Kansainvälisen politiikan ja historian käännekohdissa on usein nähty, kuinka valtiot ajautuvat kohti autoritaarista hallintoa. Yksi nykypäivän esimerkki on Donald Trumpin hallinto Yhdysvalloissa. Hänen toimintatapansa ovat muistuttaneet menneistä diktatuurien aikakausista, kuten Hitlerin Saksasta ja Pinochet’n Chilestä, jossa poliittiset vastustajat, mielenosoittajat ja älymystö katoavat, joutuvat kidutetuiksi tai jopa surmatuiksi. Tällaiset toimet ovat olleet esillä myös Yhdysvalloissa, ja erityisesti Portlandin tapahtumat, joissa liittovaltion viranomaiset ottivat hallintaan mielenosoituksia ilman ennakkovaroituksia, herättivät vakavaa huolta. Onko mahdollista, että Trump käytti väkivaltaa ja pelkoa keinona tukea autoritaarisen valtion rakenteiden luomista kotimaassa?

Trumpin hallinnon aikana Yhdysvalloissa oli useita tapauksia, jotka viittasivat maan siirtymiseen kohti autoritaarista politiikkaa. Tämänkaltaiset toimet eivät olleet pelkästään ulkoisia vihollisia vastaan, vaan ne kohdistuivat myös kotimaisiin kansalaisiin. Yksi tällainen tilanne oli Trumpin toimet Iranin suhteen, joissa hän tilasi sotilaallisen iskun, joka johti kenraali Qassem Soleimanin kuolemaan. Tämä herätti huolta, sillä tilanne saattoi helposti johtaa suureen alueelliseen sotaan ja vahingoittaa Yhdysvaltain kansallista turvallisuutta. Trumpin toimintatavat muistuttivat niitä väkivaltaisia ja autoritaarisia käytäntöjä, joita on aiemmin nähty historiallisissa diktatuureissa.

Vaikka Yhdysvalloissa ei ole menneisyydessä nähty sellaista järjestelmällistä väkivallan käyttöä, joka liittyisi suoraan autoritaarisen valtion syntyyn, Trumpin reaktiot kotimaisiin mielenosoituksiin ja hänen väkivaltaiset toimenpiteensä viittasivat suoraan fasistisen politiikan käytäntöihin. Liittovaltion viranomaisten lähettäminen osaksi mielenosoittajien tukahduttamista, kuten Portlandissa, on esimerkki tästä. Tällöin Yhdysvallat asetti itsensä vaaraan ja muokkasi perustuslain ja kansalaisoikeuksien taustoja hävittämällä niitä puolustaessaan omaa poliittista etuaan.

Trumpin kyky manipuloida väkivaltaista kieltä ja kääntää se oman valtansa vahvistamiseksi on myös ollut keskeinen tekijä hänen hallintonsa aikana. Hänen kielelliset hyökkäyksensä poliittisia vastustajiaan vastaan olivat jo sinänsä huolestuttavia. Tällaista kielenkäyttöä on historiallisesa kontekstissa verrattu natsi-Saksan kieleen, joka toimi välineenä väkivallan oikeuttamiseen ja järjen hämärtämiseen. Trumpin kommentit, kuten väite siitä, että hänen poliittisia vastustajiaan tulisi "rangaista" väkivallalla, eivät olleet vain tuomittavia, vaan ilmensivät myös syvempää yhteiskunnallista vaaran tunnetta ja epävakautta.

Tällaisen kielenkäytön ja väkivallan normaalisoituminen voi johtaa tuhoisiin seurauksiin. On tärkeää ymmärtää, että tämä ei ole vain yksittäisten henkilöiden teoista kiinni, vaan myös suuremmasta kulttuurisesta ja poliittisesta ilmapiiristä. Kuten historiassa on nähty, kun väkivalta ja epävakaus alkavat tuntua hyväksyttäviltä, se luo pohjan poliittiselle teatterille ja autoritaariselle vallankäytölle, joka voi kestää jopa vuosikymmeniä.

Poliittinen teatteri ei rajoitu vain mielenosoitusten tukahduttamiseen tai kansainvälisiin sotiin, vaan se näkyy myös siinä, kuinka media ja poliittiset puolueet käsittelevät tärkeitä kysymyksiä. Esimerkiksi Trumpin virkasyytteen käsittely osoitti, kuinka poliittiset kiistat voidaan käyttää näyttämönä, jossa omia etuja pyritään vahvistamaan, vaikka tämä tapahtuisi demokratian ja oikeusjärjestelmän kustannuksella. Virkasyytteen käsittelyn aikana valtaapitävät, erityisesti republikaanit, syyttivät demokraatteja valehtelusta ja teatterin luomisesta, samalla kun he peittivät todellisen ongelman – vallan väärinkäytön ja demokratian heikkenemisen.

