Vuoden 2016 presidentinvaalit osoittivat, kuinka tärkeää äänestäjäkunnan koulutustaso voi olla vaalien tuloksille. New Hampshire oli erityinen osavaltio, sillä se pysyi demokraattisena, vaikka monet muut samantyyppiset vaa'ankieliosavaltiot, kuten Pennsylvania, Michigan ja Wisconsin, kääntyivät republikaanien puolelle. Erityisesti New Hampshire erottui korkealla koulutustasollaan, joka oli ratkaisevassa roolissa Hillary Clintonin voitossa Donald Trumpia vastaan.

Kun tarkastellaan äänestäjien koulutustasoa vuonna 2016, New Hampshire erottui muista osavaltioista. Koulutustaso oli täällä keskimäärin korkeampi: 23 prosenttia äänestäjistä oli suorittanut jatkotutkinnon, kun taas Pennsylvania, Michigan ja Wisconsin jäivät huomattavasti pienemmille lukemille. Tämä korkeampi koulutustaso oli tärkeä tekijä Clintonin kapeassa voitossa New Hampshiresta, vaikka hän ei erityisesti pärjännyt paremmin missään koulutustason kategoriassa verrattuna muihin osavaltioihin. Tämä viittaa siihen, että vaikka Clinton ei erottunut edukseen yksittäisissä äänestäjäryhmissä, koulutetun väestön osuus oli sen verran suuri, että se riitti turvaamaan hänen voittonsa.

Samalla on huomattava, että vaikka New Hampshire oli selvästi demokraattinen vuonna 2016, sen poliittinen kenttä on yhä varsin kilpaillut. Tämä osavaltio oli jälleen kerran todiste siitä, kuinka suuri merkitys maaseutualueiden äänillä voi olla, sillä Trump sai tukensa erityisesti maaseudulla. Tämä jakautuminen kaupungistuneiden ja maaseutuväestön välillä heijastaa osavaltion poliittista moninaisuutta, joka jatkossakin tulee olemaan läsnä tulevissa vaaleissa.

Verrattaessa New Hampshirea muihin swing-osavaltioihin, kuten Pennsylvaniaan, Michiganin ja Wisconsin, käy ilmi, että Clintonin voitto New Hampshiresta oli enemmän seurausta suuresta osasta koulutettua väestöä, joka ei ollut niin lähellä republikaanien äänestäjää, kuten muualla osavaltioissa. Samalla se osoittaa, kuinka tärkeitä tällaiset demografiset erot voivat olla ratkaisevissa vaaleissa. Vaikka Trump oli vahva maaseudulla ja saavutti hyviä tuloksia muissa osavaltioissa, New Hampshire oli enemmän “swing-osavaltio” kuin oli pitkään aikaan ollut. Tämä teki vaaleista entistä mielenkiintoisempia, koska osavaltiossa oli suurempi määrä korkeasti koulutettuja äänestäjiä, jotka voivat liikkua puolueen vaihtamisen suuntaan.

New Hampshire oli myös tärkeä taistelutanner osavaltion kongressivaaleissa, erityisesti senaatin ja edustajainhuoneen kilpailuissa. Senaattori Kelly Ayotten tie kohti uudelleenvalintaa oli vaikeampi kuin oli odotettu. Vaikka hänellä oli vahva asema republikaanisessa puolueessa ja hänellä oli hyvät suhteet sen valtavirtaan, hän kohtasi ongelmia Donald Trumpin yleistyvän huonon imagon vuoksi. Ayotten vaikeudet suhteessa Trumpiin olivat keskiössä, kun hän ei voinut tukea republikaanien presidenttiehdokasta avoimesti. Tämä epävarmuus sai myös osavaltion demokraatit, kuten Maggie Hassanin, nousemaan kilpaan ja lopulta voittamaan Ayotten erittäin niukasti. Ayotten tappio oli osittain seurausta siitä, että hän ei kyennyt omaksumaan puolueensa ehdokasta ja puolustamaan hänen politiikkaansa.

