Mikä teki Donald Trumpista erityisen kohteen komediaohjelmissa vuoden 2016 vaaleissa?

Donald Trumpin nousu Yhdysvaltojen presidentiksi herätti monenlaista huomiota, mutta erityisesti hänen kampanjansa toimi jatkuvana virikkeenä komediaohjelmille. Trumpin omintakeinen esiintyminen, provosoiva retoriikka ja kärkäs suhtautuminen vastustajiinsa toivat hänet jatkuvasti esiin myöhäisillan komediassa. Erityisesti humoristit, kuten Stephen Colbert, Jimmy Fallon ja Trevor Noah, hyökkäsivät Trumpin persoonan ja politiikan kimppuun, luoden jatkuvaa naurua, mutta samalla myös pohdintaa hänen kampanjansa ja luonteensa ympäriltä.

Erityisesti Trumpin luonteenpiirteet nousivat keskiöön komediaohjelmissa, joissa hänestä tuli synonyymi epälojaalisuudelle, älykkyyden puutteelle ja epärealistisille lupauksille. Tällaiset kritiikit heijastivat monien äänestäjien käsityksiä Trumpista: hän ei ollut vain huono pomo tai epärehellinen, vaan myös täysin epäsopiva presidentiksi. Näitä piirteitä käsiteltiin usein humoristisessa valossa, mutta ne kantoivat myös vakavaa yhteiskunnallista pohdintaa siitä, millaisia ominaisuuksia valitun johtajan tulisi olla.

Toinen esimerkki Trumpin kampanjan käsittelystä komediaohjelmissa oli hänen suhde Venäjän presidentti Vladimir Putiniin. Trumpin ja Putinin välinen yhteys oli jatkuvan vitsailun kohteena, ja se sai monilta koomikoilta ironista huomiota. Jimmy Fallon muistutti katsojia siitä, kuinka Trump oli "unohtanut" juhlavuoden, ja teki vitsistä, jossa hän toivoi ettei viiden vuoden "häälahjaksi" olisi tullut "kiinataloustavaroita". Vaikka vitsit olivat rennon hauskoja, niissä oli myös syvempi viesti siitä, miten Trumpin kampanja saattoi tukeutua ulkomaisten toimijoiden tukeen.

Trumpin omat esiintymiset vaalitilaisuuksissa nostattivat puolestaan kummastusta ja pilkkaa. Kampanjatilaisuuksissa oli useasti väkivaltaisia tilanteita, ja Trumpin tukijat ilmensivät voimakasta vihaa poliittisia vastustajiaan kohtaan. Jimmy Kimmel vertasi tilannetta ohjelmassaan, kysyen, oliko kyseessä "väkivaltatilanne, jossa kampanjatapahtuma räjähti vai kampanjatapahtuma, joka räjähti väkivaltaan". Tällaista humoristista käsittelyä ei kuitenkaan voinut pitää vain huumorina, sillä sen sisällä oli vakava kysymys demokratian ja poliittisten käytäntöjen väkivaltaistumisesta.

Komediaohjelmat myös käsittelivät Trumpin varainkeruukampanjoita. Hänen tapaansalaisuudet, kuten tarjota nimensä laittamista Trump Towerin muuriin lahjoittajille, antoivat koomikoille mahdollisuuden pilkata Trumpin rahanhimoista politiikkaa. Colbertin vitsit tästä varainkeruukampanjasta eivät ainoastaan naurattaneet, vaan esittivät myös osuvan kritiikin siitä, kuinka Trump hyötyi taloudellisesti tukijoistaan ja samanaikaisesti väitti, että Meksiko maksaisi hänen rakentamansa muurit.

Vaikka Trumpin kampanja herätti runsaasti huomiota, hänen julkinen kuvansa ei ollut ainoastaan häpeällinen. Se oli myös vaarallinen ilmiö. Trump ei pelkästään johtanut karkeaa ja polarisoivaa vaalikampanjaa, vaan hän oli myös innostanut tukijakuntaansa epäterveellisiin ja väkivaltaisiin ilmiöihin. Tällainen tilanne herätti tärkeitä kysymyksiä siitä, kuinka paljon komedia voi heijastella todellisia uhkia yhteiskunnassa ja politiikassa. Komedian rooli ei ollut vain naurattaa, vaan myös tuoda esiin tärkeitä ja vakavia yhteiskunnallisia huolenaiheita.

Samalla on tärkeää ymmärtää, että humoristiset viitteet ja kritiikit eivät vain peilanneet Trumpin luonteenpiirteitä, vaan myös ilmensivät laajempaa yhteiskunnallista keskustelua. Komedian rooli vaaleissa ja politiikassa on usein aliarvioitu, mutta sen merkitys on korostunut erityisesti 2016 vaalien aikana, jolloin kitaran ääni ei enää riittänyt vain hauskanpitoon – se toimi voimakkaana poliittisen kommentaariikan välineenä.

