Morfologia tutkii sanojen rakennetta ja sitä, miten niiden osat yhdistyvät merkityksen muodostamiseksi. Vaikka englannin kieli ei yleisesti käytä affikseja samalla tavalla kuin monet muut kielet, sen sijaan hyödyntää tiettyjä rakenteita, kuten infiksointia. Esimerkiksi arkikielessä tai slängissä voimme törmätä ilmauksiin kuten "absofuckinlutely", jossa sanaan "absolutely" on liitetty infiksi "fuckin". Tämä on yksi esimerkki siitä, miten morfeemien yhdistämisen ja sanan rakenteen muokkaaminen voi antaa kielenkäytölle omaleimaisia vivahteita.

Morfemeja voidaan yleisesti luokitella kahteen pääkategoriaan: vapaisiin ja sidottuihin morfeemeihin. Vapaat morfeemit ovat itsenäisiä sanoja, kuten "berry" (marja), kun taas sidotut morfeemit eivät voi esiintyä itsenäisinä ja liittyvät muihin morfeemeihin. Esimerkiksi sana "huckleberry" voidaan jakaa morfeemeihin "huckle" ja "berry", mutta "huckle" ei ole itsenäinen sana eikä sillä ole selvää merkitystä ilman yhteyttä toisiin osiin. Tällaisia morfeemeja kutsutaan sidotuiksi juuriksi (bound roots). Nämä sidotut juuret esiintyvät usein lainasanoissa, erityisesti latinan tai kreikan vaikutuksesta, kuten sanoissa "unkempt", "inept" tai "nonchalant".

Sanat koostuvat myös juurista ja vartaloista. Juuri on perusmuoto, johon voidaan liittää affikseja. Esimerkiksi "help" on juuri, johon liitetään suffiksi {ful}, jolloin muodostuu sana "helpful". Tämä sana toimii puolestaan vartalona, johon voidaan liittää muita morfeemeja, kuten {un} ("unhelpful") tai {ness} ("helpfulness"). Vartalo on siis muoto, johon voidaan liittää uusia morfeemeja ilman, että itse juuri muuttuu.

Derivaatio ja infleksointi

Morfemien osalta erotellaan myös derivaatio- ja infleksointimorfeemit, jotka molemmat ovat sidottuja morfeemeja. Derivaatio tarkoittaa prosessia, jossa liitetään affikseja juureen tai vartaloon uuden sanan muodostamiseksi. Derivaatio voi muuttaa sanan merkitystä tai sen sanaluokkaa. Esimerkiksi sanassa "untimely" affiksit {un} ja {ly} ovat molemmat derivaatioaffikseja. Suffixi {ly} muuttaa sanan "time" (aikakausi) adjektiiviksi (timely), kun taas prefixi {un} kääntää adjektiivin merkityksen päinvastaiseksi ("untimely" tarkoittaa myöhästynyttä tai epäsopivaa).

Monet englannin sanat muodostuvat monista morfeemeista. Esimerkiksi sana "dehumidifier" koostuu neljästä osasta: "humid" (juuri), {ify} (derivaatio, muuttaa adjektiivin verbiksi), {er} (derivaatio, muuttaa verbin substantiiviksi) ja {de} (prefixi, joka muuttaa merkitystä). Derivaatioaffiksit eivät liity satunnaisesti sanoihin, vaan ne liitetään tiettyihin sanaluokkiin. Esimerkiksi suffixi {able} liitetään verbeihin (accept → acceptable), ja suffixit {ful} ja {ous} liitetään substantiiveihin muodostaen adjektiiveja (glee → gleeful, monster → monstrous). Joidenkin affiksien liittäminen tiettyihin sanaluokkiin on kuitenkin rajoitettua. Suffixeja kuten {ize} tai {ate} ei voida liittää adjektiiveihin (esim. ei voida sanoa "prettyize" tai "prettiate").

Infleksointimorfeemit

Infleksointimorfeemien käsite on englannin kielessä hämärä, sillä niitä on hyvin vähän – vain kahdeksan. Infleksointimorfeemit eivät muuta sanan merkitystä eivätkä sanaluokkaa, vaan ne ilmaisevat kieliopillisia merkityksiä, kuten aikamuotoja tai monikkoa. Esimerkiksi sana "walk" muuttuu sanaksi "walked" lisäämällä infleksointimorfeemin {ed}, joka ilmaisee mennyttä aikaa. Tämä ei muuta sanan merkitystä (molemmat muodot ovat verbejä), vaan ainoastaan ilmaisee ajankohtaa.

