Yhdysvalloissa korruptiota on perinteisesti pidetty taloudellisena ja poliittisena rikoksena, jonka tavoitteena on henkilökohtainen taloudellinen hyöty. Kuitenkin korruptio ei rajoitu vain poliittisiin tai taloudellisiin salajuoniin, eikä sillä ole selkeää poliittista suuntausta. Yhteiskunnassa, jossa erilaisten ryhmien moraaliset käsitykset ja arvot poikkeavat toisistaan, korruptio saa usein hyvin subjektiivisen merkityksen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on pitkään nähty, kuinka varakkaat ryhmät tai poliittiset päättäjät käyttävät asemaansa hyväkseen, mutta samalla osa yhteiskunnasta voi nähdä heidät sankareina ja toiset pelkkinä rikollisina. Tämä kaksijakoinen ajattelutapa korostuu erityisesti Trumpin aikakaudella, jolloin yhä useammin on alettu puhua niin sanotusta illiberaalista politiikasta ja sen vaikutuksista yhteiskuntaan.

Yhdysvaltojen nykyinen talousjärjestelmä ja sen syntynyt epätasa-arvo heijastavat laajempaa ongelmaa, joka ulottuu aina Trumpin aikakauteen saakka. Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeinen taloudellinen elpyminen oli epätasapainoista, ja suurimmat taloudelliset voitot kasaantuivat edelleen pienelle vähemmistölle, joka oli jo valmiiksi etuoikeutettu. Näiden varakkaiden eliittien valtava vauraus kasvoi, vaikka talous romahti ja alhaisemmat tuloluokat kärsivät merkittävästi. Tämä tilanne paheni entisestään Trumpin verouudistuksen myötä, joka hyödytti erityisesti suuryrityksiä ja rikkaita yksilöitä, mutta jätti huomiotta talouden heikoimmassa asemassa olevat kansalaiset. Verouudistuksen seurauksena köyhempien kansalaisten elintaso heikkeni entisestään, ja varallisuuserot laajenivat entistä syvemmiksi.

Illiberaalit politiikat Trumpin hallinnon aikana olivat myös osittain seurausta pitkään jatkuneista rakenteellisista epätasa-arvoista, erityisesti rodullisista ja sukupuolisista eroista. Valkoiset miehet, erityisesti varakkaat ja poliittisesti vaikutusvaltaiset henkilöt, olivat eniten etuoikeutettuja politiikassa ja taloudessa. Vaikka demokraattisissa vaaleissa saavat äänestää kaikki kansalaiset sukupuoleen, rotuun ja yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta, käytännössä valkoiset ja varakkaat henkilöt ovat pystyneet vaikuttamaan politiikan suuntaan, etenkin lainsäädännön ja muiden rakenteiden kautta, jotka tukevat heidän etujaan. Tämä kehitys on ilmennyt muun muassa työväenluokan suojelevien lakien purkamisena, yhä enemmän lobbausvaltaa antavina lainsäädäntömuutoksina sekä vaalipiirien rajoittamisena ja äänioikeuden rajoittamisena tietyiltä vähemmistöryhmiltä.

Trumpin hallinnon aikana otettiin myös käyttöön uudistuksia, jotka laajensivat ja syvensivät jo olemassa olevia korruptio- ja epäoikeudenmukaisuuskäytäntöjä. Yksi suurimmista muutoksista oli ylimmän oikeusasteen tuomareiden nimitykset, jotka osaltaan vahvistivat konservatiivisten ja illiberaalien politiikkojen asemaa Yhdysvalloissa. Tällaiset politiikat ovat mahdollistaneet entistä vahvemman taloudellisen ja poliittisen vallan keskittymisen varakkaille ja vaikutusvaltaisille yksilöille. Samaan aikaan vähemmistöt ja heikommassa asemassa olevat kansalaiset ovat jääneet syrjään ja joutuneet kärsimään entistä enemmän taloudellisista ja sosiaalisista epätasa-arvoista.

