Yksinäiset sudet ovat erottuvia ja monesti vaikeasti ymmärrettäviä tekijöitä, joiden rikolliset teot, olipa kyseessä yksi äärimmäinen väkivaltatapaus tai sarja julmia murhia, erottuvat selvästi terrorismista, vasemmistolaisista ja islamistisista yksittäisistä toimijoista tai ihmisistä, jotka menevät amokkiin. Yhteiskunnassamme vallitseva poliittinen ilmapiiri ja internetin tarjoamat mahdollisuudet tekevät radikaalien oikeistolaisten yksinäisten susien syntymisestä helposti mahdollisia. On tärkeää ymmärtää, että vaikka tällaisen väkivallan uhka ei ole täysin mittaamattoman suuri, sitä ei myöskään voida sivuuttaa eikä vähätellä. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että useimmissa tapauksissa juuri näin tapahtuu.

Yhteiskunta on usein valmis käsittelemään yksinäisiä susia poikkeuksellisina ja outoina yksilöinä, joita "ei voida enää auttaa", sillä nämä henkilöt eivät tartu tarjoamallemme kädelle perheissä ja sosiaalisissa ympäristöissä. Tämä ajattelu vapauttaa yhteiskunnan vastuusta, mutta tämä voi johtaa vakaviin seurauksiin uhreille, heidän omaisilleen ja syyttäjille, jotka eivät saa puolustusta tällaisessa tilanteessa. Lännen liberaali yhteiskunta ei kuitenkaan saa sulkea silmiään eristäytymiseltä, erityisesti jos se liittyy väkivaltaan. Tässä keskustelemme väkivallan opetuksesta ja sen seurauksista, jotka usein jäävät huomiotta, vaikka ne ovat keskiössä terrorismin ymmärtämisessä.

Terrorismi on "outo väkivallan muoto", joka on aina ollut monimutkainen kategoria. Yksittäisen terroriteon taustat voivat olla monivivahteisia ja vaikeasti ymmärrettäviä. Tässä on tärkeää analysoida yksittäisiä tapauksia ja vertailla niitä toisiinsa, jotta voidaan paremmin tunnistaa ja estää tulevia uhkia. Radikaalioikeistolaisten yksinäisten susien terrori ei alkanut vasta elokuussa 2019 El Pasossa tapahtuneesta ampumisesta. Yksi aikaisemmista tunnetuista tapauksista oli Timothy McVeigh, joka teki Oklahoma Cityn pommi-iskun huhtikuussa 1995, jolloin 168 ihmistä kuoli ja 853 loukkaantui. McVeigh oli valkoinen ylivaltaaja, mutta hänellä oli mukana rikoskumppani, joten häntä ei voida luokitella yksinäiseksi sudeksi. Toisaalta, Eric Rudolph, joka teki pommi-iskun Centennial Olympic Parkiin Atlantan olympialaisissa vuonna 1996, oli äärioikeistolainen ja radikaali yksinäinen susi.

Rudolphin tapaus osoittaa, kuinka pitkään yksinäiset sudet voivat jatkaa väkivaltaista toimintaansa, ennen kuin heidät saadaan kiinni. Hän jatkoi väkivaltaista kampanjaansa aina vuoteen 1998 asti, kunnes hänet saatiin lopulta kiinni vuonna 2002. Yksinäinen susi ei ole vain väkivallan tekijä, vaan myös henkilö, jonka ideologia on usein syvästi juurtunut omiin poliittisiin ja sosiaalisiin käsityksiinsä, ja joka voi tulla yhä radikaalimmaksi vuosien varrella.

Terrori-iskujen tekijöiden, kuten James von Brunnin, joka ampui yhdysvaltalaisessa muistomerkissä vuonna 2009, profiilit osoittavat myös, että yksinäinen susi ei aina ole nuori tai aktiivisesti radikalisoituva henkilö. Von Brunn oli 88-vuotias, äärioikeistolainen ja holokaustin kiistäjä, joka toimi yksin, vaikka oli yhteydessä äärioikeistolaisten aktivistien kanssa. Tämä osoittaa, kuinka monenlaiset henkilöt voivat päätyä väkivaltaiseen toimintaan, ja että motiivit voivat olla monimutkaisempia ja henkilökohtaisempia kuin pelkkä poliittinen ideologia.

