Laplacen työ ei tietenkään jäänyt ilman kriitikoita. Filosofi Henri Bergson väitti, että Laplacen determinismi kumoaa ihmisen vapauden mahdollisuuden. Toiset, kuten romaanikirjailija Fjodor Dostojevski, pitivät hänen mekaanista maailmankuvaansa kylmänä ja tunteettomana. Tästä huolimatta en voinut olla vaikuttumatta. Aiemmin vastahakoisesti suhtautunut suhteeni fysiikkaan alkoi kehittyä rakkaudeksi. Vaikka se oli mahdotonta, halusin elää Laplacen deterministisessä maailmassa. Elämäni ensimmäistä kertaa minulla oli syy tehdä töitä kovasti. Vähitellen sain vähän vauhtia, ja arvosanani paranivat hitaasti, ja opettajieni sekä vanhempieni yllätykseksi valitsin fysiikan A-tason aineeksi ja pääsin lopulta opiskelemaan fysiikkaa Oxfordiin.

Siellä aloin oppia asioita, joita Laplace ei tiennyt. Esimerkiksi kaaosteoria, joka sanoo, että jotkut deterministiset järjestelmät ovat niin herkkiä pienillekin muutoksille alkuperäisissä lähtötilanteissa, että vaikka lopputulos seuraa edelleen fysiikan lakeja, niiden ennustaminen on käytännössä mahdotonta. Lisäksi on kvanttimekaniikka, joka perustuu epävarmuusperiaatteeseen, joka väittää, että on mahdotonta mitata tarkasti sekä hiukkasen paikkaa että nopeutta samaan aikaan. Itse mittaaminen muuttaa tulosta; joko sen paikka tai sen nopeus tulee vaikuttamaan. Mutta opin myös, että yli vuosisadan ajan fysiikot olivat jatkaneet Laplacen työn henkeä etsimällä yhtenäistä teoriaa, joka pystyisi ottamaan huomioon kaaosteorian ennustamattomuuden ja kvanttifysiikan epävarmuuden, mutta silti selittämään ja yhdistämään kaikki maailmankaikkeuden ilmiöt yhdeksi, kaikkea kattavaksi malliksi. Yksinkertainen, tyylikäs yhtälö, joka mahtuisi yhdelle sivulle – niin sanottu ”kaiken teoria”.

Eräs mielenkiintoisimmista historiallisisista hahmoista, jonka kohtasin Oxfordissa, oli vähän tunnettu saksalainen fyysikko ja matemaatikko Theodor Kaluza. Va modestia miehenä Kaluza puhui 17 kieltä ja väitetysti opetteli uimaan kolmikymppisenä vain lukemalla kirjan. Kesällä 1919 Kaluza lähetti Albert Einsteinille kymmeniä kirjeitä, joissa hän kuvasi, mitä hän tuohon aikaan piti mahdollisena läpimurtona. Muutamia vuosia aiemmin Einstein oli julkaissut yleisen suhteellisuusteorian, uuden mallin, joka selittää gravitaation ja maailmankaikkeuden käyttäytymisen suurilla mittakaavoilla. Einstein’n teoria ei ollut kuitenkaan yhteensopiva toisen suuren modernin fysiikan pilarin – kvanttiteorian – kanssa, joka selittää maailmankaikkeuden käyttäytymistä äärimmäisen pienillä mittakaavoilla. Syvällä halulla yhdistää nämä teoriat, Kaluza ehdotti lisättäväksi uuden ulottuvuuden – viidennen ulottuvuuden – Einsteinin aiemmin nelidimensioiseen maailmankuvaan. Vaikka Kaluza ei pystynytkään täysin selittämään sekä gravitaatiota että kvanttifysiikan ilmiöitä yhdessä teoriassa, hänen oivallustaan pidetään nykyajan superlangattomien teorioiden edeltäjänä – parhaana toivonamme kehittää kaiken teoria. Yli vuosisata myöhemmin, vieläkin etsimme sitä yhtä, lopullista teoriaa fyysisestä maailmankaikkeudesta, joka on edelleen yksi tieteen suurista ratkaisemattomista ongelmista.

