Tieteellisen kiistämisen kontekstissa valeuutiset toimivat keskeisenä välineenä, jolla tavanomaiset tieteelliset normit ja asiantuntijuus asetetaan kyseenalaisiksi. Anti-vaktsiiniliikkeen esimerkki osoittaa, kuinka tahattomat tai tarkoitukselliset väärät tiedot voivat rakentaa pseudotieteellisiä narratiiveja ja horjuttaa luottamusta virallisiin tutkimuksiin ja asiantuntijoihin. Usein valeuutisten levittäjät esittävät itseään asiantuntijoina ilman tieteellistä julkaisuhistoriaa, mikä aiheuttaa epistemologista sekaannusta tiedon lähteistä ja arvioinnista.

Andrew Wakefieldin vuonna 1998 julkaistu tutkimus, joka väitti rokotusten ja autismiin liittyvän yhteyden, on tunnettu tapaus, joka kuvaa valeuutisten vaikutusta tieteellisessä keskustelussa. Vaikka Lancet-lehti vetäytyi tutkimuksesta laajan kritiikin jälkeen, sen väitteitä on yhä käytetty perustelemaan rokotteiden vaarallisuutta. Tämä osoittaa, miten tieteellinen epäonnistuminen ja tutkijoiden henkilöön kohdistuva syyttely voidaan kääntää osaksi laajempaa salaliittoteoriaa, joka estää tieteellisen konsensuksen muodostumista.

Anti-vaktsiinien post-kyselynä tunnettu ilmiö edustaa tieteen normien poikkeamaa, jossa kyselyn epistemiset suodattimet on manipuloitu epäluotettavien ja usein konspiratiivisten oletusten varaan. Näissä prosesseissa valeuutiset eivät ainoastaan disinformoi vaan ne rakentavat vaihtoehtoisia, pseudo-tieteellisiä selityksiä, jotka kilpailevat virallisen tiedon kanssa. Tämä vääristää tutkimuksen tarkoitusta ja hankaloittaa objektiivisen tiedon syntymistä.

Tieteellisen kiistämisen post-kyselyissä on tärkeää ymmärtää, että kyse ei ole satunnaisista tai rationaalisesti käsittämättömistä toimista, vaan tietynlaisista, kyselyyn perustuvista toimintamalleista, joissa epistemologiset normit ovat vääntyneet. Valeuutiset tukevat tätä normien vääristymistä kahdella tavalla: ne tuhoavat luottamusta instituutioihin ja rakentavat pseudoasiantuntijuutta.

Lisäksi lukijan on tärkeää ymmärtää, että tieteellisen tiedon hyväksyminen ja hylkääminen ei ole vain faktuaalista tarkistamista, vaan liittyy myös laajempiin sosiaalisiin ja epistemisiin mekanismeihin, kuten tiedon lähteiden legitimiteetin arviointiin ja ryhmäidentiteettien vaikutukseen tiedon vastaanotossa. Tämän vuoksi valeuutisten leviämisen torjunta vaatii ymmärrystä siitä, miten epistemiset suodattimet toimivat ja miten ne voivat vahvistaa väärää tietoa yhteiskunnassa.

Epistemisen kriittisyyden ja asiantuntijuuden arvostamisen lisäksi on olennaista huomioida, että tieteellisen tiedon luonteeseen kuuluu epävarmuus ja jatkuva tarkentuminen. Tämän dynamiikan vääristämistä valeuutiset hyödyntävät, ja siksi lukijan tulisi olla tietoinen siitä, miten tieteellinen tutkimus etenee ja miten kriittinen tarkastelu eroaa epäluottamuksesta ja tarkoitushakuisesta kiistämisestä.

Miksi demokraattiset ihanteet ja kriittinen ajattelu johtavat joskus harhaan tiedon hyväksymisessä?