Tutkittaessa yksittäisiä tapauksia ja vertaamalla niitä toisiinsa voimme luoda profiileja, jotka auttavat tunnistamaan radikalisoitumisen alkuvaiheita ja rajoittamaan tulevien iskujen riskiä. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että kaikki nämä teot on suorittanut miespuolinen henkilö, mikä tuo esiin yhden olennaisen piirteen yksinäisten susien joukossa: he ovat lähes poikkeuksetta miehiä. Vaikka terroristeja voi olla myös naisten joukossa, ei ole tunnettuja tapauksia naisista, jotka olisivat toimineet yksinäisinä susina.

Yksinäisten suttaen motiivien taustalla ei aina ole selkeää tai yksinkertaista pohdintaa. Onko olemassa jotain elämän vaiheita, kuten perheessä, koulussa tai työpaikalla tapahtuvia tapahtumia, jotka voivat viedä henkilön radikalisoitumisen tielle? Ovatko nämä ihmiset "sosiaalisesti autistisia", eivätkä kykene muodostamaan suhteita toisiin ihmisiin? Yksinäinen susi voi siis olla henkilö, joka on pitkälti syrjäytynyt yhteiskunnasta, ja radikalisoituminen on usein seurausta yhteiskunnallisista ja henkilökohtaisista ongelmista, jotka jäävät huomaamatta.

Yksinäisten suttaen radikalisoitumisen ja sen estämisen mahdollisuuksien tunnistaminen on tärkeää, mutta se ei ole yksinkertainen prosessi. On myös tärkeää huomata, että yksinäiset sudet eivät ole aina äärioikeistolaisia. Vaikka monet äärioikeistolaiset yksinäiset sudet ovatkin toimineet Yhdysvalloissa ja Euroopassa, muiden ideologioiden kuten äärivasemmiston tai islamilaisen radikalisoitumisen mahdollisuuksia ei voida sulkea pois. Väkivallan taustalla oleva ideologia voi olla monenlaisia ja sen tunnistaminen ennen kuin se johtaa väkivaltaisuuteen on keskeistä yhteiskunnan turvallisuuden kannalta.

Mikä tekee yksinäisistä sudista vaarallisia ja kuinka heidän ideologiansa voi levitä?

Yksinäiset sudet, eli yksilöt, jotka toteuttavat väkivaltaisia tekoja ilman yhteyksiä organisoituneisiin ryhmiin, mutta jakavat radikaaleja oikeistolaisia tai muuta ääriliikkeiden ideologioita, ovat nousseet yhdeksi merkittäväksi uhaksi modernissa terrorismissa. Anders Behring Breivikin tapaus 22. heinäkuuta 2011 on surullinen esimerkki siitä, kuinka yksinäinen susi voi olla yhtä vaarallinen kuin organisoitunut ryhmä. Breivik ei vain murhannut 77 henkilöä Oslossa ja Utøyan saarella, vaan hänellä oli taustalla pitkä ja huolellisesti valmisteltu ideologia. Hän ei ollut yksinkertaisesti raivostunut amok-ampuja, vaan henkilö, joka oli käyttänyt vuosia valmistaakseen toimintansa ja levittääkseen omaa poliittista viestiään.

Breivikin teot eivät olleet sattumanvaraisia. Hän oli valmistellut itseään vuosia ja jopa dopannut itseään steroideilla ennen teon toteuttamista. Hänen väkivaltansa ei ollut impulsiivista, vaan hän toimi kylmäverisesti ja rationaalisesti. Breivikillä oli selkeä poliittinen agenda, jonka hän jätti jälkeensä manifestissaan ja YouTube-videossaan. Hänen viestinsä oli yksiselitteinen: Eurooppa piti "puhdistaa" marxilais-islamistiselta uhkalta. Breivik kuvasi itsensä osaksi suurempaa taistelua, jota hän kutsui "kulttuurimarxistisen ja islamistisen salaliiton" torjumiseksi.