Samoin verbissä {s} ilmaisee 3. persoonan yksikköä: "She walks" (hän kävelee). Infleksointimorfeemit esiintyvät aina sanan lopussa. Esimerkiksi monikossa liitetään {s} substantiiviin ("books") ja omistusmuodossa sama morfeemi liitetään nimisanoihin ("Mary’s elephant").

Monet morfeemit, myös infleksointimorfeemit, voivat esiintyä eri muodoissaan, jotka tunnetaan allomorfeina. Esimerkiksi {s}-morfemi voi ääntyä eri tavoin riippuen sanan loppuosasta: [s] kuten sanassa "cuffs", [z] kuten sanassa "clowns", tai [Iz] kuten sanassa "busses".

Tärkeää lisättävää

On tärkeää ymmärtää, että morfologian tutkimus tarjoaa syvemmän näkökulman kielen rakenteeseen ja sananmuodostusprosesseihin, mutta se myös avaa uusia tapoja tarkastella kielen kehitystä ja sen kulttuurisia vaikutuksia. Morfeemien muuntuminen eri muotoihin (allomorfit) ja niiden rooli kielen säilyttämisessä ja muutoksessa ovat keskeisiä tekijöitä kielen elinvoimaisuuden ja joustavuuden kannalta.

Kun tarkastelemme affiksien, juurien ja vartaloiden vuorovaikutusta, voimme myös huomata, kuinka kielen käyttäjät voivat luoda uusia merkityksiä ja sävyjä – olipa kyseessä sitten arkikieli, slangitermien muodostus tai virallisempien termien kielellinen tarkennus. Tämä antaa kielenkäyttäjille valtavan luovuuden mahdollisuuden, vaikka se usein jääkin kielen alitajuiseksi rakenteeksi.

Miten morfologia toimii lasten kielenoppimisessa?

Morfologia on kielen osa-alue, joka tutkii sanojen rakennetta ja niiden muodostumisprosessia. Se käsittelee sitä, miten pienemmät osat, kuten morfeemit, yhdistyvät muodostaen sanoja, joilla on merkityksiä. Morfologian oppiminen on tärkeä vaihe lapsen kielenkehityksessä, sillä se auttaa lasta ymmärtämään, kuinka sanat voivat koostua useista osista, joilla kaikilla on oma merkityksensä ja tehtävänsä.

Kun tarkastelemme morfologian oppimista, yksi keskeinen käsite on morfeemi, joka on pienin kielen yksikkö, jolla on merkitys. Morfeemit voivat olla juuria, etuliitteitä, jälkiliitteitä ja taivutuksia. Lapsi oppii ensin, että sanat voivat olla yksittäisiä kokonaisuuksia, joilla on merkitys, mutta myöhemmin hän ymmärtää, että sanat koostuvat osista, joilla on itsessään merkitys. Tässä prosessissa lapsi oppii, kuinka morfeemit yhdistyvät ja miten sanojen rakenne vaikuttaa niiden merkitykseen.

Esimerkiksi, kun lapsi oppii, että lisäämällä sanan loppuun "-ed" -päätteen, se ilmaisee menneen ajan, hän ei välttämättä heti ymmärrä poikkeuksia, kuten epäsäännöllisiä verbejä. Tämä ilmenee hyvin lasten kielenkäytössä, kuten sanoissa "goed" tai "comed", jotka eivät ole aikuisille tuttuja, mutta joita lapset tuottavat, koska he ovat soveltaneet yleistä morfologian sääntöä liittää "-ed" verbin loppuun. Lapsi ei vielä tiedä, että joillakin verbeillä on poikkeuksia, ja siksi hän voi sanoa "comed" sen sijaan, että sanoisi "came".

Samalla tavalla kuin epäsäännölliset verbit, lapset oppivat myös kielioppisäännöt ja niiden poikkeukset ajan myötä. Tämä prosessi, jossa lapsi muodostaa tietoisen käsityksen siitä, kuinka kielen morfologia toimii, auttaa häntä ymmärtämään, miten sanat ja niiden osat yhdistyvät muodostaen kokonaisia lauseita. Tässä prosessissa lapsi saattaa kokeilla ja yleistää sääntöjä, kuten käyttää "doggie" kaikkeen nelijalkaiseen eläimeen tai "ball" kaikille pyöreille esineille.

