Paul Manafortin tapaus, erityisesti hänen reaktionsa oikeudellisiin seuraamuksiin, valaisee merkittävästi sellaista käyttäytymistä, jota usein nähdään Trumpin läheisessä piirissä. Kun Manafortin oikeudenkäynti oli käynnissä, Trump ei epäröinyt puolustaa häntä, vaikka oli olemassa vahvaa todistusaineistoa hänen syyllisyydestään. Trumpin twiitti, jossa hän kuvasi Manafortin saamaa tuomiota "erittäin epäoikeudenmukaiseksi", on esimerkki siitä, kuinka hän loi uhriutumisen tunnelman jopa silloin, kun käytössä oli runsaasti todisteita hänen rikoksistaan. Trumpin mukaan Manafort, joka oli työskennellyt monille merkittäville poliittisille hahmoille ja kampanjoille, ei ansainnut näin kovaa kohtelua. Tässä Trump ei vain puolustanut ystäväänsä, vaan myös kyseenalaisti koko oikeusjärjestelmän toiminnan, esittäen, että se ei sovellu niille, jotka ovat olleet osana hänelle läheistä poliittista ja yhteiskunnallista verkostoa.

Manafortin käyttäytyminen, joka ilmensi sääntöjen rikkomista ja oikeuden laiminlyömistä, ei rajoittunut vain poliittisiin piireihin. Hänen naapurinsa, eläinlääkäri Lewis Berman, kertoi kuinka Manafort oli rakennuttanut talonsa sallitun korkeuden yli, ja miten hän ei ollut pitänyt kiinni edes perusjärjestyksestä, kuten roska-astioiden kunnollisesta sulkemisesta. Bermanin kertomukset paljastavat kuvan henkilöstä, joka ei vain usko olevansa oikeutettu, vaan joka käytännössä harjoittaa oikeutuksen kulttuuria omassa elämässään. Hänellä ei ollut mitään myötätuntoa sääntöjä rikkoneita kohtaan, eikä hän osannut ottaa vastuuta omista teoistaan, vaikka ne vahingoittivat hänen läheisiään ja ympäristöään.

Manafortin tapaus ei ole ainutlaatuinen. Michael Cohen, Trumpin entinen henkilökohtainen asianajaja, tarjoaa toisenlaisen näkökulman, joka voi avata lukijalle ymmärrystä siitä, miksi monet tavalliset ihmiset viehättyivät Trumpin tarjoamasta "sääntöjen rikkovan" kulttuurista. Cohen, joka oli aiemmin tavallinen yrityslakimies, ei aluksi tuntenut vetoa rikollisiin toimintatapoihin, mutta Trumpin tarjoama maailmankuva, joka tuntui olevan täynnä valtaa ja rajoja rikkovaa toimintaa, sai hänet kiehtoutumaan. Cohenin muistelmissa hän kuvaa Trumpin toimintatapoja, jotka muistuttavat vahvasti mafian johtajan käytöstä. Trumpin tapa käsitellä liiketoimintaansa ja erityisesti työntekijöidensä palkitsemista oli poikkeuksellista, ja se houkutteli Cohenia seuraamaan tätä mallia.

Cohenin kertomukset paljastavat Trumpin mieltymyksen lain rikkomiseen ja sääntöjen ylittämiseen. Erityisesti Cohenin kertomus siitä, kuinka Trump maksoi naisten vaientamiseksi ja estääkseen heitä puhumasta medialle, kuvastaa sitä, kuinka Trump käytti valtaansa väärin henkilökohtaisiin etuihinsa. Tämä ei ollut vain liiketoimintaa, vaan myös nautintoa, jonka Trump sai siitä, että hän pystyi murtamaan sääntöjä ja kohtelemaan toisia halveksivasti. Cohenin kertomus siitä, kuinka Trump oli valmis nöyryyttämään ja vahingoittamaan muita, herättää kysymyksiä siitä, miksi monet ihmiset ihailivat tätä käyttäytymistä.

Trumpin tapa käsitellä muita, mukaan lukien hänen työntekijänsä ja liittolaisensa, ei ollut vain sattumanvarainen; se oli tietoinen strategia, joka edusti tietynlaista "voimakkaan johtajan" kuvaa. "You’re fired" -lause, joka oli Trumpin allekirjoitusohjelma The Apprentice -ohjelmassa, ei ollut vain tyypillinen erottamisen fraasi, vaan myös psykologinen väkivalta ja nöyryytyksen väline, jota Trump käytti. Cohenin muistelmissa hän huomauttaa, että monet ihmiset vetosivat tällaiseen käytökseen juuri sen vuoksi, että se oli raakaa ja voimakasta. He löysivät siitä eräänlaista viehätystä, vaikka sen taustalla oli selvää julkista nöyryytystä ja väärinkäytöksiä.

