Simón Bolívar, yksi Etelä-Amerikan suurimmista vapaustaistelijoista, ei koskaan pystynyt saavuttamaan unelmaansa luoda laajaa ja vakautettua yhtenäistä valtakuntaa. Hänen pyrkimyksensä yhdistää manner oli täynnä esteitä ja vastoinkäymisiä, jotka estivät häneltä saavuttamasta suuria tavoitteitaan. Kuitenkin, vaikka hänen elämästään tuli täynnä ristiriitoja ja turhautumisia, voidaan esittää ajatus siitä, että tietynlaisen hallitsijan unelma saattoi olla mahdollista, jos hän olisi toiminut toisin, aiemmin ja eri tavoin.

1821 oli kriittinen hetki Bolivarin uralla. Hän oli eteläamerikkalaisen vallankumouksen johtaja, mutta ei ollut pystynyt saamaan aikaan kestäviä yhteyksiä ja tukiverkostoja, jotka olisivat auttaneet häntä saavuttamaan tavoitteensa. Erityisesti hänen toimiensa jälkeen, jolloin Bolivia irtaantui Perusta, hänen maineensa oli jakautunut: hän oli monille sankari, mutta samalla herättänyt myös raivoa ja vihamielisyyttä, erityisesti peruviolaisten keskuudessa.

Historiassa on kuitenkin hetkiä, jolloin tapahtumat olisivat voineet kääntyä toisin. Jos Bolivar olisi aloittanut yhdistämisprojektinsa aikaisemmin ja eri tavalla, hänellä olisi saattanut olla mahdollisuus saavuttaa se, mitä hän niin palavasti halusi. Esimerkiksi vuonna 1821, San Marrin, yksi tärkeimmistä alueen johtajista, oli neuvottelemassa Espanjan kanssa Perussa ja pohti mahdollisuutta asettaa alueelle monarkia, jonka päämies olisi voinut olla Don Carlos, Espanjan kuningas Ferdinand II:n veli. Tämä hanke olisi voinut sisältää Bolivia, Ecuador, ja myöhemmin mahdollisesti myös Chilen ja Argentiinan. Mikäli tällainen valtakunta olisi muodostunut, se olisi voinut tarjota Bolivarin tarvitsemia etuja, joita hänen omat suunnitelmansa eivät koskaan saavuttaneet.

Mutta miksi nämä spekulaatiot ovat tärkeitä? Niiden kautta voidaan pohtia, miksi Bolivar ei koskaan saavuttanut haluamaansa valta-asemaa. Onko hän todella ollut liian idealistinen, uneksija, joka ei osannut tehdä tarvittavia kompromisseja? Vai oliko hän yksinkertaisesti liian myöhässä, jolloin mahdollisuus yhdistää Etelä-Amerikka oli mennyt ohi?

Bolivarin elämän jälkipuolelle on kuitenkin jäänyt kuva miehestä, joka ei ollut pelkästään sotilas ja vapaustaistelija, vaan myös hyvän hallitsijan malli. Hän ei koskaan ottanut itselleen mitään valtion rahaa ja käytti omaisuutensa yhteisen hyvän edistämiseen. Hänen kuolemansa jälkeen suuri osa hänen perinnöstään oli kadonnut, mutta se ei vienyt pois hänen valtavaa vaikutustaan ja perintöään. Tämä on huomionarvoista, sillä se osoittaa, kuinka todelliset johtajat voivat jättää jälkensä historiaan, vaikka heidän tavoitteensa eivät aina toteutuisikaan.

Tässä kohtaa voi miettiä, että vaikka Bolivarin elämä oli täynnä epäonnistumisia ja vaikeuksia, hän ei koskaan antanut periksi. Hänen kunnianhimonsa ja päättäväisyytensä olisivat voineet saada aikaan pysyvämmän ja vakaamman vallan, mutta se edellytti aikaisempia ja erilaisia strategioita.

