Sydän on kehon verenkiertoelimistön keskeinen elin, joka vastaa veren pumppaamisesta kehossa. Sydämen toiminta on monitahoinen ja sen häiriöt voivat vaikuttaa monin tavoin kehon eri osiin. Sydämen sykkeen ja verenkierron ymmärtäminen on tärkeää, jotta voidaan tunnistaa terveydelle haitalliset tilat, kuten sydämen vajaatoiminta ja verisuonisairaudet.

Sydämen sykkeen normaali vaihteluväli vaihtelee iän mukaan. Vastasyntyneillä syke on jopa 140 lyöntiä minuutissa, mutta jo viiden vuoden iässä se laskee 96-100 lyöntiin minuutissa. Ensimmäisen elinvuoden aikana sydämen syke pysyy noin 120 lyöntiä minuutissa, toisena vuonna se on noin 110 lyöntiä, ja 10 vuoden iässä se laskee 80–90 lyöntiin minuutissa. Aikuisilla normaali syke vaihtelee 60–80 lyöntiin minuutissa. Syke kertoo meille paitsi sydämen terveydestä myös kehon yleisestä tilasta.

Sydämen minuuttitilavuus, eli se määrä verta, jonka sydän pumppaa minuutissa, on keskimäärin noin 5 litraa levossa. Tämä määrä nousee huomattavasti fyysisen rasituksen aikana, jolloin syke voi nousta jopa 150 lyöntiin minuutissa ja isovaltimon verenkierron määrä saattaa nousta jopa 20-25 litraan minuutissa. Tällöin sydän pumppaa verta entistä suuremmalla teholla. Jos tämä tasapaino häiriintyy, esimerkiksi jos laskimoiden paluu ei ole riittävää, voi seurauksena olla sydämen vajaatoiminta. Tällöin veret voivat kerääntyä suurempiin laskimoihin, ja kohoava laskimopaine voi johtaa kudosnesteen vuotamiseen kudoksiin, aiheuttaen turvotusta. Tämä tilanne johtaa usein myös munuaisten toimintahäiriöihin, jolloin natriumin ja veden takaisinimeytyminen häiriintyy, mikä pahentaa tilannetta.

Verenkierron perustoiminta jakautuu kahteen pääosaan: systeemiseen (suureen) verenkiertoon ja keuhkoverenkiertoon. Systeeminen verenkierto vie verta vasemmasta kammiosta aortan kautta koko kehoon. Aortan haarat ja arteriolit vastustavat veren virtausta säädellen verenpainetta ja veren virtausta kapillaareihin, joissa tapahtuu aineiden vaihtoa kudosnesteen kanssa. Verta kuljetetaan pois kehon osista laskimoiden kautta ja yhdistyy lopulta kahteen pääverisuoneen: ala- ja yläonttolaskimoihin, jotka tuovat verta oikeaan eteiseen. Keuhkoverenkierto puolestaan vie verta oikeasta kammiosta keuhkoihin, joissa tapahtuu hapen ottaminen ja hiilidioksidin luovuttaminen. Verta kulkeutuu keuhkojen kapillaareista keuhkovaltimoihin ja palaa lopulta vasempaan eteiseen, josta se jatkaa matkaansa aortaan ja taas suureen verenkiertoon.

Sydämen vajaatoiminta voi johtaa keuhkojen nestekertymään eli keuhkoödeemaan. Tämä tilanne syntyy, kun sydän ei jaksa pumpata verta riittävästi, ja kudosneste kerääntyy keuhkoihin, heikentäen hengitystä. Keuhkoödeema voi myös syntyä liiallisen nesteen kertymisen vuoksi sairauden aikana, jolloin keuhkot voivat “tukehtua” omaan nesteeseensä. Tilanne voi olla hengenvaarallinen, jos hoitoa ei saada nopeasti.

Portaaliverenkierto on toinen tärkeä verenkiertojärjestelmä, joka kuljettaa verta ruoansulatuskanavasta maksaan. Portaalisuoni kerää verta mahalaukusta, suolistosta, haimasta ja pernaista ja kuljettaa sen maksaan, jossa verenkierto hajoaa kapillaareihin. Tämä verentoimitus mahdollistaa maksassa tapahtuvat aineenvaihduntaprosessit. Maksan kautta verenkierto jatkuu maksan laskimoihin, jotka vievät veren takaisin sydämeen. Portaaliverenkierron tukos voi aiheutua maksasairauksista kuten hepatiitista ja maksakirroosista, ja vakavissa tapauksissa se voi johtaa nesteen kertymiseen vatsaonteloon, eli askiteesiin.

