Fenobarbitalin käyttö on tutkittu ja osoittautunut tehokkaaksi bilirubiinin määrän vähentämiseksi Crigler-Najjarin oireyhtymän lievässä ja kohtalaisessa muodossa olevilla potilailla. Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että fenobarbitalin käyttö äidin epilepsian hoidossa on vähentänyt vastasyntyneiden keltaisuutta. Tämän perusteella on aloitettu lisätutkimuksia, jotka käsittelevät fenobarbitalin tehoa sekä äidin että vastasyntyneen hoitoon. Erityisesti antenataalihoito, eli fenobarbitalin antaminen raskauden aikana, on herättänyt mielenkiintoa sen mahdollisina hyötyinä vastasyntyneiden hyperbilirubinemian ehkäisyssä.

Antenataalihoidon tutkimukset vaihtelevat merkittävästi annostuksen, hoitojakson keston, kohderyhmän ja tutkimusjoukon koon suhteen. Näiden tekijöiden vuoksi vertailu on hankalaa. Yleisesti ottaen tutkimukset osoittavat, että fenobarbitalin käyttö raskauden aikana on yhteydessä alhaisempaan vastasyntyneiden keltaisuuden esiintyvyyteen. Esimerkiksi 30 mg:n päivittäinen annos on ollut vähemmän tehokas kuin 60-100 mg päivittäinen annos, sillä se ei vähennä bilirubiinitasoja yhtä tehokkaasti eikä pienennä fototerapian tarvetta. Eräässä satunnaistetussa tutkimuksessa VLBW-vastasyntyneille, joille annettiin 90 mg fenobarbitalia äideille, joiden synnytys oli pysähtynyt 26–33 raskausviikolla, havaittiin, että fenobarbitalia saaneiden äitien lapsilla oli korkeammat konjugoidut bilirubiinitasot, mutta fototerapian tarve väheni merkittävästi.

Eräässä suuremmassa satunnaistetussa tutkimuksessa, joka tehtiin Kreikassa, fenobarbitalin käyttö raskauden aikana osoittautui erittäin tehokkaaksi vähentämään vastasyntyneiden bilirubiinitasoja. Tällä hoitokokoonpanolla vähennettiin myös merkittävästi verenvaihdon tarvetta. Tällöin verenvaihdon tarve oli 1,4 % hoidetuilla äideillä ja vain 0,23 % kontrolliryhmällä. Vaikka tällainen ennaltaehkäisevä hoito voi tuntua houkuttelevalta, erityisesti vastasyntyneille, jotka ovat alttiita vakavalle hyperbilirubinemialle, sen käytännön sovellettavuus on kyseenalainen. Metalloporfriinikäsittelyt, joilla on lyhyempi hoitoaika, saattavat tulla kyseeseen, mutta niiden kustannustehokkuus ja turvallisuus jäävät epäselviksi.

Fenobarbitalin käyttö raskauden aikana voi aiheuttaa joitakin riskejä. Se on tunnetusti vähentänyt vastasyntyneiden K-vitamiiniin liittyviä hyytymistekijöitä, mikä voi johtaa verenvuotoriskien lisääntymiseen. Esimerkiksi Kreikassa tehdyssä tutkimuksessa ilmeni verenvuotoja muutamilla fenobarbitalialtistuneilla lapsilla. Tällöin K-vitamiini-injektiot syntymän yhteydessä ovat auttaneet korjaamaan hyytymishäiriöitä, mutta silti on raportoitu vakavia verenvuotoja.

Fenobarbitalin mahdolliset haittavaikutukset liittyvät myös sen vaikutuksiin äidin terveyteen. Fenobarbitalin antaminen raskauden aikana voi aiheuttaa äidille lisääntynyttä uneliaisuutta. Tämä on todettu erityisesti tutkimuksissa, jotka käsittelivät ennaltaehkäisyä intraventrikulaaristen verenvuotojen vähentämiseksi ennenaikaisilla vauvoilla, mutta ei ole havaittu merkittäviä sedaatio- tai uneliaisuusoireita vastasyntyneillä.