Miten poliittinen huumori vaikuttaa julkiseen mielipiteeseen ja osallistumiseen vaaleissa?

FDR:n vitsailu koirastaan Fala oli loistava esimerkki siitä, kuinka itseironinen huumori voi toimia tehokkaana välineenä poliittisessa kontekstissa. Presidentti teki pilkkaa siitä, kuinka häntä ja hänen perhettään oli arvosteltu, mutta hän osasi yhdistää vitsinsä myös pienen koiransa Falan puolustamiseen. Koko tilanne muuttui käännekohdaksi, kun monet toimittajat näkivät sen uutisoinnissaan merkkinä, että kampanja sai uudenlaista puhtia. Tämä huumori ei ollut vain tilannekomiikkaa, vaan se oli tapa, jolla FDR käytti huumoria nostaakseen itsensä kansan silmissä ja heikensi samalla vastustajiensa hyökkäyksiä.

Obama käytti itseironista huumoriaan vastaavalla tavalla vuoden 2008 syntymätodistuskiistassa. Hänen ratkaisunsa oli tehdä kepposia sekä itsestään että hänen kriitikoistaan, kuten Donald Trumpista, joka oli paikalla valkoisen talon lehdistöhommissa vuonna 2011. Obama näytti juhlallisen leikkimielisen videoleikkeen Leijonakuningas-elokuvasta, jossa syntyy uusi kuninkaallinen leijonanpentu, ja väitti, että se oli oikea video hänen syntymästään. Tämä oli nerokas kaksitahoinen isku, jossa Obama ei vain vähätteli syntymätodistuskiistaa, vaan samalla myös iski takaisin niitä vastaan, jotka olivat pitäneet sitä tärkeänä kysymyksenä. Tällainen huumori, jossa pilkataan itseään ja samalla osutetaan piikillä kritiikille, on tehokas väline, jolla poliitikko voi yhdistää kansan tuen ja samalla viedä vastustajansa hämilleen.

Mitä politiikan huumori sitten tarkoittaa, kun tarkastellaan sen vaikutuksia äänestäjiin ja kansalaisiin? Erityisesti huumori, jota esitetään myöhäisillan komediaohjelmissa, on saanut suuremman huomion, kun perinteisen uutismedian kulutus on laskenut. Tämä trendi on ollut erityisen voimakas nuorempien aikuisten keskuudessa, jotka ovat kääntyneet "pehmeän uutisoinnin" puoleen, eli etsiessään politiikkaan liittyvää tietoa huumorin ja kevyempien ohjelmien kautta. Tällöin poliitikkojen on ymmärrettävä, että myöhäisillan komediaohjelmat, kuten The Daily Show, ovat nousseet merkittäväksi tiedonvälityskanavaksi erityisesti nuorten äänestäjien keskuudessa. Itse asiassa Jon Stewart, joka isännöi The Daily Show'ta, oli monille amerikkalaisille yhtä luotettava journalistinen hahmo kuin perinteiset uutisankkurit, kuten Tom Brokaw tai Anderson Cooper.

Tämä viittaa siihen, että poliitikot eivät voi enää jättää huomiotta näitä ohjelmia, koska niiden kautta he voivat tavoittaa äänestäjiä, jotka muuten eivät olisi kiinnostuneita perinteisistä uutislähteistä. On kuitenkin tärkeää huomata, että huumori on tehokasta vain, jos yleisö osaa käsitellä sen oikealla tavalla. Politiikkaa käsittelevässä huumorissa tärkeintä ei ole pelkästään nauru, vaan myös sen viestin välittäminen – kuinka taitavasti poliitikot voivat käyttää huumoria välineenä omien mielipiteidensä edistämiseen ja yhteiskunnallisen keskustelun ohjaamiseen.

Miten myöhäisyön huumori vaikuttaa poliittiseen tietämykseen ja asenteisiin?

Poliittisten uutisten kuluttamiseen liittyvä skeptisyys ja kasvava kyynisyys perinteisiä uutislähteitä kohtaan ovat viime vuosina lisänneet myöhäisyön komediaprogrammien suosiota. Näiden ohjelmien suosio on osittain vastaus perinteisten uutismedioiden kohtaamaan "luottamuspulaan" (Feldman ja Young 2005; Pew Research Center 2016b, 2017). Tämän seurauksena presidenttiehdokkaat ja istuvat presidentit pyrkivät tavoittamaan äänestäjiä, jotka ovat siirtyneet perinteisistä uutislähteistä pois, ja käyttävät myöhäisyön komediaprogrammeja välineinä omien politiikkansa ja itsensä edistämiseksi (Brewer ja Cao 2006; Farnsworth 2018). Esimerkiksi vuoden 2008 vaalikampanjassa presidenttiehdokkaat ja heidän perheenjäsenensä tekivät yhteensä 80 esiintymistä näissä ohjelmissa (Lichter et al. 2015).

