Useimmissa yhteyksissä despootti ja tyranni voidaan käyttää synonyymeinä, usein yhdessä muiden termien kuten autokraatti ja diktaattori kanssa. Autokraatti on kreikkalainen käsite, joka viittaa ajatteluun yksittäisestä valtiovallan lähteestä tai hallitsijasta, joka personoi valtion itsessään. Diktaattori on latinalainen termi, joka on nykyään yhdistetty keskitetyyn valtaan, tyypillisesti diktaattorin persoonassa. Kuitenkin diktaattori voi myös olla puolue, kuten Karl Marxin "proletariaatin diktatuurissa". Tyrannin käsite puolestaan voi ulottua myös puolueeseen, kuten John Stuart Millin käsittelemässä "enemmistön tyranniassa". On huomionarvoista, että tyranni on käsitteenä usein selvemmin kielteinen kuin despootti; englanniksi voidaan puhua "hyväntahtoisesta despoottista", mutta "hyväntahtoinen tyranni" tuntuu lähes ristiriitaiselta käsitteeltä.

John Locke selittää, että despoottinen valta on absoluuttista ja mielivaltaista – se rikkoo luonnonlakia: "Despoottinen valta on yksilön täysi, mielivaltainen valta toista henkilöä kohtaan, joka voi viedä tämän hengen milloin tahansa haluaa; ja tämä valta ei ole peräisin luonnosta, sillä luonto ei ole tehnyt eroa ihmisten välillä, eikä mikään sopimus voi tätä valtaa siirtää." Locken esimerkki despoottisesta vallasta on vangeista, jotka ovat alisteisia vangitsijoidensa tahdolle ilman mitään ennaltasovitettua yhteiskunnallista "sopimusta". Tyrannian taustalla on tämä despotismin käsitys. Tyrannia vie despoottisen vallan äärimmilleen: se on absoluuttista ja mielivaltaista valtaa, jota käytetään itsekeskeisesti ja vain tyrannin omaksi hyödyksi. Tähän liittyy suoraan Locken ajatus vallankumouksesta. Jos tyranni käyttää valtaa epäoikeudenmukaisesti ja despoottisesti, kansalla on oikeus nousta ja syrjäyttää tyranni. On tärkeää huomata, että jonkun ei tarvitse hallita valtaa, mutta voi silti haluta sitä. Kun on olemassa vallan tarkastelujärjestelmiä ja lainvalvonnan rajoituksia, tyranninhaluinen voi olla rajoitettu.

Näin ollen tyranni on henkilö, joka yhdistää kunnianhimoisen ja ylpeän sielun, joka haluaa ehdotonta ja mielivaltaista valtaa, todelliseen kykyyn käyttää valtaa rajattomasti. Tyrannian määritelmässä on kolme osaa. Tyranni on henkilö, joka: 1) haluaa ehdotonta valtaa kohtuuttomilla tavoilla, joita ei rajoita moraaliset tai lailliset rajat; 2) todella käyttää valtaa tällä tavalla; 3) hänen intressinsä valtaan perustuvat kunnianhimoiseen ylpeyteen ja itsekkyyteen, ilman huolta oikeudenmukaisuudesta, hyvyydestä tai muista moraalisista arvoista. Tämä kolmivaiheinen määritelmä auttaa sulkemaan pois henkilöt, jotka joutuvat käyttämään valtaa epäoikeudenmukaisella tai moraalittomalla tavalla (esimerkiksi pakotettuna), tai jotka vahingossa tai tahattomasti ylittävät moraaliset tai lailliset rajat. Se myös sulkee pois ne, jotka haluavat käyttää valtaa laittomasti, mutta eivät kykene siihen (esimerkiksi, jos he eivät saa valtaa tai tule valituiksi – tai jos valtasystemi estää heidät). Tämä määritelmä ei myöskään koske henkilöitä, jotka käyttävät valtaa kohtuuttomasti mutta uskovat, että tämä käyttö on moraalisesti oikeutettua (kuten Abraham Lincolnin toimet, jotka olivat ylimääräisiä perustuslain mukaan mutta jotka hän uskoi olevan oikeutettuja suuremman hyvän vuoksi).

