Thomessin tapahtumat, jotka saivat alkunsa tieteellisistä tutkimuksista ja salaisista projekteista, johtivat yllättävän nopeasti kaaokseen ja epäselvyyksiin. Mikä alkujaan oli yksi maan tärkeimmistä tieteellisistä hankkeista, tuli pian valtavan epäonnistumisen symboliksi, joka kyseenalaisti koko kansallisen turvallisuuspolitiikan ja tiedeprojektien järkevyyden.

Thomessissa suoritettiin kokeita, jotka liittyivät Andromedan galaksista saatuun tietoon, joka oli lähetetty meille jollakin salaperäisellä tavalla. Aluksi tieteelliset tulokset vaikuttivat lupaavilta ja uskomattomilta, mutta pian kävi ilmi, että ne eivät olleet niin selkeitä ja ymmärrettäviä kuin oli aluksi kuviteltu. Tiedemiehet ja viranomaiset, kuten ministeri ja hänen neuvonantajansa, joutuivat kohtaamaan tilanteen, jossa heidän luottamuksensa ja ymmärryksensä kyseenalaistettiin.

Ministerin ja hänen avustajansa Brian Fothergillin keskustelu paljasti tietyt yksityiskohdat, mutta tärkein kysymys jäi kuitenkin ilmaan: mitä tapahtui tarkalleen? Miksi kaikki tärkeät dokumentit, tiedot ja jopa itse laitteet, kuten tietokone ja tärkeitä henkilöitä, kuten nuori nainen, olivat kadonneet? Tämä oli enemmän kuin vain tekninen virhe tai onnettomuus – se oli selvästi osa jotakin paljon suurempaa ja vaarallisempaa peliä.

Ministeri oli huolissaan siitä, että Thomessin projektin epäonnistuminen voisi johtaa valtaviin seurauksiin. Maan asema maailman voimatasapainossa oli vaarassa. Yhtäkkiä se, mikä oli aikaisemmin ollut mahtava teknologinen etu, oli muuttunut haavoittuvaksi ja jopa häpeälliseksi. Ministerin huoli ei rajoittunut pelkästään tekniseen katastrofiin, vaan myös siihen, että tämä epäonnistuminen saattoi paljastaa maan heikkouden maailmanpolitiikassa. Se oli huolestuttavaa, koska kansainväliset suhteet olivat jo valmiiksi jännittyneitä, ja amerikkalaisten tukivaatimukset olivat ilmeisesti tulossa.

Kysymys, johon ministeri ei halunnut vastata, oli, olivatko he todella saaneet jotain Andromedalta – vai oliko se ehkä joku muu, joka oli käyttänyt heitä hyväkseen. Ministerin ja Osbornein välinen keskustelu toi esiin pohdinnan siitä, oliko Andromedan tieto ehkä vain osa suurempaa, tuntematonta peliä. Jos se oli tieto jostain muusta maailmasta, joka halusi manipuloida ihmiskunnan kehitystä, voiko se olla heidän eduksi vai itse asiassa vain väline heidän hallitsemiseensa?

Tämä koko tapahtumaketju ei ollut vain tekninen ja tieteellinen epäonnistuminen. Se oli myös kulttuurinen ja poliittinen katastrofi, joka herätti kysymyksiä ihmiskunnan roolista suuressa kosmisessa kuvassa. Osbornin kommentti siitä, että oliko koko Andromeda-projekti pelkkä huijaus, oli syvällinen kysymys ihmisen ymmärryksen ja teknologian rajoista. Jos meidän kyky ymmärtää tätä tietoa oli liian rajallinen, olimmeko me vain välineitä jonkun muun suuremman suunnitelman toteuttamisessa?

Ministerin käsitys tilanteesta oli yksinkertainen: hänen oli suojeltava maansa etuja ja turvattava sen asema maailmanpolitiikassa. Mutta kysymys jäi kuitenkin avoimeksi: oliko tämä vain politiikkaa, joka oli rakennettu virheellisten tietojen ja huonojen päätösten varaan, vai oliko taustalla jokin paljon suurempi voima, joka oli meitä kaikkia edellä? Tämänkaltaiset pohdinnat saavat meidät kyseenalaistamaan paitsi tieteen, myös koko käsityksemme vallasta, vastuusta ja tulevaisuudesta.

