Goldwaterin sääntö, erityisesti sen laajennettu tulkinta, tekee virheen luokitellessaan "ammatillisen mielipiteen" (eli kliinisen arvion, joka on potilaan hoidon perusta) ja "ammattilaisen mielipiteen" (eli mielenterveyden asiantuntijan näkemyksen, joka annetaan ei-kliinisessä roolissa) samaksi asiaksi. Kliinistä arviota varten on olemassa potilas, ja potilaan oikeus luottamuksellisuuteen ja suostumukseen asettavat tietyt standardit. Julkisuuden henkilöiden arvioimisessa ei ole potilasta, ja sen vuoksi nämä standardit eivät ole sovellettavissa. Esimerkiksi asiantuntijan mielipide saattaa olla hyödyllinen silloin, kun pohditaan investointipäätöstä tai julkisen keskustelun aiheita. Yhtä lailla, psykiatrin asiantunteva näkökulma voi valottaa ilmiöitä, jotka voivat vaikuttaa hämmentäviltä tai vaikeasti ymmärrettäviltä.

Yksi suurimmista väärinymmärryksistä on uskomus, että psykiatrien ja muiden mielenterveyden asiantuntijoiden on oltava täysin vaiti julkisten henkilöiden mielenkiinnon kohteena ollessa, ellei heillä ole ollut suoraa hoitosuhdetta kyseiseen henkilöön. Tämä rajoite on liioiteltu. Hyvin koulutetuilla asiantuntijoilla voi olla valtavasti aineistoa, kuten julkisesti saatavilla olevia videoita ja puheita, joiden perusteella he voivat tehdä johtopäätöksiä julkisuuden henkilöiden käyttäytymisestä ja mielentilasta. Tällöin kyse ei ole diagnosoinnista vaan yleisestä asiantuntevasta näkemyksestä, jonka avulla voidaan auttaa kansalaisia ymmärtämään monimutkaisia ja usein hämmentäviä käytösmalleja.

Tällöin puhumme kuitenkin ammatillisesti informoidusta mielipiteestä, joka ei ole pohjautunut henkilökohtaiseen hoitosuhteeseen tai tieteelliseen tutkimukseen, vaan yleisesti saatavilla olevaan tietoon. Esimerkiksi, jos henkilö toistuvasti nostaa omia saavutuksiaan ja sysää syytöksiä ja virheitä muiden niskoille, kuten on nähty tietyissä poliittisissa keskusteluissa, on täysin perusteltua, että asiantuntijat valottavat tällaisia käytösmalleja. Vaikka itse psykiatri ei voi tehdä diagnoosia ilman henkilökohtaista arviointia, hän voi silti antaa asiantuntevan analyysin, joka avaa yleisölle tärkeää tietoa käytöksen taustalla olevista psykologisista syistä.

Psykiatrien rooli ei ole vain hoitaa yksilöitä, vaan myös edistää yhteiskunnallista ymmärrystä ja tuoda esiin niitä psykososiaalisia ilmiöitä, jotka voivat vaikuttaa laajemmin yhteiskunnan dynamiikkaan. Tällöin on tärkeää ymmärtää, että psykiatrin tehtävä ei ole vain "diagnosoida" julkisia henkilöitä, vaan tarjota yleisesti hyödyllistä asiantuntemusta ja näkemyksiä siitä, miten psykologiset ja käyttäytymiseen liittyvät tekijät voivat ilmetä julkisuuden henkilöiden toiminnassa.

Toisaalta on tärkeää tiedostaa, että psykiatrien ammattikunta on altis myös henkilökohtaiselle puolueellisuudelle. Vaikka heillä on koulutus ja kokemus tunnistaa psykologisia malleja, he eivät ole vapaita omista asenteistaan ja tunteistaan. Tästä syystä olisi järkevää, että psykiatrit pyrkisivät ottamaan huomioon oman puolueellisuutensa ja esittämään mielipiteensä harkiten, erityisesti silloin, kun kyseessä on julkinen henkilö. Ammattikunnan sisällä tulisi rohkaista asiantuntijoita keskustelemaan ja jakamaan tietoa, mutta samalla tunnistamaan se, että heidän lausuntonsa on rajallinen ja se ei perustu täydellisiin tiedonlähteisiin.