Postnataalinen fenobarbitali toimii samankaltaisella mekanismilla kuin antenataalihoito. Se edistää UGT-entsyymin aktiivisuutta, mikä puolestaan parantaa bilirubiinin konjugointia ja poistumista elimistöstä. Fenobarbitalilla on myös havaittu lisäävän sappirakon virtausta, mutta sen kliininen teho on rajoittunut, erityisesti fototerapian aikakaudella. Aikaisemmissa tutkimuksissa, jotka tehtiin 1960- ja 1970-luvuilla, havaittiin, että fenobarbitali voi pienentää bilirubiinitasoja ja vähentää verenvaihdon tarvetta. On kuitenkin vaikea määritellä, mikä on optimaalinen annostus, koska tutkimuksissa käytetyt annokset vaihtelivat ja tutkimusasetelmat erosivat toisistaan.

Fenobarbitalin käyttö yksinään postnataalisesti ei ole enää suositeltavaa vastasyntyneen hyperbilirubinemian hoidossa nykyään. Sen sijaan fototerapian ja fenobarbitalin yhdistelmähoito on saanut huomiota. Eräässä tutkimuksessa ei havaittu eroa pelkän fototerapian ja fototerapian ja fenobarbitalin yhdistelmän välillä, mutta hemolyysin jatkuessa, kuten ABO- tai Rh-yhteensopimattomuudessa, fenobarbitalin käyttö saattaa edelleen olla hyödyllistä.

Antenataali- ja postnataalihoidon käytön arvioimisessa on otettava huomioon niin hoitojen mahdolliset hyödyt kuin myös niiden riskit ja kustannukset. Tällöin on olennaista ymmärtää, että vaikka fenobarbitalin käyttö voi olla tehokasta joissain olosuhteissa, sen ei tulisi olla ensisijainen hoitovaihtoehto neonataalisen hyperbilirubinemian hoidossa, erityisesti silloin, kun fototerapia on tehokas ja käytettävissä oleva vaihtoehto.

Miten arvioida ja hallita neuromuskulaarista blokadia ja sedaatiohoitoa teho-osastolla?

Neuromuskulaaristen reseptorien sitoutuminen lihasrelaksanttien vaikutuksille on keskeinen tekijä lihasrelaksaatiohoidon onnistumisessa tehohoidossa. Tutkimusten mukaan, kun noin 75–80 % reseptoreista on sitoutunut, havaitaan heikko lihassupistus, kun taas yksi nykäisy vastaa jopa 90–95 % reseptorisidonnasta. Yksi tai kaksi lihasnykäisyä indikoi noin 75–90 % reseptorien sitoutumista, mikä vastaa optimaalista neuromuskulaarista rentoutumista. Tällainen seuranta, erityisesti jatkuvasti annettavien lihasrelaksanttien kohdalla, on tärkeä ylioireiden ja pitkäaikaisen halvaantumisen ehkäisyssä. Tarvittaessa neuromuskulaarisen blokadin nopea kääntäminen on mahdollista. Neostigmiini annoksella 0,05–0,07 mg/kg laskimoon (enintään 5 mg) toimii tehokkaasti 5–8 minuutissa, mutta sen kanssa voi olla tarpeen käyttää atropiinia vähentämään muskariinireseptoreihin liittyviä haittavaikutuksia, kuten bradykardiaa, eritteiden lisääntymistä ja bronkospasmia. Uudempi lääke, sugammadex, kapseloi rokuroniumin ja vekuroniumin estäen niiden vaikutukset suoraan, ja sen käyttö on osoittautunut turvalliseksi aikuisilla, vaikka FDA ei ole vielä hyväksynyt sitä lasten käyttöön.

Teho-osastopotilaiden sedaatio on haasteellista, koska potilaat altistuvat useille stressitekijöille, jotka aiheuttavat ahdistusta, levottomuutta ja unihäiriöitä. Näitä ovat esimerkiksi vieras ympäristö, kommunikaation vaikeus intubaation aikana, mekaaninen ventilaatio, riittämätön kivunhoito sekä liiallinen ärsykeherkkyys kuten valon, melun ja kosketuksen aiheuttama stimulaatio. Kipua, ahdistusta, hypoksiaa, hypoglykemiaa, hypotensiota, deliriumia ja vieroitusoireita tulee tunnistaa ja hoitaa, koska hoitamattomana ne lisäävät ventilaattorin kanssa epäsynkronian riskiä ja metabolista kuormitusta. Optimaalinen sedaatio tarkoittaa tilaa, jossa potilas on rauhallinen, kivuton, selkeä ja yhteistyökykyinen hoidon suhteen. Joissakin tapauksissa, kuten akuuttia kallonsisäistä painetta, kriittistä hengitysteiden tilannetta tai paralyyttien tarvetta, tarvitaan syvempi sedaatio.