Samanlainen kilpailu käytiin myös New Hampshire’n kahdessa edustajainhuoneen paikassa. Ensimmäisen alueen kilpailu oli erityisen mielenkiintoinen, sillä alueella oli lähes yhtä paljon rekisteröityneitä demokraatteja, republikaanien kannattajia kuin itsenäisiä äänestäjiä. Täällä Frank Guinta oli vaaleissa mukana vastustamaan Carol Shea-Porteria, ja vaikka Guinta oli ollut mukana aiemmissa vaaleissa ja voittanut ne, hänen maineensa oli kärsinyt, erityisesti kun hän joutui selvittelemään vaalikampanjan rahoitukseen liittyviä skandaaleja. Vaikka Guinta oli Trumpin vahva kannattaja, hänen varovaisuutensa ja puolueen sisäiset erimielisyydet haittasivat hänen uudelleenvalintaansa. Shea-Porter voitti vaalit niukasti, vaikka Trump voitti saman alueen vain muutamalla äänellä.

Kongressin toisen alueen kilpailu oli myös mielenkiintoinen, sillä Ann McLane Kuster voitti kilpailun Jim Lawrencesta huolimatta. Vaikka Kusterilla oli etulyöntiasema, Lawrence sai enemmän tukea kuin aluksi oli odotettu. Tämä kilpailu vahvisti sen, kuinka tiukat ja arvaamattomat vaalit voivat olla, jopa demokraattisen ehdokkaan kannalta.

New Hampshire vuonna 2016 oli siis monella tapaa esimerkki siitä, miten vaalikampanjat voivat kääntyä yllättävällä tavalla, erityisesti silloin, kun osavaltioiden demografiset ja poliittiset erot korostuvat. Clintonin voitto tässä osavaltiossa ei ollut itsestäänselvyys, vaan se oli seurausta monista tekijöistä: korkeasti koulutetun väestön osuudesta, äänestysaktiivisuuden tasosta sekä osavaltion moninaisuudesta poliittisesti. Tällaiset tekijät voivat vaikuttaa myös tulevissa vaaleissa, kun New Hampshire’n ja muiden swing-osavaltioiden vaalit voivat edelleen tarjota ratkaisevia käänteitä.

Miten poliittiset väitteet vaikuttavat julkiseen keskusteluun ja luottamukseen mediaa kohtaan?

Poliittinen keskustelu ja julkinen mielipide ovat yhä enemmän sidoksissa siihen, miten hallitsevat poliitikot ja heidän edustajansa reagoivat mediaan ja kuinka he muokkaavat yleisön käsityksiä. Yksi keskeinen esimerkki tästä ilmiöstä on Donald Trumpin presidenttikauden alku, jolloin hänen virkaanastujaistensa yhteydessä nousi esiin kiistely väitetystä väkijoukosta. Tapahtuman jälkeiset väitteet, kuten lehdistötiedotteet ja syytökset median virheellisestä raportoinnista, toivat esiin laajasti keskustelua poliittisten väitteiden ja todistusaineiston ristiriidoista.

Donald Trumpin ja hänen tiedottajansa Sean Spicerin väitteet väkijoukon koosta, joka oli huomattavasti pienempi kuin alkuperäiset arvioinnit, loivat mielenkiintoisen ja kiistanalaisen tilanteen, jossa poliittiset väitteet ja todistusaineisto olivat ristiriidassa keskenään. Tämä johti mediassa moniin erimielisyyksiin ja syytöksiin, että poliitikot käyttävät valtaa manipuloiakseen todellisuuden käsitystä yleisölle. Vaikka todistusaineistoon perustuvat faktat, kuten valokuvien ja satelliittikuvien avulla tehtyjen arvioiden mukaan väkijoukko oli selvästi pienempi kuin Spicerin väittämät, poliittisten toimijoiden kyky manipuloida tietoa ja luoda omia totuuksiaan asetti median ja yleisön kyseenalaistamaan, kuinka luotettavaa tieto on.