Vaikka myöhäisyön komedian poliittisten vaikutusten merkityksestä on erimielisyyksiä, tutkijat ovat kuitenkin yksimielisiä siitä, että nämä ohjelmat tarjoavat ainutlaatuisen oppimismahdollisuuden katsojilleen. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että huumoriohjelmat voivat toimia ajankohtaisuudessa ja tarjota poliittista tietoa, jota katsojat voivat käyttää oman poliittisen ymmärryksensä muokkaamiseen (Young 2013). Nämä ohjelmat auttavat katsojia yhdistämään huumorin ja perinteisten uutislähteiden tarjoamat tiedot, mikä voi syventää heidän poliittista tietämystään ja ymmärrystään. Esimerkiksi tutkimukset ovat osoittaneet, että huumoriohjelmat käsittelevät vaalikampanjoiden aikana substanssikysymyksiä syvällisemmin kuin perinteiset uutismediat, jotka keskittyvät enemmän kampanjoiden taktiikoihin, äänestyssoundbiteihin ja epäonnistuneisiin puheenvuoroihin (Farnsworth ja Lichter 2011a; Lichter et al. 2015).

Myöhäisyön poliittinen huumori on myös yhteydessä korkeampaan poliittiseen tietämykseen. Yksi tutkimus, joka vertaili poliittisten hahmojen haastatteluja myöhäisyön huumoriohjelmissa ja perinteisissä uutisohjelmissa, havaitsi, että huumoriohjelmien katsojat muistivat paremmin perusasioita poliitikoista (Becker 2013). Toisessa tutkimuksessa huumoriohjelmat olivat yhtä tehokkaita tiedon hankinnassa kuin perinteinen televisiouutisointi, mutta uutiset olivat tehokkaampia tärkeyden arvioinnissa poliittisissa kysymyksissä (Becker ja Bode 2018).

Katsojat, jotka seuraavat myöhäisyön komediaa poliittisten aiheiden vuoksi, ovat taipuvaisempia yhdistämään huumorin ja uutistiedon keskenään (Becker 2018). Erityisesti ne katsojat, joilla on ennakkotieto ohjelmien poliittisista sisällöistä, osallistuvat ohjelmaan syvällisemmin ja arvostavat poliittisia vitsailuja enemmän (Grill 2018). Huumori, joka käsittelee katsojien henkilökohtaisia kiinnostuksen kohteita, voi lisätä sen naurun arvoa, sillä katsoja voi nähdä vitsit enemmän omana maailmankuvanaan (McClennen 2018). Tämä voi edistää poliittista osallistumista ja aktiivisuutta monin tavoin (Moy et al. 2005).

Tällainen huumori voi myös lisätä sisäistä poliittista tehokkuutta, eli uskoa siihen, että kansalaisilla on valtaa ymmärtää ja vaikuttaa poliittisiin kysymyksiin (Baumgartner ja Morris 2006). Toisaalta, huumori voi myös vahvistaa ryhmäidentiteettejä jakamalla katsojia "naurajien" ja "naurottavien" leireihin, mikä lisää yhteiskunnallisia jakolinjoja ja poliittista polarisaatiota (McClennen 2018: 141). Samalla ne, jotka eivät hyväksy huumorin kohteena olevia poliittisia hahmoja, voivat kokea vitsailut epämiellyttävinä ja jopa lisätä vastustustaan komedian sisältöä kohtaan (Grill 2018).

Erityisesti politiikkaan liittyvä huumori voi vaikuttaa poliittisten hahmojen maineeseen. Esimerkiksi Donald Trumpin kaltaisten kiistanalaisten hahmojen osalta huumori ei vaikuta välttämättä samalla tavalla heidän kannattajiinsa. Tällöin huumorin kohteeksi joutuvat usein myös ne, jotka ovat poliittisesti samassa leirissä kuin vitsailun kohteet. Tässä tapauksessa myöhäisyön komedian pilkka saattaa itse asiassa vahvistaa Trumpin kannattajien tukea häntä kohtaan, sillä he voivat nähdä huumorin osana valtamedian eliitin hyökkäystä (Baumgartner 2018).

Viimeisimpien tutkimusten mukaan myöhäisyön huumori voi siis vaikuttaa merkittävästi poliittiseen keskusteluun ja äänestyskäyttäytymiseen. Pew Research Centerin tutkimuksessa (2016a) ilmeni, että huumoriohjelmat voivat olla yksi merkittävistä tiedonlähteistä, erityisesti kampanjakauden aikana. Katsojat, jotka omaksuvat huumorin poliittisesta näkökulmasta, saavat monesti syvällisempää tietoa kuin ne, jotka eivät yhdistä ohjelmien huumoria politiikkaan.

