Viimeisen puolen vuosisadan ajan Yhdysvaltojen ulkopolitiikka on perustunut aseelliseen ylivoimaan ja ennen kaikkea Yhdysvaltojen sotilaalliseen dominanssiin. Tällaisen ulkopoliittisen strategian taustalla on uskomus, että mahtavan Yhdysvaltojen voiman, erityisesti sotilaallisen voiman, avulla maailmanjärjestys pysyy vakaana. Tämä lähestymistapa nojaa hegemonian vakausteoriaan, jonka mukaan maailma, jossa yksi valtio on selkeästi hallitseva, on vakaampi kuin sellainen, jossa useilla valtioilla on tasavertainen voima. Yhdysvallat, maailman suurvaltana, mahdollistaa kansainvälisen yhteistyön, vakuuttaen valtiot luopumaan asevarustelusta ja sodista. Tämä puolestaan luo luottamusta mahdollisten vastustajien välillä, mikä edesauttaa keskinäistä kaupankäyntiä ja yhteistyötä.

Yhdysvallat, liberaali valtio hyvillä aikeilla, voi näin ollen ylläpitää järjestystä, joka on liberaali ja vähemmän väkivaltainen verrattuna siihen, mitä muut vaihtoehdot voivat tarjota. Tällöin "liberaali hegemonia" nähdään erityisen hyvänä, koska se pyrkii kunnioittamaan ihmisoikeuksia ja itsehallintoa, eikä pelkästään toteuttamaan voiman logiikkaa, jossa päätöksiä ohjaavat pelkästään vahvemman oikeus ja väkivalta. Tämä katsantokanta edellyttää, että vähemmän Yhdysvaltojen sotilaallista voimaa tarkoittaisi vähemmän vakautta, vähemmän vaurautta ja enemmän väkivaltaa. Michael Mandelbaum selittää asian yksinkertaisesti: "Maailma ilman Yhdysvaltoja olisi kuin moottoritie täynnä autoja ilman jarruja."

Tämä ajatus perustuu siihen, että Yhdysvaltojen aktiivinen rooli maailmassa on ehdottoman tärkeä globaalien ongelmien ratkaisemiseksi, sillä ilman Yhdysvaltojen johtajuutta ongelmat vain pahenisivat. Tätä näkemystä on perusteltu sillä, että Yhdysvallat pystyy tarkastelemaan maailmaa kauempaa ja näkemään sellaisia uhkia, joita muut valtiot eivät välttämättä havaitse. Madeleine Albrightin mukaan Yhdysvaltojen rooli on elintärkeä: "Me seisomme pystyssä ja näemme pidemmälle kuin muut kansakunnat."

Primaarisuus, ajatus siitä, että Yhdysvaltojen aseellinen johto on avain maailmanjärjestyksen ylläpitoon, on kuitenkin monin tavoin kyseenalainen. Ennen kaikkea se ei kestä kunnollista kustannus-hyötyanalyysia: hyödyt ovat lyhytaikaisia ja epäselviä, kun taas kustannukset ovat valtavat. Yhdysvaltojen sotilaallinen voima ei ole ainoa tai edes välttämätön tekijä rauhan ja vaurauden säilyttämisessä maailmassa. Kansainvälinen järjestelmä on turvallisempi ja talous kestävämpi kuin primaarisuuden kannattajat antavat ymmärtää. Yhdysvallat on itse asiassa monien konfliktien synnyttäjä viimeisen 25 vuoden aikana, ja sen jatkuvat uhkaukset ja toimet ovat saaneet valtiot, jotka pelkäävät joutuvansa Yhdysvaltojen vallanmuutoksen kohteiksi, etsimään ydinasetta itselleen. Yhdysvallat on näin ollen luonut lisää jännitteitä ja konflikteja maailmassa sen sijaan, että olisi ollut niiden estäjä.

Yhdysvaltojen käytös on myös asettanut kyseenalaiseksi sen itse määritellyn roolin "välttämättömänä kansakuntana". Tätä käsitystä voidaan pitää yksinkertaisena ja jopa naiivina. Yhdysvallat on tottunut ajattelemaan itseään maailman järjestyksen ylläpitäjänä, mutta sen toimintatavat eivät ole aina olleet järkeviä eivätkä kestäviä pitkällä aikavälillä. Yhdysvaltojen aggressiivinen aseellinen politiikka on itse asiassa vahingoittanut monia kansoja ja jopa Yhdysvaltojen omia kansalaisia.