Sedaatiohoidon onnistuminen edellyttää jatkuvaa arviointia, koska ylisedaatio voi aiheuttaa hemodynaamisen epävakauden ja neurologisen tilan arvioinnin vaikeutumisen. Pitkittynyt sedaatio puolestaan vaikeuttaa potilaan irrottamista ventilaatioraidasta, pidentää sairaalajaksoa, lisää riippuvuus- ja vieroitusoireiden riskiä, deliriumin kehittymistä sekä pitkäaikaisia kognitiivisia haittoja. Lasten sedaatioarvioinnissa käytetään erilaisia skaaloja, kuten Ramsay-skala, Richmond Agitation-Sedation Scale (RASS), COMFORT-skala ja Penn State Children’s Hospital Sedation Algorithm, joiden valinnassa tärkeintä on mittarin luotettavuus, validiteetti ja käytön helppous. COMFORT-skala on erityisen käyttökelpoinen eri-ikäisille lapsille, koska se mittaa sekä fysiologisia että käyttäytymiseen liittyviä parametreja.

Bispektrinen indeksi (BIS) on elektronisen aivotoiminnan mittari, joka voi tukea sedaatioasteen arviointia, mutta sen käyttö teho-osastolla on toistaiseksi rajallista käytännön syistä. Sedaatiohoidossa käytetään yleisesti bentsodiatsepiineja, kuten midatsolaamia ja loratsepaamia, jotka tehostavat GABA:n vaikutusta aivoissa, mutta voivat aiheuttaa hengityslamaa ja hemodynaamisia haittoja. Midatsolaamin metaboloituminen ja eliminaatio vaativat annoksen säätöä munuaisten vajaatoiminnassa, ja pitkäaikaisen infuusion äkillinen lopetus voi aiheuttaa vieroitusoireita. Loratsepaami vaikuttaa pidempään ja soveltuu paremmin satunnaiseen annosteluun, mutta sen käyttöön liittyy riski metaboliseen asidoosiin ja propyleeniglykolimyrkytykseen.

Dexmedetomidiini on α2-agonisti, joka tarjoaa sedatiivisen ja heikon kipua lievittävän vaikutuksen ilman merkittävää hengityslaman riskiä. Sen vaikutusmekanismi sijaitsee aivojen locus coeruleuksessa ja selkäytimessä. Dexmedetomidiini toimii nopeasti, mutta tarvitsee aloitusannoksen ennen jatkuvaa infuusiota. Haittavaikutuksina voi esiintyä bradykardiaa ja hypotensiota, erityisesti suurilla annoksilla ja hypovoleemisilla potilailla, mutta nämä voidaan yleensä korjata infuusion hidastamisella tai tilapäisellä keskeytyksellä sekä tarvittaessa nesteytyksellä.

On tärkeää ymmärtää, että neuromuskulaarisen blokadin ja sedaatiohoidon hallinta teho-osastolla on dynaaminen prosessi, joka vaatii jatkuvaa arviointia ja yksilöllistä säätöä. Potilaan tilan muuttuessa lääkityksen tarve voi vaihdella merkittävästi, ja hoitohenkilökunnan tulee olla tietoinen sekä lääkkeiden farmakodynamiikasta että mahdollisista haittavaikutuksista. Tehokkaan ja turvallisen hoidon saavuttamiseksi tulee myös huomioida potilaan kokonaisvaltainen tila, mukaan lukien munuaisten ja maksan toiminta sekä mahdolliset vuorovaikutukset muiden lääkkeiden kanssa.

Miten Erytropoetiini vaikuttaa vastasyntyneisiin ja ennenaikaisiin vauvoihin?