Ilmiö, jota voisi kutsua "Trumpin aikakauden korruptioksi", ei siis rajoitu pelkästään taloudellisiin väärinkäytöksiin tai poliittisiin juonitteluihin. Kyse on laajemmasta, syvälle juurtuneesta rakenteellisesta epätasa-arvosta ja vallan väärinkäytöistä, jotka saavat tuekseen niin poliittiset kuin taloudelliset rakenteet. Illiberaalit politiikat ja niiden tuottamat epäoikeudenmukaisuudet ovat luoneet tilanteen, jossa eriarvoisuus on lisääntynyt entisestään. Verouudistusten, työmarkkinoiden heikkenemisen ja vaalimanipulaation myötä tavallisten kansalaisten mahdollisuus osallistua tasa-arvoisesti yhteiskunnallisiin prosesseihin on kaventunut, ja sen sijaan valta on keskittynyt entistä enemmän pienen eliitin käsiin.

Tässä kontekstissa on tärkeää ymmärtää, että korruptio ei aina ole selkeästi määriteltävissä oleva taloudellinen väärinkäytös, vaan se on syvälle juurtunut osa laajempaa yhteiskunnallista ja poliittista dynamiikkaa. Se ei rajoitu vain yksittäisiin väärinkäytöksiin tai virheisiin, vaan sen seuraukset näkyvät yhteiskunnan rakenteissa ja sen kyvyssä taata oikeudenmukaisuus kaikille kansalaisille. Tämän vuoksi on olennaista tarkastella korruptiota ja sen vaikutuksia laajemmasta näkökulmasta, jossa korruption ilmenemismuodot ja sen juuret kietoutuvat toisiinsa ja muodostavat monisyisen ja monivivahteisen verkoston, joka vaatii syvällistä ja monitasoista tarkastelua.

Miksi politiikka ja terveys eivät ole erillisiä: Trumpin hallinnon vastakkainasettelu ja sen vaikutus elämään ja kuolemaan

Trumpin hallinto käytti hyväkseen kesän 2020 mielenosoitusten väkivaltaisia välikohtauksia edistääkseen militarisoitua "lakia ja järjestystä" koskevaa viestiään, joka sulautui jo olemassa olevaan rotupoliittiseen vastakkainasetteluun. Hallinnon kritiikki mustien oikeuksia ajavien mielenosoitusten suhteen, erityisesti demokraattisesti hallituissa kaupungeissa, oli luonnollinen jatkumo sen aikaisemmalle vähättelylle pandemian hallinnan osalta sinisten osavaltioiden johdolla. Tämän vuoden tapahtumat ansaitsevat pidemmän käsittelyn, mutta tärkeimmät kohdat voivat ilmentyä erityisesti Washington D.C.:ssä 1. kesäkuuta, jolloin liittovaltion armeija työnsi rauhanomaisia mielenosoittajia Lafayette Squaresta, jotta presidentti Trump voisi kulkea valokuviin pyhässä St. John’s Churchin edustalla. Tapahtumat Portlandissa ja muissa kaupungeissa seurasi jälleen liittovaltion joukkojen kutsuminen, joilla vallattiin alueita liittovaltion omaisuuden ympäriltä ja käytettiin ei-kuolettavia aseita väkijoukkoja vastaan. Tämän lisäksi aseistautuneet valkoiset nationalistimilitian jäsenet, jotka julistautuivat Trumpin tukijoiksi, järjestivät vastamielenosoituksia ja provokaatioita.

Hallinto alkoi luonnehtia BLM-mielenosoituksia kiihoittajiksi, anarkisteiksi ja "Antifaksi", mikä riitti uudelleentulkitsemaan rauhanomaisen poliittisen protestin kotimaiseksi terrorismiksi – taktiikka, jonka valkoiset nationalistiset piirit olivat jo ennakoineet. Presidentti Trump, oikeusministeri William Barr ja muut heidän liittolaisensa syyttivät demokraattisten osavaltioiden ja kaupunginjohtajien tukevan väkivaltaa, jonka he väittivät olevan mustien kapinoijien syytä. Tämä syytös kohdistui myös presidentin vaalivastustajaan Joe Bideniin, joka yhdistettiin vaalikampanjoissa BLM-liikkeeseen ja Antifaan, vihjaten, että Bidenin johtama valtio johtaisi väistämättä väkivaltaisiin kaupunkeihin ja amerikkalaisten elinolosuhteiden heikkenemiseen.

