EMDR-terapiassa tunneastian käyttäminen tarjoaa tehokkaan keinon tilapäisesti hallita mieltä kuormittavia tunteita ja ajatuksia ilman, että niitä tarvitsee täysin unohtaa tai vältellä. Tunneastia ei ole paikka dissosiaatiolle, irtautumiselle tai turtumiselle, vaan väliaikainen säilytyspaikka, johon vaikeat asiat voi “säilöä” siihen asti, kunnes on valmis käsittelemään ne. Tämä erottaa sen muista väistämisen muodoista; kyse on tietoisesta hallinnan ja aikataulutuksen työkalusta.

Tunneastian käyttöön liittyy tärkeä vaihe: kirjata muistiin, mitä sinne on sijoittanut, ja jakaa tämä tieto EMDR-ohjaajansa kanssa. Näin varmistetaan, että kaikki tärkeä saa ansaitsemansa huomion myöhemmin. Harjoituksen ensimmäisillä kerroilla on tavallista kohdata vaikeuksia; tällaiset esteet ovat luonnollinen osa prosessia ja usein merkki siitä, että käsittelemättömät asiat ovat pinnalla. On tärkeää, ettei nämä haasteet lannista, vaan niitä voi tarkastella oppimismahdollisuuksina, jotka ohjaavat oman sisäisen työn painopisteitä.

Tunneastian käyttöön liittyy myös etäisyyden luominen. Kun astia on suljettu ja sen sisältö turvallisesti “säilössä”, harjoituksen voi täydentää kuvittelemaan, kuinka astia siirtyy kauemmas. Tämä etäisyyden tuntemus voi lievittää kuormitusta ja luoda mielenrauhaa, kun tiedostaa voivansa palata astian äärelle milloin tahansa. Hengitysharjoitusten avulla voi samalla laskea hermostoa ja keskeyttää bilateraalisen stimulaation, joka usein kuuluu EMDR-työskentelyyn.

Harjoituksessa esiintyy tyypillisiä haasteita: vaikeus sijoittaa asioita astiaan, astian ahtaus, sen sulkemisen tai lukitsemisen epävarmuus, pelko asioiden vuotamisesta ulos, tai haluttomuus luopua tiettyjen asioiden kantamisesta. Näiden vastoinkäymisten kohtaaminen voi auttaa hahmottamaan, mitkä tunteet ja ajatukset vaativat erityishuomiota. Ratkaisukeinoja ovat esimerkiksi astian mielikuvallinen laajentaminen, sisällön kutistaminen, astian äänieristäminen, tai useamman astian käyttö erilaisten asioiden säilyttämiseen.

Erityisen hyödyllistä voi olla kuvitella luotettavan henkilön auttavan haastavien sisältöjen sijoittamisessa astiaan. Tämä ulkopuolinen tuki vähentää yksin kantamisen painetta ja mahdollistaa paremman irtipäästämisen. Luovuus tässä prosessissa on keskeistä; mieli virkistyy ja löytää uusia vaihtoehtoja, kun se saa toimia joustavasti.

Kun tunneastian käytössä kohtaa vaikeuksia, on hyvä palata rauhallisesti takaisin harjoitukseen, hengittää syvään, ja lähestyä estettä eri näkökulmista. Tämä voi tarkoittaa astian laajentamista, useamman astian käyttämistä tai ulkopuolisen avun kuvittelevaa hyödyntämistä. Omien tuntemusten tiedostaminen ja harjoituksen kokemuksen reflektointi auttavat ymmärtämään, mikä keino tuntuu luontevalta ja toimivalta.

Tunneastian merkitys ei rajoitu vain hetkelliseen helpotukseen, vaan se on osa laajempaa mielen hyvinvoinnin rakentamista. Se auttaa luomaan uusia, myönteisiä assosiaatioita hermostossa ja vahvistaa hallinnan tunnetta ajatuksista ja tunteista. Tietoisuus siitä, että ajatuksia voi hallita, on vapauttava ja voimaannuttava kokemus.

On tärkeää ymmärtää, että tunneastian tarkoitus ei ole unohtaa tai välttää ongelmia lopullisesti, vaan antaa niille paikka ja aika. Harjoituksen kautta kehittyy kyky siirtää vaikeita kokemuksia pois mielen keskipisteestä ilman, että niitä tukahdutetaan tai hylätään. Tämä väline toimii siltana kohti aktiivista ja turvallista tunteiden käsittelyä.

Lisäksi lukijan on hyvä tiedostaa, että tunteiden ja ajatusten säilyttämiseen liittyy aina kehollinen ja psyykkinen reaktio. Vahvat tunteet, jotka saattavat nousta esiin astian luomisvaiheessa, eivät välttämättä ole negatiivisia vaan voivat olla merkki vapautumisesta ja kehon sekä mielen yhteydestä. Harjoituksen toistaminen ja asteittainen syventäminen auttavat hallitsemaan näitä reaktioita paremmin ja tukevat kokonaisvaltaista paranemisprosessia.

Miten EMDR:n desensibilisaatiovaihe auttaa vapauttamaan alitajuiset muistot ja tunteet?