Vaikka diagnosointi vaatii yksityiskohtaisempaa ja tieteellisesti perusteltua tutkimusta, voidaan yleistäviä psykologisia näkemyksiä ja havaintoja jakaa, kun käytettävissä on riittävästi julkista aineistoa. Tällöin asiantuntijan tehtävä on valottaa yleisölle, mitä tiettyjen käyttäytymismallien takana voi olla ja miten ne voivat vaikuttaa yhteiskunnallisiin päätöksiin ja ilmiöihin. Tärkeää on myös ymmärtää, että vaikka psykiatri ei voi tehdä täysin varmoja johtopäätöksiä ilman henkilökohtaista tutkimusta, hänen asiantuntevat näkemyksensä voivat olla arvokkaita.

Psykiatrien ei tarvitse valita sen välillä, pitäisikö heidän vaieta julkisuuden henkilöiden mielenterveydestä vai rikkoa eettisiä sääntöjä. Sen sijaan ammattiliittojen tulisi kannustaa asiantuntijoita käyttämään omaa harkintakykyään ja omaksumaan vastuullinen lähestymistapa, jossa huomioidaan sekä ammattikunnan arvostus että julkisen keskustelun tarpeet. Julkisuuden henkilöiden arvioiminen psykologisesti ei ole vain spekulaatiota, vaan se voi tarjota arvokasta tietoa, joka voi olla hyödyllistä koko yhteiskunnalle.

Miksi demokratia on haavoittuva: Voiman ja väkivallan kytkös politiikassa

Donald Trumpin hallintoa voi tarkastella monesta näkökulmasta, mutta yksi tärkeimmistä on sen keskeinen piirre: väkivallan ja uhkailun normalisointi osaksi poliittista keskustelua. Trump on johdonmukaisesti käyttänyt kieltä ja käytäntöjä, jotka eivät pelkästään yllyttäneet väkivaltaa, vaan myös luoneet tilan sille, että hän itse voi välttyä seuraamuksilta teoistaan. Esimerkiksi väitteet, joissa hän sanoo voivansa seistä keskellä Fifth Avenueta ja ampua ihmisen menettämättä kannatustaan, eivät ole vain väitteitä, vaan heijastavat syvää uskoa siihen, että hänen asemansa takaa suojan oikeudellisia seurauksia vastaan.

Trumpin retoriikka on usein yhdistelmä ylpeilyä omasta kyvystään päästä eroon rikoksista ja kiihotusta väkivaltaan. Hänen puheensa kannattajilleen, joissa hän kehottaa heitä hyökkäämään protestoijia vastaan ja käyttämään väkivaltaa ilman pelkoa oikeudellisista seuraamuksista, ei ole sattumaa. Nämä puheet eivät ole vain tyhjää uhkailua; ne tarjoavat laajemman näkökulman siihen, kuinka väkivalta voi saada oikeutuksen poliittisessa kontekstissa. Yksi merkittävä piirre on, että Trump ei vain edistänyt väkivallan käyttöä, vaan hän myös normalisoi sen, tehden siitä osan poliittista keskustelua, jossa se ei enää tuntunut poikkeavalta, vaan pikemminkin hyväksyttävältä keinolta puolustaa omaa etua.

Tällaisessa ympäristössä, jossa väkivalta ja uhkailu voivat saada valtion johtajalta suoraa kannatusta, demokratia on erityisen haavoittuvassa asemassa. Demokratian kestävyys ei ole itsestäänselvyys, ja sen horjuminen voi tapahtua hitaasti ja huomaamatta. Trumpin tapaus on varoitus siitä, kuinka helposti poliittinen johtaja voi käyttää väkivaltaa ja pelkoa saadakseen kannatusta ilman, että kohtaa merkittäviä vastatoimia. Tällaisessa ilmapiirissä kansalaiset ja yhteiskunta voivat helposti unohtaa demokratian haavoittuvuuden, koska he ovat tottuneet sen vakauteen ja ennakoitavuuteen.