Vaalien alla, elokuun lopulla, Trumpin kampanja käytti hyväkseen pelkoa ja väkivaltaa, esitellen mustia ihmisiä mielenosoituksissa, jotka oli leimattu mellakoiksi, ja näin yhdistellen siniset osavaltiot ja mustat elämät hallituksen mainoskampanjoissa. Tällä tavalla väkivalta ja haavoittuvuus saatiin kietoutumaan toisiinsa rotu- ja puoluepoliittisissa termeissä, tarjoten asenteen, joka jakoi kansan selkeästi "oikeisiin" ja "väärin" eläviin kansalaisiin.

Tässä yhteydessä Trumpin hallinnon poliittinen strategia ei ollut vain hyökkäys mielenosoittajia vastaan vaan myös erottaminen tietyistä kuolleista ja väheksytyistä ryhmistä. Terveys ja elämä itsessään saatiin irrotetuksi taloudellisista arvoista: eräitä ihmishenkiä pidettiin vähemmän arvokkaina, jotta talous voisi toipua pandemian jäljiltä. Trumpin toteamus sinisten osavaltioiden kuolonuhrien käsittelyssä, jossa hän väitti, että jos "siniset osavaltiot" poistettaisiin, olisimme erittäin matalalla tasolla, ilmensi erottelun logiikkaa – se oli ovela tapa minimoida pandemian inhimilliset kustannukset ja hyväksyä, että jotkut elämät olivat vain "luovutettavissa" talouden pelastamiseksi.

Pandemian käsittelyssä hallinto otti käyttöön kaksinkertaisen kirjanpidon – elämän ja kuoleman arvioimisen suhteessa taloudellisiin voittoihin. Tämä tapa arvioida inhimillisiä menetyksiä taloudellisen edun näkökulmasta on epäinhimillistä, sillä se vie ihmiselämien arvon, aivan kuten koko hallinto ja sen tukijat rakensivat politiikkansa ympärille: kansalaisten elämän arvo on vain suhteellinen, riippuen heidän yhteiskunnallisesta asemastaan.

Tämä epäinhimillisyys näkyi myös konkreettisesti Trumpin toistuvassa vastustuksessa terveysrajoituksia kohtaan. Kun huhtikuussa hallinto päätti pidentää eristyksiä, presidentti kävi systemaattisesti vastustamaan niitä, väittäen, että liikkumisen ja eristämisrajoitusten lieventäminen oli "demokratian" kannalta tärkeää. Trumpin vaalikampanjassa kieltäytyminen naamioista ja etäisyyksistä oli politiikkaa, joka julisti yksilönvapauden pyhyyttä. Tämä oli syvää poliittista vääristymää, jossa kansanterveys ja yksilön oikeudet asetettiin vastakkain ilman, että keskustelua inhimillisistä hintaista käydään rehellisesti.

Tässä kahtiajakautuneessa maailmassa elävät ihmiset joutuivat valitsemaan, kenen etuja he puolustavat – "oikeat" kansalaiset saivat elää tavallista elämäänsä, kun taas "väärät" elivät uhkan alla, uhraten työnsä ja turvallisuutensa elättääkseen perheensä, usein vaarantamalla oman terveytensä. Hallituksen rooli tässä oli valvoa ja käsitellä kaikkea tämän tasapainottamisen prosessia, missä elämän ja talouden väliset valinnat tehtiin kylmästi.

Samalla tavalla, kun Trumpin hallinto oli valmis käyttämään pandemiassa ja mielenosoituksissa tilannetta hyödykseen, sen poliittiset vastustajat joutuivat kohtaamaan globaalin kriisin keskellä syntyvän valtavan vastakkainasettelun, joka korostaa myös rotupoliittisten jakolinjojen syvyyttä Yhdysvalloissa.