Tyrannin määrittelyyn liittyy useita tekijöitä, kuten ulkoiset teot, julkiset oikeutukset, oikeusjärjestelmä ja tyrannin aikomukset sekä mielentila. Yksi keskeinen tekijä tässä on motiivit ja aikomukset. Locke sanoo, että tyranni on kiinnostunut omasta etuudestaan ja henkilökohtaisesta hyödystään. Mutta jos menee syvemmälle, voisi väittää, että tyrannille moraalinen oikeutus on merkityksetöntä – tai että moraaliset käsitteet ovat hänelle merkityksettömiä. Tyranni ei ole huolissaan moraalisista tai laillisista rajoista. Hän pitää niitä vain tavanomaisina esteinä, jotka eivät ole objektiivisia tai jotka eivät koske erityistä ja poikkeuksellista yksilöä, jota hän itse pitää olevansa. Ensimmäisessä tapauksessa tyranni on jonkinlainen moraalinen relativisti tai nihilisti. Hän näkee yhteiskuntasopimuksen ja moraalilain olevan olemattomia ja että hän voi kumota ne omalla tahtonsa ja kunnianhimonsa perusteella. Toisessa tapauksessa tyrannin relativismi liittyy hänen itserakkauteensa, ylimitoitettuun itsetuntoonsa, itsensä ihannointiin ja haluunsa olla kuin jumala.

Lännen perinteessä tyrannia liitetään ylpeyteen – tarkemmin sanottuna hubrikseen, joka on negatiivinen ylpeyden muoto. Jokaisella traagisella hahmolla on omat virheensä, jotka voidaan kuvata yksinkertaisina yleisluontoisina piirteinä: tyranni kärsii ylpeydestä, imartelija kieroilusta ja typerät massat tyhmyydestä. Mutta ylpeys vie tyrannia vain tiettyyn pisteeseen. Tyrannia on itse asiassa ylpeyden ja vallan yhdistelmä. Tyranni haluaa valtaa ylpeyden vuoksi, mikä selittää hänen käsityksensä vallasta persoonallisuuden ilmentymänä. Tyranni saattaa ylpeästi ajatella, että hän itse on lain lähde, tai että hänen olemassaolonsa on auringon kaltainen, ympärillä oleva poliittinen elämä pitäisi kiertää hänen ympärillään. Tämä ilmenee esimerkiksi Ludvig XIV:n tunnuslauseessa "L'État, c'est moi". Mutta toinen ylpeyden muoto saattaa asettaa tyrannin hänen omassa mielessään lain yläpuolelle. Tyranni saattaa ajatella, että laki on vain tavanomainen ja sitä noudatetaan itsekkäistä syistä. Rousseau selittää tämän eron tekemällä hienovaraisen eron tyrannin ja despootin välillä: "Tyranni on se, joka tunkeutuu lakien vastaisesti hallitsemaan lain mukaan; despootti on se, joka asettaa itsensä lain yläpuolelle."

Ylpeys yksin ei tee henkilöstä tyrannia. Tyrannian syntyyn vaaditaan vallan saaminen. Tyranni haluaa valtaa ylpeyden, kunnianhimon ja ahneuden vuoksi. Tämä johtaa valtaan, joka vahvistaa tyrannin ylpeyden ja saa hänet ajattelemaan olevansa poikkeuksellinen, jolle perinteinen moraali ei päde. Vallan saaminen vahvistaa hänen uskomustaan, että hän on poikkeuksellinen yksilö, joka ansaitsee elää lain ulkopuolella.

Miksi harhaanjohtavat tiedot saavat meidät uskomaan valheisiin?