Vuonna 2016 sanakirja Oxford English Dictionary valitsi vuoden sanaksi "post-truth", joka kuvaa tilannetta, jossa objektiiviset faktat vaikuttavat julkiseen mielipiteeseen vähemmän kuin tunteet ja henkilökohtaiset uskomukset. Tämä ilmiö ei tarkoita pelkästään sitä, että faktat eivät aina ratkaise mielipiteitä — tieteessäkin on virheitä ja ihmiset tekevät harha-askelia — vaan siinä julkisen mielipiteen ja totuuden välinen yhteys on radikaalisti heikentynyt. Post-truth-aikana mielipiteet muotoutuvat usein totuuteen liittymättömien tekijöiden pohjalta, mikä on epistemologinen katastrofi.

Tunteet ja uskomukset voivat sinänsä olla totuuden kanssa yhteensopivia — pelkäämme esimerkiksi usein oikeasti uhkaavia asioita — mutta post-truth-tilanteissa nämä tekijät ohjaavat mielipiteitä huolimatta niiden totuuspohjasta. Tällöin on yleistä, että poliittiset toimijat vetoavat esimerkiksi turvattomuuden tunteisiin, vaikka konkreettista uhkaa ei olisikaan. Tämä synnyttää ilmiön, jossa totuudesta piittaamattomat väittämät, eli "bullshit", leviävät vapaasti: lausujat eivät välitä siitä, onko heidän sanomansa totta, vaan he käsittelevät sitä henkilökohtaisena kokemuksenaan tai tunteena.

Post-truth-ilmiössä on kyse rationaalisen tiedon vastaanottamisen vaikeutumisesta, mutta ongelma on monitasoinen. Yksilölliset kognitiiviset harhat kuten itsevarmuuden liioittelu, vahvistusharha tai narratiiviharha vaikuttavat osaltaan. Sosiaaliset ilmiöt kuten ryhmäajattelu tai sosiaalisen identiteetin korostaminen myös ohjaavat mielipiteiden muodostumista. Kuitenkin tilanne pahenee, kun julkiseen tietoon sekoitetaan tarkoituksellisesti harhaanjohtavaa, valikoitua tai vääristeltyä tietoa. Tiedonvälittäjät voivat luoda vääriä uutisia, jättää keskeisen tiedon julkistamatta tai hukuttaa totuuden vastaisen todistusaineiston alle, mikä vaikeuttaa totuuden löytämistä, vaikka vastaanottajat käyttäisivät rationaalisia päätöksentekokeinoja.

Struktuurisesti tiedonvälityksen mekanismit voivat itsessään johtaa harhaan. Esimerkiksi informaatiokaskadit, joissa ihmiset jättävät jakamatta tärkeää tietoa sosiaalisen paineen tai väärän oletuksen vuoksi, sekä algoritmien luomat suodatinkuplat, jotka vahvistavat yksilön jo olemassa olevia käsityksiä, kaventavat tiedonsaantia. Toimittajien taipumus korostaa dramaattisia tarinoita ja painottaa tasapuolista raportointia voi myös liioitella marginaalisia näkemyksiä ja synnyttää illuusion yleisestä kriisistä. Sosiaalisen median nopea reaktiojärjestelmä, kuten "tykkäykset", helpottaa väärän tiedon leviämistä.

Syvemmällä tasolla ideologiset asenteet vaikuttavat post-truth-kulttuurin syntyyn. Postmodernistinen totuuden kieltäminen, relativistinen "vaihtoehtoiset faktat" -ajattelu sekä väite, että lausunnot ovat ensisijaisesti yksilön aidon ilmaisun muotoja totuuden sijaan, heikentävät kykyä kritisoida ja kyseenalaistaa virheellisiä näkemyksiä. Tämä johtaa yhteiskunnalliseen sietokykyyn, jossa väärille mielipiteille annetaan liikaa tilaa.