Bolivarin kohtalo voi myös herättää kysymyksiä siitä, kuinka historian suurimmat hahmot ovat usein vain yhden valinnan päässä täysin erilaisista tulevaisuuksista. Aivan kuten aikamatkailu ja historiallisten tapahtumien muuttaminen voivat luoda mahdollisuuksia uusille valtasuhteille ja maailmankuville, myös Bolivarin tarina muistuttaa meitä siitä, kuinka pieni virhe tai väärä ajankohta voi vaikuttaa koko maailmanhistoriaan.

Mitä tästä kaikesta voi oppia? Historia ei ole vain suuria, mahtavia hetkiä ja päätöksiä. Se on myös niitä pieniä hetkiä, joissa valinnat ohjaavat maailman tulevaisuutta. Bolivarin tarina, täynnä ristiriitoja ja epäonnistumisia, on itse asiassa osa suurempaa kertomusta siitä, kuinka yksittäisten ihmisten toimet voivat joko muuttaa tai jättää muuttamatta kokonaisia kansakuntia ja maanosia.

Mikä on lännen goottien uskon ja vallan ristiriita?

Athanarik, Lännen goottien kuningas, vihasi Kristusta. Hän ei ainoastaan pitänyt kiinni esi-isiensä jumalista, vaan pelkäsi myös kirkkoa, joka hänen mielestään oli salakavala keisarikunnan agentti. Hänen mukaansa kirkko, jos sitä annettaisiin liian kauan kasvaa, kääntää kansan polvilleen roomalaiselle herruudelle. Näin ollen hän yllytti kansaansa kirkkoa vastaan, hylkäämällä kristittyjen perheenjäsenet, jotka pyysivät korvauksia tapetuille omaisilleen, ja ajoi lakeja, jotka antoivat luvan heidän tappamiseensa, heti kun olosuhteet antoivat siihen aihetta. Tällaista oli Athanarik, mutta hänen valtansa ei kestänyt loputtomiin.

Kristityt gootit, jotka olivat jo tulleet kasteelle, eivät jääneet toimettomiksi. He vetäytyivät yhteen ja keskustelivat Jumalan tahdosta. Piispa Ulfilas ei pitänyt tätä viisaana. Hän tunnusti marttyyrien pyhyyden, mutta korosti myös, että koko kristittyjen yhteisön on pidettävä Jumalan sana elossa maassa. Ulfilas sai keisari Konstanttiuselta luvan johdattaa laumansa Moesiaan, missä he asettuivat Haemus-vuorten juurelle ja elivät rauhassa paimenina ja maanviljelijöinä. Tämän kuultuaan Heorotissa asuva Ulrica nauroi ääneen. “Nyt isäni on heistä eroon päässyt!” hän huudahti. Mutta se ei ollut niin yksinkertaista. Ulfilas ei antanut periksi, ja hänen työnsä kristinuskon levittämiseksi ei jäänyt tuloksettomaksi.

Ei kaikki lännen gooteista seurannut häntä etelään. Osa, mukaan lukien voimakkaat päälliköt, jotka kykenivät suojelemaan itseään ja kansaansa, jäi paikalle ja otti vastaan lähetyssaarnaajia, joiden työ tuotti hedelmää. Athanarik ei jäänyt lepäämään vaan ajoi kristittyjä kohti johtajaa, jota he tarvitsivat. He löysivät Frithigeimin, joka oli myös kuninkaallista sukua. Vaikka avoimeen sotaan ei koskaan päädytty, keskinäisiä yhteenottoja riitti, ja Frithigeim, joka oli nuorempana ja varakkaampana suosiollinen kauppiaiden silmissä, johdatti monia lännen gootteja kirkkoon. Näin kirkon vaikutus kasvoi, vaikka se ei juurikaan koskettanut itägootteja, jotka pysyivät melko välinpitämättöminä uskon suhteen.