Mikä on vaihtoehto primaarisuudelle? Se ei ole vain Yhdysvaltojen johtajuuden parantaminen, vaan sen sijaan tulisi etsiä todellista vaihtoehtoa. Maailmanjärjestystä ei tarvitse pitää yllä vain yhdellä suurella supervallalla, vaan sen tulisi olla kollektiivinen ponnistus, jossa eri maat osallistuvat yhteisiin ponnisteluihin rauhan ja vakauden ylläpitämiseksi. Tällöin globaali järjestys olisi kestävämpi, koska kaikki kansakunnat, jotka hyötyvät rauhallisesta maailmasta, osallistuisivat sen ylläpitämiseen.

Yhdysvaltojen historia on ollut pitkälti suojautumista muiden valtioiden vaikutuspiiriltä. Yhdysvallat on nauttinut suojasta geologiansa ja asevoimiensa vuoksi, mutta nykymaailmassa uhkat ovat monimuotoisempia. Nykyiset uhat, kuten terrorismi ja kyberhyökkäykset, eivät ratkea pelkällä sotilaallisella ylivoimalla. Yhdysvallat on saanut aikaan monia konflikteja, mutta silloinkin kun kyse on terrorismista ja muista ei-valtiollisista toimijoista, sotilaallinen voima ei ole riittävä. On tärkeää ymmärtää, että yksipuolinen sotilaallinen voima ei ole enää ratkaisu maailman nykyisiin ongelmiin.

Pohjimmiltaan maailmassa on aina ollut uhkia, ja niitä tulee aina olemaan. Historiamme aikana olemme tunnistaneet uhkia, joita esi-isämme eivät voineet kuvitellakaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että tarvitsemme yhä enemmän sotilaallista voimaa ongelmien ratkaisemiseksi. Aika on tullut, jolloin voimme hyödyntää yhteistyötä ja yhteisiä ponnistuksia sen sijaan, että luotamme vain yhteen valtioon.

Miksi Yhdysvaltojen maailmanlaajuinen johto ei ole kestävä pitkässä juoksussa?

Yhdysvaltojen globaali asema on perinteisesti ollut keskeinen osa kansainvälisen kaupan ja turvallisuuden rakentamista. Monien puolustajien mukaan Yhdysvallat on kyennyt säilyttämään etulyöntiasemansa johtamalla maailmanlaajuista kaupankäyntiä ja turvaamalla sen avoimuuden. Näkökulma puolustaa ajatusta, että hegemonialla on merkittäviä taloudellisia etuja, jotka vaikuttavat suoraan Yhdysvaltojen talouskasvuun ja maailman markkinoihin. Tällöin hegemonin rooli ei rajoitu pelkästään poliittisiin ja sotilaallisiin toimiin, vaan ulottuu myös taloudellisiin ja kaupallisiin suhteisiin.

Kuitenkin, vaikka Yhdysvallat on usein kyennyt neuvottelemaan itselleen edullisia ehtoja luonnonvarojen hyödyntämisessä ja kauppasopimuksissa, väitteet siitä, että Yhdysvaltojen sotilaallinen voima on ollut ratkaiseva tekijä taloudellisten etujen saamisessa, ovat monesti liioiteltuja. Esimerkiksi kauppa, joka on elintärkeää monille maille, ei ole riippuvainen Yhdysvaltojen armeijan maavoimista, vaan pikemminkin Yhdysvaltojen tuotteiden laadusta, työntekijöiden tuottavuudesta ja maan vaurauden imagosta. Ei ole myöskään selvää, että Yhdysvaltojen sotilaallinen läsnäolo maailmalla merkittävästi vaikuttaisi siihen, kuinka mielellään muut maat tekevät kauppaa yhdysvaltalaisten kanssa. On tärkeää huomata, että monet valtiot haluavat myydä tuotteitaan maailman vauraimmille kuluttajille riippumatta siitä, suojelevatko Yhdysvallat heitä mahdollisilta uhkilta.

