Miten varhaiset kaupungit vaikuttivat ihmiskunnan kehitykseen?

Kun siirrymme kohti 21. vuosisataa, maatalouden rooli on monin tavoin edelleen keskeinen ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta. Kuitenkin samalla, kun maatalous kehittyy ja sopeutuu nykyajan haasteisiin, kuten väestönkasvuun ja ilmastonmuutokseen, muinainen maatalous ja varhaiset kaupungit tarjoavat syvällisen näkökulman ihmiskunnan kehitykseen ja sen yhteiskunnallisiin muutoksiin.

Esimerkiksi Mesopotamian alueella, joka sijaitsi Tigriksen ja Eufratin jokien välillä, syntyi maailman ensimmäiset suurkaupungit. Nämä kaupungit, kuten Uruk ja Babylonia, olivat paitsi maatalouden, myös kaupan ja kulttuurin keskittymiä. Näissä kaupungeissa kehitettiin monimutkaisempia hallintojärjestelmiä, verotusta ja lainsäädäntöä, jotka olivat tarpeen kasvavan väestön hallitsemiseksi. Urukin ja muiden varhaisten kaupunkien nousu oli keskeinen vaihe ihmiskunnan kehityksessä, sillä se antoi pohjan yhteiskunnalliselle järjestykselle, joka puolestaan muodosti pohjan myöhemmille sivilisaatioille.

Arkeologit ovat tunnistaneet useita merkkejä, jotka viittaavat varhaisten kaupunkien syntymiseen. Yksi keskeisistä piirteistä oli suuri ja tiheä väestö, joka elätti itsensä osittain kauppareittien varrella sijaitsevien kulttuuristen ja luonnonvarojen ansiosta. Jerikon kaltaiset kaupungit ovat tunnettuja paitsi arkeologisista löydöistään, myös niiden merkityksestä uskonnollisessa ja kulttuurisessa kontekstissa. Jerikossa asui aikanaan jopa 3 000 ihmistä, ja se tunnetaan erityisesti sen ainutlaatuisista hautaustavoista, joissa vainajat haudattiin talojen lattioiden alle. Erityisen mielenkiintoista on, että joidenkin vainajien päitä säilytettiin ja muotoiltiin niin, että ne saivat elävämmän ulkonäön, vaikka tämä käytäntö voi tuntua jollekin eksoottiselta.

Näiden varhaisten kaupunkien merkitys ulottuu kuitenkin kauas arkeologisten kaivausten löytöjen yli. Ne olivat paikallisia keskuksia, jotka vaikuttivat koko alueen maatalouden ja kulttuurin kehitykseen, mutta niiden vaikutus ulottui myös maailmanlaajuisille alueille. Esimerkiksi Byblos, joka oli aluksi pieni kalastajakylä, kasvoi nopeasti tärkeäksi kauppakeskukseksi, jossa kehitettiin aikansa edistyksellistä kirjoitustaitoa. Tällaiset kaupungit olivat kulttuurisesti ja taloudellisesti keskeisiä tekijöitä sivilisaatioiden synnyssä ja kehityksessä.

Varhaisten kaupunkien kehityksestä saamme monia oppeja, jotka voivat valaista nykyajan haasteita. Nykyajan yhteiskunnat kohtaavat monia samoja kysymyksiä, joita varhaiset kaupungit kohtasivat: kuinka hallita nopeasti kasvavaa väestöä, kuinka kehittää taloudellisia ja sosiaalisia rakenteita, ja kuinka tasapainottaa kulttuuriset ja taloudelliset intressit? Ymmärtämällä varhaisten kaupunkien kehityksen ja sen vaikutukset yhteiskuntaan voimme ehkä löytää avaimia nykyisiin kysymyksiin, kuten kestävään kehitykseen ja kaupungistumisen haasteisiin.

Lisäksi on tärkeää pohtia, miten nämä muinaiset kaupungit auttoivat muovaamaan sen, mitä nykyisin pidämme "kaupungistumisen" ja "sivilisaation" käsitteinä. Kaupunkikeskusten synty ei ollut pelkästään taloudellinen ja kulttuurinen ilmiö, vaan myös sosiaalinen ja poliittinen muutos, joka loi pohjan monille nykyisille yhteiskunnallisille rakenteille. Vain ymmärtämällä, kuinka varhaiset kaupungit olivat keskeisiä inhimillisen yhteiskunnan kehitykselle, voimme paremmin arvioida, miten kaupungit tulevaisuudessa voivat vastata nykyajan haasteisiin.

Miksi veljesten yhteinen vaimo on järkevä ratkaisu perheen ja elämän jatkumiselle?

