tuoda hyötyä yhteisölle, sillä se tarjoaa arvokasta tietoa ja auttaa asiantuntijoita ymmärtämään yhteisön terveyshaasteita paremmin.

Tutkimus, joka on herkkä ja vastuullinen yhteisön tarpeille, on keskeinen osa oikeudenmukaisen ja tasapainoisen tieteen edistämistä. Yhteisön osallistuminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta voidaan varmistaa, että tutkimus ei hyödynnä yhteisön eriarvoisuuksia vaan pyrkii tuottamaan heille konkreettisia hyötyjä. Tämä on erityisen tärkeää terveys- ja hyvinvointitutkimuksessa, jossa alkuperäiskansat voivat olla polarisoituneita siitä, tuottaako tietty tutkimus hyötyä vai vahingoittaako se heitä. Vain yhdessä yhteisöjen kanssa työskentelemällä voidaan varmistaa, että tutkimus ei vain tunnista ongelmia, vaan myös tuottaa ratkaisuja ja edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Tärkeä periaate on myös vastuullisuus, joka on tutkimuksen lähtökohtana. Vastuullisuus tarkoittaa, että tutkijat käyttävät tutkimustuloksia yhteisöjen hyväksi ja pyrkivät vastaamaan niihin epätasa-arvoihin, joita he tutkivat, sen sijaan että vain hyödyntäisivät niitä tutkimustarkoituksiin. Vastuullisuus voi ilmetä monin tavoin, esimerkiksi siten, että tutkijat työskentelevät alkuperäiskansojen kanssa ja ottavat heidän näkemyksensä ja tarpeensa huomioon kaikissa tutkimusprosessin vaiheissa.

Endtext

Miten Caligula käytti valtaansa ja rikkoi kaikki rajat?
Miten plasmoniset valokatalyytit parantavat ympäristön puhdistamista ja energian muuntamista?
Mikä on muuttuvuus Pythonissa ja miksi se on tärkeää ymmärtää?
Mitkä ovat tärkeimmät linnut ja tapahtumat lintujen tarkkailussa tietyillä alueilla?
Miten alkuperäiskansojen tilastot tuottavat tietoa ja miksi se on tärkeää ymmärtää?