Populismi, korruptio ja digitaalinen populismi: Bolsonaro ja Trumpin politiikan vaikutukset

Bolsonaron ja Trumpin poliittiset nousut ovat merkkejä syvällisestä muutoksesta, joka haastaa perinteisen poliittisen kentän. Molemmat johtajat ovat hyödyntäneet digitaalisen populismin voimaa ja tulleet tunnetuksi siitä, että he pystyivät manipuloimaan kansan tunteita ja pelkoja. Heidän kampanjoissaan korruption vastaisuudesta tuli keskeinen väline, mutta sen merkitys oli usein hyvin henkilökohtainen ja tunteisiin vetoava. Esimerkiksi Bolsonaro käytti hyväkseen tunteellista videota, jossa hän itki kertomalla tyttärensä syntymän muutoksista elämässään. Tällaiset visuaaliset ja narratiiviset elementit toimivat tehokkaasti houkutellen erityisesti naisia, jotka halusivat erottautua perinteisistä feministisistä liikkeistä mutta samalla eivät kyenneet tukemaan ehdokkaita, joilla oli julkisesti väheksyviä näkemyksiä naisia kohtaan. Näin Bolsonaro pystyi muuttamaan osan naisten käsityksistä itsestään huolimatta aiemmista seksistisistä lausunnoistaan.

Politiikka, joka liittoutuu tunteisiin ja ruumiilliseen kokemukseen, ei ole pelkästään retorista. Sen vaikutus on syvempi, sillä se vie meidät koskettamaan ruumiin ja muistojen tasolle. On huomattavaa, kuinka politiikkaa on alettu harjoittaa niin sanotun "ontologisen puhtauden" kautta, jossa korruptio ei ole vain instituutioiden ja valtioiden ongelma, vaan se liittyy henkilökohtaisiin käsityksiin ja ruumiillisiin reaktioihin. Tämä voi myös selittää, miksi populistinen politiikka resonoi niin syvästi, sillä se hyödyntää digitaalisten alustojen luomia tunteiden ja muistojen kerrostumia, jotka saavat aikaan lähes vaistonvaraisen identifioitumisen tai torjunnan.

Digitalisoituneessa yhteiskunnassa, jossa data ja huomiotalous hallitsevat, poliittiset viestit kietoutuvat tiiviisti tunteisiin. Tämä kehitys ei ole pelkästään poliittista vaan myös kulttuurista ja psykologista. Populistinen viestintästrategia, joka hyödyntää digitaalista infrastruktuuria, perustuu osittain populismin "tieteeseen", jossa käytetään tarkkaan säädeltyjä visuaalisia ja kielellisiä kaavoja. Tätä ei voida pitää vain vaalien aikaisena ilmiönä, sillä digitaalinen populismi on laajempi ja jatkuva prosessi, joka ei pääty edes poliitikkojen vallasta väistymiseen.

Bolsonaron ja Trumpin nousu ei ole vain hetkellinen poliittinen ilmiö; se on osa laajempaa siirtymää, jossa perinteiset julkisen elämän instituutiot, asiantuntijat ja valtamedian rooli ovat heikentyneet. Tämä näkyy muun muassa siinä, miten heidän digitaalinen viestintänsä on saanut tuen niiltä alustoilta, jotka ennen hallitsivat vain kuluttajakulttuuria. Tämä ilmiö merkitsee uudenlaista liikettä kohti "epäliberaalia neoliberalismia", jossa perinteiset arvojärjestelmät, kuten liberaali demokratia ja perustuslailliset rakenteet, haastetaan uusilla poliittisilla malleilla.

Tässä kehityksessä on myös tärkeää ymmärtää, että kun nämä poliitikot nousevat valtaan, heidän suhteensa korruptioon ja sen vastustamiseen on usein monimutkainen. Korruptio ei ole vain institutionalisoitunut, vaan se voi muotoutua osaksi henkilökohtaisia ja tunteellisia käsityksiä. Bolsonaro, joka aiemmin oli osa Brasilian poliittista eliittiä, ei kohdannut vastarintaa osalta tukijoukkojaan, jotka edelleen uskoivat hänen olevan "puhtaampi" kuin muut poliitikot. Tämä ilmiö näkyy myös Trumpissa, joka pystyi kääntämään kansalaisten huomion pois hänen omista kiistattomista korruptioväitteistään ja sen sijaan keskittymään ulkoisiin vihollisiin ja korruption vastustamiseen.

