Presidentin ja presidenttiehdokkaan taloudellinen avoimuus on monella tapaa tärkeä osa demokratian ja luottamuksen rakentamista. Avoimuus varmistaa, että kansalaisilla on oikeus tietää, kuinka heidän valitsemansa johtajat hallitsevat omaisuuttaan ja taloudellisia suhteitaan, erityisesti silloin, kun heidän päätöksensä voivat vaikuttaa suoraan maan veropolitiikkaan ja talouteen. Yhdysvalloissa presidentin verotulojen julkistaminen on pitkään ollut osa poliittista kulttuuria, joka on kehittynyt 1900-luvun loppupuolella monien verotuksen läpinäkyvyyteen liittyvien keskustelujen seurauksena.

1970-luvun lopulla Carterin hallinnon aikana Yhdysvaltojen verohallinto IRS otti käyttöön käytännön, joka asetti presidentin ja varapresidentin verot erilliseen hallinnolliseen käsittelyyn. Tämä tarkoitti, että presidentin ja varapresidentin veroilmoitukset tulisi tarkistaa pakollisesti, jotta vältettäisiin mahdolliset väärinkäytökset ja varmistettaisiin, että he täyttävät verovelvoitteensa aivan kuten kaikki muutkin kansalaiset. Ajatuksena oli, että presidentin taloudellinen tilanne ei saisi olla epäselvä tai herättää epäilyksiä siitä, että hän käyttäisi asemaansa verovelvoitteiden kiertämiseen. Tämä läpinäkyvyyden käytäntö oli yksi keino estää väärinkäytöksiä, joita presidentin asema voisi mahdollisesti tuoda tullessaan, kuten Nixonin aikainen skandaali osoitti.

Tämä linjaus sai tukea myöhemmin muilta hallinnon osilta. Carterin hallinnon aikainen valkoisen talon tiedottaja Jody Powell korosti, että verotulojen julkistaminen oli tarpeen, koska se poisti kansan mahdolliset epäilykset presidentin verovelvollisuuksista. Itse asiassa presidentin verotulojen julkistaminen oli olennainen osa presidentin julkisen kuvan rakentamista, koska pääministerin aseman kautta hänellä oli mahdollisuus vaikuttaa verolainsäädäntöön, ja sen vuoksi oli tärkeää varmistaa, että hän ei käyttänyt tätä valtaa omaksi edukseen.

Tämä käytäntö jatkui seuraavien presidenttikausien ajan, vaikka kaikki presidenttiehdokkaat eivät suinkaan aina noudattaneet tätä normia. Gerald Ford, joka julkisti verotulojaan yhdeksältä vuodelta, teki sen vain yhteenvetomuodossa, ja monet muut presidenttiehdokkaat, kuten Hillary Clinton ja Michael Bloomberg, suhtautuivat verotulojen julkistamiseen suurella vakavuudella. 2016 Clintonin ja Bernie Sandersin välisessä presidenttiehdokkuuden kamppailussa Clinton korosti, kuinka tärkeää oli, että kaikki ehdokkaat julkaisivat verotulojaan. Tähän oli kehittynyt käytäntö, joka oli saavuttanut laajan kansalaisluottamuksen ja odotuksen, että verotiedot tulisivat esiin ennen vaaleja.

Vaikka verotulojen julkistaminen ei ollut aina pakollista, Yhdysvaltain lainsäätäjät saivat aikaan muita lakeja, jotka pakottivat presidenttiehdokkaita antamaan taloudellisia raportteja. Vuoden 1978 hallinnon eettinen laki (EIGA) asetti vaatimuksia, että presidenttiehdokkaat ja muut liittovaltion virkamiehet tekisivät taloudelliset ilmoitukset tiettyjen rajojen sisällä. Tämä laki toi esiin mahdolliset eturistiriidat, joita henkilökohtaiset taloudelliset asiat voisivat tuoda poliittiseen päätöksentekoon. Tämä laki sai laajaa kannatusta, koska se edisti presidenttiehdokkaiden ja muiden poliittisten johtajien vastuullisuutta, erityisesti sen jälkeen, kun Watergate-skandaali oli paljastanut vakavia ongelmia poliittisten päätöksentekijöiden eettisissä toimissa.