Oxfordissa vietettyjen aikojen lopulla aloin tuntea, että tämä yhtenäisyyden tavoite saattaa jäädä ikuisesti saavuttamatta. Ja vaikka fysiikot onnistuivatkin saavuttamaan kaiken teorian, se ei olisi todellisuudessa kaiken teoria – ainakin ei sitä, jota kaipasin teini-ikäisenä. Se ei pysty selittämään elämän kaikkia monimutkaisuuksia. Ja niin, kun vihdoin valmistuin, tein vaikean päätöksen jättää fysiikan maailman taakseni ja astua hyvin erilaiselle polulle. Minusta tuli liiketoimintakonsultti, sitten politiikan neuvonantaja ja puheenkirjoittaja Britanniassa, ja myöhemmin strategiajohtaja teknologiassa. Yksikään näistä tehtävistä ei ollut suoraan yhteydessä fysiikkaan. Ajan myötä vanhat yliopistoni oppikirjat keräsivät pölyä ullakolla, ja unohdin vähitellen, kuinka suorittaa kehittynyttä laskentaa, joka oli tarpeen subatomisten hiukkasten käyttäytymisen mallintamiseen, tai differentiaali-geometriaa, joka on yleisen suhteellisuusteorian perusta, tai monia muita monimutkaisia aiheita, joita olin kerran hartaasti pyrkinyt ymmärtämään opiskelijana.

En kuitenkaan koskaan lakannut ajattelemasta fysiikkaa, ja huomasin, että käytin fysiikasta oppimiani taitoja tilanteissa, jotka olivat kaukana fysiikasta. Itse asiassa, kirjoittaessani hallituksen politiikkoja tai liiketoimintastrategioita, ajattelutapa, jonka olin omaksunut fysiikassa – purkamalla asioita yksinkertaisimpaan muotoon, luomalla ja testaamalla hypoteeseja, kyseenalaistamalla tuloksia ja löytämällä vastauksia haastaviin ongelmiin – oli korvaamaton. Fysiikka tarjosi erilaisen tavan ajatella ja katsoa maailmaa. Fysiikan ideat auttoivat myös ymmärtämään monia samoja monimutkaisuuksia, joita olin kamppaillut teini-ikäisenä. Näitä ideoita jaan tässä kirjassa.

Kun olen tuntenut itseni olevan muiden hallitsemien voimien riepottelema, olen esimerkiksi miettinyt kaaosteoriaa. Moni meistä on kuullut perhosen siiveniskun vaikutuksesta – kuvitteellinen perhonen, jonka siiveniskut toisessa puolessa maapalloa laukaisevat hurrikaanin toisella puolella. Fysiikka opettaa meille, että näin voi tapahtua, koska jopa näennäisesti deterministisissä järjestelmissä pieninkin muutos alkuperäisissä olosuhteissa voi vaikuttaa merkittävästi lopputulokseen, tehden sen ennustamisesta lähes mahdotonta. Tämä periaate pätee yhtä hyvin talouksien ja kansallisten kohtaloiden katastrofeihin. Tämä oli raskas oppitunti, jonka opin urani alussa, kun dotcom-kupla puhkesikin, ja se lähetti taloudellisia shokkeja ympäri maailmaa, ja se käynnisti tapahtumaketjun, joka lopulta johti siihen, että menetin työni, ollessani tuhansien kilometrien päässä ja kuukausia myöhemmin.

Fysiikan avulla on kehitetty uusia ajattelutapoja, joiden avulla voidaan ennustaa ennakoimattomia asioita. Katastrofeja ei voida estää – mutta voimme sopeuttaa ajattelutapamme valmistautuaksemme niihin. Kun olen tuntenut itseni hämmentyneeksi ihmisten päätöksenteon erikoisuuksista, olen kääntynyt kvanttimekaniikkaan. Harva ihminen myöntää tekevänsä järjenvastaisia päätöksiä, jotka menevät logiikkaa vastaan. Tämä saa miettimään, miksi niin monet ihmiset tekevät näin, usein ilman mitään ironiaa tai ristiriitaa. Kvanttimekaniikka on tiede, joka on täysin perustunut siihen, mitä intuitiivisesti pidämme kummallisena – kuvitteellisiin kissoihin, jotka ovat sekä kuolleita että eläviä laatikossa, ja esineisiin, jotka voivat olla sekä aaltoja että hiukkasia, kunnes niitä katsotaan. Superpositio on avain ymmärtämään, kuinka kaksi näennäisesti ristiriitaista asiaa voivat olla totta samanaikaisesti. Tämä periaate pätee sekä subatomisiin hiukkasiin että ihmisajatteluun. Kun ajattelemme, että maailma on epäoikeudenmukainen, olen jälleen yrittänyt ymmärtää sitä fysiikan silmin. Monin tavoin maailmankaikkeus on aina ollut ja tulee aina olemaan epätasa-arvoinen. Muutamaa miljardia sekuntia ennen Big Bangia, tyhjiössä, maailmankaikkeuden koostumuksessa tapahtui pieniä kvanttitason heilahteluita. Jotkut alueet saivat enemmän energiaa kuin toiset, ja tämä epätasa-arvoisuus mahdollisti energian ja aineen kerääntymisen

Miten kieli ja biologinen monimuotoisuus voivat auttaa suojelussa ja kestävyydessä?

