Miksi valkoiset amerikkalaiset syyttivät mustia kaupunkikriisistä?

1960- ja 70-lukujen Amerikan poliittinen kenttä koki syvän murroksen, kun konservatiivinen liike sai uutta voimaa valkoisen keskiluokan epävarmuudesta ja epäluuloista. Barry Goldwaterin presidenttikampanja avasi oven uudelle oikeistokonservatiivisuudelle, jonka ytimessä ei ollut pelkkä vastustus valtion sosiaalikulutuksille, vaan erityisesti valkoisen rodullisen närkästyksen mobilisointi. Tämä uusi konservatismi säilytti kuitenkin taloudelliset hyvinvointirakenteet, jotka hyödyttivät valkoista enemmistöä – se ei ollut pelkästään säästöpolitiikkaa, vaan selektiivistä etujen puolustamista.

Omakotitalo ja sen ympärille rakentunut lähiöyhteisö symboloivat amerikkalaista unelmaa – ei vain taloudellisena sijoituksena, vaan myös moraalisen arvokkuuden, järjestyksen ja kansalaiskelpoisuuden mittarina. Näin ollen asuinalueiden etninen muutos koettiin uhkana ei pelkästään varallisuudelle, vaan koko elämäntavalle. Mustien läsnäolo yhdistettiin television kautta rikollisuuteen, epäjärjestykseen, moraalittomuuteen ja riippuvuuteen hyvinvointivaltiosta. Näin syntyi käsitys siitä, että mustat olivat uhka yhteiskuntajärjestykselle, eivätkä halunneet tai kyenneet sopeutumaan sen normeihin.

Poliittinen ilmapiiri ruokki tätä näkemystä. Paikallispoliitikot, media ja valtakunnan johtajat keskittyivät yksilötason ilmiöihin – rikoksiin, perherakenteisiin, työmoraaliin – sen sijaan, että olisivat käsitelleet syvällisempiä rakenteellisia ongelmia, kuten asuntojen erottelua, alirahoitettuja kouluja, institutionaalista syrjintää ja taloudellista marginalisointia. Valkoisten kokema epävarmuus kanavoitiin mustia vastaan, ei järjestelmää vastaan. Näin syntyi tarina, jossa valkoiset kokivat itsensä petetyiksi ja jätetyiksi – ja mustat näyttäytyivät aggressoreina, liberaalit heidän mahdollistajinaan.

Rasistinen retoriikka ja turvallisuuspuhe kohtasivat vaatimuksissa "järjestyksestä ja laista". Poliittisina symboleina busing ja avoin asuntopolitiikka yhdistettiin uhkiin ja pakotettuihin muutoksiin, joilla ei nähty olevan sijaa sivistyneessä yhteiskunnassa. Liberaali optimismi sodanjälkeisestä hyvinvointivaltiosta näyttäytyi yhä epärealistisemmalta, kun valkoinen enemmist

Miten Trumpin nousu vaikutti Yhdysvaltojen politiikkaan ja rodullisiin suhteisiin?

Donald Trumpin valtaannousu Yhdysvalloissa ei ollut pelkästään yksittäinen poliittinen ilmiö, vaan merkki syvistä muutoksista, jotka olivat jo pitkään muovanneet amerikkalaista politiikkaa. Trumpin kampanja ja presidenttikautensa aikana nähtiin paluuta äärimmäisiin rodullisiin ja etnisiin jännitteisiin, jotka olivat aiemmin olleet piilossa tai muodoltaan hienovaraisempia. Hänen retoriikkansa, joka oli täynnä rasistisia viittauksia ja syrjiviä toimia, ei ollut vain ilmiö, vaan se oli syntynyt pitkän prosessin seurauksena, joka oli juurtunut Yhdysvaltojen poliittiseen kulttuuriin.

Yhdysvaltojen poliittinen kenttä oli vuosikymmeniä tasapainoillut etnisyyden, taloudellisten erojen ja kulttuuristen muutosten ristiriidoissa. Republikaaneilla oli pitkään ollut käytössä "etelästrategia", joka oli suunnattu etelän valkoisiin äänestäjiin, jotka olivat vastustaneet afroamerikkalaisten kansalaisoikeuksia. Tämä strategia, jonka tarkoituksena oli mobilisoida valkoista kansaa vastustamaan rodullista tasa-arvoa, oli ollut keskeinen tekijä republikaaneille 1960-luvulta lähtien. Trumpin kampanja oli tämän strategian äärimmäinen jatke, joka hyödynsi syvennyttävää rotukysymystä ja sen ympärille rakentuvaa poliittista valtapeliä.