Tärkeää on huomata, että vaikka Thomessin projekti epäonnistui, se paljasti samalla tärkeitä kysymyksiä tiedon luonteesta ja sen käytön moraalisista ja eettisistä rajoista. Tässä kontekstissa ei riitä vain tekninen osaaminen ja kyky hallita teknologiaa; myös sen ymmärtäminen, mihin tarkoitukseen ja kenen eduksi tätä tietoa käytetään, on elintärkeää. Andromeda ei ollut vain kaukainen galaksi, vaan myös symboli sille, miten vähän me oikeastaan ymmärrämme maailmankaikkeuden laajasta ja monimutkaisesta kuvasta. Kysymys ei ole vain siitä, mitä tiedämme, vaan myös siitä, mitä emme tiedä, ja kuinka tämä tiedon puute voi vaikuttaa kohtalokkaasti ihmiskunnan tulevaisuuteen.

Kuinka Andromedaa koskeva tutkimus voisi pelastaa meidät kaikilta tuhoilta?

Flemingin silmät kiinnittyivät Andrein hauraaseen kehoon, joka makasi sairaalavuoteessaan. Koko tilanne oli epätoivoinen, mutta samalla valtavan tärkeä. Hän ymmärsi, että tämän naisen kohtalo oli paljon enemmän kuin henkilökohtainen tragedia; se oli osa suurempaa kamppailua, joka koski koko ihmisyyden tulevaisuutta. Andre ei ollut vain yksittäinen henkilö, vaan hän oli avain siihen, mitä oli jäänyt jäljelle. Ja hän oli menettämässä tajuntansa, heikkenevän elämänsä rajamailla. Flemingille tämä oli hänen viimeinen mahdollisuutensa. Mutta kuinka he voisivat pelastaa hänet, kun hän oli lähes romahtanut, eikä ollut varmuutta siitä, pystyisikö hän enää koskaan auttamaan?

Fleming tiesi, ettei hänellä ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin toivoa. Hän oli pakotettu katsomaan Andrein silmiin, tuntemaan hänen heikkoutensa ja päättämään uskoa siihen, että jotain yhä oli mahdollista pelastaa. Tämä ei ollut enää pelkkä hoitotapahtuma tai tavanomainen lääketieteellinen ongelma. Tämä oli paljon enemmän. Andre oli se, joka tiesi avaimen siihen, miten heidän järjestelmänsä voisi vielä toimia. Hän oli vastuussa siitä, mitä he tarvitsivat, mutta samalla hän oli rikki, ja aikaa oli vain vähän.

Andre oli tehnyt sen, mitä oli pyydetty. Mutta mitä siitä? Mikä oli seuraava askel, ja mitä he pystyisivät enää tekemään? Pitäisikö heidän vain odottaa ja toivoa, että jotain taianomaista tapahtuisi? Ei. Tämä ei voinut olla pelkkää toivoa. Heidän täytyi tehdä jotain, mutta hän ei voinut enää tehdä sitä yksin. Niinpä Fleming vei Andrein tietokonesaliin, missä heidän viimeinen toivonsa lepäsi. Sen sijaan, että olisi ollut pelkkä avustaja, hänestä tuli nyt osallinen, jopa avustaja-ammattilainen, joka tiesi, mitä piti tehdä seuraavaksi. Mutta mitä voisi tapahtua, jos Andrei ei enää jaksaisi? Mikä oli pelastava voima?

Tietokoneessa oli keino, ja tämä keino oli koodattu Andrein vereen. Mutta niin kummalliselta kuin se kuulostikin, Fleming ei voinut olla epäilevä. Jotain oli juuri käynnissä, mutta se ei ollut vielä riittävää. Andre ei näyttänyt olevan hereillä. Hän ei liikkunut, mutta oli vaikea sanoa, oliko hän todella kuollut vai vain väsynyt. Mitä hän ajatteli? Mikä oli hänen ymmärryksensä tästä kaikesta? Vaikka hän oli ollut tietyllä tavalla mukana koko prosessissa, hänen kropastaan oli tullut uupunut, ja niin se myös oli. Mutta silti oli olemassa toivo. Vaikka hänen kehonsa oli menettämässä elintoimintojaan, hän oli edelleen se, joka piti avaimen.

Kaikesta huolimatta Andromedasta oli tullut enemmän kuin virustauti tai biologinen uhka. Sen avulla he voisivat todella astua uuteen aikakauteen. Heillä oli nyt koodi, joka oli mahdollisesti kirjoitettu jo vuosia sitten, mutta ei ollut keinoa ymmärtää, kuinka se saataisiin käyttöön. Tämä oli elämän ja kuoleman kysymys – ja he olivat astuneet syvälle alueelle, jossa jokaista päätöstä ei voinut enää peruuttaa. Tässä kohtaa oli todella tärkeää, että Andre ei jättänyt tätä tehtävää kesken.