Mediassa virallisista syytöksistä ja syytetystä käydyt keskustelut saavat usein huomion osakseen, mutta ne jättävät huomiotta syvemmän, yhteiskunnallista pohdintaa kaipaavan kysymyksen: kuinka demokratiaa voi suojella, kun sen rakenteet murenevat päivä päivältä? Tämä ei ole vain poliittinen kysymys, vaan se koskettaa syvällisesti koko yhteiskunnan arvomaailmaa ja tulevaisuutta. Demokraattiset instituutiot eivät ole itsestäänselvyyksiä, eikä niitä voida itsestään pysäyttää. Se, kuinka ne kestävät ääripäiden painostusta ja väärinkäytöksiä, määrittelee tulevien sukupolvien vapauden ja oikeudenmukaisuuden.

Miten Neoliberalismi ja Rasismin Rakenteet Liittyvät Globaalin Demokratian Kriisiin?

Neoliberalismi ja sen tuottamat yhteiskunnalliset rakenteet ovat kulminoituneet yhteiskunnalliseen epätasa-arvoon ja demokraattisten instituutioiden rapautumiseen. Tämä kehitys ei ole erillinen yksittäisistä tapahtumista, kuten Yhdysvalloissa käydyistä presidentin virkasyytekuulemisista, jotka paljastivat lainvalvonnan ja poliittisen vallan toiminnan vaaralliset dynamiikat. Nämä tapahtumat toimivat eräänlaisena peilinä, joka heijastaa niitä rakenteellisia ongelmia, jotka ovat syvästi juurtuneet moderniin yhteiskuntaan, erityisesti lännen imperialistisiin käytäntöihin, jotka edelleen ylläpitävät kolonialismin jälkeisiä epätasa-arvoisia valtarakenteita. Yhdysvalloissa nähty virkasyyteprosessi toimi eräänlaisena osoituksena siitä, kuinka valta ja politiikka kytkeytyvät toisiinsa tavalla, joka puolustaa kapitalistisen järjestelmän hegemoniaa ja oikeuttaa varallisuuden keskittymistä eliitille.

Tämä ilmiö ei ole pelkästään teoreettinen. Se on myös arkipäivän todellisuutta monille yhteiskunnan haavoittuvimmille osille: köyhille, vähemmistölle ja työntekijöille. Neoliberalismi on voimakkaasti antanut painoarvoa yksilönvapaudelle ja markkinoiden itseohjautuvuudelle, mutta samalla se on aiheuttanut poliittista eriarvoisuutta ja taloudellista polarisaatiota. Ihmisten välinen epätasa-arvo on kasvanut räjähdysmäisesti pandemian aikana, kun hallitusten toimet ovat olleet riittämättömiä ja yksityinen sektori on ollut päättäväinen valitsemaan taloudelliset voitot ihmisten hyvinvoinnin kustannuksella. Työntekijät, erityisesti etulinjan työntekijät, kuten sairaanhoitajat ja kaupan alan ammattilaiset, ovat kärsineet erityisesti näistä rakenteellisista ongelmista.

Martin Luther King Jr. ymmärsi, että radikaali muutos ei voi tapahtua ilman arvouudistusta. Tämä ajatus ei ole menettänyt merkitystään tänä päivänä. Yhteiskunnan perusrakenteet, kuten koulutus ja terveydenhuolto, ovat toimineet pitkään institutionaalisina välineinä epätasa-arvon vahvistamisessa. Rasismin ja kapitalismin yhteinen juurisyys ei ole ainoastaan yksittäisten poliittisten käytäntöjen seurausta, vaan se on osa laajempaa historiallista ja ideologista kehitystä, joka mahdollistaa näiden epäoikeudenmukaisuuksien ylläpitämisen ja toistamisen sukupolvesta toiseen.

Tämän ymmärtäminen on välttämätöntä, jos halutaan muuttaa vallitsevaa järjestelmää. Radikaalin muutoksen täytyy olla systeeminen, eikä mikään puolivälin muutos tule riittämään. Kuten King, niin myös monet nykyajan kriitikot painottavat, että vain valtarakenteiden täydellinen purkaminen ja varallisuuden tasainen jakaminen voivat luoda perustan oikeudenmukaiselle yhteiskunnalle. Tämä edellyttää uutta näkökulmaa, joka ei keskity pelkästään poliittisten ja taloudellisten rakenteiden korjaamiseen, vaan myös ihmisten keskinäisen solidaarisuuden ja yhteisön rakentamiseen. Rasismin, militarismin ja taloudellisen epätasa-arvon välinen yhteys on oltava keskiössä, jotta pystytään käsittelemään niitä syvällisiä ongelmia, jotka tuhoavat yhteiskunnan perustaa.

