Miten neoliberalismin kriisi ja taloudellinen epävarmuus muokkasivat luottamusta instituutioihin?

Neoliberalismi, joka nousi valtaan 1970-luvulla, ei ollut pelkästään taloudellinen malli, vaan myös poliittinen projekti, jonka keskiössä oli markkinoiden vapauttaminen ja valtion roolin vähentäminen. Tämän muutoksen taustalla oli pitkäkestoinen prosessi, jossa yhdistyivät hallitsematon kapitalismi, suuryritysten ja rahoitussektorin kasvu, sekä globalisaatio. Alkuperäisessä kultaisen aikakauden taloudellisessa ympäristössä, jossa suuryritykset nauttivat poliittisesta ja taloudellisesta tuesta, oli mahdollista saavuttaa suuri talouskasvu, mutta myöhemmin tämä kasvu osoittautui kestämättömäksi.

1970-luvun inflaatio ja 1973 ja 1979 öljykriisit toimivat katalysaattoreina, jotka hajottivat sen aikaisen talousjärjestelmän. Tällöin alkoi näkyä merkkejä siitä, kuinka voimakas taloudellinen epävarmuus ja työläisten tulojen jäähtyminen herättivät laajaa tyytymättömyyttä. Tuloerojen kasvu, työllisyysmahdollisuuksien heikkeneminen ja työntekijöiden vaikutusvallan väheneminen loivat maaperän uusille poliittisille liikkeille ja puolueille, jotka kyseenalaistivat vanhan poliittisen järjestelmän ja sen instituutiot.

Erityisesti Yhdysvalloissa työväenliikkeen historiallinen heikkous ja rotujenvälisten jännitteiden syveneminen loivat hedelmällisen maaperän oikeistolaiselle populismille ja neoliberalismin nousulle. Reaganin aikakauden alussa alkoi näkyä poliittinen liike, joka oli halukas vähentämään valtion roolia markkinoilla ja siirtämään talouspolitiikan painopistettä yksityisiin käsityksiin ja markkinapohjaisiin ratkaisuihin. Tässä prosessissa media, politiikka ja talous kietoutuivat tiukasti toisiinsa ja muodostivat valtavan, mutta usein näkymättömän verkoston, joka suojasi suuryritysten ja finanssieliitin etuja.

Tämä poliittinen ja taloudellinen murros johti siihen, että usko hallituksen kykyyn säädellä taloutta ja valvoa kansalaisten etuja mureni. Yhtä lailla media, joka oli perinteisesti ollut välittäjä virallisille totuuksille ja asiantuntemukselle, alkoi kadottaa luotettavuuttaan. Neoliberalistisen ajattelun nousu muutti myös median roolia. Se ei enää kyennyt toimimaan kansalaisten tietoisuuden herättäjänä ja viranomaisten toimintaa valvovana tahona, vaan sen tehtäväksi tuli palvella markkinatalouden ja valtavirran poliittisten ideologioiden etuja.

Tämä tilanne juontaa juurensa myös siihen, kuinka perinteiset tieteenalat ja asiantuntijat alkoivat joutua kyseenalaistetuiksi. Tiedeyhteisöjen puolustamat totuudet eivät enää vaikuttaneet kansalaisiin totuuksina, vaan ne nähtiin usein osana valtaapitävien etuja. Tällainen epäluottamus ulottui tieteeseen, viranomaistahoihin ja mediaan, jotka nähtiin yhä enemmän osaksi globaalia eliitin verkostoa, joka oli etääntynyt tavallisen kansan tarpeista ja arjesta.

Sosiaalisen markkinatalouden ja hyvinvointivaltion mallit muuttuivat aikakauden myötä. Pohjoismaiden hyvinvointivaltio, joka oli pitkään ollut esimerkki sosiaalisesta kapitalismista, ei voinut enää pysyä entisellään. Tämä ei tarkoittanut pelkästään taloudellisten mallien muutosta, vaan myös poliittisten ja yhteiskunnallisten suhteiden syvällistä muuttumista. Hyvinvointivaltion perusarvot joutuivat väistymään yksilönvastuun ja markkinavetoisen talouden tieltä.

Kriisi, joka oli alkanut taloudellisista tekijöistä, levisi nopeasti muihin yhteiskunnan alueisiin ja vaikutti kansalaisten uskoon hallituksen ja yhteiskunnan instituutioihin. Taloudellisen epävarmuuden kasvu ja poliittinen epävakaus loivat pohjan sille, mitä nyt kutsutaan epistemiseksi kriisiksi – eli tilanteeksi, jossa totuuden ja tiedon jakautuminen ei enää perustu asiantuntevuuteen ja objektiivisiin lähteisiin, vaan sen sijaan perustuu voimakkaasti ideologisiin ja poliittisiin etuihin.