Halu pelastaa hänet oli kasvanut suuremmaksi kuin yksilön tarpeet. He tarvitsivat häntä elääkseen. Ja samalla heillä oli ainoastaan yksi ainoa keino saada tämä ohjelma käyttöönsä: Andrein avulla. Tätä ei voinut tehdä yksin.

Aika oli loppumassa. Jos he halusivat pelastaa hänet, he eivät saisi tuhlata sekuntiakaan. He eivät voisi enää odottaa täydellistä hetkeä, sillä se oli jo kadonnut. André oli menettänyt uskon, mutta he olivat siinä. He voisivat vielä tehdä sen – ja kaiken muun, joka oli tuleva, olisi saatava alkunsa tästä hetkestä.

Tässä vaiheessa on tärkeää ymmärtää muutamia keskeisiä asioita. Ensinnäkin, vaikka tietokone oli tärkeä, Andrein rooli oli kaiken ydin. Hän oli itse asiassa koodi, joka mahdollisti kaikkien niiden tietoisuuden yhdistämisen. Hän ei ollut vain passiivinen väline, vaan itse prosessi. Tässä piilee tietyllä tavalla perimmäinen ymmärrys, että ihmiselämä ja tietokone voivat olla synkronisia. Se, miten hän reagoi ja toimi, ei ollut vain tekninen kysymys, vaan siinä oli myös inhimillinen elementti, joka tuli tuntea. Toiseksi, vaikka epätoivo oli suuri, ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin uskoa ja jatkaa eteenpäin. Näin ollen, vaikka tieteelliset prosessit saattoivat tuntua kylmiltä ja objektiivisilta, inhimillinen voima ja tunteet olivat se voima, joka vei eteenpäin. Jokaista askelta täytyi pitää elämän ja kuoleman kysymyksenä.

Miten tieteelliset innovaatiot voivat muuttaa maailman kohtaloa?

Tieteellinen kehitys, erityisesti bioteknologian alalla, on kyennyt saavuttamaan uskomattomia tuloksia. On kuitenkin olemassa tilanteita, joissa tämän kehityksen potentiaali ei ole vain tieteellistä ihmettä, vaan myös ratkaisevan tärkeä osa maailman pelastamista. Syntetisoitujen bakteerien kehittäminen on yksi tällainen esimerkki. Tämä teknologia ei pelkästään auta ymmärtämään luonnon ilmiöitä, vaan se voi myös tarjota vastauksia katastrofaalisiin globaalin mittakaavan ongelmiin.

Erityisesti syntetisoitujen bakteerien avulla voidaan luoda biologisia aineita, jotka voivat reagoida ja torjua ympäristössä olevia haitallisia organismeja, kuten bakteereja ja viruksia. Näitä innovaatioita ei kuitenkaan kehitetä vain teoreettisen kiinnostuksen vuoksi, vaan niiden taustalla on vakava, maailmanlaajuinen ongelma, joka vaatii välitöntä huomiota. Näin ollen ei riitä, että tiedemiehet ja tutkijat nauttivat saavutuksistaan; heidän on ymmärrettävä, että tieteellinen edistys ei ole vain arkipäiväistä tutkimusta, vaan se on avainratkaisuja globaalien kriisien ratkaisemiseksi.

Tätä taustaa vasten voidaan tarkastella erästä erityistä tilannetta, jossa syntetisoidut bakteerit saivat uuden elämän ja uuden tarkoituksen. Tällöin tutkijat olivat käsitelleet geeniteknologian mahdollisuuksia uusilla tavoilla ja synnyttäneet bakteerin, joka pystyi reagoimaan ympäristönsä häiriöihin. Tämä ei ollut pelkästään tieteellinen kokeilu, vaan se oli osa elintärkeää taistelua ympäristön tuhoutumista vastaan. Euroopassa riehuneet myrskyt, jotka tuhosivat kokonaisia kaupunkeja, olivat uhka, jonka torjuminen edellytti suuria ponnistuksia tieteessä ja teknologiassa.