Miten poliittinen huumori muovaa yleisön käsityksiä ja valtaa mediassa?

Poliittinen huumori on noussut merkittäväksi osaksi iltaviihteen kenttää, erityisesti Yhdysvalloissa, missä talk show -isäntien kuten Jon Stewartin, Stephen Colbertin ja Jay Lenon terävät analyysit ovat herättäneet laajaa keskustelua politiikan kentällä. Tällaisten ohjelmien kautta poliittinen huumori on saanut uudenlaisen roolin, joka ei pelkästään naurata, vaan myös haastaa yhteiskunnallisia normeja ja poliittista valtaa.

Erityisesti Jon Stewartin ja Stephen Colbertin kaltaiset hahmot ovat olleet avainasemassa uudenlaisen poliittisen huumorin syntymisessä. Stewartin ja Colbertin ohjelmat, kuten The Daily Show ja The Colbert Report, toimivat tärkeinä "välineinä" haastaa poliittisia toimijoita, mediaa ja valtarakenteita. He eivät pelkästään esittäneet politiikkaa satiirin muodossa, vaan käyttivät huumoriaan voimakkaasti kritisoidakseen, kyseenalaistaakseen ja paljastaakseen epäkohtia. Esimerkiksi Colbertin järjestämä "Rally to Restore Sanity and/or Fear" oli yksi hänen merkittävimmistä yrityksistään mobilisoida kansa ajamaan kohtuullisuutta ja järkiperäisyyttä politiikassa. Tämä tilaisuus keräsi Washingtoniin yli 200 000 ihmistä, ja sen kautta herätettiin keskustelua poliittisesta äärimmäisyydestä ja osapuolten välistä vastakkainasettelua vastaan.

Tämä kehitys on saanut vastarintaa myös journalismin kentällä. Vaikka Stewart ja Colbert saivat paljon kiitosta, heidän huumoristaan tuli usein myös kritiikin kohde, erityisesti silloin, kun heidän vitsinsä suuntautuivat suoraan lehdistön edustajiin. Colbertin vuonna 2006 pitämä puhe Valkoisen talon lehdistögalleriassa on esimerkki huumorin voimasta: hän arvosteli journalistien passiivisuutta ja heidän kyvyttömyyttään haastaa presidentti George W. Bushia esimerkiksi Irakin sodan ja hurrikaani Katrinan käsittelyssä. Tällainen julkinen kritiikki herätti voimakasta keskustelua median roolista ja vastuusta.

Poliittinen huumori ei kuitenkaan ole pysynyt samassa muodossa vuosi toisensa jälkeen. Vaikka perinteiset illanviihdeohjelmat kuten Jay Lenon ja David Lettermanin Tonight Show ja Late Show säilyttivät asemansa, uudet tekijät, kuten Bill Maher ja Jimmy Kimmel, alkoivat tuoda esiin omia poliittisia mielipiteitään omissa ohjelmissaan. Maherin Real Time on erityisesti tunnettu sen suorasukaisista ja kiistanalaisista kannanotoista, jotka eivät pelänneet asettua suoraan vastakkain valtavirtapoliittisten kantojen kanssa. Maherin tyyli on ollut provokatiivinen, mutta myös äärimmäisen tehokas väline keskustelun herättämiseksi.

Poliittisen huumorin nousu ja sen vaikutus voivat tuntua pinnallisilta, mutta se on saanut aikaan syvällisiä muutoksia tavassa, jolla ihmiset kuluttavat uutisia ja tekevät poliittisia johtopäätöksiä. Huumori on osoittautunut tehokkaaksi työkaluksi, joka avaa keskusteluja ja pakottaa kansalaiset, sekä politiikan toimijat että kansalaiset, kyseenalaistamaan vallitsevia olosuhteita ja valtarakenteita. Se ei vain naurata, vaan myös informoi, provosoi ja tuo esiin niitä epäkohtia, jotka saattavat jäädä muiden, vakavampien uutislähteiden varjoon.

Poliittinen huumori on siis muuttunut tärkeäksi välineeksi poliittisen kentän tarkastelussa ja ihmisten tietoisuuden lisäämisessä. Sen vaikutus ulottuu kuitenkin myös kansalaisten asenteisiin ja käytökseen. Huumori voi toimia katalysaattorina yhteiskunnalliselle muutokselle, jos sen avulla onnistutaan kääntämään yleisön huomio poliittisiin epäkohtiin ja käynnistämään keskustelua, joka muuten saattaisi jäädä käymättömäksi.