Demokratian hajoaminen ei aina tapahdu väkivaltaisten vallankumousten kautta. Usein se etenee pikemminkin kuin vesi kattilassa, joka kuumenee vähitellen, kunnes se on liian myöhäistä huomata vaara. Trumpin puheet ja toimet, jotka tuntuivat alkuun liioitelluilta tai jopa absurdilta, ovat saaneet aikaan muutoksia poliittisessa kulttuurissa, jotka voivat olla syvällisempiä kuin yksittäisten tapahtumien tarkastelu antaa ymmärtää.

Erityisen huolestuttavaa on se, että nämä väkivallan ja oikeusjärjestelmän halventamisen elementit voivat luoda ympäristön, jossa poliittiset vastustajat voidaan hiljentää ei vain vaaleissa vaan myös fyysisellä väkivallalla. Tämä tuo mieleen historian esimerkkejä siitä, kuinka yksittäiset poliittiset johtajat ovat saaneet aikaan laajoja muutoksia kansakunnan arvopohjassa, ja kuinka tämä on mahdollistanut epädemokraattisten käytäntöjen omaksumisen.

On tärkeää ymmärtää, että vaikka Trump ei ole saavuttanut tilaa, jossa hän voisi avointa diktatuuria toteuttaa, hänen puheensa ja käytöksensä ovat luoneet kulttuuria, jossa väkivalta ja laittomuus voivat tulla osaksi normaalia poliittista käytäntöä. Tässä kontekstissa väkivallan ja pelon käytön hyväksyminen on ensimmäinen askel kohti laajempaa demokratian rappion prosessia. Tämä on huomionarvoista erityisesti silloin, kun poliittisten johtajien valta alkaa ylittää sen, mitä laki sallii ja demokratia suojelee.

Tärkeää on myös huomioida, että väkivallan kieli ja sen hyväksyminen eivät rajoitu vain yhdelle poliittiselle taholle. Väkivallan ja uhkailun normalisointi voi vaikuttaa koko yhteiskuntaan, ja erityisesti nuorempiin sukupolviin, jotka voivat omaksua tämän retoriikan ja käyttää sitä omassa elämässään. Näin ollen ei ole pelkästään tärkeää tarkastella poliittista johtajaa vaan myös ymmärtää, kuinka nämä käytännöt voivat heijastua laajemmin yhteiskuntaan ja sen arvoihin.

Lopuksi on muistettava, että demokratia ei ole itsestäänselvyys. Se on herkkä ja altis ulkoisille ja sisäisille paineille. Tällainen paine voi ilmetä suoraan poliittisessa keskustelussa ja sen läpi kulkevien käytäntöjen kautta. On tärkeää, että kansalaiset, asiantuntijat ja yhteiskunnan toimijat ovat valmiita tunnistamaan nämä vaarat ja toimimaan niiden estämiseksi ennen kuin ne muuttuvat täysimittaiseksi kriisiksi.

Miksi narsistinen johtajuus uhkaa yhteiskunnan psyykkistä hyvinvointia?

Valta ja sen väärinkäyttö ovat usein yhdistettyjä narsistiseen käyttäytymiseen, jossa autoritaarinen puhetapa saa ympäristön kyseenalaistamaan todellisuuden. Donald Trumpin tapa toistaa avoimesti valheita rohkeasti estää totuuden esiin tulemisen. Hänen kultakoristeltu elämäntapansa ja pakkomielteensä yleisömääriin sekä äänestystuloksiin ovat merkkejä siitä, että haavoittuvan egon suojeleminen on hänen ensisijainen tavoitteensa. Narsistinen johtajuus ei kuitenkaan ole pelkästään poliittisten päätösten heikkoutta, vaan syvällisempi ongelma on sen kyvyssä normalisoida moraalittomia syyttämiskäyttäytymisen malleja. Tällainen käytös rohkaisee ihmisiä ilmaisemaan itseään tavoilla, jotka aiemmin saattoivat olla sosiaalisten normien rajoittamia. Jos rotuväkivallan lisääntyminen on merkki, Trump on antanut seuraajilleen vihreää valoa toimia impulsiivisesti ja aggressiivisesti.