Näiden esimerkkien kautta käy ilmi, kuinka monet ihmiset, jotka tulivat Trumpin piiriin, alkoivat nähdä itsensä osa tätä sääntöjen ulkopuolelle jäävää maailmaa, jossa menestys saavutettiin juuri sääntöjen rikkomisella ja toisten alistamisella. Trumpin vetovoima ei ollut vain hänen poliittisessa tai liiketoiminnallisessa menestyksessään, vaan myös siinä, miten hän käytti valtaansa sääntöjen ja lakien ulkopuolella. Tällainen ympäristö houkutti yksilöitä, jotka tunsivat olonsa voimaantuneiksi rikkovasta käyttäytymisestä, vaikka se myös altisti heidät vääryyksien, petosten ja valheiden kulttuurille.

Lopulta Trumpin ajama viesti ei ollut vain se, että hän ja hänen lähipiirinsä olivat oikeutettuja rikkomaan sääntöjä, vaan myös, että tämä käyttäytyminen oli itse asiassa ihailtavaa ja tavoiteltavaa. Tällaisella retoriikalla ja toiminnalla Trump loi ympäristön, jossa valta oli se, mikä ratkaisi, eikä moraaliset tai lailliset rajoitukset.

Kuinka Trump hyödynsi protesteja ja jakoi yhteiskunnan eri osiin

Trumpin syyskuun 2020 vierailu Kenoshassa, Wisconsinissa, tuo esiin mielenkiintoisia pohdintoja poliittisista välineistä ja protestikulttuurista Yhdysvalloissa. Tuolloin Black Lives Matter -liike oli noussut vastustamaan Jacob Blaken poliisiväkivallan vuoksi tapahtunutta ammuntaa. Presidentti Trump kuitenkin astui suoraan protestien keskiöön ja latoi polttoainetta tuleen sanomalla: "Tulin tänne tänään kiittämään lainvalvontaa." Trump ei ainoastaan kyseenalaistanut protestien taustaa, vaan myös määritti itsensä ja kannattajansa eräänlaisena "ulkoistettuna" voimavarana, joka oli vähällä saada yhteiskunnalliset vastakkainasettelut kärjistymään entisestään.

Tämä tilanne avaa keskustelun siitä, kuinka populismi voi hyödyntää yhteiskunnallisia konflikteja ja kääntää niitä edukseen. Trumpin kommentti siitä, että hänen kannattajansa eivät ole näkyvästi kadulla "marssimassa", luo kuvan, jossa hän asettaa itsensä vastakkain toisenlaisen, poliittisesti oikein ajattelevan yleisön kanssa. Tässä kontekstissa Trump rakentaa eräänlaista "sisäisten" ja "ulkoisten" ryhmien vastakkainasettelua. Hän ei pelkästään puhu omista kannattajistaan, vaan myös "liberaalien eliitin" aliarvioimisesta, joka hänen mielestään tukee vastustajiensa agendaansa.

Tällainen yhteiskunnan jakaminen mustavalkoisiksi "hyviksi" ja "pahiksi" voi olla erittäin vaarallista. Se voi johtaa siihen, että ihmiset alkavat ajatella oman ryhmänsä olevan oikeassa ja vastustajien väärässä. Tämä voi ruokkiin vihamielisyyttä ja polarisaatiota, mikä omalta osaltaan lisää mahdollisuuksia väkivallan ja konfliktien kärjistymiselle.

Trumpin ja hänen seuraajiensa tapa luoda vastakkainasetteluja ei ole ainoastaan retorista peliä. Se muokkaa koko poliittista keskustelua ja määrittää, miten yhteiskunta suhtautuu toisiinsa. Tällainen jakaminen voi myös aktivoida sellaisia tunteita kuten kateuden, vihaisuuden ja kostonhalun, jotka eivät ole pelkästään yksilöllisiä reaktioita, vaan niitä voidaan käyttää poliittisena työkaluna.