EMDR-terapian desensibilisaatiovaiheessa mieli saattaa tuntua etäiseltä ja irralliselta siitä, mihin se keskittyy. Tämä on hyvin tavallinen kokemus tässä vaiheessa. Bilateraalisen stimulaation aikana mieleen voi nousta lukuisia erilaisia ajatuksia, muistoja ja tunteita, jotka saattavat tuntua sekavilta tai jopa ylivoimaisilta. Tärkeää on pysyä näiden kokemusten äärellä ilman, että niihin kiinnittyy liikaa. Kuvittele mielessäsi, että nämä ajatukset ovat kuin kuvia elokuvanäytöllä tai ikkunasta ohi lipuvia maisemia junassa tai autossa, jolloin niiden katsominen tuntuu siedettävämmältä.

Tämän vaiheen aikana esiin voi nousta muistoja ja ajatuksia, joita ei ole pitkään aikaan käsitelty. Tämä on normaali osa vapaan assosiaation prosessia, jossa aivot yhdistävät loogisen ajattelun ja tunteet, ja alitajunta on paremmin saavutettavissa tietoisen mielen tasolla. EMDR:n yhteydessä tämä muistojen, kuvien ja kokemusten esiin kaivaminen voidaan rinnastaa kankaan langan vetämiseen: kun langan nykäisee, eri toisiinsa liittyvät langanpätkät alkavat purkautua ja avautua uudelleen. Näin terapeutin kanssa yhdessä pureudutaan tarkasti siihen kokemukseen, johon käsittelyssä keskitytään.

Desensibilisaatiovaiheen prosessin aikana on neljä keskeistä tavoitetta, jotka auttavat ohjaamaan kokemusta: aivot täytyy saada aktiivisesti mukaan bilateraaliseen stimulaatioon ja fokusoitava tarkasti käsiteltävään kuvaan tai kohteeseen; laukaisevien tekijöiden ja kiinnittyneiden kohtien intensiteetti pyritään vähentämään; tapahtuman tai kuvan merkitys uudelleenluodaan, ja lopuksi tavoitteena on vahvistaa yhteys itseensä ja löytää arvostusta omassa itsessä.

Usein voimakkaat tunteet nousevat esiin ja ne saattavat tuntua jopa sietämättömiltä, mutta on tärkeää kestää nämä tuntemukset, sillä ne heikkenevät ajan kuluessa. Tällöin aiemmin opitut resurssit ja selviytymiskeinot voivat olla korvaamattomia. Terapeutti kysyy usein “Mitä huomasit?” ja kehottaa “Mene sen mukaan.” Nämä tarkoituksella avoimet kysymykset ohjaavat sinua keskittymään juuri niihin kokemuksiin, jotka nousevat esiin, eikä analysoimaan niitä ulkopuolelta käsin.

EMDR eroaa perinteisestä puheterapiasta siinä, ettei terapeutti tulkitse tai analysoi kokemuksiasi, ellei tämä tule sinulta itseltäsi. Sinä olet oman kokemuksesi kapteeni, ja EMDR tarjoaa sinulle välineen löytää omat vastauksesi. Liiallinen yksityiskohtien puiminen voi häiritä emotionaalisia ja kognitiivisia muutoksia, joita aivot tarvitsevat toipumiseksi. On tärkeää jakaa terapeutin kanssa vain keskeisimmät asiat, jotta prosessi etenee.

Aivojen luonnollinen suodatusjärjestelmä toimii EMDR:n aikana siten, että se etsii ja yhdistää mieleen nousevia ajatuksia ja kokemuksia toisiinsa. Tämä järjestelmä auttaa vähentämään traumaattisten yksityiskohtien intensiteettiä ja muuttamaan niiden merkitystä. Näin traumaattiset kokemukset eivät enää uhkaa tai lamaannuta sinua samalla tavalla. Tätä prosessia tukee vapaa assosiaatio, jossa on tärkeää hyväksyä kaikki nousevat asiat ilman itse sensurointia tai arviointia, vaikka ne vaikuttaisivat irrallisilta tai epätarkoituksenmukaisilta.

On hyvä varautua siihen, että käsiteltävät aiemmat traumaattiset kokemukset saattavat herättää voimakkaita ja haastavia tunteita. Tämä on paranemisprosessin olennainen osa: tunteiden täytyy tulla tietoisuuteen ennen kuin ne voivat muuttua. Tällöin lempeys itseä kohtaan ja oman hyvinvoinnin huomioiminen ovat tärkeitä. Tarvittaessa tauon pitäminen tai tukikeinojen käyttäminen on suositeltavaa. EMDR-prosessissa bilateraalisen stimulaation lisääminen tapahtuu aina terapeutin ohjauksessa ja valvonnassa.