Kun lapsi on oppinut kielen rakenteet, hän alkaa käyttää niitä yhä tarkemmin, ja yleistämiset vähenevät. Esimerkiksi, jos lapsi käyttää sanaa "foots" monikkomuodossa, hän ei ole vielä ymmärtänyt, että sana "foot" on epäsäännöllinen ja että sen monikko on "feet". Ajan myötä lapsi oppii nämä poikkeukset ja alkaa käyttää kieltä aikuisen kielenkäytön mukaisesti.

Lapsen kielenoppimisessa on tärkeää myös se, että hän huomaa sanojen merkitysten muuttuvan. Morfologian avulla lapset oppivat, että sanan merkitys voi laajentua tai kaventua sen mukaan, kuinka sitä käytetään. Tämä on erityisen tärkeää, koska sanat eivät ole staattisia; niiden merkitys voi muuttua ajan myötä. Esimerkiksi adjektiivista "polite" voidaan tehdä substantiivi lisäämällä siihen "-ness" -päätteen, jolloin se muuttuu sanaksi "politeness", joka tarkoittaa kohteliaisuutta.

Sanat eivät kuitenkaan ole pelkästään satunnaisesti yhdisteltyjä osia; niiden rakenne on hierarkkinen ja lineaarinen. Tämä tarkoittaa, että tietyt osat, kuten etuliitteet ja jälkiliitteet, liittyvät toisiinsa tietyssä järjestyksessä muodostaen sanan merkityksen. Morfologian opettaminen onkin tärkeää, koska se auttaa lasta ymmärtämään, kuinka sanat muodostuvat ja miten ne liittyvät toisiinsa merkityksellisesti. Ymmärrys morfologiasta auttaa myös lapsia oppimaan kieliopin säännöt, kuten taivutukset ja sanajärjestykset.

On myös tärkeää huomata, että vaikka kielen oppiminen tapahtuu pitkälti tiedostamattomasti, se ei ole sattumaa. Lapset eivät vain toista kuulemiaan sanoja, vaan he luovat aktiivisesti omia sääntöjään ja mallejaan kielen käytöstä. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten lapset oppivat sananmuodostusprosessit ja ymmärtävät, kuinka niitä voi soveltaa eri konteksteissa.

Lapsen kielenoppimisessa on myös tärkeää se, että he oppivat kulttuurisia ja sosiaalisia merkityksiä sanojen käytössä. Tämä tarkoittaa sitä, että lapset eivät vain opi sanan rakenteellisia osia, vaan myös niiden käyttöä eri tilanteissa. Morfologia ei ole vain kielen rakennetta; se on myös osa kielen käytön ymmärtämistä ja sen soveltamista yhteisön ja kulttuurin konteksteissa.

Lopuksi on syytä muistaa, että kielen oppiminen on jatkuva prosessi, jossa lapsi ei vain omaksu uusia sanoja, vaan myös kehittää syvempää ymmärrystä kielen rakenteista ja merkityksistä. Tämän prosessin kautta lapset oppivat, kuinka rakentaa lauseita ja ilmaista monimutkaisempia ajatuksia.

Miksi afrikkalaisamerikkalainen englanti ei ole pelkkää virheellistä puhetta koulussa?

Usein oppilaille, jotka puhuvat muuta kuin standardienglantia, kerrotaan, että heidän kielensä on periaatteessa hyväksyttävää, mutta ei sovellu kouluun. Tämä viesti on kuitenkin piiloviesti, joka asettaa heidän kielensä alempiarvoiseksi: se ei ole riittävän hyvä, koska sitä ei voi käyttää kouluympäristössä, kirjoittamisessa tai muissa virallisissa yhteyksissä. Tämä ajatus on monelle oppilaalle ja heidän perheilleen kova ja kielteinen kokemus. Kielioikeuden puolestapuhujat kokevat tämän erottelun kielen syrjintänä ja vaativat, että afrikkalaisamerikkalainen englanti (AAL) sekä kaikki oppilaiden kielet tunnustetaan rikkaiksi resursseiksi, joita voidaan käyttää oppimisen ja maailman ymmärtämisen välineinä.