Väittämiensä kautta Trump on onnistunut vahvistamaan omaa poliittista asemaansa samalla, kun hän on saanut aikaan jatkuvaa hämmennystä ja epävakautta. Tämä osoittaa, kuinka populismin eri piirteet, kuten yksinkertaistaminen ja konfliktien kärjistäminen, voivat tasapainottaa ja moderoida yhteiskunnallista keskustelua, samalla estäen sen suuntautumista väkivaltaan.

Lopulta tärkeäksi muodostuu ymmärtää, että tällainen polarisaatio ei ole vain retorinen tekniikka, vaan se voi vaikuttaa syvällisesti yhteiskunnan rakenteisiin. Kun poliittinen keskustelu jakautuu ääripäihin, yhteisön kyky keskustella rakentavasti ja löytää yhteisiä ratkaisuja heikkenee. Tämä voi luoda tilanteen, jossa kaikkia osapuolia koskettavat päätökset jäävät tekemättä, ja sosiaalinen koheesio rapautuu. Lisäksi, tämä dynamiikka voi heikentää kansalaisten luottamusta instituutioihin ja oikeusjärjestelmään, jos koetaan, että vain yksi ryhmä saa äänensä kuuluviin, kun taas toinen vaiennetaan.

Miten Epstein ja Trump muodostavat varjokuvan 21. vuosisadan sosiopatiasta?

Epstein ja Trump jakavat yhteisiä piirteitä, joita ei voi olla huomaamatta heidän elämistään tarkasteltaessa. Vaikka Epstein, osittain julkisuuden ja yleisen huomion karttamisesta tunnettu, pysyi suhteellisen varjoissa, hänen elämänsä ja valintansa olivat hyvin samankaltaisia kuin Trumpin, joka puolestaan nautti julkisuudesta ja sai osakseen jatkuvaa huomiota. Epstein omaksui Trumpin huolettoman julkisen käyttäytymisen ja piirteet, jotka toivat esiin epämiellyttävän maskuliinisuuden, ja vielä enemmän, hän omaksui sen tavan, jolla Trump käytti varallisuuttaan ja valtaansa luodakseen itselleen maineen, joka näyttäytyi yhteiskunnassa menestyksen ja vapauden symbolina.

Vaikka heidän elämäntarinoidensa ajoitus ja tavat vaihtelivat, Epstein vaikutti selvästi seuraavan Trumpin jalanjälkiä. Se, että Epstein osti Palm Beachin kartanon vuonna 1990, viisi vuotta Trumpin jälkeen, ja hankki henkilökohtaisen Boeing 727 -lentokonesarjan vuonna 2000, joka oli samanlainen kuin Trumpin aikaisempi ostos, kuvasti hänen haluaan jäljitellä Trumpin elämäntyyliä ja yleistä imagoa. Epstein ei vain yrittänyt hankkia itselleen samanlaista yhteiskunnallista asemaa, vaan myös kykeni hyödyntämään sitä erityisesti rikkaan ja voimakkaan maailmassa, jossa moraali jäi usein toissijaiseksi.

Trumpin, kuten Epsteininkin, rikkaus mahdollisti heidän välinpitämättömyytensä sääntöjä ja normeja kohtaan. Trump oli ollut jatkuvasti törkeä ja rehellisesti epärehellinen, mutta oli pystynyt väistämään suurimman osan seurauksista. Samalla tavalla Epstein oli pitkään jäänyt suhteellisen koskemattomaksi yhteiskunnan ja lain edessä. Hän oli saanut ihailua ja liiketoimintaa niin kotimaassaan kuin kansainvälisesti. Tämä tilanne on esimerkki siitä, kuinka valta, raha ja julkisuus voivat toimia suojana ja suojella yksilöitä, jotka toimivat moraalisesti epäilyttävällä tavalla.

Epstein oli itse asiassa saanut alkunsa suhteistaan voimakkaisiin ja varakkaisiin henkilöihin, kuten Trumpiin. Kuitenkin viimeistään vuonna 2019 hänen itselleen luomansa julkinen imago romahti, kun hänet pidätettiin ja julkisuuteen nousivat hänen tekonsa, kuten seksuaalinen hyväksikäyttö, kiristys ja varastaminen. Tässä vaiheessa ei ole enää kyse pelkästään hänen omista virheistään, vaan myös siitä, kuinka hänen elämänsä oli tulosta syvistä ja tuhoisista yhteiskunnallisista rakenteista, jotka suojelevat niitä, joilla on rahaa ja valtaa.