Fraternaalinen polyandria on yksi niistä kulttuurisista käytännöistä, joka herättää monenlaista ihmetystä ja uteliaisuutta. Tämä käytäntö, jossa useat veljet jakavat yhden vaimon, ei ole pelkästään perhesuhteiden, vaan myös ympäristön ja taloudellisten olosuhteiden seuraus. Tässä yhteydessä perhesiteet muodostavat monivaiheisen verkoston, joka takaa elämän jatkuvuuden niissä yhteisöissä, joissa elämää ja sen ylläpitämistä on haastavaa.

Limin alueella, Himalajan juurella, fraternaalinen polyandria on ollut vakiintunut käytäntö vuosisatojen ajan. Täällä naiset menevät naimisiin useiden veljesten kanssa, ja tämä yhteinen vaimo takaa perheen taloudellisen ja sosiaalisen vakauden. Miksi tämä malli on niin tärkeä? Syitä on useita, mutta keskeisimpinä ovat maatalouden haasteet ja ruokaturvattomuus. Alueella on rajallisesti viljelysmaata, joka pystyy tuottamaan riittävästi ravintoa koko yhteisölle. Tällöin perheenjäsenten määrän rajoittaminen on elintärkeää. Jos jokaisella veljellä olisi oma vaimo ja näin ollen useampia lapsia, maata ei riittäisi kaikille, ja ruokaa olisi liian vähän. Perhesiteiden jakaminen myös veljesten kesken auttaa ehkäisemään perheen hajoamista ja maatalousomaisuuden jakautumista.

Limin alueen asukkaat, jotka elävät todella vaikeissa olosuhteissa, joissa luonnonvarat ovat rajalliset ja fyysinen työ vaatii suurta kestävyyttä, ymmärtävät sen, että perheiden muodostaminen ja lasten saaminen täytyy olla strategista. Fraternaalinen polyandria ei ainoastaan rajoita syntyvyyttä, vaan myös estää perheen hajoamista, sillä perheen päämies kuolee, mutta maatilat säilyvät toiminnassa yhteisön voimalla. Tämä eroaa lännen käytännöistä, joissa perheenjäsenet usein jakavat perinnön ja maatalousomaisuuden eri suuntiin.

Vertailu muualle maailmaan, kuten Etelä-Amerikkaan ja Amazonin alueelle, tuo esiin samankaltaisia käytäntöjä. Esimerkiksi Bari-ihmiset Venezuelassa ovat kehittäneet monilajisen isyyden käytännön, jossa useat miehet voivat olla saman lapsen biologisia isiä. Tämä käytäntö, jota kutsutaan "osittaiseksi isydeksi", on ekologisen paineen ja jatkuvien ulkoisten uhkien, kuten hyökkäysten ja tuhojen, seurausta. Tällöin biologiset isät tarjoavat lapselleen mahdollisuuden paremmin selviytyä elämään ja jopa saavuttaa aikuisuuden.

Bari-kansan perinteet paljastavat, kuinka ekologiset ja sosiaaliset olosuhteet voivat vaikuttaa siihen, miten perhe muodostetaan. Tällaisissa yhteisöissä, joissa luonnonvarat ovat rajalliset ja jatkuvat uhkat ulkopuolelta vaarantavat elämän, monen biologisen isän malli voi parantaa lapsen selviytymismahdollisuuksia. Tämä käytäntö voi vaikuttaa lapsen terveyteen ja eloonjäämiseen, ja se tuo esiin, kuinka vahvasti kulttuuri voi sopeutua ekologisiin realiteetteihin.

Eri kulttuurien käsitykset perhesuhteista ja perheiden muodostamisesta eivät ole vain yhteiskunnallisia valintoja, vaan myös biologisia ja ekologisia sopeutuksia. Ihmiskunnan monimuotoisuus ei rajoitu vain siihen, miten rakennamme taloutemme tai miten järjestämme sosiaaliset suhteemme, vaan se ulottuu myös siihen, miten biologinen ympäristömme muovaa meidän perhesuhteitamme ja lisääntymiskäytäntöjämme. Maailman eri kulmilla nähdyt käytännöt, kuten fraternaalinen polyandria ja osittainen isyys, näyttävät, että ei ole olemassa yhtä oikeaa tai universaalia tapaa luoda perhe. Ympäristö, maantiede, kulttuuri ja taloudelliset olosuhteet ovat keskeisiä tekijöitä siinä, miten eri kansat muodostavat perheensä ja huolehtivat sukupolvien jatkumisesta.

Miten kulttuurimateriaalismi muokkaa ymmärrystämme kulttuurista ja ympäristöstä?

Harris ei yrittänyt sulkea pois kulttuuristen tai uskonnollisten selitysten merkitystä, mutta hän kyseenalaisti niiden pinnallisen uskottavuuden ilman tieteellistä pohjaa. Esimerkiksi hänen kuuluisassa teoksessaan intialaisten pyhistä lehmistä hän esitti, että lehmien pyhyyden ei tulisi olla kulttuurinen itsestäänselvyys, vaan se tulisi ymmärtää taloudellisena tabuna. Hänen mukaansa lehmät olivat enemmän arvojensa vuoksi elossa kuin teurastettuina lihantuotannossa, sillä lehmästä saatu maito, jälkeläiset ja lantaa olivat paljon arvokkaampia kuin niiden teurastus.