Erytropoetiini (Epo) on keskeinen tekijä punasolujen tuotannossa, ja sen rooli on tutkituttavana monilla ei-hematooppisilla solutyypeillä, kuten maksan stroomasoluilla, sileiden lihassolujen, sydänsolujen, verisuoniston endoteelisoluilla, suolistosoluilla, munuaisten putkisolujen, keuhkojen epiteelisoluilla, verkkokalvon soluilla, istukan kudoksilla, Leydigin soluilla ja keskushermostoon spesifisillä soluilla. Tämä laaja esiintyminen kehityksessä viittaa siihen, että Epo:lla saattaa olla monimutkainen rooli kudosten kehityksessä ja elintoimintojen säätelyssä, joka on yhä tutkimuksen kohteena.

Raskauden aikana syntyvän sikiön punasolujen tuotanto on valtavaa, sillä sikiön kasvu edellyttää noin 50 × 10⁹ punasolua päivittäin. Vaikka aikuisen verenkiertoon verrattuna sikiön Epo-pitoisuudet voivat vaikuttaa matalilta tällaisella tuotantovaatimuksella, on ehdotettu, että Epo olisi erityisen tehokas sikiön kehityksessä. Se saattaisi toimia parakriinisena tekijänä maksassa tapahtuvassa hematopoieesissa, ja lisäksi muut kasvutekijät, kuten hepatiinikasvutekijä, trombopoietiini ja IGF-1, voisivat tukea Epo:n vaikutusta. Epo:n tuotantoa säätelevät hypoksian induktiiviset tekijät 1 ja 2, ja sen tasoja säädellään kudosten hapen tarpeen mukaan.

Epo-pitoisuudet voivat nousta huomattavasti patologisissa tiloissa, kuten sikiön hypoksiassa, anemiassa ja istukan vajaatoiminnassa, mikä viittaa sen rooliin kehon reaktiossa hapenpuutteeseen. Amnioniveden Epo-tasojen on havaittu korreloivan sisäisen hapenpuutteen, oksidatiivisen stressin ja huonojen sikiötulosten kanssa. Kohonneet Epo-pitoisuudet napaverestä ja varhaiset postnataaliset nousut ovat myös yhdistetty lisääntyneeseen riskiin sisäisen aivoverenvuodon (IVH) ja matalampien älykkyys- ja motoristen tulosten suhteen Bayley-testissä.

Erytropoetiinin pitoisuudet vaihtelevat myös vastasyntyneillä. Terveydenhuollon käytännöissä Epo:n tasot laskevat synnytyksen jälkeen ja saavuttavat alhaisimman arvon noin neljästä kuuteen viikkoon mennessä, mikä liittyy fysiologiseen anemian huippukohtaan. Noin kymmenestä kahteentoista viikkoon asti Epo-pitoisuudet nousevat aikuisten tasolle (~15 mU/mL).

Varhaisessa vastasyntyneessä väestössä erityisesti ennenaikaiset vauvat kärsivät anemiaa, vaikka phlebotomian menetelmiä on pyritty rajoittamaan ja siirtokäytäntöjä on säädetty. Yleiset syyt anemialle ovat muun muassa verenvuodon menetys (joka voi ylittää vauvan verenkierron määrän), punasolujen eliniän lyhentyminen, korkeat kasvutarpeet, raudanpuute, tulehdustilat ja ennenaikaisuuteen liittyvä anemia. Pienen syntymäpainon omaavat vastasyntyneet saavat eniten punasolusiirtoja ensimmäisten kolmen elinviikon aikana.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että rekombinantti Epo (rhEpo) voi vähentää sekä punasolusiirtojen määrää että niiden määrää ennenaikaisilla vauvoilla, mutta sen käyttö ei ole levinnyt laajasti, sillä useimmat tutkimukset eivät ole osoittaneet merkittävää vähenemistä verensiirron lahjoittajamäärässä. Tämä johtuu osittain siitä, että monissa sairaaloissa käytetään aikuisen veren yksikköä, joka jaetaan useaan osaan ja joka on suunnattu yhteen vauvaan, mutta käytännöt voivat vaihdella. Toinen merkittävä tekijä on rhEpo:n annostelun ja rautalisän käytön vaihteleva aikataulu ja hoitokäytännöt.

