Vastuunopetus voi alkaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa lapsen elämässä. Vastuullisuutta kehitetään antamalla lapsille ääni ja, aina kun mahdollista, valinnanmahdollisuus asioissa, jotka vaikuttavat heihin. Tässä yhteydessä on tärkeä tehdä selvä ero äänen ja valinnan välillä. On olemassa asioita, jotka kuuluvat täysin lapsen vastuulle. Näissä asioissa lapselle tulisi antaa valinnanvapaus. On myös asioita, jotka vaikuttavat lapsen hyvinvointiin, mutta ovat kokonaan meidän vastuullamme. Näissä asioissa lapsella voi olla ääni, mutta ei valintaa. Me teemme valinnan, mutta autamme lasta hyväksymään väistämättömyys.

Tämä ero on tärkeää ymmärtää, jotta lapsi ei kasva tunteeseen, että hänen elämänsä on pelkkä ulkopuolisten käskyjen noudattamista. Erityisesti vanhempien ja lasten välisissä ristiriidoissa on useimmiten kyse siitä, kumpi osapuoli kokee kantavansa vastuuta – vanhemmat tai lapset. Käydään läpi muutamia esimerkkejä, joissa tämä ero vastuussa voi ilmetä.

Ruoan valinta

Jo kaksivuotias voi valita, haluaako hän puolikkaan vai täyden lasin maitoa. Neljävuotias voi päättää, haluaako hän puolikkaan omenan vai kokonaisen omenan. Kuusivuotias voi itse valita, haluaako hän keitetyt munat koviksi vai pehmeiksi. Lapsille tulisi tarjota monia tilanteita, joissa he tekevät valintoja. Vanhemmat valitsevat tilanteet, mutta lapset tekevät valinnat. Lasta ei kysytä: "Mitä haluat aamupalaksi?", vaan esimerkiksi: "Haluatko munasi ruskistettuina vai paistettuina?", "Haluatko leipäsi paahtaa vai ei?" Näin lapselle välittyy ajatus siitä, että hänellä on vastuuta omista asioistaan. Hän ei ole vain määräysten vastaanottaja, vaan hänellä on rooli omassa elämässään. Vanhempien asenteet luovat lapselle viestin: "Tarjoamme monia vaihtoehtoja—valinta on sinun vastuullasi."

Ruokaan liittyvät ongelmat lapsilla syntyvät usein vanhempien liian voimakkaasta puuttumisesta lasten ruokailutottumuksiin. Vanhemmat voivat painostaa lapsiaan syömään tiettyjä vihanneksia tai opastaa heitä ruoan terveellisyydessä epä tieteellisellä tavalla. Lapsille on kuitenkin parasta, että vanhemmat eivät aseta liian vahvoja tunteita ruokaan liittyen; vanhemmat tarjoavat laatua ja makua, ja luottavat siihen, että lapsi syö niin paljon kuin haluaa, kunhan tämä ei ole ristiriidassa lääkärin neuvon kanssa.

Vaatteet ja muoti

Pienille lapsille vaatteiden ostaminen on meidän vastuullamme – mitä he tarvitsevat ja mihin hintaan. Kaupassa vanhemmat valitsevat useita vaihtoehtoja, jotka ovat hyväksyttäviä hinnoiltaan, ja lapsi saa valita niistä sen, mitä mieluiten pukeutuu. Vaikka lapsi ei vielä itse osta vaatteitaan, hän pääsee valitsemaan vaatteensa vanhempien valitsemista vaihtoehdoista. Tällaisten valintatilanteiden avulla lapsi saa kokemusta ja taitoa pukeutumisensa hallintaan. Myöhemmin, kun lapsi on vanhempi ja käyttää omaa rahaa, hänelle tulisi antaa mahdollisuus valita vaatteet, vaikka ne poikkeaisivat vanhempien toiveista tai perheen normeista. Jos lapsen ystävät nauravat hänen valitsemilleen vaatteille tai pitävät niitä "outoina", todennäköisesti lapsi sopeuttaa makuaan enemmän ryhmän normeihin. Vanhemmat voivat säästää itseltään kriittiset kommentit ja kiistat antamalla lasten ystävien tehdä tämän työn heidän puolestaan.