Narsistisen johtajan vaikutukset ulottuvat laajalle yhteiskunnan moraalin, kulttuurisen vakauden ja psykologisen hyvinvoinnin alueille. Syytöksiltä ja toisten syyllistämiseltä voi välttyä vain selkeällä, rauhallisella rajojen asettamisella sekä moraalisten ja sosiaalisten normien ylläpidolla. Ilman tätä vastavoimaa muut syyttämisen kulttuuriin taipuvaiset henkilöt kasvattavat rohkeuttaan ja vallanhaluaan. Tällainen vallan keskittyminen voi johtaa kollektiiviseen passiivisuuteen ja hyväksyntään, joka vaikeuttaa yhteiskunnan kykyä puuttua hyväksikäyttöön ja epäreiluun kohteluun.

Perheterapiassa nähdään usein, kuinka narsisti tai psykopaatti voi aiheuttaa sukupolvien yli ulottuvaa traumaa, jonka seurauksena syntyy kiinnittymishäiriöitä, riippuvuuksia ja etääntymistä. Syyllistävä osapuoli ei kykene kompromisseihin tai reiluun peliin, vaan asettaa oman edun aina etusijalle. Tämä pakottaa muut perheenjäsenet jatkuvaan antamisen tilaan, jossa totuus ja oikeudenmukaisuus eivät päde. Väkivallan uhrit kokevat usein turhautumista, kun heidän pyrkimyksensä saada väärinkäyttäjä ymmärtämään tilanne kaatuvat siihen, ettei reilun pelin sääntöjä noudateta.

Vastaavanlaisesti demokraattisen oikeusvaltion toiminta Trumpin aikana on osoittanut heikkoutensa. Jos johtaja kieltäytyy noudattamasta sääntöjä eikä oikeusjärjestelmä tai kongressi toimi vastuullisesti, kansalaiset kokevat voimattomuutta kuin hyväksikäytetty puoliso. Poliittisessa vuorovaikutuksessa kompromissin ja vastavuoroisuuden puute johtaa polarisaatioon ja lamaannukseen. Trumpin tapa pakottaa läpi merkittäviä lainsäädäntömuutoksia ilman keskustelua heijastaa tätä valmiutta voittaa hinnalla millä hyvänsä.

Narsistisessa ihmissuhteessa, kuten mustasukkaisen puolison jatkuvassa valvonnassa ja riitaisuudessa, uhrilla ei usein jää aikaa omalle kasvulleen tai hyvinvoinnilleen. Sama dynamiikka näkyy globaalisti Trumpin hallinnon aikana: maailman huomio on keskittynyt jatkuvaan kriisiin, jonka aiheuttaa hänen ailahtelevaisuutensa ja huomionhakuinen käytöksensä. Merkittävät kansainväliset kysymykset, kuten ilmastonmuutos, konfliktit ja pakolaiskriisit, jäävät vähemmälle huomiolle, kun globaalit toimijat reagoivat enemmän yksilön mielialoihin kuin rakenteellisiin ongelmiin.

Tämä tilanne syö kansakunnan ja maailman kykyä keskittyä olennaisiin haasteisiin. Monet käyttävät aikaansa ja energiaansa reagoimiseen Trumpin tekemiin ylilyönteihin sen sijaan, että rakentaisivat kestäviä ratkaisuja. Narsistinen johtaja imee tilan ja energian itselleen, jättäen harvoin tilaa rauhalle tai rakentavalle toiminnalle. Tässä suhteessa Trumpin vaikutus ei rajoitu pelkästään poliittisiin päätöksiin, vaan se heikentää myös psyykkistä hyvinvointia ja yhteiskunnallista keskustelua.