Yksi tärkeä kysymys, joka nousee esiin, on se, kuinka nämä tieteelliset löydökset voivat vaikuttaa maailmanlaajuisesti. Uuden bakteerin syntyminen ei riittänyt pelkästään laboratorio-olosuhteissa; sen oli siirryttävä todelliseen maailmaan. Pienet, tarkkaan suunnitellut mikro-organismit joutuivat suureen taisteluun, jossa ne taistelevat luonnonmullistuksia vastaan, kuten valtavat tulvat ja tuhot, jotka aiheuttivat vakavia uhkia. Tällöin tiede ja politiikka menivät käsi kädessä, sillä tieteelliset tulokset olivat avain monien yhteiskunnallisten ja poliittisten päätöksenteon ratkaisuihin.

Tämä herättää tärkeän kysymyksen: voiko tiede, joka on aluksi kehitetty tutkimus- ja kehitystarkoituksiin, todella muuttaa maailmaa niin merkittävällä tavalla? Tämä kysymys on paitsi tieteellinen myös eettinen. Tiedemiehet, jotka tekevät päätöksiä syntetisoitujen organismien käytöstä, joutuvat ottamaan huomioon paitsi niiden tieteellisen potentiaalin myös niiden mahdolliset riskit ja seuraukset. Kuten käy ilmi, syntetisoidut bakteerit voivat tarjota ratkaisuja, mutta ne voivat myös aiheuttaa uusia, ehkä jopa hallitsemattomia ongelmia. Etenkin kun nämä teknologiat tuodaan käytäntöön globaaleissa mittakaavoissa, kuten ilmastonmuutoksen tai pandemiatoimien yhteydessä, niiden kontrollointi ja hallinta nousevat esiin keskeisinä kysymyksinä.

Kun tieteellistä innovaatiota viedään käytäntöön, se ei tapahdu tyhjiössä. Tällaisten läpimurtojen taustalla on valtava määrä tieteellistä tutkimusta, poliittista harkintaa ja yhteiskunnallista vastuullisuutta. On tärkeää ymmärtää, että vaikka teknologia ja tiede voivat tarjota mahdollisuuksia, niiden toteuttaminen vaatii myös vastuullista ja huolellista harkintaa. Tällöin tieteellisten edistysaskelten ei tulisi olla vain haluamme ratkaista ongelma, vaan myös kyky tunnistaa ne mahdollisuudet ja vaarat, joita tällaiset ratkaisut voivat tuoda mukanaan.

Miten paikalliset sääilmiöt voivat vaikuttaa laajamittaiseen ympäristöhankkeeseen?

Testin aluksi kaikki tarkkailivat, kuinka kaksi kulttuuriputkea kaadettiin tankkiin, ja niiden ympärille muodostui pieniä kirkkaan veden alueita, joiden pinnalla nousi hitaita, laiskoja kuplia, jotka puhkesivat ja korvautuivat uusilla. "Se on typen vapautumista", Dawnay sanoi ja huomautti, että ilmanpaine oli muuttumassa. Barografimittari nousi hitaasti, mutta varmasti.

Vaikka alkuperäisen kokeen onnistuminen oli ilmeistä, Dawnay korosti, että tämä oli vain ensimmäinen askel. "Meidän täytyy ottaa tunti tai pari lepoa ja tarkistaa kasvunopeudet, lämpötilan ja suolapitoisuuden vaikutukset", hän jatkoi. Sen jälkeen hän antoi ohjeet massatuotannon suunnitteluun ja pyysi, että Gamboulin tai Kaufmanin kanssa sovittaisiin pikainen haastattelu. Paikallinen tiedustelupäällikkö Gamboul ei tarvinnut henkilökohtaista tapaamista ja saapui itse hänen luokseen saadakseen tarvittavat ohjeet.

Massatuotannon valmistelut alkoivat lähes välittömästi. Kemikaaleja, kuten fosfaatteja, proteiineja ja aminohappoja, tilattiin lähettämään lentoteitse ja laivoilla mihin tahansa saatavilla olevasta lähteestä riippumatta. Tämän jälkeen tehtiin valmisteluja Azaran öljyteollisuuden tehostamiseksi. Vanhoja putkistoja mukautettiin ja uusia asennettiin antibakteeristen aineiden pumppaamiseksi suoraan Persianlahteen.

Ensimmäiset suuret kemikaalierät saapuivat perille, ja pian ne vapautettiin mereen tarkasti valittuihin alueisiin, jotka oli tutkittu vuoroveden virtauksien perusteella. Muutaman tunnin kuluttua tuloksia oli havaittavissa. Fleming, joka oli saanut seurata projektia Dawnayn kanssa, seisoi rannalla ja huomasi, kuinka suuret typen kuplat nousivat aaltojen pintaan. Sateinen sää ei voinut peittää niitä, ja hän tunsi keuhkoissaan raikkaan, uudistuneen ilman tunteen.