Paris (2016) korostaa, että AAL ei ole vain afrikkalaisamerikkalaisten käyttämä kielimuoto, vaan se kuuluu myös monille muille värillisille oppilaille. Näin ollen AAL:n hyväksyminen koulussa voi auttaa kaikkia oppilaita valmistautumaan monikieliseen ja monikulttuuriseen tulevaisuuteen, joka on demografisesti väistämätön. AAL:n, kuten nuorten värillisten kielten, lukutaitojen ja kulttuurien, uudelleensijoittaminen oppimisen voimavaraksi muuttaa kielen käsitystä esteestä voimavaraksi. Kun nykyään yli puolet julkisten koulujen oppilaista on värillisiä, verrattuna vuoden 1970 noin 20 prosenttiin, tällaiset muutokset ovat ajankohtaisia ja tarpeellisia.

AAL:lla on pitkä ja syvälle juurtunut historia Yhdysvalloissa. Se on monille afrikkalaisamerikkalaisille äidinkieli ja osa heidän kulttuuri-identiteettiään. Laskelmat osoittavat, että 80–90 prosenttia afrikkalaisamerikkalaisista puhuu jotain AAL:n muotoa. Kielitieteilijät ovat yksimielisiä siitä, että AAL:n juuret löytyvät Afrikasta tuotujen orjien kielistä, niistä englannin muodoista, joita orjat omaksuivat, sekä Karibian alueen orjakulttuureista. Kielen historia kytkeytyy tiiviisti puhujien historiaan, heidän kokemuksiinsa orjuudesta ja syrjinnästä.

AAL on kielioppinsa sääntöjen mukaan johdonmukainen ja järjestelmällinen kielimuoto. Monet niistä ilmiöistä, joita pidetään "virheinä" tai "epämuodollisuuksina", ovat itse asiassa kieliopillisesti perusteltuja. Esimerkiksi sanan ask ääntäminen [æks] ei ole mikään puhdas virhe, vaan sillä on pitkä historia aina vanhaan englantiin saakka. Kielen ja rodun suhde on moniulotteinen; kieli on sekä etnis-rodullisen identiteetin ilmentymä että identiteetin rakentamisen väline. AAL:n sisäinen vaihtelu liittyy sukupuoleen, sosioekonomiseen asemaan ja paikallisiin konteksteihin.

Mikroaggressiot, jotka ovat piilomuotoisia kielisyrjinnän muotoja, esiintyvät myös kouluissa silloin, kun AAL:n käyttöä pidetään sopimattomana koulussa tai muissa virallisissa tilanteissa. Tämä näkyy kielen epäoikeudenmukaisena arvosteluna ja estää oppilaita käyttämästä omaa kieltään täysipainoisesti oppimisessa.

Ymmärtäminen siitä, että kieli on kulttuurinen, sosiaalinen ja historiallinen ilmiö, auttaa purkamaan ennakkoluuloja ja kielen perusteetonta syrjintää. Kieli ei ole pelkkä viestinnän väline, vaan se muovaa maailmankuvaa ja identiteettiä. Koulutuksen tulee tukea kaikkien oppilaiden kielellistä monimuotoisuutta, sillä kielen hyväksyminen ja arvostaminen ovat keskeisiä askelia tasa-arvoisempaan ja oikeudenmukaisempaan yhteiskuntaan. Lisäksi AAL:n hyväksyminen koulussa tarjoaa oppilaille tilaisuuden vahvistaa omaa kulttuuri-identiteettiään ja kehittää taitojaan monikielisessä ja monikulttuurisessa maailmassa, jossa he elävät ja tulevat toimimaan.

Miksi kasvun ihanne voi olla vaarallinen?

Markkinat supistuvat. Tämä esimerkki on kiinnostava. Yritin löytää synonyymin sanalle "supistuvat", joka ei kantaisi negatiivista konnotaatiota, mutta en löytänyt sellaista. Tämä kertoo, kuinka vahvasti kasvun ideologia on juurtunut kieleemme. Hallidayn näkökulma on, että kasvun ihanne on rakennettu kieleemme, ja tämä ideologia voi olla vaarallinen, koska siihen liittyvä implisiittinen viesti – että talouksien ja markkinoiden kasvu on aina hyvä asia – toistuu kerta toisensa jälkeen eri yhteyksissä. Tällöin yhteiskunnan tai ympäristön hinnalla tapahtuva kasvu jää huomiotta.