Nykymaailmassa tiedon vääristely ja harhaanjohtavat uutiset ovat yleistyneet, ja niistä on tullut osa monien arkipäivää. Vaikka markkinointi ja mainonta eroavat huomattavasti natsien propagandasta, niissä on yhtäläisyyksiä. Tärkeä tekijä on suuri valhe – strateginen yritys levittää väärää tietoa ja heikentää kansalaisten luottamusta yhteiskunnan perusrakenteisiin, kuten demokratiaan. Tämä ilmiö on havaittavissa esimerkiksi Yhdysvalloissa vuoden 2020 presidentinvaalien jälkeen. Presidentti Donald Trumpin kannattajat väittivät vaalien olleen ”varastetut”, ja Trump itse nimesi vaalit myöhemmin ”Suureksi valheeksi”. Tämä väite johti siihen, että moni tunsi epäluottamusta vaaleja kohtaan, mutta samalla se sekavoi keskustelua ja vaikeutti kansalaisten ymmärrystä siitä, mitä todella tapahtui. Epävarmuus ja epäluottamus johtavat siihen, että kansa ei enää tiedä, mihin uskoa – ja silloin tyrannit voivat käyttää hyväkseen yleistä sekavuutta.

Tällaisen tilan luominen ei ole sattumaa. Tyrannit ja heidän kannattajansa ymmärtävät, kuinka helposti kansa voidaan viedä harhaan. Sen sijaan, että ihmiset uskoisivat oikeaan tietoon ja tekisivät päätöksiä järkiperäisesti, he valitsevat usein sen, mikä tuntuu heistä itsestään miellyttävimmältä ja helpoimmalta. Tätä ilmiötä nähdään erityisesti nykyään internetissä, jossa sosiaalisen median algoritmit suosivat viihdyttävää ja tunteita herättävää sisältöä.

Toinen tärkeä tekijä tässä keskustelussa on lukutaidottomuus. Ihmiset, jotka eivät ole kiinnostuneita lukemaan tietyistä aiheista tai jotka eivät ole saaneet riittävää koulutusta, voivat jäädä paitsi tärkeistä tiedoista ja ymmärryksestä. Lukutaidottomuus ei kuitenkaan rajoitu vain siihen, että ihminen ei osaa lukea – se voi tarkoittaa myös sitä, että hän ei ole lukenut tieteestä tai uskonnosta tai että hän on päättänyt olla lukematta niistä aiheista, jotka saattaisivat kyseenalaistaa hänen syvään juurtuneet uskomuksensa. On tärkeää ymmärtää, että monet eivät itse ole syyllisiä tähän lukutaidottomuuteen, koska heillä ei ole pääsyä koulutukseen, mutta osa ihmisistä valitsee olla lukematta tai tutustumatta hankalaan tietoon, koska se haastaa heidän omat näkemyksensä.

Samalla kun lukutaidottomuus ja tiedonpuute estävät meitä ymmärtämästä monimutkaisempia aiheita, on olemassa myös toinen ongelma: numerotaidottomuus. Se tarkoittaa kyvyttömyyttä ymmärtää suuria tai pieniä lukuja, prosenttiosuuksia, suhteita tai tilastollista päättelyä. Numerotaidottomuus voi johtua huonosta koulutuksesta, mutta sitä voidaan myös tarkoituksella viljellä poliittisessa tai ideologisessa kontekstissa. Esimerkiksi vuoden 2020 vaaleissa Trumpin kannattajat väittivät, että äänestystuloksia oli manipuloitu, koska ääntenlaskenta oli hidastunut postitse lähetettyjen äänien takia. Tämä väite perustui ymmärtämättömyyteen siitä, miten äänestystuloksia lasketaan ja miksi äänet voivat olla hitaampia tietyissä osavaltioissa.

Tällainen numerotaidottomuus on erityisen vaarallista, koska se johtaa virheellisiin johtopäätöksiin ja epäluottamukseen järjestelmää kohtaan. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää, että kansalaiset saavat parempaa opetusta kansalaistaitoja, matematiikkaa ja logiikkaa koskien. On kuitenkin tärkeää huomata, että pelkkä tiedon tarjoaminen ei riitä. Meidän on muutettava asenteitamme: meidän on omaksuttava halu olla paremmin informoituja ja kehittää kykyämme arvioida tietoa kriittisesti.