Samankaltaisia ristiriitoja on nähty myös muissa poliittisissa keskusteluissa. Esimerkiksi New Hampshiren osavaltiossa käydyt keskustelut Medicaid-laajennuksesta ja työllistämisvaatimusten lisäämisestä saivat osakseen laajaa huomiota, ja poliittisten toimijoiden puheenvuorot toivat esiin käsityksiä siitä, miten politiikkaa tehdään kansalaisten hyvinvoinnin kustannuksella. Kriitikot väittivät, että monet politiikan päätökset olivat enemmänkin taktisia liikkeitä, joiden tarkoituksena oli vahvistaa puolueen asemaa kuin parantaa kansalaisten elämänlaatua. Tällaiset väitteet ja poliittinen peli saivat osakseen lisää huomiota mediassa, mikä johti siihen, että yleisön luottamus politiikan ja median avoimuuteen alkoi horjua.

Tällaiset tilanteet korostavat sitä, kuinka tärkeää on olla kriittinen ja tarkkaavainen sen suhteen, mitä poliittiset toimijat sanovat ja miten he voivat käyttää mediaa omien tavoitteidensa saavuttamiseksi. Kansalaisten on oltava valmiita tarkistamaan faktoja ja ymmärtämään, että poliittiset väitteet eivät aina perustu todellisuuteen vaan voivat olla osa suurempaa narratiivia, joka on luotu vaikuttamaan julkiseen mielipiteeseen ja kansalaisten luottamukseen.

Tämä ilmiö ei ole rajoittunut pelkästään Yhdysvaltoihin. Vastaavat prosessit ja käytännöt voivat olla havaittavissa monissa maissa, joissa poliitikot muokkaavat tai jopa vääristävät faktoja saavuttaakseen omia päämääriään. Tämän seurauksena media, joka on ollut keskeinen väline poliittisten tapahtumien raportoinnissa ja yleisön tiedon jakamisessa, joutuu yhä enemmän vaikeuksiin luotettavan tiedon välittämisessä.

Poliittinen manipulointi ei ole ainoastaan mediassa esitettyjen väitteiden käsittelyä, vaan se ulottuu myös yksittäisten kansalaisten arkipäivään. Kun julkinen keskustelu muuttuu entistä polarisoituneemmaksi ja väitteet saavat enemmän huomiota kuin tosiasiat, kansalaisilla on vaikeuksia erottaa, mikä on totta ja mikä on vain poliittista peliä. Tämä saattaa heikentää luottamusta sekä poliittisiin instituutioihin että mediaan, mikä puolestaan vaikuttaa kansalaisten osallistumiseen ja aktiivisuuteen yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Mediassa tapahtuvat vääristymät ja politiikan kytkökset tiettyihin väittämiin tekevät entistä tärkeämmäksi, että kansalaiset kehittävät kyvyn arvioida kriittisesti saamaansa tietoa. Tämä edellyttää paitsi objektiivista ja monipuolista tiedonhakua myös valmiutta epäillä ja kyseenalaistaa asioita, joita esitetään totuuksina. Lisäksi tärkeää on ymmärtää, että poliittiset väitteet voivat olla kytköksissä suuriin ideologisiin kamppailuihin ja yhteiskunnallisiin muutoksiin, jotka vaikuttavat kansalaisten elämään ja hyvinvointiin pitkällä aikavälillä.

Miten demokraattinen puolue valitsee ehdokkaansa vaaleihin?

