Ollantaytambo on yksi tunnetuimmista ja arkeologisesti merkittävimmistä Inkavaltakunnan paikoista, joka sijaitsee Urubamban laaksossa, Perun Andeilla. Paikka on erityisen kiinnostava sen roolin vuoksi sekä uskonnollisena keskuksena että puolustuksellisena linnoituksena. Historioitsija Garcilaso de la Vega (1609) mainitsee, että Ollantaytambo rakennettiin Inka Wiraqochan toimesta. Nimi “Ollantaytambo” tarkoittaa ”Ollantan levähdyspaikkaa”, ja se on saanut nimensä sotapäällikkö Ollantasta, joka auttoi Sapa Inca Pachakuteqia valloittamaan Perun pohjoisrannikolla sijaitsevia valtakuntia. Ollanta pyysi palkkioksi kuninkaalta prinsessa Kusi Quoyllurin kättä, mutta Pachakuteq hylkäsi hänen pyyntönsä, sillä Ollanta ei ollut aatelista syntyperää. Tämä kertomus on saanut dramaattisen lopun Pachakuteqin kuoleman jälkeen, mutta sen symboliikka ja kulttuurinen merkitys elävät edelleen paikan historiassa.

Ollantaytambo oli tärkeä alue myös sen jälkeen, kun Pachakuteq oli valloittanut Tambos-alueet. Paikkaa kehitettiin edelleen Wayna Qhapaqin ja Manko Incan toimesta. Merkittävin piirre Ollantaytambossa on sen mahtava portaikko, joka kiemurtelee vuorelle. Pumatillisin terassit, jotka on suunniteltu noin 114 asteen kulmaan, on suunnattu kohti auringonnousua kesäpäivänseisauksen aikaan. Monet pyhiinvaeltajat käyttivät tätä portaikkoa osallistuessaan Qhapaq Raymiin, joka oli Inkavaltakunnan suurin juhla ja joka pidettiin joulukuun auringonpaluujuhlassa.

Ollantaytambon Aurinkoherran temppeli, joka oli yksi Inkavaltakunnan tärkeimmistä pyhäköistä, tuhoutui espanjalaisten valloittajien toimesta, ja nykyään siitä on jäljellä vain muutamia monoliitteja ja perustusten jäänteitä. Tämän temppelin tarkka rakennussuunnitelma on vaikea määrittää, mutta sen sijainti ja tähtitieteellinen merkitys viittaavat siihen, että paikkaa oli käytetty tärkeisiin rituaaleihin, jotka liittyivät auringon palvontaan. Oppositeen Ollantaytamboa sijaitseva Pinkuyllunan vuori on suunnattu kesäpäivänseisauksen auringonnousuun, ja sen muoto muistutti Inkavaltakunnan tärkeää jumalhahmoa, Tonupaa, Wiraqochan sanansaattajaa, joka uskomusten mukaan muuttui kiveksi.

Ollantaytambo oli myös merkittävä kauppa- ja varastointipaikka. Vuoren huipulla sijaitsevat Pinku Llunan rauniot ovat todisteena siitä, että alueella varastoitiin maataloustuotteita. Koko kylä oli jaettu kahteen osaan, jotka erottaa Patacancha-joki. Itse kylä, Qosko Ayllu, oli nykyisin asutettu osa, kun taas lännen puolella, Aracama Ayllu, sijaitsi temppelit, astronomiset observatoriot, seremonialliset alueet ja varastot.

Ollantaytambo ei ollut vain uskonnollinen keskus, vaan myös mahtava linnoitus. Se oli paikka, jossa Manko Qhapaq vetäytyi epäonnistuneen Saqsaywaman taistelun jälkeen vuonna 1536. Hernando Pizarro yritti vangita hänet, mutta epäonnistui, ja espanjalaiset joukot joutuivat vetäytymään. Myöhemmin espanjalaiset palasivat vahvistusten kanssa, mutta Manko Qhapaq joutui pakenemaan ja lopulta kuoli espanjalaisten käsissä.

Kuitenkin, kuten Ollantaytambo, myös monet muut Inkavaltakunnan pyhät paikat olivat tärkeitä uskonnollisia ja kulttuurisia keskuksia. Inkaväen uskomukset olivat monimuotoisia, mutta keskiössä oli aina aurinko ja kuu. Pyhiinvaellukset eivät olleet vain uskonnollisia rituaaleja, vaan ne olivat osa inkavaltakunnan laajaa verkostoa, joka yhdisti eri kansoja ja kulttuureja osaksi samaa suurta valtakuntaa. Paikat kuten Qorikancha, joka tunnettiin myös nimellä Aurinkoherran temppeli, olivat valtavan kulttuurisesti ja taloudellisesti tärkeitä. Qorikancha oli yksi maailman kuuluisimmista pyhäköistä, jossa oli valtavia määriä kultaa ja jossa asui Inkavaltakunnan suurimpia pyhiä hahmoja. Temppeli oli omistettu auringolle, kuulle, tähdille, ukkokselle ja sateelle, ja sen koristelut olivat upeita.