Rh-hemolyysitauti voi myös johtaa vastasyntyneelle myöhäiseen anemian kehittymiseen, erityisesti vauvoille, jotka ovat saaneet kohdunsisäisiä verensiirtoja. Tämän tyyppisissä anemioissa Epo:n pitoisuudet veressä ovat alhaiset, vaikka punasolujen esiasteet reagoivat hyvin rhEpo:hon in vitro. RhEpo:n käyttö hemolyyttisten tai hypoproliferatiivisten anemioiden hoidossa on vielä tutkimusvaiheessa, eikä selkeitä hoitosuosituksia ole vielä olemassa.

Keuhkofibroosiin (BPD) liittyvä anemia on myös mielenkiintoinen tutkimusaihe. BPD:stä kärsivillä vauvoilla esiintyy normaalikokoista, normaaliväristä ja hyporegeneratiivista anemiaa, ja joidenkin tutkimusten mukaan rhEpo on voinut lisätä retikulosyyttien määrää ja vähentää verensiirtojen tarvetta verrattuna plaseboon. Joissakin tutkimuksissa on myös havaittu Epo:n yhteys keuhkojen korjausprosessin paranemiseen, mutta lisätutkimuksia tarvitaan tämän mahdollisen yhteyden vahvistamiseksi.

Synnynnäisistä sydänvioista kärsivillä vastasyntyneillä, jotka tarvitsevat sydänleikkausta, voi myös esiintyä pitkittynyttä sairaalahoitoa, invasiivisia toimenpiteitä ja verenvuotoa. Näillä vauvoilla on suuri tarve verensiirroille, mutta tutkimukset ovat osoittaneet, että rhEpo voi merkittävästi vähentää verensiirtojen tarvetta ja parantaa hematokriittitasoja.

Vastasyntyneillä, joilla on erityisesti vakava sydämen vika tai jotka odottavat sydämensiirtoa, rhEpo voi olla hyödyllinen vaihtoehto verensiirroille, mutta lisätutkimuksia tarvitaan sen tehokkuuden ja turvallisuuden vahvistamiseksi ennen sen laajempaa käyttöä.

Miten vanhemmat voivat ehkäistä lääkkeiden virheitä sairaalassa olevilla lapsipotilailla?

Vanhemmilla on keskeinen rooli lääkkeiden virheiden ehkäisyssä sairaalassa hoidettavilla lapsilla. Lääkkeiden virheiden ehkäisy on monivaiheinen prosessi, joka vaatii tarkkuutta ja huolellisuutta jokaisessa vaiheessa – lääkkeen määräämisestä sen antamiseen asti. Vanhempien aktiivinen osallistuminen voi merkittävästi vähentää virheiden riskiä ja parantaa lapsen turvallisuutta sairaalaympäristössä.

Ensimmäinen askel on varmistaa, että lääkärillä on ajantasainen ja täydellinen lista kaikista lääkkeistä, joita lapsi käyttää. Tämä koskee niin reseptilääkkeitä, käsikauppalääkkeitä kuin ravintolisätkin. Vanhempien tulee toimittaa tämä lista lääkkeiden yhteensovittamista varten sairaalan apteekille tai suoraan lääkärille. On tärkeää myös muistaa, että lapsen paino ja pituus voivat vaihdella nopeastikin, ja siksi lääkärille tulisi ilmoittaa lapsen nykyiset mitat, jotta lääkkeen annostus voidaan tarkistaa oikein. Jos lapsella on vakavia allergioita, on suositeltavaa käyttää MedicAlert-ranneketta, joka ilmoittaa hätätilanteessa mahdollisista allergioista ja muista riskeistä.

Erityisesti annostusvirheitä esiintyy usein lastenlääkinnässä, koska lasten annostus perustuu moniin tekijöihin, kuten lapsen ikään, painoon ja elimistön kehitystasoon. Vanhempien tulisi aina tietää lapsensa tarkka paino ja mitata se säännöllisesti. Lisäksi he voivat kysyä lääkäriltä lääkkeen määräämisen yhteydessä, että annostus perustuu oikein lapsen painoon ja kehitykseen. Vanhemmille tulee antaa selkeät kirjalliset ja suulliset ohjeet jokaisen lapsen käyttämän lääkkeen osalta, mukaan lukien mahdolliset haittavaikutukset. Vanhempien tulisi myös seurata tarkasti lääkkeen vaikutuksia ja raportoida kaikki mahdolliset haittavaikutukset välittömästi terveydenhuollon ammattilaiselle.