Tämä tilanne on erityisen huolestuttava, koska se johtaa kansalaisten polarisoitumiseen ja luottamuksen vähenemiseen kaikkia poliittisia instituutioita kohtaan. Tällöin kansalaiset alkavat etsiä totuuksia epävirallisista lähteistä, kuten sosiaalisesta mediasta, ja tämä voi johtaa siihen, että tiedon jakaminen ja ymmärtäminen hajoavat entistä enemmän yhteiskunnan eri osiin. Yhtä lailla kyseenalaistetaan viralliset tiedonlähteet ja asiantuntijat, koska niiden uskotaan palvelevan valtaapitävien intressejä eikä tavallisten kansalaisten etuja.

Tämä prosessi on vain yksi osa suurempaa, globaalisti leviävää ilmiötä, jossa neoliberalismin jälkeinen epävakaus ja taloudellinen epävarmuus johtavat epäluottamukseen ja yhteiskunnan tiedon jakautumiseen. Samaan aikaan, kun vanhat instituutiot eivät enää täytä kansalaisten odotuksia ja tarpeita, syntyy uusi aalto populismia ja poliittista epäjärjestystä, joka haastaa olemassa olevat poliittiset rakenteet ja yhteiskunnalliset sopimukset.

Lopulta tämä ilmiö muistuttaa siitä, kuinka syvälle taloudelliset ja poliittiset muutokset voivat ulottua ja kuinka tärkeää on ymmärtää, miten nämä muutokset muokkaavat yhteiskunnan kykyä luottaa instituutioihin, mediaan ja tieteenalojen asiantuntemukseen. Kysymys ei ole pelkästään teknologisista muutoksista, vaan ennen kaikkea siitä, miten taloudellinen epävarmuus ja poliittinen muutos voivat avata tietä uusille, epävakaammille ja jakautuneemmille yhteiskunnallisille rakenteille.

Miten vapaiden markkinoiden ideologia kytkeytyy amerikkalaiseen demokratiaan ja elämänmuotoon?

Vapaiden markkinoiden puolestapuhujat, kuten Itävaltalaiset taloustieteilijät F. A. Hayek ja Ludwig von Mises, esittivät taloudellisten ja poliittisten vapauksien olevan erottamattomasti yhteydessä toisiinsa. Heidän teorioidensa tarkoituksena oli vakuuttaa amerikkalaiset siitä, että vapaa markkinatalous ei ainoastaan mahdollistaisi taloudellista kasvua, vaan myös turvaisi poliittisen vapauden. Yksi keskeinen argumentti tässä puolustuksessa oli se, että amerikkalaisessa järjestelmässä ei ollut parempaa vaihtoehtoa kuin eurooppalaisessa. Luke, joka oli tämän ideologian kannattaja, väitti, ettei yksikään eurooppalainen maa pystynyt tarjoamaan parempia elinolosuhteita, ja hän viittasi erityisesti eurooppalaisten mataliin palkkoihin ja siihen, että he eivät nauttineet samoista amerikkalaisista mukavuuksista. Tämä väite oli osittain virheellinen, sillä todellisuudessa eurooppalaisilla mailla oli monissa tapauksissa paremmat olosuhteet tavalliselle kansalle. Esimerkiksi eurooppalaisilla maatalousyrittäjillä oli sähköä jo ennen amerikkalaisia maatalousyrittäjiä, mikä oli huomattava etu.

Toinen keskeinen argumentti, joka nousi esiin erityisesti vuoden 1939 jälkeen, oli amerikkalaisen teollisuuden rooli sodan ponnisteluissa. National Association of Manufacturers (NAM) oli erityisesti kiinnostunut korostamaan, kuinka amerikkalaiset teollisuusjohtajat olivat parhaita maailmassa ja kuinka heidän kokemuksensa ja ammattitaitonsa olivat ratkaisevia kansallisen turvallisuuden takaamiseksi. NAM:n propagandakampanjoissa esitettiin usein ajatus siitä, että hallituksen sääntely oli esteenä teollisuuden tehokkuudelle, ja että vapaasti toimivat yritykset pystyisivät takaamaan Amerikkalaisen elämäntavan ja kansallisen turvallisuuden. Luke käytti näitä teemoja puheissaan, ja hän väitti, että Yhdysvallat oli menettänyt miljardeja dollarien arvosta World War I:ssa liiallisen valtion sääntelyn vuoksi, ja että ainoastaan teollisuuden toimijat pystyivät tuottamaan sotatarvikkeita tehokkaasti.

