Donald Trumpin "America First" -maailmankuva, joka nousi esiin hänen 1987 julkaisemassaan avoimessa kirjeessään, on edelleen voimakas ulkopolitiikan ohjaaja. Avoimessa kirjeessään, joka ilmestyi New York Timesissa, Washington Postissa ja Boston Globessa, Trump kritisoi Yhdysvaltojen liittolaisia, erityisesti Japania ja Saudi-Arabiaa, jotka hyötyivät Yhdysvaltojen turvatakuista ilman, että Amerikka sai vastaavaa vastinetta. Trump esitti kysymyksen: "Miksi nämä maat eivät maksa meille ihmishenkiä ja miljardeja dollareita, joita menettämme suojellessamme heidän etujaan?"

Trumpin politiikka ei ole pelkästään retorista kritiikkiä, vaan sen ytimessä on vahva uskomus siitä, että Yhdysvaltojen ulkoiset suhteet, erityisesti taloudelliset ja turvallisuusliitot, eivät voi olla molempia osapuolia hyödyttäviä. Hänen ajattelussaan jokainen sopimus on joko voittava tai häviävä – nollasummapeli. Tästä näkökulmasta hän ei usko, että taloudellinen riippuvuus edistäisi kasvua tai kilpailukykyä tavalla, joka olisi mahdollinen omavaraisessa, kansallisessa taloudessa.

Trumpin näkemys maailmasta on kuin nollasummapeli, jossa jokainen kauppa, joka hyödyttää toista osapuolta, vie jotain Yhdysvalloilta. Tämä käy ilmi hänen käsityksistään kauppataseista ja talouden keskinäisestä riippuvuudesta. Esimerkiksi hän on jatkuvasti valittanut Yhdysvaltojen kauppavajeista Euroopan ja Kanadan kanssa, pitäen niitä "epäreiluina". Trumpin mukaan nämä maat eivät osta tarpeeksi Yhdysvaltojen maataloustuotteita, mutta tuovat Euroopasta ja Saksasta autoja miljoonittain.

Kritiikkinsä ja taloudellisten erojen kautta Trump onkin saanut osakseen huomattavaa vastustusta taloustieteilijöiltä, jotka huomauttavat, että hänen näkemyksensä ei vastaa talouskasvun ja kauppasuhteiden tilastotietoja. Trump itse on kertonut, että hän ei oikeastaan tiedä, miksi hänellä on tällaisia näkemyksiä, mutta hänellä on ollut ne jo yli kolmekymmentä vuotta. Hänen "protektionistinen" talouspolitiikkansa on ilmentynyt muun muassa tullimaksujen asettamisessa useille Yhdysvaltojen kaupallisille kumppaneille, kuten Kiinalle, EU:lle, Kanadalle ja Meksikolle. Näiden toimenpiteiden on arvioitu vahingoittavan Yhdysvaltojen taloutta, mutta Trump näyttää olevan valmis maksamaan hinnan, sillä hän uskoo, että kauppasodat ovat "hyviä ja helppoja voittaa".

Trumpin ulkopoliittinen lähestymistapa ei rajoitu vain talouteen, vaan se ulottuu myös turvallisuuspolitiikkaan. Esimerkiksi hän on ollut kriittinen Yhdysvaltojen sotilaallisista sitoumuksista Euroopassa ja Aasiassa, joissa hän on vaatinut liittolaisia maksamaan enemmän omista puolustuskustannuksistaan. Erityisesti Etelä-Koreassa Trump on ilmaissut tyytymättömyytensä Yhdysvaltojen kustannuksista ja ehdottanut jopa amerikkalaisten joukkojen vetämistä maasta, mikäli Etelä-Korea ei maksa osuuttaan.

Tässä valossa on tärkeää huomata, että Trumpin käsitykset taloudesta ja kansainvälisistä suhteista pohjautuvat pitkälti hänen liiketoimintakokemukseensa. Hänen ajattelutapansa muistuttaa liiketoiminnan neuvotteluja, joissa osapuolet haluavat maksimoida oman etunsa. Yhteistyö ja yhteinen etu eivät ole Trumpin ulkopolitiikan keskiössä; sen sijaan hän keskittyy aina siihen, miten Yhdysvallat voi hyötyä taloudellisesti tai turvallisuuspolitiikassa.