Joskus nuoremmatkin voivat haluta pukeutua erityisen provosoivasti. Vanhemmat voivat keskustella teini-ikäisen kanssa siitä, mitä tietynlaisten vaatteiden valinta voi viestiä muille. Kysymys voi olla: "Haluatko, että sinut nähdään todella erikoisena?" tai "Haluatko, että sinut nähdään seksuaalisesti saatavilla kaikille, jotka näkevät sinut?" Tällöin vanhemman rooli on ohjata eikä määrätä, jotta lapsi voi tehdä valintoja omasta elämästään.

Kotitehtävät ja itsenäisyys

Ensimmäisestä luokasta alkaen vanhempien tulisi ymmärtää, että kotitehtävät ovat lapsen ja opettajan vastuulla, eivät heidän. Vanhempien ei tulisi painostaa lapsia kotitehtävien suhteen eikä valvoa niitä, ellei lapsi itse pyydä apua. Jos vanhemmat ottavat vastuun kotitehtävistä, lapset antavat heidän tehdä niin, mutta sen seurauksena vanhemmat eivät enää koskaan ole vapaita tästä taakasta. Kotitehtävät voivat muuttua lapsen käsissä välineeksi rankaista, kiristää tai käyttää hyväkseen vanhempiaan.

Jos vanhemmat voisivat luopua liiallisesta kiinnostuksesta lasten tehtävien pienimpiin yksityiskohtiin ja sen sijaan välittää selkeän viestin, että kotitehtävät ovat lapsen vastuulla, se voisi tuoda elämään enemmän iloa ja vähemmän kärsimystä. Kotitehtävät, kuten työ aikuisten maailmassa, kuuluvat lapselle ja ne ovat hänen vastuullaan. Kotitehtävien pääasiallinen arvo on se, että se antaa lapselle mahdollisuuden työskennellä itsenäisesti, mutta sen täytyy olla lapsen kapasiteetille sopivaa, jotta hän voi toimia ilman liiallista apua. Jos vanhemmat auttavat liikaa, lapset saattavat kokea itsensä kyvyttömiksi selviytymään tehtävistään ilman aikuisten apua.

Tärkeää on myös muistaa, että lasten itsenäisyyden kehittäminen vaatii luottamusta ja kärsivällisyyttä. Vanhempien ei tule aliarvioida lasten kykyä ottaa vastuuta omasta elämästään, vaan heidän tulisi tukea lasta antamalla heille valintoja, joista vastata. Se ei tarkoita, että vanhemmat luopuvat vastuustaan, vaan että he antavat lapselle mahdollisuuden kokea omat valintansa ja niiden seuraukset. Vähitellen tämä luo lapselle turvallisuuden tunteen ja itseluottamuksen, joka kestää koko elämän ajan.

Miten lasten pelot ja käytöshäiriöt vaikuttavat heidän kehitykseensä ja hyvinvointiinsa?

9/11:n jälkeen pelko terroristien iskusta on noussut yleiseksi huolenaiheeksi, ja monet lapset ovat kokeneet jonkinlaista ahdistusta. Jotkut ovat ilmentäneet lievää pelkoa, mutta eivät ole vetäytyneet tilanteista, jos vanhempi oli lähellä. Toiset taas ovat kokeneet suurempaa epämukavuutta: he halusivat valon päälle yöllä tai ilmensivät jännitystä kuullessaan paloauton sireenin tai puhuttaessa murtovarkauksista. Lasten, jotka kokevat jatkuvaa ja voimakasta pelkoa, on usein saatava ammatillista apua. Pelon voimakkuus on avain siihen, kuinka vakava ongelma on. Pelon aiheuttamat reaktiot voivat olla niin voimakkaita, että lapsi jää halvaantuneeksi: taivas voi romahtaa, salama voi iskeä taloon, koko perhe voi joutua hurrikaanin pyörteisiin. Pelon kohteet voivat olla moninaisia: kovaääniset äänet, korkeat paikat, uudet ihmiset, juokseva vesi, pimeät nurkat, pienet hyönteiset ja suuret eläimet. Lapset saattavat yrittää paeta ahdistusta välttämällä paikkoja ja aktiviteetteja, jotka tuntuvat heille uhkaavilta, kuten veden välttäminen, tikkaille kiipeämisen kieltäminen tai pimeässä huoneessa olemisen kieltäminen.