Samalla tavalla edistys nähdään aina hyvänä. Edistys merkitsee eteenpäin liikkumista (eteneminen on hyvää, taaksepäin meneminen pahaa). Uudet teollisuudenalat tai teknologiset innovaatiot liitetään tähän ajatukseen. Ne esitetään itsestäänselvinä hyväntekijöinä, vaikka niiden vaikutukset saattavat viedä meitä taaksepäin luonnon kannalta. Näitä innovaatioita pidetään usein väistämättöminä, aivan kuten edistys itsekin on väistämätöntä: "et voi estää edistystä" on tavallinen vastaus valituksiin uusista laitteista tai teknologioista, jotka vahingoittavat yhteiskuntaa tai luontoa. Koska innovaatiot esitetään edistyksinä, niiden torjuminen nähdään edistyksen estämisenä.

Teknologisen edistyksen väistämättömyys on esimerkki siitä, mitä Stibbe (2015) kutsuu elämän tarinoiksi – ajatusmalleiksi, jotka ovat kulttuurisesti jakautuneita laajalle yhteiskuntaan eivätkä vain yksittäisiin henkilöihin. Nämä eivät ole tarinoita perinteisessä mielessä, vaan diskursseja, jotka viestittävät tietynlaista maailmankuvaa. Ne tuotetaan ja toistetaan päivittäisessä kielenkäytössä, usein niin huomaamattomasti, että niitä pidetään itsestäänselvyyksinä, ei tarinoina. Ekolingvistit ovat kiinnostuneita juuri näistä tarinoista ja siitä, miten ne muovaavat käsitystämme luonnosta ja paikkamme siitä. He pyrkivät analysoimaan yleisiä ja vähemmän yleisiä diskursseja paljastaakseen niiden piilossa olevat tarinat ja haastamaan niitä, jotka johtavat ja oikeuttavat ekosysteemien tuhoamiseen, joita koko elämän olemassaolo tarvitsee.

Antroposentrismi

Antroposentrismi, yksi keskeisistä elämän tarinoista, pitää sisällään ihmiskeskeisyyden ja ihmisen poikkeuksellisuuden tarinat. Ihmiskeskeisyyden tarina asettaa ihmiset maailman keskukseen ja esittää luonnon sen hyödyllisyyden kautta ihmiselle, muuttaen maan ja sen olennot luonnonvaroiksi meidän käyttöömme. Ihmisen poikkeuksellisuuden tarina taas asettaa ihmiset radikaalisti erilaisiksi kuin muut elävät olennot ja erillisiksi luonnosta. Molemmat tarinat ovat kudottu arkikieleen.

Koemme nämä tarinat, kun kutsumme ihmisiä maapallon hoitajiksi, käsite, joka on yleinen monissa uskonnoissa ja implikoi, että ihmiset ovat luonnon nimettyjä hoitajia, eivät osa sitä. Koemme ne myös englannin kielen sanastossa, joka erottaa ihmiset ja muut elämänmuodot toisistaan, jopa eläimet, jotka ovat meille läheisiä. Esimerkiksi englannin kielessä puu ei ole "kuka", vaan "mitä", esine, jota käytetään eikä elävä olento, jonka kanssa olemme yhteydessä. Monet Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen kielet ovat kuitenkin toisenlaisia: Potawatomimowin, anishinaabien kielessä, puu on "ei-inhimillinen metsän henkilö". Kimmerer (2013) huomauttaa, että "lähes kaikki, mitä käytämme, on toisen elämän tulosta, mutta tätä yksinkertaista todellisuutta ei usein tunnusteta" kielenkäytössämme. Itse asiassa on vaikea jopa ilmaista tätä ajatusta englannissa. Miten puhumme puista, järvistä tai joissa olevista oikeuksista?

Verbijärjestelmämme erottaa ihmisen muista luonnon osista: käytämme verbejä kuten ajatella, uskoa, tietää tai suunnitella lähes yksinomaan ihmisille. Eläimillä, kasveilla ja kaikilla elottomilla ei ole agenttiteettia kielenkäytössämme; ne eivät ajattele tai suunnittele. Me harvoin puhumme puista tai metsistä toimijoina, vaan kuten Halliday (2001) huomauttaa, ne puhdistavat ilmaa, estävät tulvia ja vakauttavat maata, kaikki tärkeitä toimintoja elämän ylläpitämiseksi maapallolla.

