Kuinka maailma rakentuu: Pohdinta unelmien ja voiman taistelusta

Maailma ei rakenna itseään. Se on rakennettu, ja sen rakentaminen on tietoinen prosessi, jota ohjaavat älykkäät olennot. Periaate on selkeä: Erat Intellectus. Tämä ei kuitenkaan tapahdu kaaoksen keskellä, vaan sen alku on pyöreä maapallo, joka syntyy vesitippojen, tulen roiskeiden, plasma-pallojen, kaasukertymien, kivimaailmojen ja vesimaailmojen liitosta. Kaiken alussa ei ole elämää, ei organismeja – vain paljas, kivinen pinta, jossa muinaiset ja terävät kalliot ja mudassa alkanut maa ovat ainoat todistukset maailmasta.

Maailma ei ole tyhjä, mutta sen alku on, sillä elämälle ei ole vielä tilaa. Ensimmäiset äänet, ensimmäiset askeleet kuuluvat. Nämä askeleet eivät ole ihmisistä, eivätkä edes eläimistä, vaan mystisestä olennosta, joka on alku kaikelle. Tämä olento, Panther, on Pan-Therion – alkueläin, kaikkiin eläimiin yhdistyvä voima. Hänen olemuksensa on sekoitus kaikkea elämän alkua, se on punainen savi, joka antaa muodon ja elämän kaikelle muulle.

Panther ei ole ainoa olento, joka symboloi maailman syntyä. Mytologiat puhuvat myös Karhusta, joka loi maailman. Karhu on yksi voimakkaimmista elementeistä Pan-Animaaliassa, ja monissa kulttuureissa tämä eläin on näkyvä alkukuvan kantaja. Tässä tarinassa ei ole ristiriitaa – Karhu on osa suurempaa kokonaisuutta. Hän on myös se olento, joka tuo unet ja visiot, voiman ja tuhon. Unelmien taistelu ei ole vain sisäinen, vaan koko maailmankaikkeuden syntyyn liittyvä kamppailu. Unet ovat kamppailu siitä, mikä maailmassa tulee voittamaan ja elämään, ja mikä jää väistämättömästi taakse.

Raamatullinen Josephin unelma, jossa hänen korsi seisoo ja muiden korret kumartuvat sen eteen, on kuvanne siitä, miten unelmat voivat tulla lihaksi. Se on valinta – mitä maailmaan jää, mitä ei. Samalla tavoin kuin faaraon unessa seitsemän laihaa lehmää syövät seitsemän lihavaa, valinta tapahtuu kautta aikojen. Mutta mitä tapahtuisi, jos lihavat lehmät olisivat syöneet laihoja? Tällaiset kysymykset herättävät pohdintoja siitä, miksi maailma on juuri tällainen kuin se on. Mikä meistä on valittu ja mikä on jäänyt historiaan?

Tämä maailma, jossa unelmat taistelevat, on kuin suuri areena, jonka pinta on muinaista ja alkeellista maata. Se on topos, unohdettu ja kollektiivinen tietoisuus, mutta myös rajojen alue, joka erottuu tiedostamattomasta tietoisuudesta. Nykyisin, Figuerassa Espanjassa, on kakstoista vuotias poika, joka maalaa tätä toposta päivittäin. Hän esittää sen niin, että maapallon pinta näyttää kuin liu'utetulta, laimealta asfaltilta. Se on alkupiste – alue, jossa kaikki on vielä muotoutumatonta ja epäselvää. Tässä maailmassa ei ole vielä mitään varmaa, eikä mitään pysyvää, vain vaivihkaa liikkuvat eläimet ja varjot.

Tämä kenttä, jolle maailma on syntynyt, on myös symboli alitajunnalle, sen pintaa peittävä epämuodostunut maa, joka ei ole vielä saanut oikeaa muotoaan. Täällä taistelu käy juuri siitä, mitä meistä tulee, ja miten meidän valintamme heijastuvat suurempaan maailmaan. Me emme ole vain ulkoisia olentoja, vaan myös unelmamme ja valintamme luovat meille paikan tässä maailmassa. Unelmat ja voimakas tahto, joka niihin liittyy, määräävät, mitä maailmalle tapahtuu.