Solidaarisuus ei ole itsestäänselvyys. Se ei synny automaattisesti, vaan sitä täytyy aktiivisesti rakentaa. Väkivalta, rasismin institutionaaliset rakenteet ja taloudellinen epätasa-arvo eivät koskaan ratkea pelkästään yksilön tasolla. Tällaiset ongelmat vaativat kollektiivista toimintaa, joka perustuu yhteisön voimaan ja kollektiiviseen haluun purkaa olemassa olevat vääristymät. Demokratian pelastaminen ei ole pelkästään laillinen tai poliittinen kysymys, vaan se on ennen kaikkea eettinen ja arvokysymys. Ilman kollektiivista tahtoa muutokseen, ilman sitoutumista yhteiskunnallisiin perusmuutoksiin, on vaikea nähdä, kuinka järjestelmä voisi koskaan muuttua todellisesti oikeudenmukaisemmaksi.

Aivan kuten pandemian aikana kävi ilmi, että yhteiskunnan sisäinen epätasa-arvo altisti väestön kriisille epätasaisesti, myös globaalit epätasa-arvot ja sosiaalinen eriarvoisuus vaativat yhtä suurta, elintärkeää huomiota. Kapitalistinen järjestelmä ei ole vain taloudellinen rakenne, vaan myös poliittinen ja ideologinen voima, joka määrittelee, kuka saa elää ja kuka ei, kenen tarpeet tulevat täytetyiksi ja kenen ei. Näiden rakenteiden purkaminen ei ole pelkkä taloudellinen haaste; se on myös moraalinen ja poliittinen haaste, joka vaatii syvällistä yhteiskunnallista muutosta.

Miksi pandemian aikana korostuvat sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja terveydenhuolto kaikille?

Pandemian myötä on tullut selväksi, kuinka tärkeää on pitää keskiössä sekä julkinen terveydenhuolto että sosiaalinen oikeudenmukaisuus kaikille, ei vain niille, jotka elävät kehittyneissä maissa. Maailman terveysjärjestö (WHO) ja Unicef ovat varoittaneet siitä, kuinka pandemia on ajanut yhä suuremman osan maailman köyhiä entistä syvemmälle kurjuuteen. Esimerkiksi Unicef totesi, että kolmasosa maailmasta ei saa puhdasta vettä, ja yli 300 miljoonaa afrikkalaista ei ole pääsyä juoksevaan veteen. Tämä eriarvoisuus ei rajoitu vain elintärkeisiin resursseihin, kuten veteen, vaan ulottuu myös koulutukseen, terveydenhuoltoon ja sosiaalisiin palveluihin, jotka ovat olleet kapitalististen järjestelmien markkinavoimien alaisia jo pitkään. Pandemia on paljastanut, kuinka globaalit rakenteet, jotka suosivat suuria taloudellisia toimijoita, tekevät mahdottomaksi monen perusihmisoikeuden toteutumisen.

Esimerkiksi YK:n neljä virastoa varoittivat, että Covid-19:n vaikutukset ruokatuotantoon voisivat nostaa nälkään kuolevien lasten määrän 140 000:sta 270 000:een. Näin ollen pandemia ei vain tuonut esiin jo olemassa olevia eriarvoisuuksia, vaan syvensi niitä vielä entisestään. Näkyviin tulivat myös ne, jotka elivät jo valmiiksi äärimmäisessä köyhyydessä ja elivät nälän ja epätoivon keskellä.

Tämä tilanne on saanut monet kyseenalaistamaan, miksi jo nyt huonossa asemassa olevat ihmiset joutuvat kärsimään pandemian seurauksista enemmän kuin muut. Lasten kärsimys, erityisesti niillä alueilla, joilla elintärkeät resurssit kuten ruoka ja vesi eivät ole taattuja, on yksi esimerkki siitä, kuinka suuri osa maailman ihmisistä on joutunut maksamaan kovan hinnan rakenteellisten ongelmien vuoksi. Tämä tilanne ei ole sattumaa, vaan se on seurausta taloudellisista ja poliittisista rakenteista, jotka suojelevat voimakkaiden etuja ja jalkauttavat eriarvoisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta.