Silti pelkkä taloudellinen raportointi ei ole riittävä, koska se ei anna yhtä tarkkaa ja kattavaa tietoa kuin verotulojen julkistaminen. Esimerkiksi presidenttiehdokkaiden taloudelliset raportit vaativat vain tulojen ja omaisuuden ilmoittamista laajoissa summissa, kun taas verotulojen julkistaminen paljastaa tarkasti kaikki tulonlähteet, vähennykset ja jopa ulkomaiset liiketoimet. Verotiedot voivat myös paljastaa yksityiskohtia, jotka liittyvät ulkomaisiin yrityksiin, lahjoituksiin ja verovälttelyyn – kaikkea sitä, mikä voi jäädä huomiotta pelkkien taloudellisten raporttien tarkastelussa.

Erityisesti verotulojen julkistaminen tuo esiin sellaisia yksityiskohtia, joita eettiset raportit eivät paljasta. Esimerkiksi Richard Nixonin verotiedot, joissa oli oikeudellisesti kyseenalaisia vähennyksiä hänen presidentin paperistaan, toivat esiin sellaisia piirteitä, jotka olivat ratkaisevia hänen veroraporttinsa julkistamisen kannalta. Tällaiset tiedot voivat myös paljastaa, kuinka suuret ja moninaiset taloudelliset suhteet voivat vaikuttaa presidentin poliittisiin päätöksiin. Verotulojen julkistaminen, vaikka se merkitseekin merkittävää yksityisyyden luovuttamista, on käytäntö, johon jopa rikkaat ehdokkaat ovat usein suostuneet, koska se on muodostunut odotetuksi normiksi.

Vaikka Donald Trump kieltäytyi julkistamasta omia verotulojaan presidenttikautensa aikana, hänen väitteensä siitä, että verot olivat jatkuvasti tarkastelussa, herättivät epäilyksiä, koska veroviranomaisilla ei ole laillista velvollisuutta pitää verotarkastusten alaisia tietoja salassa. Trumpin tapaus, jossa hän väitti verotarkastusten olevan jatkuvia, heijastaa tilannetta, jossa yksityisyyden suoja koettiin tärkeämmäksi kuin avoimuus, vaikka verotulojen julkistaminen olisi voinut selventää monia epäselvyyksiä.

Endtext

Miten käsitellä poliittisten kampanjoiden tutkintaa ja oikeudellisia riskejä?

Poliittisten ehdokkaiden tai kampanjoiden tutkiminen on äärimmäisen herkkä oikeudellinen kysymys, joka vaatii tarkkaa harkintaa ja viranomaisten välisiä yhteydenottoja. Kun FBI:n agentti harkitsee tutkimuksen aloittamista, sen on saatava hyväksyntä ylikohtaisesti riippuen siitä, millaisesta arvioinnista tai tutkimuksesta on kyse. Tämä sääntö koskee kaikkia poliittisia ehdokkaita ja julkisia virkamiehiä, oli kyseessä presidenttiehdokas tai paikallisvaaleihin asettuva ehdokas. FBI:n toimintatapoja säätelevän DIOG:n mukaan FBI:n on ilmoitettava oikeusministeriölle kaikista poliittisiin kampanjoihin liittyvistä tutkimuksista niiden käynnistämisen jälkeen. Tämä ilmoitus ei kuitenkaan edellytä erityisiä toimenpiteitä tutkimuksen käynnistämisen yhteydessä, vaan sen sijaan DIOG painottaa varovaisuutta poliittisten ehdokkaiden tutkimisessa. Vaikka tutkimuksiin sovelletaan peruslain mukaisia menettelytapoja, poliittisten kampanjoiden tutkimusten osalta tavanomainen matala ennakkoepäily ei riitä ilman lisähuomioita ja tarkempaa harkintaa.

Tutkimusten aloittaminen ennen presidentin virkakauden alkua asettaa erityisiä haasteita. Koko tutkimusprosessi voi muuttaa vaalikampanjan dynamiikkaa: tietojen vuotaminen, väärinkäsitykset ja kampanjan keskittymisen kääntyminen puolustautumiseen voivat vaikuttaa vaalien tulokseen ja luoda epäoikeudenmukaisen tilanteen poliittisille toimijoille. Tällainen tutkimus voi olla täysin tarpeen, mutta sen toteuttaminen on monella tapaa monitahoinen prosessi, jossa on otettava huomioon sekä lainsäädännölliset että poliittiset ulottuvuudet. Tutkimuksen aloittaminen voi aiheuttaa vaalikampanjan häiriöitä, väärinkäsityksiä ja vääriä syytöksiä lainvalvontaviranomaisten puolueellisuudesta. Tämä on erityisen herkkää erityisesti vaalien alla, jolloin tutkinta voi helposti tulla nähtäväksi poliittisena manipulointina.