Trump ymmärsi, että Amerikan demografinen rakenne oli muuttumassa, ja että valkoisten äänestäjien osuus väestöstä oli vähenemässä. Tämä herätti pelkoa ja turvattomuutta osassa väestöä, joka koki, että heidän perinteiset elämäntapansa ja kulttuurinsa olivat uhattuina. Trumpin retoriikka nojasi juuri näihin pelkoihin ja rakensi osaltaan kuvaa siitä, että "amerikkalaisuuden" säilyttämiseksi oli turvauduttava äärimmäisiin toimiin. Hän käytti hyväkseen ksenofobisia ja rasistisia tunteita, joilla hän erotti "oikeat amerikkalaiset" muista, erityisesti maahanmuuttajista ja etnisistä vähemmistöistä.

Trump ei ollut ensimmäinen poliitikko, joka käytti rotu- ja etnisyyspohjaisia teemoja vaalikampanjoissaan, mutta hänen lähestymistapansa oli omaperäinen siinä mielessä, että hän ei vain viitannut rooliin, jonka rotu ja etnisyys näyttelevät Yhdysvalloissa, vaan hän teki niistä keskeisen osan poliittista identiteettiään. Verrattuna edellisiin republikaanisiin presidentteihin, kuten Ronald Reaganiin, Trump ei enää peitellyt omaa rasistista retoriikkaansa vaan teki siitä osan julkista hallintopolitiikkaansa.

On myös huomattava, että Trumpin nousu ei ollut vain kansallinen ilmiö. Hän oli osa laajempaa kansainvälistä aaltoa, jossa useat autoritaariset johtajat eri puolilla maailmaa – esimerkiksi Filipiineillä, Brasiliassa, Italiassa ja Unkarissa – vetosivat kansallismielisyyteen, etniseen ylemmyyteen ja rodullisiin jännitteisiin. Näiden johtajien tavoitteena oli mobilisoida kansalaisia, jotka tunsivat itsensä syrjäytetyiksi globaalin talouden ja kulttuuristen muutosten myötä.

Trumpin tapaan näiden johtajien ohjelmat usein sisälsivät rajoituksia maahanmuutolle, vähemmistöryhmien marginalisointia ja perinteisten arvojen puolustamista. Heidän politiikkansa ei ollut pelkästään vastareaktio sosiaalisiin ja taloudellisiin muutoksiin, vaan he myös loivat näkymättömiä rajoja, jotka sulkivat pois ne, jotka eivät sopineet heidän määrittelemäänsä "puhtaaseen" kansalliseen identiteettiin. Tämä kehitys oli erityisesti näkyvissä Trumpin kampanjassa ja hallinnossa, jossa maahanmuutto, kulttuurinen sota ja rodulliset kysymykset olivat keskeisiä teemoja.

Trumpin vaikutus ei rajoittunut vain hänen presidenttikautensa aikaisiin politiikkoihin ja toimiin. Hänen retoriikkansa ja hallintonsa ovat jättäneet pysyvän jäljen Yhdysvaltain poliittiseen maisemaan. Vaikka hänet oli presidenttinä valittu suhteellisen kapealla kannatuksella, hän onnistui kuitenkin nostamaan esiin voimakkaita jännitteitä, jotka olivat piilossa Yhdysvaltojen politiikassa pitkään. Näitä jännitteitä olivat pelko "valkoisen Amerikan" tulevaisuudesta, taloudellinen epävarmuus ja kulttuuriset murrokset, jotka koskettivat yhä useampaa kansalaista.

Vaikka Trumpin hallinnon politiikka ei voittanut kaikkia kansalaisia puolelleen, se kuitenkin muokkasi Yhdysvaltojen poliittista kenttää siten, että valkoiset konservatiiviset voimat, erityisesti eteläisissä ja maaseudun osavaltioissa, saivat valtaisan poliittisen etulyöntiaseman. Tämä oli tärkeä osa Trumpin poliittista strategiaa, jonka avulla hän pystyi saamaan suuren osan Yhdysvaltojen väestöstä uskomaan, että heidän elämänsä, arvonsa ja identiteettinsä olivat uhattuina.