Miten julkinen mielipide muotoutuu ja miksi se on niin tärkeää demokratialle?

Julkisen mielipiteen muotoutuminen on keskeinen osa demokraattista yhteiskuntaa. Demokratiassa julkinen mielipide luo pohjan poliittiselle konsensukselle ja vaikuttaa merkittävästi siihen, ketkä voivat saavuttaa poliittista valtaa. Mielipiteet eivät kuitenkaan synny tyhjiössä. Nykyään ne rakentuvat yhä monimutkaisemmassa ja laajemmassa yhteiskunnallisessa kontekstissa, jossa kulttuuriset viittaukset, kieli ja viestintä ovat muuttuneet. Tämä ilmenee erityisesti nykypäivän poliittisissa keskusteluissa, joissa tunteisiin vetoaminen, yksinkertaistaminen ja poliittisen korrektiuden hylkääminen ovat yleisiä piirteitä.

Aikaisemmin teoreettisesti ihanteellisessa julkisessa sfäärissä mielipiteet syntyivät rationaalisen keskustelun kautta, jossa kansalaiset arvioivat luotettavaa ja objektiivista tietoa. John Dewey, joka oli yksi demokraattisen ajattelun suurista puolestapuhujista, korosti keskustelun, neuvottelun ja argumentaation merkitystä poliittisessa päätöksenteossa. Hän uskoi, että demokraattisen yhteiskunnan olisi perustuttava korkeatasoiseen koulutukseen ja rehelliseen tiedonvälitykseen. Kuitenkin nykypäivän yhteiskunnassa nämä ihanteet ovat usein vain teoriassa, sillä epätasa-arvoinen tiedon saatavuus ja puolueellinen tiedonvälitys estävät monia kansalaisia osallistumasta poliittiseen keskusteluun.

Nykyteknologian, erityisesti internetin ja sosiaalisten verkostojen, rooli on merkittävä tiedonvälityksessä. Ne tarjoavat tehokkaita välineitä mielipiteiden ja narratiivien levittämiselle, mutta samalla ne voivat luoda niin sanottuja "kuplia" eli itserefereenssejä ryhmiä, joissa ihmiset kuulevat vain niitä mielipiteitä, jotka vahvistavat heidän omia ennakkokäsityksiään. Tämä polarisaatio johtaa siihen, että julkinen keskustelu jakautuu yhä enemmän, ja eri ryhmien välillä ei enää ole tilaa rakentavalle vuorovaikutukselle.

Episteminen kupla ja kaiku kammio -ilmiöt ovat esimerkkejä tästä ilmiöstä, joissa ihmiset altistuvat vain rajatulle mielipiteiden joukolle ja sulkeutuvat keskusteluun muiden näkökulmien ulkopuolelle. Tämä voi estää monenlaisia mielipiteitä saamasta tilaa ja luo tilanteita, joissa väärä tieto, valeuutiset ja post-totuuden viestit leviävät helposti ja voivat vahvistaa valtarakenteita, jotka eivät ole oikeudenmukaisia kaikille. Tässä ympäristössä episteeminen solidaarisuus, eli tiedon jakaminen luotettavien lähteiden kanssa, voisi olla yksi tapa vahvistaa demokratian perusperiaatteita ja estää yksipuolisten narratiivien leviämistä.

Samalla on tärkeää huomata, että tietynlaisten mielipiteiden hyväksyminen tai hylkääminen ei ole pelkästään yksilöllinen valinta, vaan se on syvällä sosiaalisessa paineessa, joka määrittelee, mitkä mielipiteet ovat hyväksyttäviä ja mitkä eivät. Tämä ilmiö on ollut esillä jo John Locken ajattelussa, jossa hän käsitteli, kuinka yhteiskunnan paine muokkaa yksilöiden mielipiteitä ja toimintaa. Mielipiteet eivät synny tyhjiössä, vaan niihin vaikuttavat jatkuvasti sosiaalinen ympäristö ja kollektiiviset uskomukset.

Näitä ilmiöitä voidaan ymmärtää paremmin, jos tarkastelemme niitä yhteiskunnallisina ja rakenteellisina epäoikeudenmukaisuuksina. Episteeminen epäoikeudenmukaisuus viittaa siihen, kuinka tietyt ryhmät voivat olla tietoisesti syrjäytettyjä tiedonvälityksestä, kun taas rakenteellinen epäoikeudenmukaisuus liittyy siihen, kuinka valta-asemat ja resurssit jakautuvat epätasaisesti, mikä estää monia kansalaisia saamasta ääntään kuuluviin. Tällaiset epäoikeudenmukaisuudet vaarantavat demokratian elinvoimaisuuden, koska ne estävät tasavertaisen osallistumisen yhteiskunnallisiin keskusteluihin.