Ryhmäpsykoterapiassa pelokkaat lapset voivat osallistua aktiviteetteihin, jotka pakottavat heidät kohtaamaan pelkonsa. He voivat ampua kovaäänisillä ilmakiväärillä, käyttää sormivärejä, peittää itsensä mudalla tai sammuttaa valot. Ryhmäympäristössä pelokkaiden lasten on pakko kohdata pelkonsa. Terapeutti voi käsitellä pelkoja reaaliajassa ja auttaa lapsia ilmaisemaan pelkonsa ja lievittämään ahdistustaan.

Toinen vakava lasten kehityksellisiä ongelmia aiheuttava tekijä on liian voimakas sisaruskateus. Lasten, joiden kateus sisaruksia kohtaan vaikuttaa heidän koko persoonallisuuteensa ja värittää koko elämänsä, on saatava psykologista apua. He voivat kohdella sisaruksiaan sekä fyysisesti että sanallisesti huonosti. Kokeaessaan sisaruksensa vanhempiensa suosikiksi, he pyrkivät saamaan huomiota ja kokevat pakonomaista tarvetta tulla muiden kuin sisarusten suosikeiksi – olipa kyseessä opettaja, partiojohtaja tai kesäleirin ohjaaja. Heillä on kilpailuhenkeä, ja he tarvitsevat pakonomaisesti ykkössijan, eivätkä osaa käsitellä tappiota. Tällaiset lapset voivat, jos heidän kateutensa ei vähene nuoruudessa, tulla aikuisina jatkuvasti vaikeiksi suhteissaan ihmisiin, kohdellen heitä kuin sisaruksiaan, ja tekevät elämästään hankalaa omille sisaruksilleen.

Lapsilla on luonnollinen kiinnostus seksuaalisuuteen, mutta joidenkin lasten käyttäytyminen saattaa ilmetä epänormaalina ja ylikorostuneena. Jos lapsi ajattelee, puhuu ja unelmoi seksistä jatkuvasti, masturboi säännöllisesti joko yksin tai julkisesti, tai yrittää osallistua seksuaalisiin kokeiluihin muiden lasten, kuten sisarusten, kanssa, on kyseessä tilanne, joka vaatii ammatillista apua. Seksuaalisuus on luonnollinen osa lapsen kehitystä, mutta sen ei pitäisi hallita hänen elämäänsä.

Äärimmäisen ujojen ja arkojen lasten kanssa voi olla vaikeaa, sillä he kokevat paniikkia, jos heitä katsotaan riisuttuna. He tuntevat itsensä erittäin itsekriittisiksi kehoaan kohtaan ja kokevat epämukavuutta liikuntatunneilla tai lääkärintarkastuksissa. Heidän avustamisensa voi edellyttää ammatillista tukea. Tavallisesti lapsilla, jotka eivät ole äärimmäisen ujoja, on luonnollista olla hieman haluttomia riisumaan vaatteitaan lääkärintarkastuksissa tai liikuntatunneilla, mutta he eivät koe paniikkia.

Aggressiivisuus on toinen merkittävä psykologinen haaste lapsille. Erityisen vihamieliset ja äärimmäisen aggressiiviset lapset tarvitsevat ammatillista apua. Aggression syy on selvitettävä huolellisesti, sillä sen taustalla voi olla monenlaisia tekijöitä. On lapsia, joiden aggressio ei vähene purkamalla sitä, ja jotka kykenevät äärimmäiseen julmuuteen ilman näkyvää syyllisyyttä. Tällaiset lapset eivät tunne sympatiaa eivätkä ole huolissaan muiden hyvinvoinnista. He eivät ole huolissaan muiden mielipiteistä eivätkä reagoi kritiikkiin. Kun lapsi ei osaa käsitellä vihaansa ja sen taustalla on vakavia ongelmia, he tarvitsevat syvällistä ja pitkäaikaista hoitoa.