DIOG:n sääntöjen mukaisesti FBI:n tulee ilmoittaa oikeusministeriölle kaikista poliittisiin kampanjoihin liittyvistä tutkimuksista. Horowitzin 2019 julkaisema raportti Carter Page’n FISA-hakemusten käsittelystä toi esiin merkittäviä puutteita DIOG:n ohjeistuksessa poliittisten kampanjoiden tutkinnan osalta. Raportissa huomautettiin, että joissakin erityistapauksissa, kuten toimittajilta haettavissa kutsunnoissa ja valtion korkeiden virkamiesten ei-konsensuaalisessa tarkkailussa, FBI:n on saatava lupa korkealta oikeusministeriön virkamieheltä ennen tutkinnan aloittamista. Horowitz suositti, että FBI:n tulisi ilmoittaa etukäteen oikeusministeriön johtaville virkamiehille, kuten varaministerille, ennen presidenttiehdokkaan tai kampanjan tutkimisen aloittamista. Tämä suositus on järkevä, mutta koska kyseessä on niin merkittävä tutkimus, ehdotamme, että lisäksi FBI:n tulee hankkia oikeusministerin lupa ennen jatkamista. Tämä prosessi voisi toimia kahden tason tarkastuksena, jossa FBI:n johtaja ja rikososaston apulaisministeri tarkistavat tutkimuksen ennen oikeusministerin päätöstä.

Tämän lähestymistavan etuna on, että oikeusministerin päätöksenteossa on mukana useita näkökulmia ja asiantuntijalausuntoja, mikä lisää päätöksen harkintakykyä ja varmistaa sen oikeudenmukaisuuden. Vaikka tällaisen prosessin myötä saattaa syntyä poliittisen puolueellisuuden epäilyksiä, on tärkeää, että päätöksenteko ei jää pelkästään FBI:n vastuulle, erityisesti poliittisesti kuumentuneissa tilanteissa. On myös muistettava, että viranomaisten päätöksenteko ei saa jäädä vain yhden viranomaisen, kuten FBI:n, harteille, koska se voi altistaa väärinkäytöksille ja epäilyille puolueellisuudesta. Tämän vuoksi olisi perusteltua, että päätöksenteko sijoittuisi enemmän oikeusministeriölle, jonka poliittinen vastuullisuus on selkeämmin määritelty ja joka voi ottaa huomioon laajemman kokonaiskuvan.

FBI:n itsenäisyys on tärkeä, mutta presidentin vaalikampanjoiden tutkinta tuo erityisiä haasteita. Tässä kontekstissa on erityisen tärkeää, että ulkopuoliset, poliittisesti vastuulliset viranomaiset ovat mukana päättämässä tutkimusten käynnistämisestä ja etenemisestä. Oikeusministeriön korkeat virkamiehet voivat arvioida paremmin, kuinka suuri riski tutkinnan käynnistämisellä on demokraattisten prosessien kannalta. Tällöin pyritään estämään vaalikampanjoiden manipulointi lainvalvontaviranomaisten kautta. Tämä on erityisen tärkeää, koska väärinkäytöksiä voi tapahtua, jos ainoa päättäjä on FBI, joka saattaa toimia omista institutionaalisista tai poliittisista syistä käsin. Erityisesti kun käsitellään kansakunnan tulevaisuutta ja vaalien lopputulosta, päätöksenteko ei voi jäädä vain viranomaisten, vaan myös poliittisesti vastuullisten viranomaisten käsialaan.

On tärkeää muistaa, että vaikka tutkimukset voivat olla välttämättömiä rikollisen toiminnan estämiseksi ja kansallisen turvallisuuden suojelemiseksi, niillä voi olla vakavia seurauksia poliittisten prosessien luotettavuudelle ja vaalien avoimuudelle. Tämän vuoksi on ratkaisevan tärkeää, että tutkimusprosesseja valvotaan tarkasti ja että niissä otetaan huomioon laajemmat yhteiskunnalliset ja poliittiset vaikutukset.