Vuoden 2020 Yhdysvaltain presidentinvaaleihin valmistautuva demokraattinen puolue on saanut aikaan poikkeuksellisen suuren ja monimuotoisen ehdokasjoukon. Tällainen tilanne ei ole täysin uusi, mutta se herättää kysymyksiä puolueen sisäisistä dynamiikoista ja siitä, miksi niin monet poliitikot kokevat, että presidentinvaali on heidän uransa paras vaihtoehto. Ehdokkaat, jotka kilpailevat demokraattien presidenttiehdokkuudesta, eivät kaikki ole tulleet perinteisistä poliittisista taustoista. Monet heistä ovat olleet aiemmin mukana kansallisessa politiikassa, mutta osa on myös täysin uusia nimiä politiikan kentällä. Tämä monimuotoisuus tekee puolueen esivaaleista erityisen mielenkiintoiset.

Entinen San Antonion pormestari Julian Castro, joka toimi Barack Obaman hallinnossa asuntoministerinä, on yksi tunnetuimmista ehdokkaista. Hänen rinnallaan on joukko muita ehdokkaita, jotka omaavat perinteisiä poliittisia pätevyyksiä, mutta eivät ole saaneet samanlaista huomiota kuin muut. Washingtonin osavaltion kuvernööri Jay Inslee on lupautunut tekemään ilmastonmuutoksen torjumisesta hallintonsa tärkeimmän prioriteetin, kun taas Colorado-n entinen kuvernööri John Hickenlooper kamppailee puolueen sisällä korostamalla puolueiden välistä yhteistyötä. Koloradoon liittyy myös senaattori Michael Bennet sekä Montanaan kuvernööri Steve Bullock, jotka ovat liittyneet kilpailuun vasta myöhemmin. Vaikka nämä ehdokkaat yksittäisinä eivät välttämättä loisi valtavaa kiinnostusta, yhdessä ne muodostavat koherenttia vaihtoehtoa demokraattisten äänestäjien valittavaksi.

Näiden perinteisten poliittisten ehdokkaiden lisäksi kilpailemassa on suuri joukko vähemmän perinteisiä tekijöitä, kuten nykyisiä ja entisiä kongressin jäseniä. Tulsi Gabbard Havaijilta, Seth Moulton Massachusettsista, Tim Ryan Ohiosta ja Eric Swalwell Kaliforniasta ovat jo kaikki ilmoittaneet halustaan kilpailla demokraattien ehdokkuudesta. Heidän joukossaan on myös entisiä kongressin jäseniä, kuten Marylandin John Delaney ja Beto O'Rourke Teksasista. O'Rourken kampanja, joka sai huomiota hänen haastettuaan senaattori Ted Cruzin vuonna 2018, on saanut paljon tukea puolueen johtajilta, jotka toivovat, että O'Rourken kokeilut Texasissa auttaisivat hänen kampanjaansa kansallisella tasolla. Jos O'Rourke voittaa presidentinvaalit, hänestä tulee ensimmäinen henkilö, joka siirtyy epäonnistuneesta senaattorinvaalista suoraan Valkoiseen taloon, aivan kuten Abraham Lincoln teki.

Poikkeuksellisen mielenkiintoinen tilanne on kuitenkin se, että vaaleihin osallistuu kolme pormestaria suurista kaupungeista, mikä on harvinaista. New Yorkin pormestari Bill DeBlasio on suurin nimi näistä, mutta hän on saanut vähemmän huomiota. Floridan Miramarin pormestari Wayne Messam, joka tunnetaan myös entisenä jalkapallonpelaajana, on julkistanut ehdokkuutensa, mutta hänen kampanjansa on jäänyt vähäiselle huomiolle. Sitä vastoin 37-vuotias Pete Buttigieg, Etelä-Bendin pormestari Indianasta, on noussut vaaleihin osallistuvista pormestareista suurimmaksi yllättäjäksi. Buttigieg on myös ensimmäinen avoimesti homo presidenttiehdokas Yhdysvaltain historiassa.