James Burridge on huomauttanut, että tietyllä yhteiskunnan yhtenäisyydellä on paikkansa ja että tietyt perinteet ja käyttäytymismallit voivat kukoistaa yhteiskunnan laajassa kulttuurisessa katossa. Kuitenkin, yksikulttuuriset järjestelmät ovat yleensä vähemmän kestäviä ja sopeutumiskykyisiä kuin monimuotoisemmat järjestelmät, olipa kyse kielestä, paikallisista tavoista tai biologisesta monimuotoisuudesta. Yksinkertaisesti sanottuna monimuotoisuus tarjoaa työkalupakin, jossa on useampia vaihtoehtoja ongelmien ratkaisemiseen. Jos sinulla on vain yksi avain, epäonnistut, kun huomaat tarvitsevasi sen sijaan ruuvimeisseliä.

Kielten monimuotoisuuden ja biologisen monimuotoisuuden yhteys on mielenkiintoinen ja käytännöllinen tapa tunnistaa alueet, jotka saattavat olla vaarassa. Biologinen monimuotoisuus heijastaa monien lajien - eläinten, hyönteisten, kasvien, sammalien, kalojen ja sienten - monimutkaista sekoittumista. Yksittäisten lajien seuraaminen on usein aikaa vievää ja kallista, mutta kielten tarkastelu voi auttaa ekologeja keskittymään oikeisiin alueisiin. Burridgen tutkimus perustui osittain EDA-kyselyyn, joka toteutettiin älypuhelinsovelluksen avulla. Vaikka uhanalaiset lajit eivät käytä sovelluksia, ihmiset tekevät niin. Tämä mahdollistaa kielten käytön mittaamisen alueilla ja jopa etäyhteydellä eri puolilta maailmaa.

Älypuhelimet ja sosiaalinen media tarjoavat rajattomasti kielidataa, joka voi auttaa ymmärtämään, mitkä alueet tarvitsevat ympäristönsuojelua eniten. Kielten ja biodiversiteetin välinen yhteys tarkoittaa myös, että ratkaisujen löytäminen uhkiin, jotka kohdistuvat toiseen, voi myös suojella toista. Integroitu ja johdonmukainen ponnistus kummankin suojelussa edistää samalla ymmärrystä siitä, kuinka ihmiset vaikuttavat ekosysteemeihin. Burridgen tutkimus tuo toivoa siihen, miten voimme huolehtia ympäristöstämme, tarjoamalla välineet tunnistaa ne alueet, joilla huomiota tarvitaan.

Kuitenkin, kuten tutkimuksessa viitataan, pienimuotoinen menetys on väistämätöntä. Kielirajat sulautuvat ajan myötä ja kulttuurinen muutos on jatkuva prosessi. Tämä koskee erityisesti alueita, joissa kielellinen erottuvuus on ollut voimakas, mutta on alkanut hämärtyä muun muassa urbanisaation ja globalisaation myötä. Nämä muutokset eivät aina ole toivottuja, mutta ne voivat olla väistämättömiä. Tällöin oma identiteetti ja kielen merkitys voivat kärsiä, mutta samalla myös ekologiset järjestelmät voivat heikentyä, jos ei pidetä huolta niiden monimuotoisuudesta.

Kielen ja kulttuurin erottamattomuus on tärkeää ymmärtää, erityisesti, kun tarkastellaan, kuinka yhteisöt sopeutuvat globaaleihin muutoksiin. Kielten katoaminen ei ole vain kulttuurinen menetys, vaan myös ekologinen. Tämä, kuten Burridge huomauttaa, ei ole vain teoreettista. Kielten ja lajien monimuotoisuus kulkevat käsi kädessä, ja molemmat ovat alttiita samanlaisille uhkille. Tämän vuoksi on tärkeää edistää kielen ja biologisen monimuotoisuuden suojelua samanaikaisesti.

Tällainen integraatio voi antaa meille paremman käsityksen siitä, kuinka ihmiset ja ekosysteemit ovat toisiinsa kytkeytyneitä. Eri alueilla tapahtuva kielen kehitys voi ennakoida alueen ekologisia muutoksia. Tämä ei tarkoita, että kielen tai biodiversiteetin menettäminen olisi aina estettävissä, mutta ymmärtämällä niiden yhteydet voimme paremmin suojella sitä, mikä on ainutlaatuista ja elintärkeää yhteisöillemme.

Endtext.

Miten New Hampshire'n poliittinen maisema muotoutui vuonna 2018 ja miksi se oli niin tärkeää?
Miten Nixonin hallinto käsitteli Watergate-skandaalia ja miksi se epäonnistui?
Miten valita loma-asunto Espanjassa ja mitä on hyvä tietää ennen vuokraamista