"Mutta tämä on vain paikallista", Dawnay huomautti. "Sää ei ole muuttunut, vaikka toimimme täällä. Se on vain pieni alue, jossa vaikutukset näkyvät." Vaikka he olivat onnistuneet luomaan alueelle muutoksen, se tuntui vähäpätöiseltä verrattuna laajempaan globaaliin vaikutukseen, joka tarvittaisiin.

Kysymys heräsi, kuinka paikallisten sääilmiöiden ja painovoiman muutosten hallinta voi vaikuttaa ympäristöhankkeen laajamittaiseen toteutukseen. Erityisesti tämä tulee esiin, kun ajatellaan, kuinka mikroskooppiset muutokset voivat johtaa ennakoimattomiin luonnonkatastrofeihin.

Tornadojen ja muiden äärimmäisten sääilmiöiden vaikutukset voivat rikkoa jopa tarkimmin suunnitellut toimenpiteet. Kun suuri myrskykeskus oli kehittymässä alueella, Dawnay ja Fleming huomasivat, että alueen ympäristön paineenmuutokset voivat aiheuttaa sellaisia vaikutuksia, joita ei ollut alun perin osattu ennakoida. "Me lisäämme typpikuplia tähän alueeseen ja rakennamme paikallista korkeapainealuetta. Kaikilla muilla alueilla paine on lähes tyhjiö, ja alkuperäiset bakteerit imivät typpeä niin nopeasti kuin pystymme sitä pumppaamaan", hän sanoi. Tämä johtaisi ei toivottuihin vaikutuksiin kuten tornadojen syntyyn.

Dawnayn huoli oli aiheellinen: vaikka paikallinen toimenpide vaikutti lupaavalta, se oli liian rajallinen ja riski suurempi. Kaikki tämä tapahtui samalla, kun hän joutui miettimään, kuinka pitkälle voidaan mennä ilman, että laajemmat globaalit vaikutukset, kuten ilmastonmuutoksen kiihdyttäminen, ovat hallittavissa.

Tällä hetkellä kokeilut tuottivat paikallisia tuloksia, mutta laajempi vaikutus jää vielä epäselväksi. Lisäksi se, kuinka kauan nämä vaikutukset kestävät ja mitä seurauksia niillä on muille ekosysteemeille, on tärkeä osa laajamittaisempaa ympäristöhankkeen analyysia.

Kuinka kauan kestää, ennen kuin ihmiset ymmärtävät vastuun ja ratkaisun tarpeen?

Gamboulin ruumis oli jäänyt makaamaan romukasan alle, murtunut ja vääntelehtivä, ja hänen tummat silmänsä, jotka verhiivät verenpunaisella kalvolla, tuijottivat tyhjyyteen. Yksi hänen korvistaan oli ehjä, ja Kaufman pyysi kuljettajaa viemään hänet tietokonesuojalle. Matka kaupungin laidalta oli täynnä tuhoa; hajoavat kaupat ja arabit, jotka ryöstelivät raunioista, juoksivat karkuun nähtyään auton, jonka kyljessä oli Intelin tunnus. Ei yhtäkään sotilasta tai poliisia missään. Suojan sisäpuolella olevat matalat, vankat rakennukset vaikuttivat olevan vielä kohtuullisesti ehjät; muutama ikkuna oli rikki, ja joitakin näyttäviä modernistisia koristeita oli kaatunut. Kaufman ajoi suoraan laboratorioihin. Dawnay työskenteli yksin, ruiskuttaen bakteereja koeputkiin. Hänen asettamansa laitteet, jotka täyttivät joka pöydän ja työpöydän, olivat sekavia, mutta jollain tavalla lohdullisia tuon ulkopuolisen tuhon keskellä.

"Ah, professori Dawnay," Kaufman hymyili, "et ole vaurioitunut myrskystä, eihän?"
"Ei," Dawnay vastasi lyhyesti.