Ongelmana ei ole pelkästään tiedon puute, vaan myös sen vastaanottamisen ja ymmärtämisen vaikeus. Ihmiset valitsevat usein sellaista tietoa, joka tuntuu helpolta ja miellyttävältä, mutta tämä on ominaista inhimilliselle heikkoudelle. Olemme taipuvaisia uskomaan magikoiden, psykikoiden ja huijareiden tarjoamiin yksinkertaisiin ja houkutteleviin ratkaisuihin, koska ne tarjoavat helpon tavan ymmärtää monimutkainen maailma. Tämä selittää myös, miksi valeuutiset voivat saada niin paljon huomiota – ne tarjoavat yksinkertaistettuja ja tunteita herättäviä kertomuksia, jotka viehättävät ihmisiä enemmän kuin monimutkainen ja vaikeasti ymmärrettävä totuus.

Valeuutiset eivät kuitenkaan aina ole pelkästään vääriä tarinoita. Valeuutisilla tarkoitetaan yleensä sisältöä, joka näyttää uutiselta, mutta ei ole sitä. Esimerkiksi mainokset, jotka näyttävät uutisjutuiksi, mutta ovatkin vain kaupallisia ilmoituksia, voivat sekoittua aitoihin uutisiin. Tällaiset mainokset eivät ole vääriä tietoja sinänsä, mutta ne ovat vääränlaista informaatiota, koska ne esittävät itsensä uutisena, vaikka niiden tarkoitus on manipuloida lukijaa. Tämä hämärtää rajan aitojen uutisten ja mainonnan välillä, mikä voi johtaa yleisön harhaanjohtamiseen.

Tyrannit ja heidän kannattajansa ymmärtävät tämän hyvin. He tietävät, että kansalaiset eivät aina kykene erottamaan uutisia mainonnasta ja propagandasta, ja he käyttävät tätä hyväkseen. He hyödyntävät yleistä epäluottamusta ja tiedon puutetta ja luovat ympärilleen tilan, jossa totuus hämärtyy ja valheelliset väitteet saavat tilaa. On tärkeää muistaa, että valeuutiset eivät aina ole täysin vääriä, mutta ne on esitetty tavalla, joka manipuloivat ja vääristävät todellisuutta.

Endtext

Miten uskomme valeuutisiin ja miksi meitä houkuttelee valheiden maailma?

Trumpin aikakauden opetus on, että totuus ei aina ole se, mikä pitää meidät uskollisina, vaan pikemminkin tunne, yhteisön luominen ja henkilökohtainen etu. Yksi keskeinen tekijä, joka selittää tätä ilmiötä, on se, kuinka helposti me, ihmiset, uskomme sellaiseen, mitä haluamme uskoa. Tämä ei ole uusi ajatus. Jo Aristoteles huomasi, että retorinen vaikuttaminen ei perustu pelkkään logiikkaan, vaan siihen, että puhujalla on kyky herättää tunteita ja luoda yhteys kuulijaan. Se, kenen sanomisiin me uskomme, ei perustu aina totuuteen, vaan siihen, kenen arvot ja elämäntapa vastaavat omiamme, kenen kanssa tunnemme yhteyttä.

Trumpin tapauksessa tämä ilmiö ilmenee erityisen selvästi. Hänen kannattajansa eivät järkyttyneet, vaikka hänet olisi paljastettu valehtelemasta. Totuuden sijaan tärkeintä oli uskollisuus ja yhteisön tunne, joka tuli osaksi hänen tarinaansa. On tärkeää ymmärtää, että tätä dynamiikkaa on hyödynnetty kautta historian. Julius Caesar, kuten John Locke myöhemmin, tunnusti sen tosiasian, että ihmiset uskovat helposti siihen, mitä he haluavat uskoa, ja tämä taipumus on ollut tyrannien ja valheellisten johtajien käytettävissä. Tieto siitä, että väite on totta tai ei, on toissijainen, kun verrataan siihen, mitä tunteita ja yhteisön tunnetta uskominen herättää.