Näiden ilmiöiden kokonaisuus ei ole yksiselitteisesti uusi, eikä ole myöskään varmaa, että nykyinen post-truth-tila olisi pahempi kuin aikaisemmin. Kuitenkin teknologian kehitys ja nykypäivän mediamaisema ovat osaltaan luoneet uusia haasteita tiedonvälitykselle ja julkiselle keskustelulle. Tässä on vielä tunnistamatta yksi merkittävä tekijä, joka täydentää kuvaa tiedon hyväksymisen vaikeudesta post-truth-aikakaudella.

On tärkeää ymmärtää, että mielipiteiden muodostuminen on jatkuvassa vuorovaikutuksessa yksilön kognitiivisten ominaisuuksien, sosiaalisten rakenteiden, teknologisten alustojen ja kulttuuristen arvojen kanssa. Jokainen näistä kerroksista voi sekä edesauttaa että estää totuudenmukaisen tiedon leviämistä. Siksi lukijan on syytä tarkastella kriittisesti paitsi yksittäisiä viestejä ja lähteitä, myös laajempia tiedonvälityksen järjestelmiä ja sosiaalisia käytäntöjä, jotka vaikuttavat siihen, miten totuus ymmärretään ja jaetaan.

Kuinka episteminen välinpitämättömyys ja esteet voivat lisätä epäluottamusta eliiteissä

Episteminen välinpitämättömyys ja episteminen esteet ovat kaksi käsitettä, joita on harvemmin käsitelty laajasti, mutta jotka voivat vaikuttaa merkittävästi yhteiskunnallisiin ja poliittisiin jakautumiin. Erityisesti silloin, kun nämä piirteet ilmenevät asiantuntijoissa, ne voivat ruokkia epäluottamusta, poliittista jakautumista ja väärinkäsityksiä. On tärkeää ymmärtää, miksi nämä epistemiset paheet ovat erityisen huolestuttavia, kun ne ilmenevät henkilöissä, joita pidetään asiantuntijoina tai virallisina auktoriteetteina.

Episteminen välinpitämättömyys viittaa kyvyttömyyteen tai haluttomuuteen huomioida ja käsitellä tärkeää tietoa, joka voisi haastaa omaa maailmankuvaa. Kun asiantuntijat, kuten esimerkiksi tietyt tiedotusvälineet, jättävät huomiotta tai vähättelevät toisenlaista tietoa, he luovat ympäristön, jossa ihmisten käsitykset voivat vääristyä. Tämä välinpitämättömyys ei ole pelkästään tiedon ohittamista vaan myös aktiivista epärehellisyyttä, jossa tieto ohjataan ja valikoidaan siten, että se palvelee tietyn poliittisen tai ideologisen agendan etuja.

Esimerkiksi jos tietyt mediat tukevat erityisesti vasemmistolaista maailmankuvaa ja jättävät huomiotta toisenlaisen näkökulman, tämä voi johtaa siihen, että kansalaiset uskovat epäaitoon ja epätasapainoiseen kuvaan maailmasta. Tämä ei ole vain yksittäisten toimittajien henkilökohtainen valinta, vaan myös laajempi yhteiskunnallinen ilmiö, joka tukee ideologista jakoa ja jakaa yleisönsä kahtia.

Episteminen este on toinen pahe, joka voi estää todellista ymmärrystä ja tiedon saantia. Tämä este voi ilmetä esimerkiksi silloin, kun asiantuntijat tai vallanpitäjät sulkevat pois tiettyjä näkökulmia tai ryhmiä ilman riittäviä perusteita. Esteet voivat myös ilmetä, kun yksilöt eivät ole avoimia uudelle tiedolle tai argumenteille, jotka voivat haastaa heidän syvästi juurtuneita uskomuksiaan. Tämä asenne voi estää rakentavan keskustelun ja lisätä väärinkäsityksiä ja epäluottamusta eri ryhmien välillä.