Erityisesti Trumpin ympärillä kasvaneiden sosiopaattiliiketoimintojen kaltaiset rakenteet ovat usein luoneet varjonsa yhteiskunnan ylimpiin kerroksiin. Trumpismi, jolle Epstein oli esimerkki, on "julma, itsekeskeinen, antisosiaalinen ja moraaliton käytös" (Sorkin, 2016). Tämä ei ole vain yksittäisten henkilöiden, kuten Trumpin tai Epstein, ongelma vaan laajempi ilmiö, joka heijastaa yhteiskunnan kyvyttömyyttä kohdata niitä, jotka karkaavat vastuusta vain varallisuuden ja julkisuuden avulla.

Epsteinillä oli ainutlaatuinen kyky käyttää valtaa uhkaillakseen ja manipuloidakseen mediaa, ja hän käytti tätä taitoa myös suojellakseen itseään oikeudellisilta seuraamuksilta. Hänen pelinsä median kanssa, kuten myös hänen suhteensa eräisiin henkilöihin, kuten Alan Dershowitziin ja Bill Clintoniin, ei ollut sattumaa. Epstein ei vain leikki yleisönsä kanssa – hän teki sen julkisesti ja täysin häpeilemättömästi.

Epstein piti myös huolta siitä, että hänen luonteenpiirteensä ja käyttäytymisensä oli ilmeistä hänen ympärillään oleville ihmisille. Esimerkiksi se, että hän jätti työpöydälleen näkyville teoksen, kuten Marquis de Saden The Misfortunes of Virtue, ei ollut vain kirjallisuudenäyte, vaan osoitus hänen suhteestaan vallan ja väärinkäytösten kulttuuriin. Teos, jossa käsitellään naisen alistamista ja väkivaltaista kohtelua, heijasti sitä maailmaa, jossa Epstein toimi – maailmaa, jossa valta antaa oikeuden rikkoutua ja ylittää rajat ilman pelkoa seuraamuksista.

Kuitenkin Saden teoksissa piilee kritiikki sitä yhteiskuntaa kohtaan, joka suojelee ja tukee rikkaita ja voimakkaita ihmisiä, jotka voivat käyttää rahaa ja asemaa muiden alistamiseen. Vaikka Epstein ei varmaankaan lukenut Saden kirjoituksia tarkasti, hänen julkinen imago kertoi toista tarinaa: hän nautti itse asiassa juuri siitä vapaudesta, jonka rikkautensa antoi hänelle – vapaudesta käyttää muita hyväkseen ilman rangaistuksia.

Epstein ei ollut vain rahamies, joka ajatteli vain itseään, vaan myös henkilö, joka ymmärsi vallan ja ilon kyvyn sekoittamisen sosiopatiaan. Hänen suhteensa Trumpiin ei ollut pelkästään liiketoimintaa, vaan myös näkyvä malli siitä, miten heidän tapansa käyttää valtaa tulivat vallitseviksi yhteiskunnassa. Tämä tarina ei ole vain yksittäisten henkilöiden kertomus, vaan muistutus siitä, kuinka järjestelmällinen epäoikeudenmukaisuus ja korruptio voivat jatkua niin kauan kuin yksilöiden toimintaa suojellaan varallisuudella ja valtavalla vaikutusvallalla.

Mitä "America First" todella tarkoittaa ja miksi se herättää keskustelua?

"America First" -sloganin historia ulottuu pitkälle 1900-luvun alkuun, mutta sen merkitys ja käyttö saivat uudenlaisen merkityksen 2010-luvulla, erityisesti Donald Trumpin presidenttikampanjan aikana. Alkuperäisesti tämä lause oli osa Yhdysvaltojen ulkopoliittista linjaa, joka vastusti maan sotilaallista puuttumista toisten valtioiden sisäisiin asioihin. Sloganilla oli ja on edelleen vahva nationalisti ja isolationalistinen sävy, joka korostaa Yhdysvaltojen etujen asettamista muiden kansakuntien etujen edelle. Sen käyttö, varsinkin Trumpin kannalta, on herättänyt voimakasta kritiikkiä ja monia kysymyksiä siitä, kuinka tämä lause liittyy rasismiin, etniseen erotteluun ja kulttuuriseen eristäytymiseen.

