New Hampshire on ollut monien poliittisten muutosten näyttämö viime vuosina. Osavaltiossa on ollut nähtävissä useita mielenkiintoisia kehityskulkuja, jotka vaikuttivat sen poliittiseen ilmapiiriin ja vaaleihin 2018. Erityisesti demokraattien ja republikaanien välinen taistelu osoitti, kuinka monivaiheinen ja paikallisten dynamiikoiden täyttämä prosessi voi olla. Yksi mielenkiintoisimmista piirteistä oli se, että vaikka New Hampshire oli pitkään tunnettu tasaisista vaalituloksistaan, vuonna 2018 nähtiin merkittävä "sininen aalto", joka muutti osavaltion poliittista kenttää. Tämä aalto nosti esiin monia kysymyksiä siitä, miksi niin monet demokraatit onnistuivat voittamaan, ja kuinka osa republikaanien kannatuksesta jäi huomaamatta.

Uuden Hampshiren toinen kongressipiiri oli esimerkki tästä monivaiheisesta prosessista, sillä 2016 vuoden presidentinvaalit olivat osoittaneet alueen jakautuneen politiikassa. Vaikka Donald Trump voitti piirin, alueella valittiin samalla demokraatti edustajaksi. Tämä epätavallinen yhdistelmä lisäsi kiinnostusta piirin vaaleihin, etenkin kun edustaja Carol Shea-Porter ilmoitti jäävänsä eläkkeelle vuonna 2018. Shea-Porter oli toiminut piirin edustajana pitkään, voittaen ja häviten useita kertoja, mutta hänen eläkkeelle jäämisensä loi tilaa monille uusille ehdokkaille.

Vuosien varrella kertyneet demokraattiset poliittiset ambitiot purkautuivat, ja piirin demokraattisessa esivaalissa oli peräti yksitoista ehdokasta, joiden joukossa oli muun muassa Vermontin senaattorin poika, Levi Sanders. Ehdokkaiden joukosta nousi kaksi pääasiallista kilpailijaa: Chris Pappas, Manchesterin Puritan Backroom -ravintolan omistavan perheen jäsen, sekä Maura Sullivan, joka oli merijalkaväen veteraani ja toiminut useissa Obaman hallinnon tehtävissä. Sullivan oli demokraattien kansallisten johtajien suosikki, mutta paikallisesti häntä pidettiin jonkinlaisena "matkustajina" alueelle, sillä hän oli muuttanut New Hampshiriin vain muutamaa kuukautta ennen Shea-Porterin ilmoitusta.

Pappas oli kuitenkin pitkään toiminut politiikassa New Hampshiressa ja oli monille äänestäjille tuttu kasvo. Hänen taustansa ja laaja tukiverkostonsa, johon kuuluivat muun muassa senaattorit Jeanne Shaheen ja Maggie Hassan, sekä useat ammattiliitot, auttoivat häntä voittamaan demokraattisen esivaalin. Hänen vastustajansa, republikaaneilta Eddie Edwards, oli merijalkaväen veteraani ja entinen poliisipäällikkö, joka oli voittanut valtiosenaattori Andy Sanbornin republikaanien esivaalissa. Vaikka republikaanit toivoivat paljon Edwardsin voittavan, demokraattien "sininen aalto" vei Pappasin voittoon, ja hänestä tuli New Hampshiren ensimmäinen avoimesti homoseksuaalinen kongressiedustaja.

Vaikka New Hampshiressa demokraatit saavuttivat monia voittoja, yksi merkittävä haaste jäi vielä ratkaisematta: osavaltion kuvernöörin paikka. Chris Sununu, joka oli valittu kuvernööriksi vuonna 2016, onnistui pitämään paikkansa huolimatta demokraattien suuresta voittoaalosta. Sununulla oli useita etuja, jotka auttoivat häntä voittamaan vaalit. Yksi tärkeimmistä tekijöistä oli historian painoarvo. Uuden Hampshiren kuvernöörit harvoin häviävät ensimmäisen kauden jälkeen, ja tämä perinne tuki Sununua. Hänen suosionsa oli korkea, ja hänellä oli vahva perhesuhde osavaltion politiikkaan: hänen isänsä oli ollut kuvernööri ja veljensä Yhdysvaltain senaattori.

Vaikka Sununu oli saanut kritiikkiä presidentti Trumpin läheisyyksistä, hän osasi pitää etäisyyttä Trumpiin tarpeen tullen, mikä auttoi häntä säilyttämään suosiotaan osavaltion yleisessä poliittisessa ilmapiirissä. Sununu oli myös ottanut useita mielipiteitä, jotka pitivät hänen imagonsa maltillisena, kuten kannattanut lainsäädäntöä, joka kielsi syrjinnän sukupuolivähemmistöjä kohtaan ja vastustanut Trumpin suunnitelmia öljynporaamisesta New Hampshiren rannikoilla. Tämä monipuolinen lähestymistapa auttoi häntä säilyttämään tasapainon ja voittamaan vaalit.

On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että poliittiset dynamiikat eivät ole yksinkertaisia. New Hampshiren tapaus opettaa, kuinka vaalit voivat olla sekä henkilökohtaisia että historiallisia, ja kuinka paikalliset tekijät voivat vaikuttaa kansallisiin suuntauksiin. Vaikka New Hampshire oli demokraattien kannalta menestyksekäs vuonna 2018, se ei ollut pelkästään sinisen aallon vaikutuksesta, vaan myös paikallisten ehdokkaiden kyvystä mukautua ja hyödyntää osavaltion erityispiirteitä.