Breivik oli yksinäinen susi monella tasolla. Vaikka hän käytti hyväkseen äärioikeistolaisten ryhmien, kuten Englannin puolustajaliigan, ideoita, hän ei ollut itse osa mitään organisaatiota. Hän oli hyvin eristetty, eikä ollut osa mitään virallista ryhmittymää, vaikka hän uskoi saaneensa kannatusta ja tukea verkossa. Hänen teot olivat seurausta henkilökohtaisesta epäonnistumisesta ja hylkäämisestä, joka oli alkanut jo nuoruudessa. Hänen perhesuhteensa olivat katkonaista, ja hänellä oli vaikeuksia muodostaa kestäviä ihmissuhteita. Tätä taustaa vasten Breivikin uskomukset kehittyivät ja kasvattivat hänen vihamielisyyttään erityisesti naisia kohtaan, mikä näkyy selvästi hänen manifestissaan.

Breivikin tapaus osoittaa, että yksinäiset sudet eivät ole vain satunnaisia väkivallan tekijöitä, vaan he voivat olla vaarallisia ideologisia väkivallan kannattajia, joiden teot eivät ole vain henkilökohtaisia murhia, vaan osa laajempaa poliittista agendaa. Tällaisten yksilöiden toimet voivat saada aikaan valtavia vaikutuksia, koska he voivat levittää radikaaleja ideoita ja inspiroida muita samalla tavalla ajattelevia toimimaan.

Tämän kaltaiset yksinäiset sudet luovat myös "kopiointivaikutuksen", eli heidän tekojensa jälkeen voi esiintyä muita, jotka ammentavat inspiraationsa samankaltaisista ideologioista ja kokevat, että heillä on oikeus tai velvollisuus toimia samalla tavalla. Breivikin kirjoittama manifesto on esimerkki siitä, kuinka yksinäinen terroristi voi luoda itselleen seuraajia ja saada äänen, vaikka hän ei ole virallisesti osa mitään laajempaa järjestöä.

On myös tärkeää huomioida, että vaikka Breivik oli radikaali oikeistolainen, hänen väkivaltansa ei ollut vain poliittisesti motivoitunutta. Hänen maailmankuvassaan yhdistyivät kulttuuriset, uskonnolliset ja yhteiskunnalliset pelot, jotka loivat pohjan hänen radikalisoitumiselleen. Hänen vihaamansa ryhmät eivät olleet vain yksittäisiä yhteiskunnallisia sektoreita, vaan hän näki koko yhteiskunnan, erityisesti Euroopan, olevan uhattuna "kulttuurimarxismilta" ja "islamisaatiolta".

Breivikin ideologia ei ollut vain henkilökohtaisen epäonnistumisen heijastuma, vaan hän oli onnistunut rakentamaan sen osaksi laajempaa äärioikeistolaista ajatusmaailmaa, jossa hän ei ollut yksin. Vaikka hän oli eristetty, hän ei ollut ainoa, joka jakoi hänen näkemyksensä. Tämä tekee yksinäisistä susista erityisen vaarallisia: heidän ideologiansa voivat kasvaa ja levitä, vaikka he toimivat yksin.

Yksinäisten susien ilmiö on kasvava uhka, joka ei rajoitu vain radikaaleihin oikeistolaisiin. He voivat olla kuka tahansa, joka on ollut jollain tapaa eristäytynyt yhteiskunnasta ja kokenut epäonnistumisia tai syrjäytymistä. On tärkeää ymmärtää, että heidän radikalisoitumisensa ei ole vain seurausta ideologisesta uskomuksesta, vaan myös henkilökohtaisista traumoista ja kokemuksista. Yksinäiset sudet eivät ole vain poliittisia, vaan he voivat olla myös psykologisesti haavoittuneita yksilöitä, joiden teoilla on monitasoisia taustoja.

Mikä motivoi yksinäisiä amok-tekijöitä ja miten heidän maailmankuvansa syntyy?