Joillakin lapsilla on taipumus varastaa. He voivat ryhtyä pieniin tai suurimpiin varkauksiin aina, kun siihen on mahdollisuus. Jos varkauksilla on pitkäaikaisia seurauksia, heille on tarjottava ryhmäpsykoterapiaa. Jotkut lapset voivat varastaa ostoksiin liittyen, mutta myös tämä käyttäytyminen voi olla lyhytaikaista.

Jotkut lapset voivat vaikuttaa liiankin hyvältä ollakseen totta: he ovat esimerkillisiä, noudattavat sääntöjä ja järjestystä, ja heidän elämänsä keskittyy siihen, että he miellyttävät vanhempiaan. Tämä voi olla maski, jonka taakse on piilotettu haitallisia impulssseja. Nämä lapset tarvitsevat tukea, jotta he oppivat ilmaisemaan omia tunteitaan ja rajojaan ja päästävät irti pakonomaisesta halustaan miellyttää muita. Ryhmäpsykoterapia voi auttaa heitä löytämään oman identiteettinsä ja ilmaisemaan omia tunteitaan ilman pelkoa.

Yksi keskeinen tekijä lasten psykologisessa kehityksessä on liiallinen suojelu ja ylisuojelevuus. Liian suojellut lapset, jotka eivät ole saaneet mahdollisuuksia kohdata elämän haasteita itsenäisesti, voivat kohdata suuria vaikeuksia vanhetessaan. Tällaiset lapset voivat kokea itsetunnon ja itseluottamuksen puutetta, koska he eivät ole tottuneet selviytymään yksin tai tekemään päätöksiä ilman vanhempiensa apua.

Miten ylistys ja ohjaus vaikuttavat lapsen kehitykseen?

Lapsille annettu ylistys voi vaikuttaa heidän itsetuntoonsa ja käsitykseensä itsestään syvällisellä tavalla. Kun vanhemmat kiittävät lapsiaan, heidän sanomansa ei aina ole yhtä tärkeää kuin se, miten kiitos muotoillaan. Esimerkiksi äiti, joka katsoo poikansa jalkapallopeliä ja kiittää häntä erityisesti siitä, kuinka hän käytti tilaisuutta hyväkseen voittomaalin tekemisessä, antaa lapselle selkeän kuvan hänen taidoistaan ja saavutuksistaan. “Sinun on varmasti oltava ylpeä!” Tämä ei ole pelkkä yleinen ylistys, vaan tarkka ja kuvailtu huomio lapsen toiminnasta. Lapsi saa tästä vahvistusta omasta kyvykkyydestään.

Vastaavasti isän kiitokset tyttärensä työstä lehtipinojen kanssa, jotka hän teki nopeasti ja tehokkaasti, antavat tytölle käsityksen omasta kyvystään ja sen, että hänen vaivannäkönsä on arvostettua. Tällainen erityinen huomio ei vain vahvista lapsen itsetuntoa, vaan myös auttaa heitä ymmärtämään, että heidän ponnistelunsa saavat tunnustusta. Tärkeää on se, ettei arvioida lapsen luonteenpiirteitä, vaan keskitytään toimintaan ja tuloksiin. Kiitos, joka antaa lapselle ymmärryksen omasta kyvykkyydestään, on paljon tehokkaampaa kuin pelkkä luonteen arvostelu, kuten “olet niin hyvä” tai “olet niin kiltti”.

Yksi ongelma on, että liiallinen ylistys voi johtaa lapsen turhaan epävarmuuteen. Esimerkiksi, kun 12-vuotias Linda sai isältään kuulemansa ylistyksen pelitaidoistaan, hän ei tuntenut iloa vaan huolestui siitä, että ylistys oli liioiteltua ja hän ei kykenisi toistamaan samaa tasoa seuraavalla kerralla. Sen sijaan että isä olisi sanonut “Olet loistava!”, olisi ollut hyödyllisempää sanoa yksinkertaisesti: “Varmasti tuntuu hienolta päästä uudelle tasolle.” Tällöin lapsi ei olisi liikaa vertaillut itseään ideaalitilanteeseen ja ei olisi menettänyt motivaatiota.