Vieläkin erikoisemmat ehdokkaat ovat ne, jotka eivät ole koskaan olleet mukana politiikassa. Marianne Williamson, joka tunnetaan Oprah Winfreyn ystävänä ja henkisenä opettajana, sekä Andrew Yang, entinen Silicon Valley -yrittäjä, joka puolustaa perustuloa teknologisten muutosten tuomaa taloudellista epävakautta vastaan, ovat kaksi tällaisia ehdokkaita. Vaikka heidän kampanjansa muistuttavat jollain tapaa Donald Trumpin ensimmäistä presidenttikampanjaa, on selvää, että heidän taustansa ja lähestymistapansa eroavat merkittävästi Trumpin käytännöistä. Molemmat ovat kamppailleet saamaan suurta kannatusta suuren ehdokasjoukon keskellä.

Yksi keskeinen havainto tästä valtavasta ehdokasjoukosta on, että puolueen johtajat ja aktivistit eivät ole olleet yhtä aktiivisia tukemaan tai estämään ehdokkaita kuin aiemmin. Toisin kuin vuonna 2016, jolloin Hillary Clinton sai runsaasti tukea puolueen sisäiseltä johdolta jo ennen esivaaleja, tänä vuonna ei ole tullut yhtä vahvoja kannanottoja puolueen johtohenkilöiltä. Tämä voi johtua osittain siitä, että demokraattinen puolue ei halua toistaa 2016 vuoden tapahtumia, joissa monet Bernie Sandersin kannattajat syyttivät puolueen kansallista komiteaa Hillary Clintonin tukemisesta liian voimakkaasti.

Puolueen johtajien vähäinen näkyvä tuki ehdokkaille voi myös heijastella sitä, että monet ehdokkaat kilpailevat presidentin tehtävistä, koska se on uran paras mahdollisuus. Esimerkiksi Beto O'Rourke on todennut, että vuoden 2020 vaalit ovat "elämän taistelu" ja siksi hän haluaa olla mukana. Tällaisten vaalien tuomaa näkyvyyttä ja mahdollisuuksia ei voi ohittaa, vaikka sen voittaminen olisi epätodennäköistä.

Koko ehdokasjoukon laajuus on osaltaan auttanut rohkaisemaan uusia ja myöhemmin mukaan tulleita kilpailijoita. Suuri kenttä luo mahdollisuuden, että joku ehdokkaista saattaa yllättää ja nousta esiin aikaisessa vaiheessa, kuten Iowa tai New Hampshire voivat olla avainasemassa.

Politiikan kenttä ja mahdollisuus päästä eteenpäin saattavat saada yhä useampia poliitikkoja kokeilemaan onneaan presidenttiehdokkaana, vaikka perinteiset urapolut, kuten senaattorin paikka, saattavat tuntua vähemmän houkuttelevilta. Tämänkaltaiset vaalit voivat toimia myös ponnahduslautana tuleville poliittisille urille, sillä ehdokkaat voivat saada tukea ja näkyvyyttä, joka vie heidät lähemmäksi tulevia mahdollisuuksia, kuten ministerinpaikkoja tai suuria johtotehtäviä puolueessa.

Miten Donald Trump voitti 2016 New Hampshiren esivaalit?

Donald Trumpin nousu Yhdysvaltain presidentiksi oli monella tapaa yllättävä. Useimmat republikaanit pitivät häntä vaarallisena ehdokkaana, joka ei sopinut puolueen perinteisiin ja ei ollut vakavasti otettava. Trump kuitenkin voitti 2016 esivaalit, ja New Hampshire oli keskeinen välietappi hänen matkallaan kohti Valkoista taloa. On mielenkiintoista pohtia, mitä olisi tapahtunut, jos New Hampshire ei olisi ollut osa hänen kampanjaansa.

Aluksi, kuten muissakin osavaltioissa, kilpailu oli kovaa. Texasin senaattori Ted Cruz voitti Iowa-nimisen osavaltion esivaalit, mutta Trump tuli toiseksi, ja Floridan senaattori Marco Rubio oli kolmas vain niukasti Trumpin perässä. Jos New Hampshire ei olisi tullut väliin, seuraava keskeinen taistelu olisi käyty Etelä-Carolinassa, jossa pitkään vallinneet konservatiiviset voimat olisivat tukenet Cruzia, joka oli saanut hyvän tuloksen Iowassa.