Myra, joka edusti tämän ideologian kannattajaa, oli täysin vakuuttunut siitä, että liikemiehet tekivät kaiken mahdollisen kansallisen puolustuksen hyväksi. Hän uskoi, että ilman valtion sääntelyä Amerikka voisi säilyttää vapautensa ja turvallisuutensa. Tämä ajattelutapa oli keskeinen osa NAM:n propagandaa ja sen pyrkimystä vakuuttaa kansalaiset siitä, että vapaa markkinatalous oli yhtä olennainen osa amerikkalaista elämäntapaa kuin poliittinen vapaus ja uskonnonvapaus.

1939 ja 1940-luvulle tultaessa tämä viesti sai yhä vahvempia muotoja. NAM:n keskeinen tavoite oli yhdistää vapaiden markkinoiden idea demokraattiseen hallintojärjestelmään. NAM:n julkinen viesti oli selvä: ”Vapaus puhua ja painaa, uskonnonvapaus ja vapaus yrittää – kaikki nämä vapaudet ovat erottamattomia ja ne ovat säilytettävä, jos tämä maa aikoo säilyttää sen demokraattisen hallintotavan.” Näin ollen vapaiden markkinoiden ideologia ei ollut vain taloudellinen järjestelmä, vaan se liittyi läheisesti kansan vapauteen ja demokraattisiin arvoihin.

NAM:n propagandassa, kuten The American Family Robinson -radio-ohjelmassa, esitettiin vapaiden markkinoiden olevan yksi kolmesta keskeisestä osasta, jotka muodostavat amerikkalaisen elämäntavan – muiden ollessa kansalaisvapaudet ja edustuksellinen demokratia. Ohjelman tavoitteena oli luoda kuva siitä, että vapaat markkinat olivat niin tärkeä osa Yhdysvaltojen perustuksia, ettei niitä voinut irrottaa amerikkalaisesta elämäntavasta.

Vapaan markkinatalouden puolustaminen oli kuitenkin monivaiheinen prosessi, jossa pyrittiin estämään mahdollinen valtion rooli taloudessa. Yksi keskeinen väite oli, että liiallisen sääntelyn ja ammattiliittojen osuus heikensi teollisuuden tehokkuutta ja näin vaaransi taloudellisen vapauden ja kansallisen turvallisuuden. Tämän puolustuksen takana oli ajatus, että teollisuusjohtajat olivat kansan suurimpia puolustajia ja että he tiesivät parhaiten, kuinka kansakunta voisi pysyä vapaan ja turvallisena.

Tämä ajattelutapa oli kuitenkin ongelmallinen monella tasolla. Nimittäin se sivuutti tärkeän osan Yhdysvaltojen historiaa, erityisesti orjuuden ja valtion roolin markkinoiden säätelyssä. Vaikka NAM puolusti vapaata markkinataloutta, se ei voinut sivuuttaa sitä tosiasiaa, että Yhdysvalloissa valtiolla oli pitkä ja merkittävä rooli talouden sääntelyssä, kuten tulli- ja infrastruktuurihankkeissa. Lisäksi se ei ottanut huomioon ammattiliittojen merkitystä taloudellisen tasa-arvon ja työntekijöiden oikeuksien turvaamisessa.

Vapaiden markkinoiden ja demokratian välinen yhteys ei ollut vain teoreettinen väite, vaan käytännön strategia. NAM:n mukaan markkinoiden vapaus oli perusta, jolle Yhdysvaltain vapaudet ja hyvinvointi rakennettiin. Kuitenkin tämä käsitys ei ollut täydellinen, sillä se ei huomioinut kaikkia niitä taloudellisia ja sosiaalisia tekijöitä, jotka vaikuttivat amerikkalaisen yhteiskunnan kehitykseen.

Disinformaatio, joka perustui vääristeltyihin tieteellisiin faktoihin ja harhaanjohtaviin narratiiveihin, on ollut olennainen osa tätä keskustelua. Esimerkiksi tupakkateollisuus on pitkään väittänyt, että hallituksen sääntely oli askel kohti diktatuuria, vaikka tiedettiin tupakoinnin terveyshaitat. Samalla tavalla NAM:n esittämä kuva vapaista markkinoista ei ollut totuudenmukainen, koska se unohti monia historiallisia ja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia, kuten orjuuden ja valtion roolin taloudessa. Tällaiset vääristelyt tukivat käsitystä siitä, että amerikkalainen elämäntapa oli uhattuna, jos valtion rooli taloudessa kasvaisi.

Vapaa markkinatalous ei siis ollut pelkästään taloudellinen järjestelmä, vaan keskeinen osa ideologista rakennelmaa, joka puolusti amerikkalaista demokratiaa ja elämäntapaa. Tällöin teollisuusjohtajien roolia kansallisen turvallisuuden ja vapauden suojelijoina ei voinut kyseenalaistaa. Mutta tämän ideologian kritiikki oli tärkeää, sillä se auttoi paljastamaan sen epätäydellisyyksiä ja jättämiä puutteita.