On myös erittäin tärkeää, ettei kotitaloudessa käytettäviä mittavälineitä, kuten ruokalusikoita, käytetä neste- tai suspensiolääkkeiden annosteluun. Lääkkeen mukana pitäisi olla asianmukainen mittausväline, ja vanhemmille tulee antaa ohjeet sen käytöstä. Lääkkeen oikea mittaaminen voi estää virheitä, joita voisi syntyä tavallisten mittavälineiden käytöstä. Vanhemmille olisi myös hyödyllistä, jos he voisivat itse näyttää hoitohenkilökunnalle, että he osaavat mitata ja antaa lääkkeen oikean annoksen ennen lapsen kotiutusta sairaalasta.

Lääkkeiden virheiden ehkäisy lastenlääkinnässä on erittäin haastavaa, sillä lapset ovat alttiimpia lääkkeiden haittavaikutuksille ja virheille. Lapsen kehitykselliset piirteet, kuten elimistön erilaisten järjestelmien kypsyminen ja munuaisten toiminta, tekevät tarkasta annostuksesta erityisen tärkeää. Lisäksi lasten kyky ilmaista itseään on rajoitettu, mikä vaikeuttaa virheiden havaitsemista ajoissa. Lääkkeiden virheiden estämisessä on olennaista kehittää tehokkaita raportointijärjestelmiä ja järjestelmiä, joilla voidaan havaita ja korjata lääkkeiden määräämiseen ja antamiseen liittyvät virheet.

Ehdotetut toimet, kuten kliiniset tukijärjestelmät, annostuslaskentatyökalut, hälytysjärjestelmät yli- ja alimääräisten annosten havaitsemiseksi, koulutustoimenpiteet ja tiivis seuranta, voivat kaikki auttaa vähentämään virheitä. Näiden toimenpiteiden tulee kuitenkin olla tarkasti suunnattuja lastenlääkinnän erityispiirteet huomioiden. Vaikka tekniset innovaatiot, kuten tietokoneavusteinen lääkkeiden tilausjärjestelmä (CPOE) ja viivakoodilääkkeiden hallintajärjestelmät (BCMA), voivat parantaa lääkkeiden turvallisuutta, myös matalan teknologian ratkaisuja, kuten yksinkertaisia laskentatyökaluja ja hälytyksiä, tulee tutkia ja kehittää, jotta ne voivat tukea terveydenhuollon ammattilaisia myös maissa, joissa huipputeknologian sovellukset eivät ole käytettävissä.

Lääkkeiden virheiden vähentäminen on olennainen osa lapsipotilaiden hoidon parantamista. Lääkkeiden käyttö on tärkeässä roolissa monien lasten sairauksien hoidossa, ja virheiden vähentäminen voi merkittävästi parantaa hoidon laatua ja lapsen turvallisuutta.

Kuinka eri rakenteet parantavat itsepuhdistuvien pinnoitteiden tehokkuutta?
Mikä tekee eläinten evoluutiosta monimuotoisen ja monivaiheisen?
Miten valmistautua ja ajaa tehokkaasti pyöräilykilpailussa?
Mikä on narsismin rooli poliittisessa vallassa ja kuinka se ilmeni Richard Nixonissa?
Tehtävät teknologian olympialaisiin valmistautumiseen (kotitaloustyö) VARIANTTI 1
Lukuvuoden päättävän opiskelijan ilmoitus
Opetusmateriaalit erityisopetuksessa mielenterveys- ja kehitysvammaisille oppilaille Makaryevan kaupungin peruskoulussa 2018/2019 lukuvuonna
Verkko-oppimisportaali "Belogorjen verkkoluokka" – nykyaikainen väline tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämiseen opetuksessa
Lähtivät kasakat kauas vieraille maille