Miten julkisuuden henkilöiden imagot syntyvät ja kehittyvät?

Yksi julkisuuden henkilöiden keskeisistä piirteistä on heidän huolellisesti rakennetut ja ylläpidetyt julkiset persoonansa. Esimerkiksi Donald Trumpin tapaus tarjoaa erinomaisen esimerkin siitä, kuinka imagonluonti on keskeinen osa julkisen henkilökohtaisuuden rakentamista. Trumpin ensimmäiset esiintymiset julkisuudessa alkoivat 1970-luvun puolivälissä, kun hän nousi esiin New Yorkin kiinteistösektorilla. Hänen varhainen imagonsa oli huolellisesti rakennettu, ja hänet esitettiin nuorena, menestyvänä ja rikkaana miehenä, jonka vauraus oli seurausta isänsä liiketoimista ja suojeluksesta. Tämä alkukuvio esitettiin varsin yksinkertaisena, mutta todellisuudessa Trumpin nousu oli riippuvainen monista tukiverkoista, kuten epäilyttävistä taloudellisista järjestelyistä ja perheen tarjoamasta taloudellisesta tuesta. Näin ollen hänen menestyksensä ei ollut pelkästään omien kykyjensä tai bisneshikkinsä seurausta, vaan myös huolellisesti hallitusta ja välineellistetystä imagosta.

Trumpin nimi liitettiin nopeasti moniin projekteihin, jotka eivät ainoastaan olleet liiketoiminnallisia, vaan myös osa hänen brändiään. Trump Tower ja muut hänen rakennushankkeensa esittelivät hänet enemmän brändinä kuin pelkkänä kiinteistösijoittajana. Tämän lisäksi Trump oli mukana monenlaisissa mediaprojekteissa, kuten Atlantic Cityn kasinossa ja lentoyhtiössä, jotka edesauttoivat hänen nimeään ja julkista kuvaansa. Vaikka osa näistä hankkeista epäonnistui, ne pitivät kuitenkin Trumpin nimen jatkuvasti esillä ja auttoivat hänet luomaan kuvan itseään rikkaana ja menestyvänä liikemiehenä, joka ei pelkää ottaa riskejä.

1980-luvun loppupuolella, Trumpin luodessa persoonallisuuttaan, hänestä tuli osa amerikkalaista kulttuuria, joka edusti valtavaa kulutushysteriaa ja yltäkylläisyyttä. Hänen nimeään alettiin yhdistää syvällisemmin myös poliittiseen keskusteluun, erityisesti ensimmäisen kerran vuonna 1987, kun Trump kävi New Hampshiressa mahdollista presidenttikandidaattina. Vaikka Trump ei silloin astunut poliittiseen kilpaan, hänen läsnäolonsa ja puheensa herättivät huomattavaa mielenkiintoa ja mediallista huomiota, joka kasvatti hänen julkista profiiliaan entisestään.

Erityisesti 1990-luvun taitteessa, kun Trumpin liiketoimintaimperiumi alkoi kohdata vaikeuksia ja epäonnistumisia, hänen julkinen kuvansa kääntyi kohti tabloidikulttuuria. Trumpin elämäntyyli, mukaan lukien hänen epäonnistuneet avioliittonsa, julkiset suhteensa ja bisnesvajoamisensa, muodostivat osan hänen julkista persoonallisuuttaan. Tässä vaiheessa hän alkoi aktiivisesti hallita omaa kuvaansa: hän puhui toimittajille, levitti juoruja ja jopa esiintyi elokuvissa ja televisiosarjoissa, kuten Home Alone 2 ja The Fresh Prince of Bel-Air, joissa hänet esitettiin hyvinvointiin ja auttamiseen liittyvänä hahmona.

Trumpin muutos pelkästään liikemiehestä tabloiditähdeksi oli tarkasti hallittu prosessi. Vaikka hänen taloudellinen ja liiketoiminnallinen tilanteensa heikkeni, hän käytti julkisuuden luontia ja sen manipulointia välineenä, joka vahvisti hänen imagoaan jopa epäonnistumisista huolimatta. Esimerkiksi hänen avioeronsa ja suhteensa Marla Maplesiin olivat osa julkista kuvakäsikirjoitusta, joka piti hänen nimensä esillä ja ohjasi huomiota pois hänen taloudellisista vaikeuksistaan.

Trumpin tapaus osoittaa, kuinka julkisuuden henkilöiden imagot eivät ole pelkästään sattumanvaraisia tapahtumia, vaan ne ovat huolellisesti rakennettuja ja ylläpidettyjä kokonaisuuksia, joissa mediataktiikat, henkilökohtaiset suhteet ja liiketoiminta sekoittuvat toisiinsa. Tällaisen julkisuuden henkilön kehityksessä on tärkeää ymmärtää, kuinka media ja kulttuuri luovat ja vahvistavat julkista kuvaa ja kuinka tämä vaikuttaa julkisuuden henkilön tuleviin mahdollisuuksiin.

Yleisölle ei riitä vain se, mitä julkinen henkilö tekee, vaan heidän tekemisensä ja sanomiset tulkitaan ja esitetään osana suurempaa narratiivia, joka rakennetaan tarkasti. Se, kuinka he esiintyvät mediassa, elokuvissa, televisiosarjoissa ja muissa julkisissa tiloissa, vaikuttaa olennaisesti siihen, miten heidän henkilökohtaisuutensa ja imagonsa ymmärretään. Tällöin muotoutuu se kuva, jonka yleisö hyväksyy, ja jota itse henkilö saattaa tietoisesti vahvistaa ja uudelleenmuotoilla omaksi edukseen.