Yhdysvaltojen taloudelliset hyödyt hegemonian roolista ovat kuitenkin heikentyneet kylmän sodan päättymisen jälkeen. Ne maat, jotka aiemmin olivat olleet Yhdysvaltojen turvallisuusasiakkaita, eivät enää ole valmiita alistumaan Yhdysvaltojen talous- ja kauppapolitiikkaan samalla tavalla kuin aiemmin. Aikaisemmin hyödyllinen dollariin sidottu kauppajärjestelmä on saanut kilpailijoita muiden maiden kehittäessä omia talousjärjestelmiään. Tämä kehitys on heikentänyt Yhdysvaltojen kykyä vaikuttaa kansainvälisiin markkinoihin. Lisäksi vuoden 2008 finanssikriisi toi esiin vakavia ongelmia Yhdysvaltojen globaalissa taloudellisessa asemassa. Kriisi asetti kyseenalaiseksi Yhdysvaltojen talouden vakautta ja herätti keskustelua siitä, voidaanko maa enää pitää maailman talouden johtajana.

Vaikka primatistiset näkökulmat väittävät, että Yhdysvaltojen globaali poliisi rooli auttaa sen taloutta, nämä näkemykset eivät ota huomioon sitä, kuinka usein Yhdysvaltojen sotilaallinen ja taloudellinen vaikuttaminen on luonut epävakautta. Yhdysvallat on ollut useita kertoja mukana sotilaallisissa konflikteissa ja interventionistisissa toimenpiteissä, jotka ovat häirinneet markkinoiden toimintaa ja aiheuttaneet pitkäaikaisia taloudellisia haittoja. Toisin sanoen, Yhdysvaltojen maailmanlaajuinen turvallisuusrooli ei ole ollut yksiselitteisesti hyödyllinen, ja se on monesti aiheuttanut enemmän vahinkoa kuin etuja maailmanmarkkinoille.

Yhdysvallat on myös ollut tilivelvollinen omien taloudellisten etujensa uhraamisesta geopoliittisten intressien hyväksi. Erityisesti 1960-luvulla Yhdysvallat teki toistuvasti taloudellisia kompromisseja Euroopan kanssa geopoliittisten tavoitteidensa saavuttamiseksi, ja tämä prosessi heikensi Amerikan omaa taloudellista asemaa. Näin ollen hegemonian ylläpitäminen ei aina ole tarkoittanut pelkästään etujen saamista, vaan myös omien taloudellisten tavoitteiden vaarantamista, kun geopoliittinen painostus on ollut etusijalla.

Vaikka Yhdysvaltojen sotilaalliset toimet saattavat tarjota joitakin etuja kaupankäynnissä, suurin osa kaupan kasvusta ja menestyksestä perustuu taloudelliseen tuottavuuteen ja markkinan vetovoimaan eikä sotilaalliseen väliintuloon. Tätä näkökulmaa tukevat monet asiantuntijat, jotka huomauttavat, että maailmanlaajuinen talous ei ole sidottu pelkästään Yhdysvaltojen asevoimien kykyihin tai sen turvallisuuspolitiikkaan.

Lopulta voidaan todeta, että Yhdysvaltojen hegemonian ylläpitäminen vaatii massiivista sotilasbudjettia, joka ei aina tuota vastaavia hyötyjä. Vaikka Yhdysvallat on jatkuvasti lisännyt puolustusmenojaan, monet asiantuntijat arvioivat, että Yhdysvaltojen sotilasvoimat eivät ole valmiita täyttämään kaikkia niille asetettuja tehtäviä. Tämä on tullut esiin lukuisten arviointiraporttien kautta, joissa on korostettu Yhdysvaltojen puolustuskyvyn rajoituksia ja puutteita.

Kehitys on selvä: Yhdysvallat on siirtymässä pois maailmanlaajuisen hegemonian roolista, ja samalla sen kyky hyödyntää markkinoita ja kansainvälisiä resursseja heikkenee. Primatististen näkemysten pohjalta ei ole enää riittävästi näyttöä siitä, että Yhdysvallat saisi merkittäviä taloudellisia etuja jatkuvalla sotilaallisella ja poliittisella painostuksella. Maailman talous on monivaiheisempi ja monimutkaisempi kuin ennen, ja se vaatii uusia ratkaisuja ja yhteistyön muotoja.

Miten totuudenmukaisuus vaikuttaa uutisten leviämiseen Twitterissä?
Kuinka Ronald Reagan Hyödynsi Racial Backlash -liikettä ja Verhokielet
Miten hoitaa lämpimän kauden viljelyksiä Floridassa ja muissa lämpimissä ilmastoissa?
Miten valita osto ja vuokraus hallituksen pääomahankkeissa?