Qorikanchan pyhäkkö tuhoutui espanjalaisten valloittajien toimesta, ja nykyään sen jäännökset ovat osa Santo Domingo -luostaria, mutta sen historia ja vaikutus Inkavaltakunnan uskonnollisiin ja kulttuurisiin käytäntöihin ovat jääneet elämään. Muita tärkeitä pyhiinvaelluskohteita olivat muun muassa Pachakamaqin temppeli, joka sijaitsi nykyisen Liman eteläpuolella. Tämä paikka oli tärkeä kulttinen keskus, jossa pyhiinvaeltajat kuulivat ennustuksia ja toivat uhreja Pachakamaqille, maailman luojalle. Temppeli säilytti asemansa tärkeänä pyhiinvaelluskohteena, vaikka Inkavaltakunta oli valloittanut alueen.

Pyhiinvaellus ei ollut vain uskonnollinen teko, vaan myös sosiaalinen ja poliittinen tapahtuma. Se yhdisti kansoja ja tarjosi mahdollisuuden levittää Inkavaltakunnan kulttuuria ja uskontoa. Inkaväki uskoi, että monilla vuorilla, järvillä ja kivillä oli pyhä luonne, ja tämä uskomus heijastui heidän arkkitehtuurissaan ja rituaaleissaan. Tämä käsitys pyhistä paikoista vaikutti syvästi Inkavaltakunnan rakenteisiin ja näkyi siinä, kuinka pyhiinvaelluskohteet olivat usein monimutkaisia ja suuria kokonaisuuksia, jotka yhdistivät monia eri elementtejä, kuten asuinalueita, temppelit, varastot ja tietyt tähtitieteelliset linjaukset.

Inkavaltakunnan pyhiinvaellukset eivät olleet vain hengellisiä, vaan ne olivat osa monimutkaista yhteiskunnallista ja poliittista verkostoa, joka yhdisti alueita ja kansoja. Samalla nämä paikat heijastavat syvää yhteyksiä luonnon ja kulttuurin välillä, joita Inkat vaalivat ja kunnioittivat.

Miten arkeologiset löydöt ja tutkimukset ovat muokanneet käsitystämme Inkan kulttuurista ja sen esi-isistä?

Machu Picchun uusi löydös, joka julkaistiin National Geographic -lehdessä vuonna 1913, herätti valtavan kiinnostuksen ja avasi uuden aikakauden arkeologiassa. Vuonna 1948 Hiram Bingham julkaisi teoksen Lost City of the Incas, joka käsitteli Machu Picchun salaisuuksia ja sen rakentajia. Tämä teos on edelleen yksi keskeisimmistä lähteistä, kun tutkitaan Machu Picchua ja sen ympäristöä. Vaikka Binghamin löytäminen oli mullistava, on kuitenkin esitetty, että hän ei ollut ensimmäinen, joka löysi paikan. Peruviasta kotoisin oleva benediktiinimunkki ja alueen historioitsija Paolo Greer on esittänyt, että saksalainen Augusto Berns oli se, joka ensimmäisenä löysi Machu Picchun jo 1800-luvun puolivälissä. Berns oli kaivosmies, joka omisti alueen ja sai luvan tutkia sen pyhiä paikkoja. Tämä esimerkki muistuttaa siitä, kuinka monimutkainen ja kiistanalainen tutkimushistoria saattaa olla, ja kuinka usein ensimmäiset löydöt jäävät vähemmälle huomiolle.

Alfred Louis Kroeber oli yhdysvaltalainen antropologi, joka keskittyi Etelä-Amerikan alkuperäiskansojen tutkimukseen. Hän työskenteli Kalifornian yliopistossa ja tutki erityisesti Perun ja Etelä-Amerikan muinaisia kulttuureja. Hänen tekemänsä kaivaukset ja tutkimukset 1920- ja 1930-luvuilla, kuten Cañetessa ja Nazcassa, olivat merkittäviä arkeologisia panoksia, jotka auttoivat ymmärtämään Andien alueen varhaishistoriaa. Kroeberin työn pohjalta syntyi myös Perun sivilisaatioiden historiallinen luokitus, joka pohjautui kaivauksissa löydettyihin saviastioihin. Tämä historiallinen jäsennys oli tärkeä, sillä se oli ensimmäinen, joka antoi arkeologiselle löydökselle systemaattisen ja tieteenalalla tunnustetun rungon.