Tämä näkökulma selittää myös Trumpin henkilökohtaisen suhteensa moniin liittolaisiin. Hänen maailmankuvassaan liittolaiset, kuten Euroopan maat, voivat olla jopa suurempia uhkia kuin avointa kilpailua käyvän maan, kuten Venäjän, taloudelliset kytkökset. Kun Yhdysvallat on tiukasti kytköksissä liittolaisiin taloudellisesti ja sotilaallisesti, se voi kokea nämä suhteet haavoittaviksi ja vaarallisiksi.

Trumpin ulkopolitiikan erikoisuus ilmenee myös hänen suhtautumisessaan monenvälisten sopimusten ja liittojen purkamiseen. Esimerkiksi hän on moneen otteeseen pyrkinyt perumaan useita pitkäaikaisia kauppasopimuksia, kuten NAFTA:n ja Yhdysvaltain-Korean vapaakauppasopimuksen. Samalla hän on ollut halukas eroamaan myös kansainvälisistä järjestöistä, kuten Maailman kauppajärjestöstä (WTO), mikä ilmentää hänen vastustustaan globaaleja taloussuhteita sääteleviä sopimuksia kohtaan.

Trumpin "America First" -maailmankuva on maailmankuva, jossa kansainväliset suhteet ja kaupankäynnin säännöt ovat aina neuvoteltavissa, ja jossa Yhdysvaltojen etu menee aina muiden etujen edelle. Hänen politiikkansa on rohkea, mutta samalla riskialtis, sillä se saattaa hajottaa liittolaisuuksia ja vahingoittaa Yhdysvaltojen taloudellista asemaa globaalissa kilpailussa.

Endtext

Miksi Trumpin ulkopolitiikassa kunnioitus ja maine ovat niin tärkeitä?

Hickoryn itsepäinen päättäväisyys ja miehekäs dominointi ovat olennainen osa Trumpin ulkopoliittista lähestymistapaa. Tämän ei kuitenkaan tulisi peittää sitä, että Trump myös vetäytyy nopeasti taistelusta, joka ei ole hänen mielestään tärkeä tai jossa ei ole selkeää vihollista. Hänen suhtautumisensa liberaaleihin demokratian arvoihin ja niiden levittämiseen muille maille eroaa selvästi edeltäjistään ja seuraa Jacksonilaisen perinteen linjaa. Tämä näkyy erityisesti Trumpin maahanmuuttopolitiikassa, joka on yhtä lailla kytköksissä kulttuurisiin pelkoihin ja taloudellisiin populistisiin näkökulmiin. Hänen suhteensa maahanmuuttoon on ollut keskeinen osa hänen politiikkaansa, kuten esimerkiksi niin sanottu "muslimitraukkaus", perheiden pakkohäätö ja turvapaikanhakijoiden pidätykset. Tämä ajattelutapa heijastaa Jacksonilaisuutta, jonka mukaan kansakunnan kunniaa tulee puolustaa jopa sodan uhalla – niin suurissa kuin pienissä asioissa.

Trumpin ulkopolitiikassa näkyvä arvostuksen, statuksen ja kunnian korostaminen on tärkeä osa hänen maailmankuvaansa. Kunnian vaaliminen liittyy erityisesti kansalliseen ja henkilökohtaiseen statukseen sekä maineen suojeluun. Tämä tulee esiin Trumpin usein ilmaistussa pelossa julkisesta häpeästä, joka on ollut hänen voimakkain motivaattorinsa niin liiketoiminnassa kuin politiikassa. Hänen suhtautumisensa maineeseen on jatkuvasti jättänyt jälkiä niin hänen ulkopoliittisiin lausuntoihinsa kuin käytännön päätöksiinsä. Yksi selkeä esimerkki tästä on hänen toimet taiteen huutokaupassa, jossa hän käytti rahaa luodakseen vaikutelman itsestään kuin hän olisi haluttu ja arvostettu henkilö.

