Caligulan hallituskausi on jäänyt historiaan erityisesti äärimmäisen huonon maineensa vuoksi, mutta kuinka paljon tästä maineesta on totta ja kuinka paljon sitä on liioiteltu ajan saatossa? Suetoniuksen kertomukset keisari Caligulasta ovat jääneet pääasiallisiksi lähteiksi hänen elämäänsä ja hallituskautensa kuvaamiseksi, mutta mitä niistä todella voidaan pitää luotettavina? Monet muut aikalaishistoriikit, kuten Josephus ja Seneca, sekä Filon Aleksandrialainen, tarjoavat omia näkökulmiaan, jotka antavat meille toisenlaisen kuvan tämän kiisteltyn keisarin elämästä.

Suetoniuksen kertomuksissa Caligulasta on monia tarinoita, jotka ovat nousseet legendan tasolle. Esimerkiksi kertomus Caligulan incesteistä kolmen sisarensa kanssa löytyy vain Suetoniuksen teoksista, eikä sitä mainita muiden aikalaisten, kuten Josephuksen tai Senecan, kirjoituksissa. Tämä herättää kysymyksen: oliko Suetonius todella ainoa, joka kuuli ja taltioi nämä tarinat, vai onko kyseessä liioittelu tai kenties myöhäisempi lisäys?

Tacitus, joka oli toinen merkittävä Rooman historian kirjoittaja, ei mainitse tätä väitettyä incestiä omassa teoksessaan, vaikka hän käsittelee laajasti Agrippina Nuoremman elämää. Tämä on mielenkiintoista, sillä Tacitus käy läpi Agrippinan ja hänen setänsä Claudiuksen välistä suhdetta, joka olisi ollut incestin kaltainen, mutta hän ei liitä tätä tarinaa Caligulaan. Tästä voidaan päätellä, että väitteet Caligulan incesteistä saattavat olla myöhemmin lisättyjä keksintöjä, jotka ovat saaneet jalansijaa Suetoniuksen vaikutuksesta.

Suetoniuksen esittämät väitteet Caligulan jumaluudesta ovat myös saaneet osakseen paljon kritiikkiä. Suetonius kertoo, että Caligula halusi ihmisten kutsuvan itseään jumalaksi, mutta todisteet tästä väitteestä puuttuvat roomalaisilta kolikoilta ja muistomerkeiltä. Jos tämä olisi ollut todellista, sen olisi täytynyt näkyä laajemmin ajan kulttuurissa ja arkeologiassa. Keisarit saattoivat olla jumalan vertaisia, mutta Caligulan toiminta tässä suhteessa saattaa olla liioiteltu osa hänen maineensa rakentamista.

Kuitenkin ei voida väittää, etteikö Caligulalla olisi ollut merkittävää valtaa ja vaikutusvaltaa Roomassa. Hänen hallituskautensa aikana Rooman valtakuntaa kuohutti jatkuvasti eri ristiriidat ja kiistat, ja Caligula itse oli syvällä näissä poliittisissa myrskyissä. Keisari sai aikaan merkittäviä konflikteja erityisesti juutalaisten kanssa, kuten Josephus kertoo teoksessaan Juutalaissota. Caligulan päätös asettaa oma patsas Jerusalemin temppeliin oli erityisen provosoiva ja toi hänelle vihaa ja vastarintaa ympäri Rooman valtakunnan.

Rooman keisarien palvonta jumalina oli tavallista keisarikauden alussa, mutta Caligula astui tähän maailmaan erityisen rohkeasti. Hänen omistautumisensa omaan jumaluuteensa saattaa olla osittain liioiteltu tai myöhemmin lisätty kertomuksiin, mutta ei ole epäilystäkään siitä, että hän oli kiistattomasti yksi Rooman historian kiistellyimmistä hahmoista. Hänen nimensä on jäänyt elämään nimenomaan tämän erikoisen ja raivostuttavan maineen kautta, mutta onko tämä maine täysin ansaittu?

Yksi mielenkiintoinen seikka on Suetoniuksen kirjoitustapa. Hän ei esitä kaikkea kertomastaan kiistattomana totuutena, vaan käyttää ilmaisua kuten "jotkut väittävät", "muut sanovat", mikä paljastaa hänen varovaisuutensa lähteiden luotettavuuden suhteen. Tämä viittaa siihen, että vaikka Suetonius käytti omia lähteitään, hän ei aina pitänyt kaikkia kuulemiaan tarinoita tosina, vaan suhtautui niihin epäillen. Suetonius itse oli keisarillisen arkkiveikkaajan tehtävässä, ja hänellä oli pääsy keisarien arkistoihin, mutta hänen oma kohtalonsa jäi varsin synkäksi. Hänet erotettiin virastaan Hadrianuksen määräyksestä, ja tämä herättää kysymyksiä siitä, kuinka hänen henkilökohtainen elämäntarinansa saattaa vaikuttaa hänen kirjoituksiinsa.

Caligula oli osa laajempaa Rooman valtakunnan keisarien perinnettä, jossa valta ja maine olivat tärkeitä keinoja pitää hallintaansa. Mutta kun keisari itse oli niin epäilyttävä ja ristiriitainen hahmo, hänen tarinansa muodostui suurelta osin legendaksi, jota monet historian kirjoittajat ovat koettaneet jollain tavalla purkaa ja ymmärtää.