"Minun täytyy ilmoittaa, että neiti Gamboul on kuollut," Kaufman jatkoi. Hän nautti hetkellisestä hämmentyneestä katseesta. "Hän kuoli tornadon mukana. Nyt minä olen Intelin ylin edustaja täällä. Pyydän apuasi. Toimimme bakteereja vastaan, jotka aiheuttavat myrskyt. Olemme onnistuneet, eikö?"
"Tällä hetkellä näyttää siltä, että olemme onnistuneet meressä," hän vastasi.
"Wunderbar!" Kaufman huudahti. "Kaikkialla muualla asiat menevät vain huonommaksi — ellemme anna heidän käyttää parannustasi."
"Ja nopeasti," Dawnay huomautti.
"Niin, niin olen ajatellut," Kaufman vastasi, laskien ääntään. "Tiedätkö, professori, neiti Gamboul oli valmis antamaan tämän jatkua, kunnes maailma hyväksyisi hänen ehtonsa. Hänen ehtonsa olivat järjettömiä, tietenkin. Tiesitkö, että hän tappoi Salimin itse, ampui hänet kuoliaaksi? Hän oli mieletön nainen. Olisimme kaikki kuolleet, jos hän olisi saanut jatkaa."

Dawnay katsoi häntä kylmästi.
"Me voimme silti kuolla," hän sanoi, ja Kaufman katseli häntä hetken, ennen kuin tarttui kiinni laseihinsa ja alkoi puhdistaa niitä hermostuneesti.
"Londonista tuli apua radiolla. Vastaan siihen, kun yhteydet palautuvat. Ja lähettäkäämme oma henkilökohtainen raporttisi bakteereja vastaan. Professor Nielsen vie sen ensimmäisellä mahdollisella lennolla."
Hän huomasi Dawnayn ilmeen. "Ah, tiedän kaiken professorin Nielsenin saapumisesta tänne. Hän ei halua luottaa minuun. Ei vielä ymmärrä, että olen vain liikemies, ja hyvä liikemies näkee kaaoksen läpi kohti valoisampaa tulevaisuutta."

Dawnay ei voinut olla tuntematta lievitystä. "Joten Nielsen selittää, kuinka te voitte antaa suuria määriä maailmalle?"
Kaufman pudisti päätään kärsimättömästi.
"Ei vielä," hän sanoi. "Ihmiset tulevat olemaan valmiita maksamaan siitä paljon. Sanoinhan, että olen liikemies."
Hän kääntyi ja lähti huoneesta, jättäen hymyynsä vain varjo. "Teillä on tunti aikaa valmistella raportti, niin se voidaan lähettää."

Jonkin ajan kuluttua Dawnay palasi työpöytänsä ääreen. Hän ei ollut laskenut sitä, kuinka kauan kestäisi, ennen kuin kaikki saataisiin jälleen järjestykseen. Kaupungin ulkopuolella riehui tuho, mutta täällä oli vielä toivoa. Jatkaminen ei ollut enää pelkkä valinta — se oli elinehto.

Dawnay saapui sairaalaan, jossa hän oli nähnyt Andre-nimisen naisen makaavan lähes kuolleena sängyssä. Andre oli yrittänyt varoittaa Gamboulia, mutta tämä ei ollut kuunnellut. Hän oli yrittänyt kertoa, että heidän oli toimittava nopeasti. Mutta se oli liian myöhäistä. Kun Dawnay kertoi Andreille Gamboulin kuolemasta, Andre ei näyttänyt yllättyneeltä. Hänen kehonsa oli silti heikko, mutta hän yritti nostaa kätensä Dawnayn käteen.

"Uskotko minua?" Andre kysyi heikolla äänellä.
"Uskon," Dawnay vastasi hiljaa.
Tämän jälkeen Andre meni uneen tai tainnoksiin. Mutta ennen sitä hän oli puhunut yksinkertaisella, tasaisella äänellä, joka toi esiin vastuunsa — ja se oli vastuuta, joka ei olisi saanut jäädä vain yhden ihmisen harteille. Se oli haaste, joka ylitti kaikkien yksilöiden rajat.

Dawnay ei viivytellyt. Hän tiesi, mitä hänen täytyi tehdä. Hänellä oli ratkaisu ja hänen täytyi toimia nopeasti. Hän oli saanut kansan tuen, ja nyt hänen oli saatava se käytännön tasolle. Tästä ei ollut enää paluuta.

Koska maailma oli ajautunut katastrofiin, eikä sitä voinut enää kiertää, Dawnay oli valmis taistelemaan sen pelastamiseksi. Aikaa ei ollut hukattavaksi.

Miten itseorganisoituvat kartat ja autoenkooderit toimivat syväoppimisessa?
Miten valita oikea liiketoimintarakenteen muoto ja voittaa epäilykset?
Mikä tekee leivästä erityisen: erilaisten reseptien ja ainesosien vaikutus
Mikä teki Donald Trumpista voittajan New Hampshiren esivaaleissa vuonna 2016?