Pohdittaessa pandemian vaikutuksia, on myös tärkeää tunnistaa, kuinka se on vahvistanut pelkoa ja epävarmuutta ihmisten mielissä. Meitä kaikkia yhdistää tietoisuus omasta haavoittuvuudestamme ja kuolevaisuudestamme, mutta samalla se herättää kysymyksiä yhteiskunnan ja kansalaisten vastuualueista. Tämän pohjalta on pohdittava, miten julkinen terveydenhuolto ja peruspalvelut tulisi määritellä uudelleen. Yhteiskuntien tulisi pohtia, mitkä resurssit ja palvelut ovat niin välttämättömiä, että ne tulisi jakaa kaikille tasapuolisesti ja ilman markkinavetoista hyötyä.

Neoliberalismi, joka on luonut markkinavetoisen talouden, jossa kaikki on kaupallistettu, on epäonnistunut tarjoamaan peruspalveluja, kuten koulutusta, terveydenhuoltoa ja riittäviä työpaikkoja. Se on itse asiassa syventänyt eriarvoisuutta ja tehnyt köyhistä entistä enemmän alistettuja ja poliittisesti voimaansa vailla olevia. Tämän politiikan taustalla on ollut tarve kerryttää pääomaa ja korostaa yksilön vastuuta, samalla kun rakenteelliset ongelmat jäävät huomiotta.

Tämän kriisin myötä on tullut selväksi, että köyhyys ei ole yksilön valinta, vaan syvälle juurtunut järjestelmällinen ongelma. Curtis Bradfordin kaltaiset henkilöt ovat nostaneet esiin, kuinka köyhyyttä on pitkään pyritty pitämään yksilön vikana, vaikka kyse on yhteiskunnallisten rakenteiden tuottamasta epäoikeudenmukaisuudesta. On aika tunnistaa, että eriarvoisuus ja köyhyys eivät ole yksittäisten ihmisten ongelmia, vaan niitä ylläpitävät rakenteet ja politiikat, jotka suosivat suuria taloudellisia toimijoita.

Pandemia paljasti myös sen, kuinka hyvinvointivaltiot ja julkiset palvelut ovat olleet jatkuvassa hyökkäyksessä neoliberaalin politiikan vuoksi. Neoliberalismi on kaupallistanut kaiken, aina koulutuksesta julkisiin liikennevälineisiin saakka, ja samalla heikentänyt valtion roolia kansalaistensa hyvinvoinnin turvaajana. Tämän seurauksena pandemian aikana elintärkeiden palvelujen puute, kuten terveydenhuolto, on johtanut kuolemiin ja kärsimykseen, erityisesti haavoittuvimmissa väestöryhmissä.

On myös tärkeää huomata, että Trumpin hallinnon aikana nähtiin esimerkki siitä, kuinka tämä neoliberalismin muoto voidaan ulottaa yhteiskunnan eri alueille. Neoliberalismi ei ainoastaan alistanut kansalaisia taloudelliseen kurimukseen, vaan myös heikensi kansalaisoikeuksia, murskasi työväenluokan oikeudet ja teki elintärkeistä resursseista tavaraa markkinoilla. Pandemian aikana nähdyn kaltaiset hallinnon toimet, kuten terveydenhuoltopalveluiden heikentäminen ja työntekijöiden oikeuksien vähentäminen, ovat vain muutama esimerkki siitä, kuinka suuri yhteiskunnallinen ja inhimillinen hinta on maksettu yksilön vapauden ja markkinatalouden nimissä.

Järjestelmän kriisit, kuten pandemia, paljastavat neoliberalismiin liittyvät ongelmat, mutta ne myös tarjoavat mahdollisuuden rakentaa uudelleen yhteiskunnan perusperiaatteet. On mietittävä, kuinka rakenteellinen eriarvoisuus, joka on seurausta poliittisista ja taloudellisista päätöksistä, voidaan voittaa. Yhteiskuntien on tehtävä työtä sen eteen, että resursseja jaettaisiin oikeudenmukaisemmin, että terveydenhuolto ja koulutus olisivat universaaleja ja että taloudellinen oikeudenmukaisuus ei jäisi vain yksilöiden vastuulle, vaan koko yhteiskunnan ja sen rakenteiden huoleksi.

Kuinka kasvattaa yrttejä ja vihanneksia säkkiviljelyssä ja tukea köynnöskasveja tehokkaasti?
Kuinka epäloogiset päätöksemme muovaavat elämäämme?
Nanoteknologia veden tutkimuksessa: saasteiden hallinta, veden laatu ja hydrologiset prosessit
Miksi paljain jaloin juokseminen on parempaa kuin kengillä juokseminen?
Kuinka kasvattaa terveitä ruusuja ekologisesti ja kestävästi?