Aito johtajuus ja kypsä ihmissuhde vaativat itsehillintää, vastuullisuutta ja kykyä hallita omia tunteitaan rakentavasti. Kun tällainen kypsyys puuttuu, yhteiskunnan on vaikea keskittyä ratkaisuihin eikä epäjärjestys vähene. Yhteiskunnan karkeutuminen, myötätunnon katoaminen ja kansalaisyhteiskunnan rapautuminen ovat lähitulevaisuudessa todennäköisiä seurauksia. On tärkeää tunnistaa, miten syvällisesti tällainen narsistinen johtajuus vaikuttaa sekä yksilöiden että yhteisöjen psyykkiseen terveyteen ja yhteiskunnan rakenteisiin.

Endtext

Miten narsistinen tyrannia leviää yhteiskuntaan?

Tyrannian leviämistä yhteiskunnassa ei määrittele pelkästään taloudellinen tai koulutuksellinen tausta, vaan syvemmällä tasolla se on yhteydessä ihmisen narsismiin. Narsistinen persoonallisuus, joka leimaa jopa niitä, joita ei perinteisesti pidetä alttiina tyrannian houkutuksille, ylittää kaikki yhteiskuntaluokat ja jakaa yhteistä piirteiden verkostoa. Dorothy Thompsonin vuonna 1941 kirjoittama essee "Who Goes Nazi?" valottaa tätä ilmiötä erinomaisesti. Thompson huomauttaa, että monet hyvin toimeentulevat ja älykkäät ihmiset voivat ajautua tyranniallisten liikkeiden vaikutuspiiriin, koska heidän persoonassaan on jännitteitä, kuten turhautunut suurhenkisyys, kauna ja viha, jotka tekevät heistä alttiita autoritaarisille ideologioille.

Vaikka jotkut voivat luonnostaan vastustaa tyrannian myrkkyä, heistä saattaa puuttua se syvä nöyryys ja kyky tunnistaa itsessä olevat sokeat kohdat. Filosofi ja Nobel-palkittu fyysikko Carl Friedrich von Weizsäcker tunnusti 1940-luvulla, ettei hän koskaan uskonut natsi-ideologiaan, mutta että hän oli silti ollut alttiina sen viehätykselle. Liike tuntui hänestä silloin kuin "Pyhän Hengen vuodatukselta". Hän pohti myöhemmin, että kansallissosialismi oli osa historiallista prosessia, jota sen omat kannattajat eivät itse ymmärtäneet. Tämä ajatus viittaa siihen, kuinka narsistinen liittoutuminen, lähes psykoottinen yhteisön tuhoutumista edistävä turhautuneisuus, leviää massoihin.

Tyrannien ei tarvitse olla stereotyyppisiä "paholaisia", joiden ilmeistä paha on heti nähtävissä. Itse asiassa he voivat olla tavallisilta näyttäviä henkilöitä, joiden karisma, päättäväisyys ja kyky inspiroida muita tekevät heistä yhteiskunnallisesti hyväksyttäviä hahmoja. Kukaan tyranni ei nouse valtaan lupauksella tuottaa massiivista kansanmurhaa, vaikka tällaiset ajatukset saattavat piillä hänen mielessään. Sen sijaan he lupaavat palauttaa lain ja järjestyksen, parantaa kansan taloudellista tilannetta ja palauttaa kansakunnan suuruuden. Nämä tyhjät lupaukset liitetään aina syyllisten etsimiseen, joka toimii kanavana narsistiselle vihalle ja lisää yhteiskunnan koheesiota.

Kuitenkin tyranni ei ole vain ulkopuolisten vihollisten luomassa uhan ilmapiirissä. Hän myös jakaa omia kansalaisiaan, kylvää eripuraa ja hyväksikäyttää ihmisten välistä vihaa omaksi hyödykseen. Tyranni nousee valtaan yhteiskunnassa, joka on jo heikentynyt järjestyksen puutteesta, sokea omalle tilalleen ja kykenemätön tai haluton ryhtymään korjaaviin toimiin, jotka estäisivät tyrannimaisen vallan nousun. Kun tyranni ja hänen apurinsa ottavat vallan, he syventävät ja laajentavat häiriöitä, purkavat yhteiskunnan normit, instituutiot ja lait, jotta ne heijastaisivat heidän patologisia tarpeitaan.