Yksinäiset amok-tekijät, kuten David Sonboly, Pekko Auvinen ja David Copeland, ovat monimutkainen ilmiö, johon vaikuttavat useat tekijät. Yksi tärkeimmistä seikoista on heidän maailmankuvansa, joka usein muotoutuu vihan, turhautumisen ja äärimmäisten ideologioiden ympärille. Usein nämä henkilöt eivät ole osa järjestäytyneitä äärioikeistolaisia ryhmiä, mutta heidän ajatuksensa ja tekojaan ohjaavat syvälle juurtuneet vihamielisyydet ja radikalisoituminen.

David Sonbolyn tapaus, joka järjesti verilöylyn Münchenissä vuonna 2016, on esimerkki tästä ilmiöstä. Sonboly oli kiinnostunut kansainvälisistä poliittisista suhteista ja geostrategisista kysymyksistä jo nuoresta pitäen. Hänen radikalisoitumisensa oli selvästi ideologista, ja hänellä oli yhteyksiä äärioikeistolaiseen ajatteluun, erityisesti AfD-puolueeseen, jonka ohjelmalle hän oli myötämielinen. Vaikka hän ei ollut virallisesti mukana äärioikeistolaissa organisaatioissa, hänen maailmankuvansa oli selvästi rasistinen ja kulttuurisesti ylpeyden täyttämä. Hänellä oli syvä vihamielisyys maahanmuuttajia kohtaan, mikä ilmenee myös hänen valitsemastaan uhriympyrästä: kaikki hänen uhreistaan olivat maahanmuuttajataustaisia. Tämä valinta ei ollut sattumaa, vaan se oli osa hänen ideologista maailmankuvaansa, joka oli täynnä kulttuurista eriarvoisuutta.

Yksinäisten amok-tekijöiden toimintaa ei voida tarkastella vain psykologisesta näkökulmasta. Heidän ideologiansa ja poliittiset motiivinsa ovat keskeisiä ymmärtäessä heidän tekojaan. Sonboly ei ollut vain yksinäinen murhamies; hän piti itseään osana isompaa poliittista liikehdintää, jonka tarkoituksena oli "pelastaa" hänen kotikaupunkinsa München. Hänen tekoaan ei pidä väheksyä pelkästään henkilökohtaisena tragediana, sillä se oli myös poliittinen teko, joka heijasteli laajempaa äärioikeiston ja rasististen ideologioiden nousua.

David Copelandin tapaus on toinen esimerkki siitä, miten nuoret miehet voivat luisua äärimmäisiin poliittisiin ajatuksiin ja käyttää väkivaltaa heidän maailmankuvansa toteuttamiseksi. Copeland, joka oli vain 24-vuotias, teki sarjan pommi-iskuja Lontoossa vuonna 1999, joissa kolme ihmistä kuoli ja useita muita haavoittui. Hänen kohteensa olivat erityisesti mustaihoisia, maahanmuuttajia ja homoseksuaaleja. Copeland oli radikalisoitunut äärioikeistolaisten liikkeiden, kuten Combat 18:n, kautta ja oli syvällä kansallissosialistisessa maailmankuvassa. Hänen tekojensa taustalla oli syvä vihamielisyys erityisesti maahanmuuttajia kohtaan, mutta myös pelko omasta seksuaalisuudestaan, joka oli yhdistynyt hänen epävarmuuteensa ja turhautumiseensa elämässään.

On huomattavaa, että vaikka Copeland oli masentunut ja kärsi psykologisista ongelmista, kuten paniikkikohtauksista, hän ei pitänyt niitä syynä tekojensa taustalla. Sen sijaan hän käytti äärioikeistolaisia ideologioita keinona käsitellä omia epävarmuuksiaan ja pelkojaan. Hänen ideologiansa antoi hänelle selityksen sille, miksi maailma oli hänen mielestään epäoikeudenmukainen, ja kuinka hän voisi "korjata" sen väkivallalla. Hän ei ollut ainoastaan henkilö, joka oli irtaantunut yhteiskunnasta, vaan hän oli radikalisoitunut yksilö, joka uskoi olevansa osa suurempaa poliittista ja kulttuurista taistelua.