Harrisin kulttuurimateriaalismi ei ollut vain filosofinen pohdinta kulttuurin luonteesta, vaan se oli metodologinen kehys, joka perusti kulttuurin taloudellisiin ja ekologisiin tarpeisiin. Hänen mukaansa kulttuuri ei ollut pelkästään uskonnollisten tai ideologisten ilmiöiden summa, vaan se oli suorassa suhteessa siihen, miten ihmiset tyydyttävät biologiset tarpeensa ympäristössä, jossa he elävät. Hänen kirjassaan Our Kind hän tutkii lukuisten eri kulttuurien tuotantoa, ja valottaa kulttuurin taloudellista perustaa, joka on usein syvälle juurtunut tuotantotapoihin.

Cultural Materialism – Harrisin teoria kulttuurimateriaalismista – korostaa materiaalisten ja taloudellisten tekijöiden ensisijaisuutta kulttuurin ja yhteiskunnan rakenteissa. Harris käyttää ympäristönsä tuottamia aineellisia resursseja perustana kulttuurien ymmärtämiselle. Esimerkiksi Intian lehmänpyhyys ei ollut pelkästään uskonnollinen kysymys, vaan taloudellisesti järkevä ratkaisu, joka mahdollisti paikallisen yhteisön kestävämmän elinkeinon ja tuotannon.

Tämä lähestymistapa juontaa juurensa kulttuuri-ekologian perinteeseen, mutta siinä ei ole sijaa ympäristön mahdollistamille kulttuurisille muodoille. Sen sijaan se on täsmällinen ja määrällinen, keskittyen aineellisiin ilmiöihin, jotka voivat olla havaittavissa ja mitattavissa. Harris hylkäsi subjektiiviset kulttuuriset selitykset ja korvasi ne tieteellisesti testattavilla ja toistettavilla menetelmillä. Esimerkiksi hän ei käynyt Intiassa tutkimassa paikallisten uskomuksia, vaan nojasi olemassa oleviin kvantitatiivisiin tietoihin, joita hän analysoi.

Tässä valossa Harrisin kulttuurimateriaalismi on erityisen tärkeä, koska se pyrkii selittämään kulttuurin toiminnan inhimillisten tarpeiden kautta. Hän jakoi kulttuurisen pyramidin kolmeen kerrokseen: alimmassa kerroksessa ovat ihmisten perustarpeet, kuten ravinto ja suoja, seuraavassa kerroksessa löytyy taloudelliset ja poliittiset rakenteet, ja huipulla ovat kulttuuriset elementit, kuten taide, uskonto ja tiede. Näin Harris esittää, että kulttuuri ei ole irrallaan ympäristöstään, vaan sen moninaisuus juontaa juurensa ihmisten käytännöllisiin tarpeisiin ja ympäristön asettamiin rajoituksiin.

Freelisting on toinen tärkeä menetelmä, jota antropologit voivat käyttää tutkimuksissaan. Tämä menetelmä auttaa ymmärtämään kulttuurin ja ympäristön välistä suhdetta analysoimalla, mitä asioita yhteisön jäsenet pitävät tärkeinä ja mitkä asiat toistuvat useimmin. Freelisting-prosessissa osallistujilta kysytään listaamaan kaikki tietyn aiheen, kuten kasvit tai eläimet, nimet, joita he tuntevat. Tällöin voidaan nähdä, mitkä asiat ovat yhteisölle erityisen tärkeitä, ja kuinka ne eroavat eri yksilöiden välillä. Tällainen tieto avaa näkökulman kulttuurin ja ympäristön vuorovaikutukseen.

Harrisin teoriassa ja freelisting-menetelmässä on yhteinen piirre: molemmat keskittyvät kulttuurin ja ympäristön vuorovaikutukseen ja korostavat aineellisten tekijöiden merkitystä. Esimerkiksi Marsha Quinlanin tutkimus Dominikassa osoitti, kuinka perinteinen kasvilääkintätieto on yhteydessä ympäristön tuntemukseen ja kuinka globalisaatio voi heikentää tätä tietämystä. Hänen tutkimuksensa osoitti, että naiset tunsivat enemmän lääkekasveja kuin miehet ja että muodollinen koulutus oli negatiivisesti yhteydessä lääkekasvitiedon määrään. Globalisaatio, joka tuo mukanaan länsimaisen koulutuksen ja teknologian, voi vähentää perinteisten tietojen siirtymistä ja sitä kautta heikentää paikallisten yhteisöjen sopeutumiskykyä ympäristön muuttuviin olosuhteisiin.