Tämä ei ole vain poliittinen kysymys. Tämä koskee kaikkia elämän alueita, ja se tulee ilmi myös silloin, kun tarkastelemme flirttailevia, valheellisia ja manipuloivia toimijoita, joita usein kutsutaan imartelijoiksi tai hännystelijöiksi. Imartelija on henkilö, joka ei vain sano kauniita asioita, vaan käyttää sanojaan ja tekojaan saadakseen itselleen etua. Tämänkaltaisten toimijoiden vaikutus voi olla vaarallista, koska he eivät pelkästään valehtele, vaan myös muokkaavat todellisuutta, luodakseen sen, mitä muut haluavat kuulla. He saattavat tuoda esiin totuuden ja valheen rajoja hämärtäviä puolia, jotka saavat heidät näyttämään oikeutetuiksi, vaikka heidän motiivinsa ovat aivan toiset.

Kun tarkastellaan sycophantteja, tai hännystelijöitä, on tärkeää huomata, että nämä henkilöt eivät ole tyhmiä. He ymmärtävät totuuden ja valheen eron ja valitsevat käyttää tätä tietoa omaksi hyödykseen. Syytä tähän ei ole pelkästään niiden valheiden toistaminen, vaan halu luoda tilanne, jossa yhteisön jäsenet ovat valmiita uskomaan heihin – ja samalla sivuuttamaan ne mahdolliset epäkohdat, jotka saattaisivat paljastaa valehtelun. Imartelijat eivät ole viattomia, eivätkä he satuta vahingossa. Heillä on tarkoitus, ja se on manipuloida muiden ajatuksia ja tunteita saadakseen itselleen etua.

Aristoteles ja myöhemmät ajattelijat, kuten Dante, ovat korostaneet, että imartelijat ovat ihmiskunnan erityinen pahe. Mutta vaikka jokainen meistä saattaa toisinaan kokea imartelua tai sanomisia, jotka ovat hieman liioiteltuja, täysimittaiset imartelijat tekevät tämän tietoisesti ja hyödyntävät toisten heikkouksia. He voivat jopa käyttää tätä taitoa voimakkaan johtajan aseman vahvistamiseksi, kuten Trumpin tapauksessa. Tällöin imartelija ei ainoastaan tuo esiin sellaista todellisuutta, joka palvelee heidän omia etujaan, vaan hän voi myös muokata kansan käsityksiä ja uskomuksia luodakseen uskoa ja lojaalisuutta johonkin suurempaan ideologiaan.

Vaikka imartelijat voivat vaikuttaa vahingoittavilta vain yksittäisissä tilanteissa, he voivat olla koko yhteiskunnalle vaarallisia, koska he manipuloivat ja kääntelevät todellisuutta omiin tarpeisiinsa. He saavat aikaan sen, että ihmiset valitsevat uskoa valheisiin, jotka antavat heille turvallisuuden ja yhteisön tunteen. Tämä luo riskin siitä, että yhteiskunnat voivat muuttua autoritaarisiksi ja totalitaarisiksi, kun imartelijat onnistuvat vakiinnuttamaan valheiden kulttuurin.

Kun tarkastelemme tätä ilmiötä syvemmin, on tärkeää pohtia, kuinka olemme itse mukana siinä. Miten me voimme tunnistaa imartelijoiden ja hännystelijöiden vaikutukset omassa elämässämme? Miten voimme suojautua heiltä? Onko se, mitä meille sanotaan, aina totta? Ja miten voimme kehittää kykyämme erottamaan todellisuus ja valhe toisistaan, kun tunteet ja yhteisön paineet voivat hämärtää meitä?

Miten inkavaltio syntyi ja kehittyi: Mytologia ja historia
Miten työpaikkojen autoritaarisuus ja Trumpin johtajuus yhdistyvät amerikkalaisessa yhteiskunnassa?
Miten ulkomaalaiset vaikutusyritykset ovat muokanneet Yhdysvaltain presidentin virkaa ja politiikkaa?
Kuinka erilaiset virukset vaikuttavat jänisten ja kaniinien terveyteen?
Miten Trumpin epäonnistuminen koronakriisissä paljastaa syvemmät yhteiskunnalliset ongelmat?