Käyttämämme termit ympäristöstä ovat syvästi antroposentrisiä. Esimerkiksi ympäristön rappeutuminen viittaa usein olosuhteiden heikkenemiseen, joita ihmiset pitävät hyödyllisinä, mutta ei niihin, jotka ovat tärkeitä bakteereille tai hyttysille. Maata ja sen kasveja kuvaavat termit, kuten karu, tuottava, neitseellinen, rikas ja autiomaa, kuvaavat maata vain ihmiselle hyödyllisinä tai ei-hyödyllisinä. Vaikka kielessämme luonto esitetään usein resurssina, josta saamme elannon (luonnon antimet) ja muita tarpeita (luonto lääkitsijänä), kuten Odum (Mühlhäusler, 2003) huomauttaa, luonto ei ole vain "tarvikevarasto", vaan "koti, jossa meidän on elettävä".

Ihmisen poikkeuksellisuuden tarina asettaa ihmiset erilleen muusta luonnosta, toisin kuin kaikki muut elävät olennot maapallolla. Kun sanomme "ihmiset ja eläimet", esitetään ihmiset eläimistä erillisinä, vaikka me itse olemme eläimiä. Stibbe (2015) huomauttaa, että monessa filosofiassa ja kielitieteessä se, mikä tekee meistä ihmiset, löytyy siitä, mikä erottaa meidät muista eläimistä, ei siitä, mitä meillä on yhteistä niiden kanssa. Kielitieteessä usein väitetään, että kieli on ihmisen ainoa ominaisuus, ja näin ymmärtämällä kieltä ymmärrämme, mitä on olla ihminen. Useimmat kielitieteelliset teoriat määrittelevät kielen olevan ainoa ihmisten ominaisuus – ja vasta hiljattain on alettu tutkia niitä piirteitä, joita ihmisen kielessä ja eläinten kommunikoinnissa on yhteistä.

Ekolingvistiikka ei ole kiinnostunut vain ympäristödiskursseista, vaan kaikista diskursseista, jotka voivat vaikuttaa siihen, miten kohtelisimme luontoa. Usein tarkastellaan muun muassa mainontaa, ekomatkailua, eläinperäisten tuotteiden teollisuutta ja maailmanlaajuista maatalousbisnestä. Mainonta hyödyntää usein luontodiskursseja ja kuvia saadakseen tuotteet vaikuttamaan vähemmän haitallisilta ympäristölle, prosessia kutsutaan vihreäksi pesemiseksi. Tuotteita kuvataan kestävinä, luonnollisina ja ympäristöystävällisinä, vaikka ne eivät olekaan. Esimerkki tästä on lause "kaikki luonnollinen" kuvaamassa ruokaa, joka on valmistettu geneettisesti muunnetuista viljoista tai täynnä keinotekoisia makuja.

Ekomatkailun mainonta myös "vihreäpesee" vaikutuksiaan. Ekoturismia kuvataan ekologisesti kestävänä, kuvilla neitseellisistä rannoista ja väitteillä luontoon vähemmän tunkeilevista kohtaamisista, kestävä tapa nähdä maailmaa. Tämä voi olla totta, mutta tällainen mainonta peittää myös kulutushenkisen olemuksen. Ekolingvistinen kritiikki paljastaa tämän kulutushenkisyyden, sillä liiallinen kulutus, olipa kyseessä kotona tai matkoilla, on yksi avaintekijöistä, jotka uhkaavat planeettamme hyvinvointia.

Stibbe (2015) kritisoi eläinperäisten tuotteiden teollisuuden diskurssia, joka nostaa esiin eläimet esineinä, koneina ja resursseina, joita voidaan käyttää taloudellisesti.

Miten fotoniikka ja optoelektroniikka mullistavat teollisuuden ja tuotannon?
Miten Jackson Pollockin Teokset Heijastavat Alitajunnan Voimaa ja Kehon Liikettä?
Kuinka data augmentointi ja siirto-oppiminen parantavat luonnollisen kielen käsittelyn malleja