Вasilii Makarovitš Šukšin

Tulin antaa teille vapauden
Osa ensimmäinen
VAPAAKSET KOSAKAT
Joka vuosi, suuren paaston ensimmäisellä viikolla, ortodoksinen kirkko eri äänillä valamalla kirosi:
...
„Varas ja maanpetturi, ja ristiä rikova, ja sielunmurhaaja Stenka Razin unohti pyhän synodaalisen kirkon ja ortodoksisen kristillisen uskon, hän petteli suurta ruhtinasta, ja teki monia ilkeyksiä ja veren vuodattamista ja murhia Astrakhanin kaupungissa ja muissa alemmissa kaupungeissa, ja kaikkia yhdessä ortodokseja, jotka eivät liittyneet hänen petokseensa, surmasi, sitten hän itse pian katosi, ja hän olkoon yhdessä kannattajiensa kanssa kirottu! Niin kuin myös kirotut uudet harhaoppiin langenneet: arkkimandriitta Kassiap, Ivashka Maksimov, Nekras Rukavov, Volk Kuritsyn, Mitja Konoglev, Grishka Otrepjev, maanpetturi ja roisto Timoshka Akindinov, entinen prototoppi Avvakum…“

Kylmien pakkasten kirskuttamat kellot pauhasivat raskaasti. Hiljaisuus värisi ja heilui; varpuset säikkyivät teillä. Valkoisten peltojen ja lumivallien yllä leijailivat juhlavat surulliset äänet, ihmisiltä ihmisille lähetetyt. Jumalan temppelien äänet kertoivat hiljentyneille jotakin kauheaa, röyhkeää:
...
„…Herran Jumalan kaikkivaltaisen pelon halveksija, ja kuoleman hetken ja päivän unohtaja, ja tulevan palkinnon syntiselle mitätöinyt, pyhää kirkkoa mullistanut ja solvaissut, ja suurta ruhtinasta, tsaaria ja suuriruhtinasta Aleksei Mihailovitšia, koko Suuren ja Pienen ja Valkoisen Venäjän itsevaltiaata, ristin suuteleminen ja vala rikonnut, ikeen työt hylännyt…“
Kärsivällisten kukkuloiden ja asutuksen yllä syvä kuparinen musiikki pauhasi, yhtä kaunis, levoton ja tuttu. Ja venäläiset ihmiset kuuntelivat ja rukoilivat ristiä. Mutta kuka ymmärtää sielua — mitä siellä oli: onnettomuus ja kauhu vai salainen ylpeys ja tuska „kuoleman hetken halveksijaa“ kohtaan? He vaikeroivat.
...
…„Kirkko-venäläistä kansaa mullistanut, ja monta tietämätöntä eksyttänyt, ja hyväilevän joukon kohottanut, isät vastaan poikia ja pojat vastaan isiä, veljet vastaan veljiä mullistanut, sieluja yhdessä ja ruumiita lukemattoman kristillisen kansan määrästä hukuttanut, ja moninainen viaton veren vuodattaminen hänen syynsä, ja koko Moskovan valtakuntaa vastaan pahantekijä, vihollinen ja ristirikollinen, rosvo, sielunmurhaaja, ihmismurhaaja, verenimijä, uusi rosvo ja maanpetturi, Donin kazakkien Stenka Razin neuvojineen ja tämän pahatöihin yhtyneine, hänen tahdostaan ja hänen rikoksensa avustajineen, hänen viekas alkuajatuksensa johtajineen, niin kuin Dafan ja Aviron, olkoot kirottuja. Anathema!“
Näin mahtipontisen-kuolettavaan tapaan valtiolliset äänet kajahtivat ataman Razinia vastaan, vielä elossa ollutta, vielä ennen kuin moskovalainen kirves pilkkoi hänet torilla julkisesti.

1
Kultaisina päivinä, elokuussa 1669, Stepan Razin toi joukkonsa mereltä Volgan suulle ja asettui Četyreh Bugrovin saaren luo.

Vaarallinen, pitkä, uuvuttava, mutta harvinaisen onnekas retki Persiaan oli takana. Palanneet ryhmät ryömivät melkein elävinä; eivät he ensimmäiset eivätkä viimeiset „juosivat Hvolyniin“, mutta sieltä rikkaiksi palasivat yksinomaan he. Siellä Persiassa monta kazakin elämää jäi „zipunien“ tähden, ja paljon. Ja kenties kallein niistä oli Seregan Kriivon — Stepanin rakkaan ystävän, hänen veljenpoikansa. Mutta saarnat Donilaisten veneet olivat pullollaan kaikenlaista tavaraa, jota nuorukaiset olivat „kaupanneet“ kaakao- tai vino-silmäisiltä sabluunoilla, rohkeudella ja kavaluudella. Kazakit pullistuivat suolavedestä, monella oli sairaus. Kaikkiaan 1200 miestä (ilman vankeja). Nyt täytyi kerätä voimia — levätä, syödä… Ja kazakit taas tarttuivat aseisiin, mutta niitä ei tarvittu. Eilen hyökkäsivät astrapolan metropoliitan uistimelle — ottivat suolattua kalaa, mätiä, vaskia, leipää, mitä ikinä oli… Ja vähän se oli. Ottivat myös veneitä, nuottoja, kattiloita, kirveitä, haaveja. Aseita ei tarvittu, koska uistimen työtätekevät ihmiset melkein kaikki hajaantuivat, ja ne, jotka jäivät, eivät aikoneet vastustaa. Eikä ataman määrännyt ottaa ketään kiinni. Hän vielä jätti uistimelle erilaisia kirkollisia astioita, ikoneita arvokkaissa koteloissa — jotta Astrakhanissa etukäteen tiedettäisiin hänen hyväntahtoisuutensa ja rauhantahtonsa. Jotain piti kuitenkin saada tehtyä kotiin, Donille. Ennen Persiaan lähtöään razinilaiset olivat koettaneet kostaa astrapolalaisille. Ei niin paljon astrapolalaisille kuin Astrakhanin komentajille.
Kaksi tietä kotiin: Volgalla Astrakhanin kautta tai Terkin kautta Kum-joen vartta. Molemmilla teillä — valtion muskettimiehiä, joille ehkä oli jo määrätty pyydystää kazakkoja, ottaa heiltä tavarat ja riisua heidät aseista. Ja sen jälkeen — pelotella ja hajottaa kotiin, eikä heti niin voimakas joukko. Mitä tehdä? Antaa omaisuus pois tuntui harmilliselta, ja aseista luopuminen… Ja miksi antaa?! Kaikki on hankittu verellä, kovalla kärsimyksellä… Ja — antaa kaikki?

2
…Piiri humisi.
Tynnyrillä, joka oli