Erityisesti Junius Bird, amerikkalainen arkeologi, oli mukana monissa merkittävissä kaivauksissa, kuten Huaca Prietassa, jossa löydettiin Pohjois-Perun vanhimmat keramiikkateokset. Birdin tutkimukset olivat tärkeitä, sillä ne toivat esiin varhaiset maatalouden kehitykset ja tekstiilituotannon, jotka olivat keskeisiä alueen varhaiselle kulttuurille. Lisäksi Birdin tutkimukset loivat pohjan hiili-14 -datointitekniikan käyttöön, joka mahdollisti tarkempien aikarajojen asettamisen varhaisiin kulttuureihin.

Historiallisista tutkimuksista merkittävin on kuitenkin William H. Prescottin History of the Conquest of Peru (1847), joka keskittyi Inkan valtakunnan valloittamiseen. Prescottin teos oli tärkeä lännen ja alkuperäiskansojen historian ymmärtämiselle, ja se toi esiin Inkan valtakunnan suuruuden ja sen tuhon. Tällaiset teokset auttoivat luomaan käsityksen Inkojen valtakunnasta, mutta samalla ne jättivät huomiotta monia alkuperäiskulttuurien rikasta ja monivivahteista historiaa.

Mikäli ulkomaisten tutkijoiden löydöt herättivät kansallista mielenkiintoa, ne myös mahdollistivat perulaisen arkeologisukupolven syntymisen. Tällaisia pioneereja olivat muun muassa Julio César Tello Rojas, Jorge C. Muelle ja Rafael Larco Hoyle. Tello Rojas oli keskeinen hahmo Perun arkeologian kehityksessä ja edisti huomattavasti käsitystämme muinaisista perulaisista kulttuureista. Hän piti Chavínin kulttuuria kaikkien Perun sivilisaatioiden äitinä ja uskoikin, että kulttuuri levisi Amazonin alueelta Andien laaksoihin.

Rafael Larco Hoyle oli toinen merkittävä hahmo, jonka kaivaukset ja löydöt auttoivat luomaan selkeän kronologian Perun eri aikakausille. Hän teki myös merkittäviä löytöjä, kuten Viru- ja Cupisnique-kulttuurien jäänteet. Larco Hoyle oli tunnettu siitä, että hän kyseenalaisti Tello Rojasin ajatukset Chavínin kulttuurin ylivallasta ja esitti omat teoriansa monivivahteisemmista perulaisista kulttuureista.

Jorge C. Muelle puolestaan keskittyi erityisesti Perun rannikkokulttuureihin ja teki merkittäviä kaivauksia Paracaksessa sekä Cuzcon läheisyydessä. Hänen työnsä vaikutti vahvasti Perun eteläosien esihistoriaan ja auttoi syventämään ymmärrystämme rannikkokulttuurien merkityksestä.

1900-luvun loppupuolelta ja 2000-luvun alusta on tullut monia huomattavia löytöjä, jotka ovat lisänneet kiinnostusta Perun arkeologiaan. Esimerkiksi Kotoshin arkeologinen alue, joka sijaitsee 1950 metriä merenpinnan yläpuolella Huánucon lähellä, on yksi näistä löydöistä. Se paljastaa useita päällekkäisiä rakennuksia ja on Perun varhaisimpia tunnettuja uskonnollisia rakennuksia. Alueelta löydetty "ristittyjen käsien temppeli" ja monet muut esihistorialliset rakennukset avaavat ikkunoita Perun varhaiseen kulttuuriin, joka oli vielä kaukana Inkojen imperiumista.

La Huaca Rajada, joka on Moche-kulttuurin hauta-alue Sipánissa, on toinen merkittävä löytö. Tämä alue on kuuluisaksi tullut erityisesti Moche-kulttuurin haudoistaan ja esineistään, ja sitä pidetään yhtenä tärkeimmistä arkeologisista löydöistä, jotka ovat valottaneet Andien esihistoriaa ja kulttuurista monimuotoisuutta.

Kaikki nämä tutkimukset ja löydöt antavat syvällisen kuvan Andien alueen arkeologisesta ja kulttuurisesta perinnöstä. On tärkeää ymmärtää, että Perun arkeologia ei ole vain Inkojen imperiumin tutkimista, vaan se kattaa laajan aikakauden ja monia kulttuureja, jotka vaikuttivat toisiinsa ja kehittyivät itsenäisesti. Tämän monivaiheisen kehityksen ymmärtäminen auttaa hahmottamaan, kuinka eri kulttuurit ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ja miten ne ovat vaikuttaneet toisiinsa niin aikanaan kuin nykyäänkin.

Kuinka laskea kolmoisintegraaleja monimutkaisille alueille
Miten Trump käytti fantasian kriisejä saavuttaakseen vallan ja luodakseen viholliskuvia
Miten New Hampshire säilytti demokraattisen hallinnan vuonna 2016?