Yksinäisten amok-tekijöiden motivaatioiden tarkastelu ei voi jäädä pelkästään heidän psykologisiin ongelmiinsa. Heidän ideologiansa ja maailmankuvansa ovat keskeisiä tekijöitä, jotka saavat heidät toimimaan niin, että he kokevat väkivallan oikeutuksena ja jopa velvollisuutena. Tällaisilla henkilöillä on usein syvä vihan tunne yhteiskuntaa kohtaan, ja he katsovat maailmaa mustavalkoisesti: joko olet osa heidän ajattelutapaansa tai olet vihollinen, joka on tuhottava.

Tämän kaltaiset yksinäiset amok-tekijät ovat vaarallisia, koska he voivat toimia ilman ulkopuolisia yhteyksiä ja suunnitella tekojaan pitkään ennen niiden toteutumista. Heidän toimintansa on yleensä hyvin henkilökohtainen, mutta samalla se heijastaa laajempia yhteiskunnallisia jännitteitä ja ideologisia taisteluita. He voivat toimia täysin yksin, mutta heidän motiivinsa ovat vahvasti juurtuneet yhteiskunnan rakenteisiin ja poliittisiin kysymyksiin.

Tärkeää on ymmärtää, että radikalisoituminen ei ole pelkästään henkilökohtainen matka, vaan se on usein seurausta laajemmista yhteiskunnallisista ja kulttuurisista jännitteistä. Yksinäiset amok-tekijät ovat usein nuoria miehiä, jotka kokevat itsensä syrjäytyneiksi ja vieraantuneiksi. Heidän radikalisoitumisensa voi olla seurausta yhteiskunnan kyvyttömyydestä tarjota heille paikkaa tai merkitystä elämässä. Tämä radikalisoituminen ei ole pelkästään psykologinen ilmiö, vaan myös sosiaalinen ja poliittinen prosessi, jossa nuoret miehet voivat löytää itselleen paikan äärimmäisistä ideologioista.

Mikä tekee oikeistopopulismista ja äärioikeistolaisesta väkivallasta kasvavan ilmiön?

Äärioikeistolaisuuden nousu ja sen yhteys väkivaltaan on ollut huomattava ilmiö erityisesti viime vuosikymmeninä. Yhdysvalloissa Donald Trumpin kaltaiset populistiset johtajat ovat onnistuneet luomaan vahvan yhteyden perinteiseen äärioikeistolaisuuteen ja moniin modernin maailman ilmiöihin, jotka liittyvät muun muassa pelkoihin maahanmuutosta ja globalisaatiosta. Trumpin retoriikka, joka usein syyttää islamilaisen terrorismin nousua ja leimaa maahanmuuttajia uhkaksi, on saanut merkittävää tukea oikeistopopulistisista piireistä ympäri maailman. Tämä ei rajoitu vain Yhdysvaltoihin, vaan myös Euroopassa on nähtävissä samanlaisten liikkeiden nousu, jossa pelot ja epäluulot maahanmuuttoa kohtaan yhdistyvät äärioikeiston agendoihin.

Euroopassa, kuten Daniel Koehler on huomauttanut, äärioikeistolainen väkivalta on ollut huonosti ymmärretty ilmiö, koska viime vuosina on keskitytty enemmän uskonnollisiin ääriliikkeisiin. Myös Julia Ebner on tuonut esiin, kuinka eurooppalaiset pelot maahanmuuttoa kohtaan ovat nousseet huimasti, erityisesti pelot siitä, että nuoret arabimiehet vievät työpaikat, asunnot ja naiset, tai että kokonaiset kaupunginosat muuttuvat islamilaisiksi. Tällainen pelko ruokkii epäluottamusta poliitikkojen kykyyn hallita maahanmuuttoa, mikä puolestaan tekee kansan herkemmäksi äärioikeistolaisten vaatimusten hyväksymiselle.