Toisaalta, vaikka nämä populistit eivät olleet valmiita laajentamaan hallituskoalitioitaan, he pystyivät pitämään uskollisen kannattajakunnan kiinteänä. Bolsonaro käytti tilannetta hyväksensä ja pyysi tukea perinteisestä poliittisesta "keskustasta", mikä oli pitkälti rakennettu asiantuntijaverkostojen ja politiikan lievän korruption varaan. Tämän yhteistyön kautta hän pystyi pitämään hallussaan riittävän suuren kansan tuen, vaikka hänen omat poliittiset valinnat ja hallinnon sisäinen konfliktit alkoivatkin tulla ilmeisiksi.

Kun tämä prosessi eteni, Brasilian poliittinen kenttä eriytyi entistä selvemmin. Tämä näkyi myös siinä, miten Bolsonaro onnistui pitämään oman tukiryhmänsä uskollisena senkin jälkeen, kun hänen liittolaisensa politiikassa olivat kyseenalaisia. Tässä voidaan nähdä digitaalisen populismin voima, joka luo syvän, henkilökohtaisen yhteyden poliitikkoon, vaikka hänen toimintansa olisi ristiriidassa perinteisten poliittisten normien kanssa.

On tärkeää huomata, että tämä ei ole vain Brasilian tai Yhdysvaltojen ilmiö, vaan se voi olla osa laajempaa globaalin poliittisen järjestelmän muutosta. Populismi, joka hyödyntää digitaalisten alustojen tarjoamaa tunnepohjaista politiikkaa, saattaa jäädä osaksi poliittista maisemaa pitkään senkin jälkeen, kun perinteiset poliittiset järjestelmät ovat muuttuneet.

Miten naisia kohtaan suunnatut syytökset vahvistivat Trumpin kannatusta ja naisten roolia korruption symbolina

Trumpin kannattajien ja hänen läheisten piiriensä suhtautuminen naisiin, jotka näyttivät haastavan yhteiskunnallisen järjestyksen omilla identiteeteillään tai käytöksellään, oli keskeinen osa hänen politiikkaansa ja retoriikkaansa. Tämä suhtautuminen ei ollut pelkkää seksismiä tai halveksuntaa, vaan se oli muotoutunut syvemmäksi, aktiiviseksi ja taistelunhaluiseksi vastareaktioksi naisten toimia vastaan. Seksismi voidaan nähdä passiivisena ja välinpitämättömänä, kun taas misogynia on aktiivista ja täynnä pelkoa; misogyyninen asenne rakentaa ajatuksen siitä, että naisten olemassaolo ja toiminta ovat uhka, joka tulee tukahduttaa. Tämä ajattelutapa heijastui Trumpin käytännön toimintaan ja hänen kannattajiensa voimakkaisiin reaktioihin, erityisesti silloin, kun naiset, kuten Hillary Clinton, joutuivat kohteeksi.

Trumpin ja hänen tukijoidensa kohdistaessa naiset julkiseen arvosteluun ja syytöksiin, kuten "Lukitse hänet!" -huutoihin, naisten ei pelkästään nähty rikkovan sääntöjä, vaan heidän koko olemassaolonsa esitettiin rikoksena, joka oli tuomittava ja kuritettava. Tämä retoriikka kytkeytyi laajempaan narratiiviin, jossa naiset nähtiin Yhdysvaltojen rappeutumisen syypäinä. Hillary Clintonin nimittäminen "vikaiseksi Hillaryksi" ei ollut vain pelkkää solvaamista, vaan sen kautta rakennettiin kuvia naisista, jotka olivat samalla sekä voimakkaita että haavoittuvia, ja heidän sukupuolensa liitettiin suoraan korruptioon.