Koronaari- eli sepelvaltimotukokset ovat yleinen sydänsairaus, jossa sydämen oman verenkierron valtimot kaventuvat ateroskleroosin seurauksena tai äkillisen trombin vuoksi. Tämä voi johtaa sydänlihaksen hapenpuutteeseen, joka ilmenee rintakipuna tai angiinana. Täydellinen tukos voi aiheuttaa sydäninfarktin, jossa osa sydänlihaksesta kuolee. Tällöin potilaan tila vaatii nopeaa hoitoa, jotta sydämen toimintaa voidaan tukea ja mahdollisesti pelastaa henki. Erityisesti sepelvaltimotautiin liittyy monia hoitomenetelmiä, kuten ohitusleikkaukset ja angioplastiat, joiden avulla verisuonten tukoksia voidaan hoitaa ja sydämen verenkiertoa parantaa.

Verenkierron häiriöiden, kuten sydämen vajaatoiminnan ja verisuonisairauksien, hoito on monivaiheinen prosessi. Se vaatii sekä lääketieteellistä hoitoa että elintapojen muutoksia, kuten ravitsemuksen, liikunnan ja stressinhallinnan parantamista. Näiden tilojen varhainen tunnistaminen ja oikea-aikainen hoito voivat merkittävästi parantaa potilaan elämänlaatua ja ennustetta.

Miten suoliston toiminnot vaikuttavat ruoansulatuskanavan terveyteen?

Paksusuolen toiminnot voidaan tiivistää seuraavasti: veden, suolan ja glukoosin imeytyminen, limakalvon rauhasten erittämä liman tuotanto, kasvikuitujen, kuten selluloosan, käsittely ja mikrobien avulla sulamattomien proteiinien valmistelu ulostettavaksi. Ulostaminen tapahtuu normaalisti juuri ennen ulostamista, kun peräsuoli on tyhjä. Hyvin säännöllisesti ulostavat henkilöt tuntevat ulostamisimpulssin suunnilleen samaan aikaan päivittäin, yleensä aamiaisen jälkeen. Tämä johtuu gastro-kolonisesta refleksistä, joka aktivoituu ruoansulatusprosessin alkaessa. Ruokailu aktivoi peristaltiksen suolistossa, joka levittäytyy paksusuoleen ja käynnistää edellisen päivän ruoanjäänteen liikkumisen. Paksusuolen sisältö siirtyy peräsuoleen, samalla kun voimakas peristaltikka leviää paksusuolessa ja suoliston ympärillä koetaan paineen nousu. Suolen sulkijalihaksen rentoutuessa ulostaminen saadaan päätökseen.

Ulostamisen tahti ja aika vaihtelevat suuresti yksilöittäin, eikä ole olemassa oikeaa ajankohtaa tai taajuutta. Jotkut ulostavat aamiaisen jälkeen, toiset ennen sitä tai illalla, kun heillä on enemmän aikaa. Ulostamisen tahti voi olla päivittäinen, mutta se voi myös vaihdella pidemmillä aikaväleillä, kuten joka toinen päivä. Tärkeää on, ettei ulostamisaikojen tai -taajuuden suhteen ole olemassa oikeaa mallia, sillä yksilölliset erot ovat suuria.

Ulosteen koostumus sisältää merkittäviä määriä bakteereja, useimmat niistä kuolleita, sekä suolen epiteelisolujen irtoamia, pieniä määriä typpipitoisia aineita, lähinnä limaa, suoloja, erityisesti kalsiumfosfaattia, hieman rautaa, selluloosaa sekä muita sulamattomia ruoan jäänteitä ja vettä.

Peritoneum, kehon suurin seroosakalvo, on kaksinkertainen kalvo, joka peittää vatsan ja lantion elimet. Se koostuu kahdesta pääosasta: parietaaliperitoneum, joka peittää vatsaontelon seinämät, ja viskeraaliperitoneum, joka peittää elimet. Näiden kahden kalvon välissä on peritoneaalitila, joka naisilla on yhteydessä kohtuun ja munanjohtimiin. Peritoneum on myös mukana elinten paikoillaan pitämisessä ja niiden liikkumista estävän voitelun tarjoamisessa. Erilaiset peritoneumista ulottuvat poimut, kuten suurempi ja pienempi omentum, sekä mesenterium, joka kannattelee suolia, auttavat verenkierron ja imunesteen kuljetuksessa. Tämä toiminta on keskeistä elinten terveydelle ja niiden suojaamiselle tulehduksilta.