Donald Trumpin käyttäessä "America First" -ilmaisua presidenttikampanjassaan, se oli osa hänen lupaustaan palauttaa Yhdysvaltojen suuruus ja ajatus siitä, että maa olisi ensisijaisesti vastuussa omista kansalaisistaan. Kuitenkin, kun tarkastellaan tämän lauseen historiaa, huomataan, että sen taustalla oli eräitä ikäviä elementtejä. Esimerkiksi 1940-luvulla, ennen toista maailmansotaa, "America First" oli kansalaisliikkeen nimi, joka vastusti Yhdysvaltojen liittymistä sotaan Eurooppaan. Liikkeen johtohahmoista monet olivat julkisesti sympatisoineet natsi-Saksan politiikkaa, ja heidän puheensa korostivat valkoisen Amerikan etuoikeuksia. Tässä valossa on ymmärrettävää, miksi "America First" -sloganista tuli monille nykyään symboli, joka liitetään ksenofobiaan ja rasistisiin asenteisiin.

Trumpin käyttämä "America First" on saanut vahvan yhteyden populistiseen politiikkaan ja nationalistisiin liikkeisiin. Useat tutkijat ovat havainneet, että tämä ilmaus resonoi erityisesti niillä, jotka kokevat Yhdysvaltojen vähemmistökulttuurien nousun uhkaksi perinteiselle "amerikkalaiselle" elämäntavalle. Se on houkutellut monia kansalaisia, jotka tuntevat itsensä jääneiksi taloudellisesti ja kulttuurisesti kilpailussa globalisoituneessa maailmassa. Toisaalta taas tämän ideologian voimakas käyttö on myös herättänyt laajaa kritiikkiä. Monet ovat nähneet sen rasistisena ja vihamielisenä muiden kulttuurien ja kansakuntien kohtaan, erityisesti maahanmuuttajia kohtaan.

Rasismin ja etnisen erottelun välinen yhteys on ollut vahva keskustelunaihe. Esimerkiksi Trumpin ja muiden hänen kannattajiensa puheet ovat usein osuneet erityisesti maahanmuuttoon ja sen vaikutuksiin yhteiskuntaan. Trump on saanut paljon kritiikkiä hänen kommenttinsa jälkeen, jotka liittyivät afroamerikkalaisten ja latinojen asemaan Yhdysvalloissa. Hänen toimensa, kuten maahanmuuttorajoitukset ja eräät puheet, joita hän on pitänyt, ovat herättäneet ajatuksia siitä, onko "America First" -sloganilla syvempi yhteys etniseen erotteluun.

On myös syytä huomioida, että "America First" -keskustelu ei ole pelkästään ulkopoliittinen kysymys. Se vaikuttaa myös sisäpoliittisiin linjauksiin, erityisesti siihen, kuinka Yhdysvaltojen kansalaiset määrittelevät itsensä suhteessa muihin kansoihin ja kulttuureihin. Sloganin käyttö on eräänlainen kulttuurinen väittely siitä, millainen Yhdysvallat on ja mitä se edustaa. Kysymys siitä, onko "America First" todella vain nationalistinen iskulause vai onko sillä syvempi yhteys rasismiin ja etniseen syrjintään, jääkin edelleen avoimeksi keskustelunaiheeksi.

Yhdysvaltojen historiassa on ollut lukuisia hetkiä, jolloin kulttuurinen ja etninen erottelu on ollut voimakkaasti esillä. Näiden hetkien tarkastelu voi valottaa, miksi "America First" resonoi tietyssä osassa väestöä ja miksi se herättää niin voimakasta vastustusta toisessa osassa. On tärkeää muistaa, että kansallisen identiteetin rakentaminen ei ole yksiselitteistä. Vaikka monet näkevät "America First" -sloganin paluuna Yhdysvaltojen juurille, se on myös muistutus siitä, kuinka syvälle juurtunut eriarvoisuus ja syrjintä voivat olla osana yhteiskunnan poliittista ja kulttuurista maisemaa.

On tärkeää, että keskustelussa "America First" -sloganin merkityksestä ja historiasta ei unohdeta sen juuria ja sitä, kuinka se on käyttäytynyt Yhdysvaltojen historiassa. Miten tämä slogan on kehittynyt ajan myötä ja millaisia uusia merkityksiä se on saanut? Onko mahdollista, että nykyinen käyttö on täysin erillinen sen alkuperäisestä merkityksestä, vai onko "America First" aina ollut osa laajempaa kansallisen ja kulttuurisen erottelun perinnettä?

Miksi verotulojen julkistaminen on tärkeää presidentin ja presidenttiehdokkaan vastuullisuuden kannalta?
Miten vastuun ottaminen näkyy lasten arjessa?
Kuinka maalata ilmeikkäät silmät ja rakentaa kasvojen ilmeitä vesiväreillä?