Tällainen kunnianhimo, jossa Trump pyrkii kohottamaan itseään ja Amerikkaa suhteessa muihin kansakuntiin, on ollut yksi hänen ulkopoliittisten linjojensa kulmakivistä. Hän on korostanut, kuinka maailmalla on tapana "nauraa" Yhdysvalloille ja kuinka maa on saanut vain vähäistä arvostusta ulkomailta. Tässä kontekstissa Trumpin mielestä Amerikkaa kohtaan tunnettu välinpitämättömyys ja epäkunnioitus on nähtävä myös kansallisena häpeänä. Hän on ilmaisut sen pelon, että muut maat käyttävät Yhdysvaltoja hyväkseen, ja että ulkopoliittiset virheet – kuten Iranin vankeudenpitotapaus – ovat olleet häpeänlähteitä.

Tämä vaade kansainväliseen arvostukseen ei ole uusi ajatus; se on ollut historian mittainen piirre valtioiden ulkopolitiikassa. Kunnian, arvostuksen ja statuksen tavoittelu on vaikuttanut valtioiden ulkopoliittisiin linjauksiin jo antiikin aikaisista Kreikan kaupunkivaltioista aina nykyiseen Kiinan ja Yhdysvaltojen kilpailuun asti. Kunnia, status ja maine ovat aina olleet keskeisiä tekijöitä kansainvälisissä suhteissa, ja Trumpin ajattelutapa on tässä mielessä erinomaisen johdonmukainen.

Trumpin näkemyksissä on kuitenkin tärkeää nähdä, että hänen prioriteettinsa eivät aina perustu niinkään valtion etujen ajamiseen materiaalisessa tai fyysisessä mielessä, vaan hänen painotuksensa menee ensisijaisesti symboliikkaan ja siihen, kuinka muut maat näkevät Yhdysvallat. Tämä symbolinen ulottuvuus ulottuu myös hänen poliittiseen viestintäänsä ja esiintymiseensä: kaikki, mitä hän tekee, tähtää siihen, että Yhdysvallat voi näyttää itselleen ja muille maailman johtavalta suurvaltana. Tämän takia kaikki häpeän tai pilkan tuntemukset kansainvälisellä kentällä koetaan äärimmäisen uhkaaviksi.

Se, kuinka Trump on onnistunut yhdistämään henkilökohtaisen maineen ja kansallisen itsekunnioituksen politiikkaansa, on ollut keskeinen piirre hänen ulkopolitiikassaan. Tämä mielenkiintoinen dynamiikka ulottuu hänen henkilökohtaisista pelkäämistään kunnian menetyksistä aina siihen, kuinka hän on pyrkinyt palauttamaan Yhdysvaltojen kunniaa maailmalla. Kunnia ja arvostus eivät siis ole vain kulttuurisia ja yhteiskunnallisia käsitteitä, vaan niillä on vahva poliittinen ulottuvuus, joka vaikuttaa suurvaltojen välisten suhteiden dynamiikkaan.

Tämänkaltaiset symboliset ulottuvuudet ulkopolitiikassa eivät ole vain Trumpin henkilökohtaisen maailmankuvan heijastumia, vaan ne ovat myös laajempia globaaleja ilmiöitä, joissa valtioiden valta ja kunnia ovat jatkuvasti liikkeessä. Kunnian palauttaminen ja mainerakennus ovat asioita, jotka vaikuttavat yhä voimakkaammin myös kansainvälisiin suhteisiin ja politiikkaan. Tästä syystä on tärkeää ymmärtää, että vaikka Trumpin ulkopolitiikassa kunnia ja status voivat tuntua pintapuolisilta tai henkilökohtaisilta kysymyksiltä, ne ovat olennainen osa hänen strategiaansa suurvaltana.

Miksi ihmiset todella hakeutuvat psykologian opintoihin?
Kuinka luoda luotettavia linkkejä ohjelmistokehityksessä: Lähestymistapa ja haasteet
Voiko profeetta tulla uudestaan?
Miten erilaisten bakteerien ja virusten infektioiden yhdistelmät vaikuttavat jänisten terveyteen?