Tämä maine, joka rakentui epäselvien tarinoiden ja legendan varaan, saattaa kuitenkin sisältää enemmän totuutta kuin ensisilmäyksellä näyttää. Caligulan hallituskausi oli täynnä skandaaleja, mutta samalla se kuvasi myös keisarihallinnan herkkyyttä ja sen vaaroja. Roomassa politiikka oli usein henkilökohtaisia taisteluita ja kun valta oli kaikkein keskeisintä, tarinat keisareista saattoivat saada yllättävän paljon huomiota, vaikka niiden todellisuus olisi ollut vähemmän dramaattinen.

Miksi Geta oli huonoin keisari?

Rooman imperiumin kaksivaltiuden monimutkainen dynamiikka saavutti huipentumansa Caracallan ja Getan valtakaudella, joka oli täynnä vainoharhaisuutta, perhesuhteiden jännitteitä ja lopulta traagista väkivaltaa. Septimius Severuksen pojat, Caracalla ja Geta, oli asetettu valtakunnan hallitsijoiksi, mutta heidän yhteinen hallintonsa oli kaikkea muuta kuin harmonista. Koko heidän keisarillinen uransa oli täynnä epäluottamusta ja kilpailua, ja tämä ilmeni ennen kaikkea heidän yhteisissä päätöksissään. Tämä ei ollut mikään tavanomainen valtakunnan jakautuminen, vaan perhesuhteiden murtuma, joka johti traagisiin seurauksiin.

Kun Caracalla ja Geta päättivät jakaa valtakunnan, heidän motiivinsa eivät olleet suurten valloitusten tai lainsäädännön uudistusten kaltaiset. Sen sijaan he päätyivät jakamaan Rooman palatsin, ja samalla koko valtakunnan, pelkästään välttääkseen toisiaan. Caracallan ja Getan päätös oli perin pohjin käytännöllinen, vaikka se ilmensikin syvää epäluottamusta ja heidän kyvyttömyyttään hallita valtakuntaa yhdessä. Caracalla sai hallintaansa Euroopan, kun taas Getalle jäi Aasia. Tämän jaon tarkoituksena oli vähentää heidän kohtaamisiaan, mutta tämäkään ei tuottanut rauhaa, sillä molemmat veljekset pelkäsivät jatkuvasti toistensa yrityksiä salajuonien ja myrkytysten muodossa.

Hallitessaan yhdessä, mutta erillään, Caracalla ja Geta yrittivät eristää itsensä toistensa vaikutuspiiristä. Tämä ei kuitenkaan ollut pelkästään henkilökohtaista epäsopua – molemmat keisarit olivat valmiita turvautumaan kaikenlaisiin juoniin ja manipulointiin, mukaan lukien yrittämään myrkyttää toistensa palvelijat. Tämä jatkuva vainoharhaisuus pahensi entisestään tilannetta, ja heidän valtakunnan jakonsa ei ollut enää pelkästään erimielisyyksien ilmentymä vaan keino suojella itseään jatkuvasti uhkaavalta vaaralta. Koko tilanne oli mennyt siihen pisteeseen, että heidän elämänsä ei ollut enää normaalia valtakunnan hallintaa vaan elämää jatkuvassa pelossa ja epäluottamuksessa.

Caracallan ja Getan suhde ei ollut enää vain perhesuhteiden kriisi, vaan koko valtakunnan ja hallitsijajärjestelmän kriisi. Kun Caracalla lopulta päätti toimia ja murhasi veljensä, hän ei vain suojannut itseään, vaan vei koko valtakunnan syvälle perhesodan ja väkivallan syövereihin. Murhan tapahtuessa, Geta, joka oli ollut suojattu sotilaiden ja urheilijoiden voimin, ei voinut paeta, ja hänet surmattiin jopa äitinsä sylissä. Tämä traaginen hetki osoitti, kuinka syvälle paranoian juuret olivat juurtuneet näiden keisarien elämään. Caracallan reaktio murhan jälkeen oli jollain tavalla kertova: hän juoksi palatsissa ympäriinsä huutaen, että oli selvinnyt hengissä vakavasta vaarasta, vaikka juuri hän oli ollut vaaran lähde.

Getan hallituskausi jäi historiaan ennen kaikkea siitä, että se oli yhtä tyhjä kuin hänen veljensä murha. Vaikka Caracalla ei ollut mikään täydellinen hallitsija, hän jätti jälkensä historian kirjoihin. Hän meni sotimaan germaanien ja parthialaisten kanssa, laajensi Rooman kansalaisuutta ja rakennutti suuret kylpylät. Getalle ei jäänyt mitään pysyvää. Hänen aikansa keisarina oli lähinnä hänen veljensä kanssa käytyjen henkilökohtaisten taistelujen täyttämää, ilman merkittäviä toimia valtakunnan hyväksi.

Tämän kaiken taustalla oli kuitenkin Rooman imperiumin murentuva perheyhteys. Geta ei jättänyt jälkeensä mitään sellaista, mikä olisi voinut luoda häneen myönteisen muiston keisarina. Hänen valtakautensa oli täynnä epäluottamusta, pelkoa ja jatkuvaa itsekeskeistä puolustautumista. Edes hänen kuolemansa ei tuonut rauhaa; päinvastoin, se jätti jälkeensä valtavan tyhjiön, joka vain pahensi Rooman keisarillisen dynastian kriisiä. Geta ei ollut vain huono keisari, vaan hänen valtakautensa oli esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun keisarillinen valta ja perhesiteet murtuvat loppuun asti.

Miten tehokkaasti hallita CO2-päästöjä käyttäen metalliorgaanisia kehyksiä (MOF) ja liuoksista saatavia adsorbentteja?
Mikä oli mykeneläisten kulttuuri ja heidän vaikutuksensa kreikkalaiseen maailmaan?
Miten ylittää taloudellinen kuilu vähemmistöjen välillä?
Miksi Caligula murhattiin?