Miten julkinen tila ja totuus muokkaavat poliittista konsensusta ja vallankäyttöä?

Julkinen tila on historiallisesti ollut keskeinen paikka poliittisen konsensuksen rakentamisessa, mutta sen merkitys ja toimivuus ovat jatkuvan muutoksen kohteena. Jürgen Habermasin mukaan julkinen tila, sellaisena kuin hän sen määrittelee, on toiminut suhteellisen lyhyen ajan – porvariston noususta 1700-luvulla aina 1900-luvun puolivälin kriisiin saakka. Globalisoituneen kapitalismin ja työläisten, kulttuurin sekä koulutuksen depolitisoitumisen myötä julkisen tilan kriisi syveni, jolloin julkinen mielipide menetti vähitellen merkitystään ja jäi valtasuhteiden välikappaleeksi. Tällöin kriittisen ja vapaan keskustelun edellytykset rapistuivat, mikä haastaa demokratiassa tarvittavan yhteisen julkisen perustan.

Julkean tilan käsite on kuitenkin edelleen poliittisen filosofian ja sosiologian keskeinen työkalu, ei ainoastaan menneisyyden, vaan myös nykyisyyden analysoinnissa. Julkisen keskustelun luonne on muuttunut digitalisaation ja informaatioteknologian myötä, mikä herättää kysymyksiä sen roolista demokratian perustana. Digitaalinen julkinen tila tuo mukanaan sekä uusia mahdollisuuksia että riskejä, kuten informaatiokuplia ja valeuutisten leviämistä, jotka voivat heikentää poliittisen totuuden ja yhteisen ymmärryksen muodostumista.

Antonio Gramscin näkemyksen mukaan poliittisen hegemonian saavuttaminen vaatii laajaa konsensuksen rakentamista julkisessa tilassa, missä ideat ja aatteet leviävät ja muokkaavat maailmankuvaa. Tämä prosessi ei ole neutraali tai spontaani, vaan usein vallan ja ideologian värittämä. Demokratian pelisääntöjen puitteissa hegemonian rakentaminen voi kuitenkin sisältää myös syrjivää tai eksklusiivista dynamiikkaa, jossa toisia äänensävyjä vaiennetaan tai marginalisoidaan.

Totuuden ja politiikan suhde on muuttumassa, ja posttotuuden aikakausi haastaa perinteisiä käsityksiä julkisesta keskustelusta. Poliittiset filosofit tarkastelevat tätä muutosta kriittisesti, huomioiden, miten tieto, valta ja oikeutus limittyvät toisiinsa. Julkisen mielipiteen muodostuminen ei ole enää pelkkää rationaalista argumentaatiota, vaan siihen vaikuttavat sosiaaliset paineet, konformismi ja viestinnälliset strategiat. John Stuart Mill varoitti jo 1800-luvulla enemmistön tyranniasta, jossa demokratian periaatteet voivat johtaa vähemmistöjen äänen tukahduttamiseen.

Lisäksi on huomioitava epistemisen oikeudenmukaisuuden ongelmat, joissa yksilöt tai ryhmät voivat joutua tietämisen tai ymmärtämisen vääryyksien kohteeksi. Ristikkäissyrjintä – esimerkiksi rodullisen, sukupuolisen ja luokka-aseman yhdistelmä – voi moninkertaistaa näitä vääryyksiä, mikä heikentää heidän mahdollisuuksiaan osallistua tasavertaisesti julkiseen keskusteluun ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

Julkisen tilan dynamiikka on siis monitahoinen ja ristiriitainen ilmiö, jossa valta, totuus ja yhteisöllisyys nivoutuvat yhteen. Tämä kokonaisuus vaikuttaa suoraan siihen, miten poliittinen konsensus muodostuu ja miten vallanpitäjät voivat sitä hyödyntää tai vastustaa. Demokratian toimivuuden kannalta on olennaista ymmärtää, että julkinen keskustelu ei ole koskaan täysin neutraalia tai kaikkien tasapuolisesti saavutettavissa olevaa, vaan se heijastaa ja vahvistaa usein vallitsevia valtarakenteita ja ideologisia hegemonioita.