Kuningas Ermanarik ei välittänyt jumalista eikä tuonpuoleisesta maailmasta. Hänen aikansa kului lähinnä itäisen Euroopan valtaamiseen ja sotien käymiseen. Hänen sotilaallinen valtansa kasvoi, kun hän voitti Herulit ja valtasi Astit ja Vendit. Ermanarik oli määrätietoinen ja halusi kerätä mahdollisimman paljon maata, mutta Tharasmundin, Teuringien päällikön, intohimo ja rohkeus osoittivat rajoja hänen valtapyrkimyksilleen. Tharasmund oli kunnianhimoinen, mutta samalla hän oli oikeudenmukainen ja puhui muiden kansojen oikeuksien puolesta.

Ulrica, joka oli Tharasmundin vaimo, ei ollut tyytyväinen miehensä suhteeseen Erelievaan, nuoreen naiseen, jonka kanssa Tharasmund oli mennyt naimisiin. Ulrica oli ylpeä ja ei tahtonut alkaa riidellä. Hänen sydämensä oli kuitenkin raskas, ja hänen suhteensa Tharasmundiin kylmeni. Ulrica antoi täyden huomionsa lapsilleen, jotka kasvoivat rohkeiksi ja kunniallisiksi. He olivat eri luonteisia, mutta heidän välillään oli syvä rakkaus. Swanhild, heidän sisarensa, oli kaunis ja viehättävä, ja hän oli rakastettu perheen keskuudessa.

Wandererin vierailut Heorotissa herättivät kunnioitusta ja pelkoa. Hänen hiljaisuutensa ja salaperäisyytensä lisäsivät mystiikkaa. Erityisesti Swanhildin kasvaessa hänen kauneutensa ja viehätysvoimansa herättivät Wandererissa muistoja menneestä. Hän huomasi tytön samankaltaisuuden isoäitiinsä, joka oli jo pitkään kuollut. Tämä muistutti siitä, kuinka sukupolvien välinen yhteys säilyi, vaikka aika kului ja elämä jatkui.

Vuosien kuluttua Ermanarikin valtakunnan ahneus ja julmuus kasvoivat. Kun Tharasmund ja Ermanarik olivat molemmat saavuttaneet keski-iän, Wanderer palasi jälleen. Heorot oli täynnä aseistettuja miehiä, ja tunnelma oli jännittynyt. Tharasmundin tervetulotoivotus oli kylmä mutta kohtelias. “Oletko tullut auttamaan meitä, esivanhempi ja herra, sinä, joka aikoinaan ajoit vandaalit pois Gothlandista?” Wanderer vastasi, mutta hänen katseensa oli kova ja vakava: “Kerro minulle alusta alkaen, mistä on kysymys.”

On tärkeää ymmärtää, että tämän aikakauden valtataistelut eivät olleet vain fyysisiä valloittamissotia. Ne olivat myös taisteluita uskonnon, kulttuurin ja sukupolvien välisten perinteiden puolesta. Kristinusko oli yksi näistä tekijöistä, joka jakoi kansoja ja heimoja. Uskonnon ja perhesiteiden ristiriita, kuninkaan valta ja henkilökohtaiset suhteet kietoutuivat toisiinsa tavalla, joka määritteli koko aikakauden politiikkaa. Athanarik, Ermanarik ja Tharasmund olivat kaikki omalla tavallaan murtamassa vanhoja rajalinjoja, mutta se ei ollut ilman seurauksia.

Endtext

Kuinka CO₂-päästöjen talteenotto vaikuttaa ympäristöön ja energiatekniikoihin?
Miten luoda tunneastia hallitsemaan tunteita ja ajatuksia EMDR-harjoituksessa?
Miksi primaarisuus ei ole kannattavaa?
Miten pelata vaarallista peliä: kuoleman varjo ja petoksen verkot
Mitä tärkeää on tietää syyrialaisesta hamsterista ja sen bakteeri-infektioista?
Kuinka tarkkuus ja optimoitu toiminta vaikuttavat PIMC-simulaatioihin?