Yksi tärkeä näkökohta kulttuurimateriaalismissa on sen kyky tarjota syvällinen ja tieteellisesti perusteltu ymmärrys siitä, miksi kulttuurit voivat näyttää niin erilaisilta pinnalta katsottuna, mutta miksi niiden taustalla on usein samankaltaiset rakenteet ja toimintaperiaatteet. Eri kulttuurit voivat käyttää täysin erilaisia välineitä ja metodeja ympäristönsä hallintaan, mutta pohjimmiltaan kaikki kulttuurit keskittyvät samoihin perustarpeisiin: ravinnon hankkimiseen, suojautumiseen ja lisääntymiseen.

Miten kulttuuri ja politiikka muokkaavat oikeudenmukaisuuden ja ihmisoikeuksien käsityksiä?

Esimerkiksi David Clevelandin tutkimus, jossa hän tutkii tulevaisuuden ruokatuotantoa ja maatalouskäytäntöjä, tuo esiin, kuinka paikalliset pienimuotoiset viljelyjärjestelmät voivat tarjota kestävämpiä vaihtoehtoja massatuotannolle. Clevelandin teos valottaa, miten eri kulttuureissa viljelyperinteet ja ruokakulttuuriin liittyvät uskomukset voivat vaikuttaa niin yksilöiden kuin yhteiskuntien hyvinvointiin. Tämä havainnollistaa sen, kuinka kulttuurinen monimuotoisuus on tärkeä tekijä, joka vaikuttaa globaaleihin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen ja ruoantuotannon kestävyyteen.

Mark Nathan Cohenin ja George Armelagosin teos "Paleopathology at the Origins of Agriculture" on yksi esimerkki siitä, miten varhaiset maatalouden harjoittajat eri puolilla maailmaa kohtasivat terveysongelmia, jotka juontuvat elintapojen muutoksista. Agrikulttuurin alun myötä alkoi syntyä uusia sairauksia ja terveysongelmia, jotka liittyvät yhä nykyisin siihen, miten yhteiskunnat tuottavat ruokaa. On tärkeää ymmärtää, että se, kuinka ihmiset suhtautuvat maatalouteen ja sen kehitykseen, on monesti kulttuurinen valinta, joka muovaa yhteisöjen elämänlaatua.

Erityisesti Frans de Waalin tutkimukset bonoboista ja muista apinoista valottavat ihmisten moraalin ja kulttuurin biologisia ja sosiaalisia juuria. De Waal tuo esiin, kuinka primaatit osoittavat yhteisönsä jäsenilleen solidaarisuutta, empatiaa ja jopa oikeudenmukaisuutta, mitä voidaan pitää osana laajempaa kulttuurista kehitystä. Tämä on tärkeä muistutus siitä, että ihmisen moraali ja kulttuuri eivät ole vain ihmislajin ominaisuuksia, vaan ne ovat osa laajempaa biologista ja evolutiivista kehitystä, joka ulottuu eläinkuntaan. Tämä on olennainen näkökulma, kun pohditaan, kuinka kulttuuriset normit, kuten oikeudenmukaisuus ja yhteisön jäsenille asetetut odotukset, voivat saada alkunsa.

Samoin Alanna Collenin teos "10% Human" tuo esiin, kuinka ihmiskehon mikrobikannan vaikutus ulottuu syvälle meidän fysiologiaamme ja jopa psykologiseen hyvinvointiimme. Kehon mikrobien yhteisö, jota pitkään on pidetty vain passiivisena, on itse asiassa keskeinen tekijä ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Tällainen näkökulma laajentaa käsitystä siitä, miten ihmisen elinympäristö, kulttuuri ja biologinen kehitys ovat toisiinsa sidoksissa. Kulttuuri ei siis ole vain ihmisen ympäristön ulkoinen rakenne, vaan se on syvällä myös ihmisen kehon sisällä, mikrobeissa, joita me "kannamme" mukanamme.

Samalla on tärkeää ottaa huomioon, että kulttuurinen monimuotoisuus ei ole vain este tai haaste globaalille oikeudenmukaisuudelle ja ihmisoikeuksille, vaan se on myös rikkaus, joka voi tarjota uusia näkökulmia ja ratkaisuja maailmanlaajuisiin ongelmiin. Kuten Yuvai Noah Harari kirjoittaa teoksessaan "Sapiens", ihmiskunnan historia on pitkälti kulttuurien vuorovaikutuksen ja kehityksen historiaa. Meidän nykyiset käsityksemme oikeudenmukaisuudesta, ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta eivät ole universaaleja totuuksia, vaan ne ovat kehittyneet ja muuttuneet monien vuosituhansien aikana erilaisissa kulttuurillisissa ja poliittisissa ympäristöissä.

Endtext