Ymmärtäminen tästä julkisen tilan ja totuuden monimutkaisesta suhteesta auttaa lukijaa hahmottamaan nykyajan poliittisten ilmiöiden juuria, kuten populismia, polarisaatiota ja posttotuuden politiikkaa. On myös tärkeää huomata, että demokratian vahvistaminen vaatii jatkuvaa kriittistä pohdintaa siitä, miten tieto ja valta jakautuvat ja miten julkisen keskustelun areenoita voidaan kehittää inklusiivisemmiksi ja oikeudenmukaisemmiksi.

Miksi virheellinen tieto leviää nopeasti ja miten sen leviämistä voidaan hillitä?

Sosiaalinen media ja sen algoritmit, jotka edistävät käyttäjien mieltymysten ja asenteiden mukaista sisältöä, ovat avainasemassa virheellisen tiedon leviämisessä. Kun erimielisyydet ja polarisaatio kasvavat, virheellisten tietojen leviämisnopeus ja -etäisyys voivat kasvaa huomattavasti, kuten tutkimukset ovat osoittaneet (Vosoughi et al. 2018). Tämä pätee erityisesti silloin, kun virheellisiä väitteitä levitetään nopeasti ja laajalle, mikä puolestaan vaikeuttaa totuuden löytämistä.

Tämän tiedon leviämisen torjumiseksi Maailman terveysjärjestö (WHO) ja monet muut organisaatiot ovat ottaneet aktiivisen roolin väärän tiedon vastaisessa taistelussa. WHO on luonut EPI-WIN-verkoston, jonka avulla pyritään yhdistämään teknisiä ja sosiaalisen median tiimejä väärän tiedon, huhujen ja myyttien torjumiseksi ja tarjoamaan ihmisille luotettavaa, tutkittuun tietoon perustuvaa tietoa.

WHO:n painopisteet virheellisen tiedon torjumisessa liittyvät seuraaviin teemoihin:

1. Sairauden syyt: Miten virus syntyi ja mikä sen aiheuttaa?

2. Sairaus: Mitkä ovat oireet ja miten tauti leviää?

3. Hoidot: Miten tauti parannetaan?

4. Toimet: Mitä terveysviranomaiset ja muut instituutiot tekevät?

Kuitenkin huolimatta näistä ponnisteluista virheelliset väitteet leviävät edelleen. Brennenin (2020) analyysi osoittaa, että vaikka sosiaalisen median yritykset ovat poistaneet tai merkinneet väärää tietoa, suuri osa virheellisistä postauksista jää edelleen aktiivisiksi. Esimerkiksi Twitterissä 58 % virheellisistä viesteistä oli yhä näkyvissä, YouTubessa 27 % ja Facebookissa 24 %. Tämä kertoo siitä, kuinka vaikeaa on estää väärän tiedon leviämistä, erityisesti yksityisissä viestintäkanavissa ja suljetuissa ryhmissä, joissa se voi kiertää laajasti ilman ulkopuolista valvontaa.

Tämä ilmiö tunnetaan nimellä "piilotettu virulenssi" (hidden virality), ja sen mukaan virheellinen tieto leviää monilla alustoilla, joita tutkijat eivät pääse tarkastelemaan. Tämä tekee virheellisen tiedon torjumisesta vielä haastavampaa, sillä suurin osa virheellisestä tiedosta leviää paikoissa, jotka eivät ole tutkijoiden tai viranomaisten ulottuvilla.

Tämän vuoksi, vaikka yleinen tietoisuus virheellisen tiedon vaaroista on lisääntynyt, se ei automaattisesti tarkoita, että yksilöiden kyky arvioida ja tunnistaa virheellistä tietoa paranee. Tämä on alue, jossa tiede ja tutkijat voivat auttaa. Tieteellisen lukutaidon parantaminen on kiireellinen ja tärkeä tehtävä, joka voi estää sellaisia ilmiöitä kuin "rokoteepäily" ja "hoitokeinojen kieltäminen", jotka ovat lisääntyneet, vaikka tiede on todistanut, että rokotteet ja tieteelliset hoitomenetelmät ovat tehokkaita.

Tällaisen tieteellisen tiedon ymmärtäminen ja sen oikean lähteen tunnistaminen on olennaista, jotta voidaan estää väärän tiedon leviäminen ja turvata kansanterveys. Tiedon jakaminen on toki tärkeää, mutta yhtä tärkeää on, että ihmiset ymmärtävät, kuinka tieto on kerätty, analysoitu ja arvioitu tieteellisesti ennen sen julkistamista.