Epistemisen välinpitämättömyyden ja esteiden yhteys epäluottamukseen on selvää. Kun ihmiset kokevat, että heitä johdetaan harhaan tai että heidän saamansa tieto on manipuloitua, he menettävät luottamuksensa ei vain tiettyihin lähteisiin, vaan myös laajemmin yhteiskunnan institutionaalisiin rakenteisiin. Esimerkiksi, jos konservatiivisesti ajattelevat henkilöt kokevat, että vasemmistolaiset mediat vääristävät todellisuutta heille epäedullisella tavalla, tämä voi johtaa siihen, että he alkavat epäillä koko tiedonvälitysjärjestelmää ja kääntyvät vaihtoehtoisempien tietolähteiden puoleen.

Tällainen epäluottamus voi olla haitallista, koska se syventää poliittista kuilua ja tekee dialogin vaikeammaksi. Kun ihmiset eivät enää pysty luottamaan toisiinsa yhteisen tiedon pohjalta, yhteiskunnalliset ja poliittiset jakolinjat voivat vain syventyä. On tärkeää muistaa, että epäluottamus ei synny tyhjästä. Se on usein seurausta pitkään kestäneestä tiedon vääristämisestä ja ideologisesta manipulaatiosta.

Tätä käsitettä tarkasteltaessa on myös tärkeää ymmärtää, että vaikka tiettyjen ideologisten ryhmien epäluottamus voi näyttää erityisen voimakkaalta, se ei ole yksittäinen ilmiö. Koko yhteiskunnan tiedollinen ilmapiiri vaikuttaa siihen, kuinka eri ryhmät suhtautuvat toisiinsa. Erityisesti asiantuntijoiden rooli on keskeinen: heillä on valta muokata yleistä ymmärrystä, mutta myös vastuu siitä, että he jakavat tasapainoista ja rehellistä tietoa.

Lopuksi on huomionarvoista, että vaikka tämä luku käsittelee erityisesti poliittisia jakolinjoja ja niiden vaikutuksia, epistemisten virheiden, kuten välinpitämättömyyden ja esteiden, seuraamuksia ei voida rajoittaa vain yhteen yhteiskuntaluokkaan tai ideologiaan. Näitä ilmiöitä voi esiintyä missä tahansa ryhmässä ja ne voivat vaikuttaa kenen tahansa tiedonhankintaan ja uskomuksiin.

Miten Google ja akateeminen maailma käsittelevät peruutettuja tieteellisiä artikkeleita?

Akateeminen maailma on joutunut yhä enemmän kamppailemaan tieteellisten artikkeleiden peruutuksia ja niiden vaikutuksia tiedon luotettavuuteen ja leviämiseen. Erityisesti hakukoneet, kuten Google, ovat tärkeässä roolissa tässä prosessissa, sillä ne voivat levittää jopa peruutettuja artikkeleita, mikäli niiden sisällöt ovat edelleen hyvin sijoitettuja hakutuloksissa. Tämä ongelma nousee esiin, kun tutkitaan, miten Google ja muut hakukoneet käsittelevät peruutettuja artikkeleita ja niiden linkkejä.

Erityisesti Google perustaa hakutuloksensa suosioon ja artikkeleiden saamien linkkien määrään. Tätä järjestelmää ohjaa PageRank-algoritmi, joka pyrkii määrittämään verkkosivujen tärkeyttä niiden saamien linkkien määrän ja laadun perusteella. Tämä suosio-pohjainen logiikka kuitenkin tuo esiin ongelmia, kun tarkastellaan peruutettujen tieteellisten artikkeleiden näkyvyyttä. Usein käy niin, että peruutetut artikkelit saavat edelleen enemmän huomiota hakutuloksissa kuin itse peruutusilmoitukset, vaikka tiedon peruutus onkin tärkeä osa tieteellistä vastuullisuutta.

Peruutuksen laiminlyönti ja sen vähäinen kiinnostavuus tekevät siitä vähemmän suosittua käyttäjien keskuudessa, mikä johtaa siihen, että peruutetut artikkelit saavat enemmän huomiota kuin niiden oikaisut. Tämä psykologinen ilmiö, jonka voimme nimetä "peruutuslain" nimiseksi, selittää osaltaan, miksi peruutettu sisältö ei aina päädy hakukoneiden kärkeen. Vaikka peruutus itsessään on kriittinen osa tieteellistä prosessia, se ei ole yhtä houkutteleva kuin alkuperäinen, väärin perustein julkaistu artikkeli.