Tarkempi ja informatiivisempi ylistys on siis selkeästi hyödyllisempi. Jos lapsi on pessyt auton ja vanhempi sanoo: “Kiitos auton pesemisestä, se näyttää taas uutukaiselta,” lapsi ymmärtää, että hänen tekemänsä työ on arvostettua ja tehokasta. Jos taas sanotaan vain “Olet enkeli”, tämä ei tuo lapselle mitään konkreettista ymmärrystä siitä, miksi hän saa kiitosta. Se, että lapsi voi päätellä omasta toiminnastaan, että hän on tehnyt hyvää työtä, on olennaista hänen kehitykselleen.

Lapsen mielikuvitus ja itsearvostus rakentuvat pitkälti sen perusteella, miten he itse sisäistävät palautteen. Yksinkertaisella ja tarkalla kiitoksella voidaan ohjata lasta positiiviseen suuntaan. Jos taas ylistys on epämääräistä tai liioiteltua, lapsi saattaa epäillä omia kykyjään ja tulla itse epätietoiseksi siitä, mitä hän on todella saanut aikaan. Lapsen ajattelutapa ei perustu vain siihen, mitä hän kuulee, vaan myös siihen, mitä hän ajattelee itsestään palautteen jälkeen.

Lapsen ohjaaminen ja opastaminen on tärkeää myös silloin, kun asiat menevät pieleen. Kritiikki, joka kohdistuu lapsen persoonallisuuteen, voi olla vahingollista. Esimerkiksi, jos lapsi kaataa mehun ja vanhempi huomauttaa: “Voi ei, etkö osaa olla varovainen?”, tämä luo lapselle tunteen, että hän on epäonnistunut henkilö, eikä vain että tapahtui pieni virhe. Sen sijaan, että vanhempi arvostelisi, hän voisi yksinkertaisesti sanoa: “Voi, mehu kaatui. Ei hätää, korjataan se.” Tämä ohjaava lähestymistapa opettaa lapselle, että virheitä sattuu, mutta ne eivät määrittele hänen arvoaan.

Lapsen kehitykselle on tärkeää, että hän oppii käsittelemään virheitä ilman, että ne liittyvät hänen persoonallisuuteensa. Virheitä ei tarvitse tuomita, vaan niistä voidaan oppia. Esimerkiksi jos lapsi rikkoo esineen, vanhemman ei tarvitse alkaa syyttää lasta tai tehdä tästä suurenmoista draamaa. Sen sijaan voi olla hyödyllistä auttaa lasta oppimaan virheestään rakentavasti. Yksinkertaiset ja lempeät huomiot voivat auttaa lasta ymmärtämään, että virheet ovat osa oppimista, eivätkä ne määrittele hänen kykyjään.

Kun vanhemmat ohjaavat lasta ongelmatilanteissa, he voivat opettaa hänelle paljon enemmän kuin pelkällä kritiikillä. Esimerkiksi, jos lapsi menee jonnekin väärään suuntaan, kannattaako silloin osoittaa sormella virhettä? Sen sijaan voi olla paljon parempi olla tukena ja tarjota käytännön apua, kuten kertoa, että “seuraava risteys on tässä”. Tällainen lähestymistapa ei vähennä lapsen itsetuntoa, vaan päinvastoin vahvistaa hänen kykyjään ja itseluottamustaan.

Kun lapsen kanssa tapahtuu virheitä, on tärkeää huomioida, että ne voivat olla oppimiskokemuksia. Pienet virheet voivat opettaa suuria elämäntaitoja, kuten vastuullisuutta, huolellisuutta ja itsekunnioitusta. Lapsi ei opi vain siitä, että hän teki jotain väärin, vaan myös siitä, miten hän pystyy ratkaisemaan ongelman ja oppimaan virheistään.

Trumpin hallituksen korruptio ja sen vaikutukset kansainvälisiin suhteisiin ja Yhdysvaltojen sisäpolitiikkaan
Kuinka ikä ja asiakastyyppi vaikuttavat pyörämatkojen nopeuteen ja pituuteen?
Miten geometrista laskentaa voidaan käyttää sekvenssien tilojen tutkimisessa?
Miten psykologit voivat puhua julkisuuden henkilöiden mielenterveydestä ilman henkilökohtaista tutkimusta?