Clintonin poliittinen ura ja pitkäaikainen näkyvyys presidentin vaaleissa eivät olleet pelkästään hänen saavutustensa heijastuksia, vaan ne nähtiin todisteina halusta päästä valtaan hinnalla millä hyvänsä. Vaikka Clinton oli kokenut ja pätevä, häntä ei usein nähty näiden piirteiden valossa, vaan hänen politiikkansa ja käytöksensä koettiin keinotekoisiksi ja epäaidosti esitettyinä. Tämä käsitys oli olennainen osa narratiivia, jossa hänet esitettiin valtaannälkäisenä ja epäeettisenä hahmona, joka oli valmis manipuloimaan miehiä saavuttaakseen omat tavoitteensa.

Trumpin käyttämä retoriikka Hillary Clintonista oli hyvin yksinkertaista mutta samalla julmaa. Hänen käyttämänsä lempinimet, kuten "vika" ja "kutsumus", eivät olleet vain retorisia välineitä, vaan ne antoivat vihamielisen tulkinnan naisten valtasuhteista yhteiskunnassa. Trumpin ja hänen seuraajiensa huomiot Clintonin fyysiseen ulkonäköön ja pukeutumistyyliin, kuten housupukuun, herättivät keskustelua, jossa naisen kyky olla "naisellinen" kyseenalaistettiin. Tällaiset diskurssit eivät liittyneet vain naisten ulkonäön arvosteluun, vaan niiden taustalla oli myös syvempi uskomus siitä, että naisten ei tulisi pyrkiä miehiseen valtaan.

Tällainen sukupuoleen sidottu diskurssi luo yhteiskunnallisen ilmapiirin, jossa naisten poliittiset ja ammatilliset saavutukset saatetaan kyseenalaistaa, koska ne eivät vastaa perinteisiä naisellisuuden normeja. Clintonin ja muiden naisten, kuten hänen puolisonsa, Bill Clintonin, perheen tai muiden naispuolisten poliitikkojen, elämäntarinoita käsiteltiin usein skandaaleina, joissa heidän toimet näyttivät olevan rikoksia, joita ei kuitenkaan koskaan juridisesti vahvistettu. Heidän olemassaolonsa ja toimintansa nähtiin uhkina yhteiskunnan perusperiaatteille.

On myös huomioitavaa, että Trumpin aikakauden aikana naisten syytökset eivät rajoittuneet vain poliittisiin toimijoihin. Tällaiset asenteet heijastivat laajempaa yhteiskunnallista ja kulttuurista dynamiikkaa, jossa naisista tuli symboli yhteiskunnalliselle ja moraaliselle rappiolle. Tällaiset narratiivit eivät vain muokanneet naisten poliittista roolia, vaan ne myös vaikuttivat siihen, miten naisia käsiteltiin mediahuomion ja sosiaalisen median kentällä. Naisten fyysinen olemus ja ulkonäkö saivat huomattavasti enemmän huomiota kuin heidän ideologiansa tai toimensa, ja tämä loi ympäristön, jossa naiset eivät voineet toimia poliittisilla kentillä ilman, että heidän henkilökohtainen olemuksensa oli alttiina julkiselle tarkastelulle.

Tämä kehys liittyy laajempaan kulttuuriseen ilmapiiriin, jossa naisten valta-asemaa ja korruptiota käsiteltiin sukupuolistereotypioiden kautta. Sukupuolten välinen epätasa-arvo ei ole vain näkyvä poliittinen ongelma, vaan se koskettaa syvälle yhteiskunnan perusrakenteita ja se heijastuu niin mediaan, julkiseen keskusteluun kuin kansan mielipiteisiin. Tämän vuoksi on tärkeää ymmärtää, miten naisia koskevat syytökset ja heidän roolinsa kulttuurissa jatkuvasti muovaavat ja heijastavat laajempia, usein epäoikeudenmukaisia ja haitallisia käsityksiä sukupuolesta ja vallasta.

Voiko biomekaaniset poikkeamat ennustaa kipuja ja vammoja?
Miten KMS-alustojen ylläpito ja työntekijöiden koulutus tukevat digitaalista transformaatioita?
Miksi valitsijat tekevät virheitä korkean konfliktin poliitikkojen kanssa?