Peritoneumilla on tärkeä rooli myös suojaavassa toiminnassa, koska sen tarjoama voitelu vähentää kitkaa elimistön sisällä. Lisäksi se osallistuu lymfateiden kuljettamiseen ja auttaa suojaamaan elimistöä infektioilta. Tämä on erityisen tärkeää vatsan ja suoliston kaltaisilla elinten alueilla, jotka altistuvat suurille määrille bakteereja ja muita patogeenejä.

Kun puhutaan ruoansulatuskanavan häiriöistä, voidaan mainita useita tiloja, jotka liittyvät erilaisiin oireisiin kuten pahoinvointiin, ruokahaluttomuuteen, vatsan alueen kipuun, oksenteluun ja ummetukseen. Näitä oireita esiintyy monenlaisissa ruoansulatuskanavan sairauksissa. Dysfagia, eli nielemisvaikeudet, liittyvät usein kurkun tai ruokatorven sairauksiin, kuten kurkunpään kasvaimiin tai ruokatorven ahtaumiin. Muita vakavia ruoansulatuskanavan sairauksia voivat olla esimerkiksi gastriitti, haavainen paksusuolentulehdus ja ruokatorven tulehdukset.

Gastritis, eli mahan limakalvon tulehdus, voi olla äkillinen tai krooninen. Akuutti gastriitti liittyy usein ärsyttäviin tekijöihin, kuten ruokamyrkytyksiin tai alkoholin liialliseen käyttöön. Krooninen gastriitti taas on tavallista vanhemmilla ihmisillä ja voi johtua pitkittyneistä ruoansulatushäiriöistä. Gastriitti voi myös vaikeutua haavauman muodossa, erityisesti jos mahassa tai pohjukaissuolessa esiintyy haavaumia, jotka altistavat limakalvon suolahapon ja ruoansulatusentsyymien vaikutuksille.

Haavainen paksusuolitulehdus ja suoliston tulehdukset voivat ilmetä sekä lapsilla että aikuisilla, ja niitä voivat pahentaa infektiot, kuten salmonella tai muut bakteerit. Akuutit suolistotulehdukset voivat aiheuttaa voimakasta ripulia, oksentelua ja nestehukkaa. Näiden hoitoon käytetään asianmukaisia antibiootteja ja nestehoitoa. Erityisesti lasten osalta on tärkeää estää nestehukkaa ja huolehtia oikeasta ravinnosta toipumisen aikana.

Colic, eli suolistokoliikki, on voimakas kipu, joka johtuu suolen seinämän voimakkaista supistuksista. Tällöin potilas voi olla äärimmäisen levoton, ja kipu voi saada hänet vääntelehtimään ja itkemään. Tällaista kipua voidaan lievittää lääkityksellä ja lämpöhoidolla, mutta pitkällä aikavälillä myös ruokailutottumusten ja stressinhallinnan parantaminen voi ehkäistä suolistokoliikkia.

Ruoansulatuskanavan sairauksien ymmärtäminen on keskeistä terveyden ylläpitämisessä. On tärkeää huomioida, että vaikka monet ruoansulatushäiriöt ovat tavanomaisia ja voivat olla itsestään paranevia, niihin liittyy usein piileviä tekijöitä, kuten ruokailutottumukset, stressi tai altistuminen infektioille. Säännölliset tarkastukset ja oikea-aikainen hoito voivat estää vakavampien ongelmien kehittymisen. Terveellinen ruokavalio, stressin hallinta ja oikea nesteytys ovat avaintekijöitä ruoansulatuskanavan terveyden ylläpitämisessä.

Miten inkavaltio syntyi ja kehittyi: Mytologia ja historia
Miten työpaikkojen autoritaarisuus ja Trumpin johtajuus yhdistyvät amerikkalaisessa yhteiskunnassa?
Miten ulkomaalaiset vaikutusyritykset ovat muokanneet Yhdysvaltain presidentin virkaa ja politiikkaa?
Kuinka erilaiset virukset vaikuttavat jänisten ja kaniinien terveyteen?
Miten Trumpin epäonnistuminen koronakriisissä paljastaa syvemmät yhteiskunnalliset ongelmat?