Äärioikeistolaisen ajattelun nousu ei kuitenkaan ole vain reaktiota maahanmuuton kasvuun, vaan se on osa laajempaa trendiä, jossa monet oikeistopopulistit tekevät vastarintaa "establishmentia" vastaan. Heidän viestinsä on, että hallitus piilottaa totuuden kansalta, ja että kansa tarvitsee vahvan johtajan, joka palauttaa valtansa ja suojelee kansallista identiteettiä. Tällainen ajattelu heijastuu myös retoriikkaan, jossa maahanmuuttajat nähdään lähes yksinomaan yhteiskunnan taakkaa lisäävinä rikollisina, ja eurooppalaiset arvot uhattuina.

Nämä ajatusmallit ovat saaneet tukea myös niin sanotusta "Trumpisaatiosta", jossa äärioikeistolainen puhe ja retoriikka ovat yleistyneet kansainvälisesti. Tämä näkyy paitsi vaaleissa myös väkivallassa, kuten El Pasossa tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa, jossa tekijä, Patrick Crusius, omaksui suoraan Trumpin retoriikan ja käytti muun muassa "fake news" -käsitettä. Crusius itsekin myönsi, että hän odotti median kutsuvan häntä valkoiseksi ylivaltaajaksi ja syyttävän Trumpin retoriikkaa hänen teostaan. Tällainen retoriikka on omiaan luomaan polarisoitumista ja vaikeuttaa yhteiskunnan kykyä käsitellä vaikeita kysymyksiä rakentavasti.

On tärkeää ymmärtää, että tämänkaltaiset ilmiöt eivät ole vain satunnaisia tai irrallisia tapahtumia, vaan ne ovat osa laajempaa, globaalia ilmiötä, jossa poliittinen väkivalta ja äärioikeistolainen ajattelu saavat yhä enemmän jalansijaa. Vaikka monessa maassa nämä liikkeet ovat alun perin olleet fragmentoituneita ja kansallisesti suuntautuneita, globalisaation myötä niistä on muodostunut yhä kansainvälisempiä ja paremmin organisoituneita. Oikeistopopulistit eri puolilla maailmaa jakavat saman viestin: että demokratia on vaarassa, ja että ainoa tapa pelastaa se on palata vahvempaan, nationalismiin perustuvaan politiikkaan. Tämä puolestaan on lisännyt huolta siitä, että demokratiat saattavat olla uhattuna, jos tällainen ajattelu saa yhä enemmän kannatusta.

Tätä keskustelua tulee tarkastella myös virtuaalisten maailmojen kontekstissa, sillä Internetin rooli poliittisten mielipiteiden ja ääriajattelun levittämisessä on kiistaton. Tiedonvälityksen muutos on vaikuttanut siihen, miten yksilöt voivat jakaa ja levittää äärioikeistolaista ajattelua. Miten tämä kehitys heijastuu yhteiskunnassa? Onko yhteiskunnan kyky suojautua äärimmäisiltä vaikutuksilta heikentynyt sen vuoksi, että suurin osa viestinnästä tapahtuu verkossa ja entistä enemmän suljetuissa, ideologisesti latautuneissa tiloissa?

Näitä kysymyksiä pohtiessa on tärkeää muistaa, että äärioikeistolaisella väkivallalla on vahva yhteys pelkoon, epäluottamukseen ja epätoivoon. Samalla se syventää yhteiskunnallista jakautuneisuutta ja vaikeuttaa yhteisten ratkaisujen löytämistä. Kun nämä ilmiöt yhdistyvät globaaliin verkottumiseen ja ajattelun polarisoitumiseen, meillä on edessämme vakava haaste: miten voimme palauttaa yhteiskunnallisen luottamuksen ja samalla torjua äärioikeistolaisuuden yleistymistä ilman, että pelko ja viha saavat viimeisen sanan?

Voiko biomekaaniset poikkeamat ennustaa kipuja ja vammoja?
Miten KMS-alustojen ylläpito ja työntekijöiden koulutus tukevat digitaalista transformaatioita?
Miksi valitsijat tekevät virheitä korkean konfliktin poliitikkojen kanssa?