Andrew Łobaczewski kuvaa tarkasti, miten patokratioiden synty ja kehitys etenevät. Patokratia on järjestelmä, jota johtavat henkilökohtaisesti vajavaiset yksilöt, kuten psykopaatit ja narsistit. Łobaczewski tarkastelee, kuinka tällaiset järjestelmät luovat vääristymiä todellisuudessa ja moraalisissa arvoissa. Tämä vääristymä, jossa totuus hämärtyy ja järki korvautuu taikauskoisella ajattelulla, on yksi tärkeimmistä piirteistä tyrannian aikana. Propagandistiset keinot, kuten suorien valheiden toistaminen ja totuuden vääristely, saavat vapaasti levitä yhteiskunnassa, kun media on keskittynyt ja valvottu.

Näitä yhteiskunnallisia ja psykologisia vääristymiä voidaan havaita kaikilla elämänalueilla: politiikasta kulttuuriin, tieteeseen ja teknologiaan. Se, mitä nähdään, sanotaan ja tutkitaan, riippuu tyrannin mielihaluista, ja vähitellen koko yhteiskunta ja sen ideologia järjestetään hänen patologisia tarpeitaan varten. Tätä ideologiaa toteutetaan asteittain, ja se vahvistuu väkivallan käytön myötä niitä vastaan, jotka vastustavat sitä.

Yksi tyrannian tärkeimmistä elementeistä on "Uusi Ihminen" – ideaalisesta ihmisestä, joka on yhteensopiva tyrannian patologisten arvojen kanssa. Tämä "Uusi Ihminen" on usein itse asiassa irvikuva ihmisyydestä, joka heijastaa tyrannin vääristyneitä näkemyksiä ja täyttää hänen tarpeensa vallasta ja ihailusta. Uusi Ihminen on täysin omistautunut Syylle ja Johtajalle – usein samalle henkilölle, joka on tyranni itse. Uuden Ihmisen elämän täytyy ilmentää tätä omistautumista kaikilla tasoilla. Tyrannia korostaa orjallista uskollisuutta ja sankaripalvontaa, joka vahvistetaan uusilla laeilla ja normeilla, mutta myös yksilöiden kautta, jotka tarkkailevat ja ilmiantavat toisten ideologisesti väärät teot.

Yhteiskunnallinen alistuminen epäinhimillisiin sääntöihin, joita patologinen auktoriteetti asettaa, on yksi ihmisen psykologiassa eniten väärin ymmärrettyjä ja aliarvioituja ilmiöitä. Ihmisten taipumus luovuttaa omat moraaliset kompassinsa auktoriteettihahmojen edessä, vaikka nämä hahmot olisivat kuinka pieniä tai epäaitoja tahansa, mahdollistaa tyrannien vallan vakiintumisen. Tämä on keskeinen piirre tyrannian muotoutumisessa: tyranni tietää, että hän voi luottaa seuraajiinsa ja pakottaa suurimman osan yhteiskunnasta antamaan hänelle uskollisuuden valtaansa.

Tyrannian leviämisen edellytykset ovat monimutkaisempia ja lähempänä meitä kuin usein ymmärrämme. Narsistinen sokeutemme estää meitä uskomasta, että sama voisi tapahtua täällä ja että me olisimme yhtä alttiita sille kuin muut historiassa. Tyrannia elää irrationaalisten narsististen myyttien ja taikauskoisen ajattelun kautta, vaikka sen ideologia saattaa naamioitua järkiperäiseksi, kuten kommunismin kohdalla. Tämä tekee siitä yhtä vaarallisen kuin sen johtajat: solipsistisen ja patologisen.

Miten urheilutapahtumat voivat edistää kansainvälistä yhteistyötä ja kulttuurivaihtoa?
Miten valmistautua tehokkaasti pyöräilytapahtumaan: harjoittelu, varusteet ja henkinen valmius
Kuinka rakentaa tietoputki käyttäen Snowpipe Auto-Ingest -vaihtoehtoa?