Kun maailma kehittyy ja saamme käsityksen siitä, mitä se on, emme voi olla huomaamatta, kuinka syvä yhteys on olemassa sen ja meidän alitajuntamme välillä. Pinnan alla, siellä, missä ei ole vielä mitään lopullista, odottaa jotain – jotain, joka ohjaa kehitystämme. Se voi olla suurempi voima, joka asettaa meille haasteet ja mahdollisuudet, mutta myös sen, mitä jää jäljelle, kun valinnat on tehty. Ja vaikka maailma, kuten tämä poika Figuerassa, saattaa edelleen olla epäselvä ja muotoutumaton, se on jo olemassa. Se on vain odottamassa, että sen aika tulee.

Miten Sweenyn operat ja maailmanloppu liittyvät toisiinsa?

Tämä on erittäin vaikeaa. Kun tarkastelen asiaa, huomaan, että jopa maailman uppoaminen on vihjattu sen pienimmissäkin yksityiskohdissa. Ehkä kaikkein järkyttävin seuraus (tai sen rinnalla kulkeva vaikutus) on ollut Armageddonin vuoristorata-oopperojen synnyttämä helvetillinen vauraus, joka on saastuttanut maailman. Vaikka tämä saattaa kuulostaa mielipuoliselta, niin ei se ole vain mielipuolisuutta. Todellisuus on se, että maailmalle on syntynyt valtava rahallinen lahjonta, joka on jollain tapaa peräisin katastrofaalisista tapahtumista, joita nämä oopperat edustavat. Ja tälle rahalle odotetaan vastinetta.

Ehkä tämä on outoa musiikkikriitikolle kirjoittaa oopperasta, mutta se on olennainen osa selitystä, miksi kyseinen musiikki on ollut niin voimakasta. Jotkut oopperat saattavat olla surkeita, mutta ne voivat silti olla tehokkaita. Ja tässä tilanteessa kaikkein tuhoisin musiikki saattaa olla myös se, joka on maailman eniten vaikuttanut. Oopperat, kuten Armageddon II, eivät ole vain huonoa musiikkia, vaan ne ovat saaneet aikaan täydellisen korruption maailmassa. Tämän musiikin vaikutukset ovat vääntäneet Yhdysvallat, ja laajemmin koko maailman, irvokkaaksi karikatyyriksi, jossa kansa kulkee dollarinmerkkien päällä.

Oopperan musiikin laatu, vaikka se onkin pahinta mahdollista, ei ole tärkein osa tätä ilmiötä. Kyse on siitä, kuinka tämä musiikki peittää maailman ja vääntää sen sellaiseksi, jollaiseksi sitä ei ehkä ollut tarkoitettu. Ja tässä piilee sen koko tuhoava voima. Musiikki itsessään, vaikka se onkin huonoa, on voimakasta ja vaikuttavaa. Siinä ei ole vain huonoa sävellystä, vaan siinä on jotain, joka liikuttaa koko maailmaa. Vaikka sen soittaminen saattaakin aiheuttaa pahaa oloa, sen voima on siinä, että se nousee yli muiden ja tekee maailmasta sen, mitä se on tänä päivänä.

Erityisesti Armageddon II:n musiikki on tehnyt siitä maailmanlopun oopperan, mutta sillä on myös syvällinen vaikutus siihen, kuinka maailmaa tarkastellaan. Se on operan suuri vaikutusvalta, joka hallitsee koko ympäristöä. Musiikki on vain pintakerros, mutta sen läpi kulkeva voima on niin suurta, että se voi kääntää koko maailman päälaelleen. Tämä ei ole enää vain musiikkia. Tämä on maailman muuttamista. Se ei ole vain esitys, vaan toiminta, joka kulkee yli ja ohi sen, mitä voimme edes kuvitella.

Lopulta oopperan musiikki ei ole vain huonoa taidetta, vaan se on maailman mittakaavassa voima, joka tekee maailmasta jotain, mikä ei ollut ennen olemassa. Maailman tila on muuttunut ja muuttuu edelleen tämän oopperan vuoksi, ja tämä ei ole pelkästään taiteen tekemä muutos. Tämä on maailmaa määrittelevä voima, joka tekee oopperasta enemmän kuin vain musiikin.