Mutta New Hampshiren esivaalit olivat ratkaisevat. Trump sai siellä merkittävän voiton, joka oli avainasemassa hänen presidenttikampanjansa eteenpäin viemisessä. Jos hän ei olisi onnistunut New Hampshiressa, Cruz olisi saattanut kääntää Iowan voittonsa seuraavaksi suureksi voitoksi Etelä-Carolinassa. Rubio, joka oli osannut houkutella niin konservatiivisia kuin puolueen valtavirtajohtajiakin, olisi voinut nousta puolueen suosikiksi ja voittaa ehdokkuuden.

Trumpin kyky yhdistää niin kovan linjan konservatiivit kuin kohtuullisemmat republikaanit oli keskeinen tekijä hänen menestyksessään. Hänen sanomansa resonoi eri osastojen äänestäjien keskuudessa, ja hän sai suuren osan puolueen perinteisten kannattajien tuen ilman, että hän joutui mukautumaan puolueen perinteisiin kantoihin. Vaikka monet puolueen johtajat pitivät häntä epätoivottavana ehdokkaana, Trumpin kyky esiintyä itsevarmasti mediassa ja esittää itsensä vaihtoehdoksi poliittiselle establishmentille vetoaa moniin tavallisiin äänestäjiin.

Yksi Trumpin voitoista oli hänen kykynsä käsitellä lehdistön häntä kohtaan esittämiä kyseenalaisia väitteitä. Media ei aluksi pitänyt häntä vakavasti otettavana ehdokkaana, mutta tämä toimi itse asiassa hänen edukseen. Useat uutisorganisaatiot kertoivat hänen lausunnoistaan ja toimistaan enemmän kuin hänestä olisi muuten uutisoitu, ja tämä mediahuomio toi hänelle jatkuvasti lisää näkyvyyttä. Tämä puolestaan auttoi Trumpia pysymään kilpailussa ja vahvisti hänen asemaansa, vaikka monet puolueen vakiintuneet hahmot yrittivät hänen kannatustaan torjua.

New Hampshire oli Trumpin tärkein koetinkivi. Voitto siellä vahvisti hänen asemaansa ja antoi uskoa hänen kampanjalleen. Jos hän ei olisi voittanut siellä, tilanne olisi saattanut olla aivan erilainen. Se olisi voinut johtaa siihen, että puolueen johtajat olisivat sulkeutuneet toisiinsa ja valinneet joko Cruzin tai Rubion kilpailuun viimeisistä esivaaleista. Trumpin voitto New Hampshiressa kuitenkin antoi hänelle vahvan alun, joka kantoi koko kampanjan ajan, ja vaikutti ratkaisevasti siihen, että hän voitti republikaanien presidenttiehdokkuuden.

Trumpin valinta esivaaleissa osoitti, kuinka puolueen vakiintuneet johtajat eivät pystyneet käsittelemään häntä ja hänen vaihtoehtoista poliittista sanomaansa. Vaikka hän oli arvaamaton ja riitauttava, Trump oli myös eräänlainen protesti puolueen perinteitä vastaan. Hänen kampanjassaan ei ollut kyse pelkästään poliittisista kantoista, vaan myös laajemmasta yhteiskunnallisesta liikkeestä, joka vaati muutosta ja vastusti vakiintuneita valtakoneistoja. Tämänlaisen liikkeen merkitystä ei voi liioitella – Trumpin voittaessa New Hampshiren, hän osoitti, että tavallisilla äänestäjillä oli valtaa.

Jak se vypořádat s novou rolí a autoritou v domácnosti?
Jak uvolnit tělo: Cvičení pro obnovu rovnováhy a koordinace
Jak se orientovat na letišti a в японских поездках?
Jak začít tvořit náušnice z drátu a proč to vlastně zvládne každý