Pilottitutkimus, jossa tutkittiin 24 peruutetun artikkelin näkyvyyttä Google-hauissa, vahvisti tämän hypoteesin. Tutkimuksessa käytiin läpi peruutettujen artikkelien linkkien ja niiden peruutusilmoitusten sijainteja hakutuloksissa. Google-haku näyttää järjestelmällisesti suosivan artikkelin alkuperäistä linkkiä peruutusilmoituksen sijaan. Tämä havainto viittaa siihen, että hakukoneen algoritmi ei riittävästi huomioi peruutuksia, mikä saattaa johtaa virheellisten ja vanhentuneiden tietojen leviämiseen. Tämä sama ilmiö havaittiin myös Google Scholarissa, joka ei aina tuottanut peruutuslinkkejä parhaiden hakutulosten joukkoon, vaikka tiedon peruutus oli selkeästi dokumentoitu.

On kuitenkin tärkeää huomioida, että tämä tutkimus on pieni ja sen perusteella ei voida tehdä yleistyksiä koko tieteellisen tiedon ekosysteemistä. On myös tärkeää ymmärtää, että Google ei ole vastuussa itse virheellisistä artikkeleista, vaan ne ovat tiedeyhteisön tuottamaa sisältöä. Google voi kuitenkin edesauttaa virheellisten tietojen leviämistä, jos sen algoritmit suosivat peruutettujen artikkeleiden alkuperäisiä linkkejä.

Tämän tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että Google on ulkoistanut peruutusten käsittelyn tieteellisille julkaisutahoille, jotka itse päättävät, miten peruutusilmoitukset integroidaan artikkelinsa verkkosivuille. Tämä lähestymistapa on toistaiseksi osoittautunut epäonnistuneeksi, sillä peruutusilmoitusten integroiminen verkkosivuille ei ole vielä universaalisti toteutunut. Toisin sanoen, tieteellisten lehtien ja julkaisujen on otettava vastuuta siitä, miten peruutetut artikkelit esitetään ja miten ne tuodaan esiin verkkosivustollaan.

Tässä yhteydessä on myös syytä pohtia, miten tiedon hakukonesijoitukset vaikuttavat yleisön kykyyn arvioida tietojen luotettavuutta. Kun hakukoneet suosivat alkuperäisiä, mutta virheellisiä artikkeleita, ne luovat illuusion siitä, että nämä artikkelit ovat edelleen tärkeitä ja luotettavia. Tämä voi johtaa siihen, että verkkohakuja tekevät käyttäjät eivät tunnista artikkelien peruutuksia, mikä puolestaan levittää väärää tietoa edelleen.

Näin ollen, vaikka hakukoneiden algoritmit eivät välttämättä ole suoraan vastuussa tieteellisestä vilpistä, niiden kyvyttömyys käsitellä peruutuksia tehokkaasti voi johtaa siihen, että väärät tiedot leviävät entistä laajemmin. Jatkuva algoritmien kehittäminen ja yhteistyö tieteellisten julkaisujen kanssa voisi olla osa ratkaisua, mutta ennen kaikkea tiedeyhteisön on tunnustettava tämä ongelma ja pyrittävä varmistamaan, että peruutetut artikkelit eivät jää helposti löydettäviksi, erityisesti jos ne sisältävät tieteellistä vilppiä.

Miten selainlaajennuksen sisältöskriptit toimivat ja mitä niistä on hyvä ymmärtää?
Miten rotuvihamielisyys liittyy kaupungskriisiin ja talousjärjestelmiin?
Miten julkinen mielipide muotoutuu ja miksi se on niin tärkeää demokratialle?
Miten analysoida shakinpartia syvällisesti ja rakentavasti?