Tämän kaiken lisäksi on olennaista ymmärtää, että EMDR-prosessissa mieli tekee työtä, joka usein tapahtuu automaattisesti ja tiedostamattomasti, kuten aivojen mukautuva prosessointijärjestelmä. Tämä tekee EMDR:stä ainutlaatuisen ja tehokkaan terapiamuodon, jossa käsitellään syvällisesti ja kokonaisvaltaisesti sekä kognitiivisia että emotionaalisia puolia. Paraneminen ja muutokset eivät tapahdu vain puhuttaessa, vaan silloin kun aivot kykenevät uudelleenjärjestämään ja integroimaan traumaattisia kokemuksia turvallisessa ja tuetussa ympäristössä.

Miksi trauma hajottaa tunteet ja järjen yhteyden?

Trauman käsittelemättömyys johtaa usein mielen ja kehon jakautuneisuuteen, jossa tunne-elämä ja järki eivät löydä yhteistä kieltä. Tämä epäyhtenäisyys aiheuttaa tunteiden säätelyn vaikeuksia ja kaaosta. Tunnetilat voivat olla äärimmäisen voimakkaita, hallitsemattomia ja arvaamattomia, mikä saattaa näkyä nopeasti vaihtuvina mielialoina, stressin hallinnan ongelmina tai epävakaina ihmissuhteina. Fyysisellä tasolla dysregulaatio ilmenee unettomuutena, väsymyksenä, ruuansulatushäiriöinä tai kroonisena kipuna. Näiden oireiden takana on aivojen vaikeus yhdistää traumaattisen kokemuksen eri osia yhtenäiseksi tarinaksi.

Kun trauma iskee, aivot jäävät hajanaisiksi kuin palapelin sirpaleiksi, jotka eivät sovi yhteen. Tämä hajanaisuus tarkoittaa sitä, että ajatukset, tunteet, aistimukset ja keholliset reaktiot tallentuvat erillisinä, ilman loogista yhteyttä. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa esimerkiksi jokin aistihavainto, kuten tietty haju, laukaisee kehossa pelon ja stressin, vaikka tietoista muistikuvaa trauman alkuperästä ei olisikaan. Aivot ja keho reagoivat suojautumismekanisminaan samaan tapaan kuin alkuperäisessä uhkatilanteessa, vaikka tilanne olisi nykyhetkessä turvallinen. Tämä sisäinen ristiriita aiheuttaa kokemuksen siitä, että tunteet ovat erillään järjen hallinnasta, mikä on traumaperäisen dysregulaation ydin.

Trauman yhteydessä yleinen reaktio on nopeiden tunnevaihteluiden kokemus. Välillä olo voi olla tyyni ja hallinnassa, mutta yllättävästi tunne muuttuu äärimmäiseksi – ahdistukseksi, sulkeutumiseksi tai levottomuudeksi. Tällaiset tunteiden nopea vaihtelu on monelle traumaa kokeneelle hyvin hämmentävää ja voi aiheuttaa epävarmuutta omasta mielenterveydestä.

Trauman vaikutuksesta ihminen alkaa puolustautua sisäisesti kahdella yleisellä tavalla: tunteiden tukahduttamisella tai voimakkaalla reaktiolla tunteisiin. Tukahduttaminen on kehon ja mielen keino estää vaaralliseksi koettuja tunteita kuten pelkoa, häpeää tai vihaa nousemasta tietoisuuteen. Toisaalta reaktiivinen käyttäytyminen toimii tunteiden pakenemiskeinona, jossa vaikeista tunteista yritetään häiritä itseään päihteillä, syömishäiriöillä, itsetuhoisuudella, aggressiolla tai muilla impulsiivisilla toimilla. Näitä käyttäytymismalleja ei tulisi nähdä ihmisen ytimeksi, vaan selviytymiskeinoiksi, jotka suojaavat sisäistä kipua, vaikkakin aiheuttaen usein lisää haittaa.

Sisäinen järjestyksen etsiminen ja omien tunteiden uudelleen yhdistäminen järkeen on olennainen osa paranemisprosessia. Hajanaisten mielen osien tunnistaminen ja yhdistäminen auttaa rakentamaan eheämmän ja hallitumman sisäisen maailman, missä traumaattiset kokemukset menettävät hallitsevan voimansa. Tämä yhteyden palauttaminen on aivojen luonnollinen tapa parantua.

Trauman jäljiltä kehittyneet suojautumismekanismit voivat pitkällä aikavälillä johtaa mielenterveyden haasteisiin kuten masennukseen ja ahdistukseen, jotka ovat kehon ja mielen merkkejä jatkuvasta epätasapainosta. On tärkeää ymmärtää, että voimakkaat tunne-elämän reaktiot, sekä tukahduttaminen että impulsiivisuus, ovat merkkejä syvästä sisäisestä kivusta, joka vaatii myötätuntoista huomiota ja hoitoa.

Miten löytää aito minäsi ja rakentaa yhteys omaan sisimpääsi?

Aitous ei ole tilapäinen tunnetila, vaan syvällinen ja jatkuva suuntautuminen itseään kohti – sellaisena kuin oikeasti on. Se edellyttää rohkeutta kohdata omat pelot ja tunnustaa tunteet, joita on tottunut tukahduttamaan. Kun ihminen elää epäaidosti, hän kantaa usein sisällään kokemusta siitä, että jokin puuttuu. Hän saattaa vältellä tietyntyyppisiä ihmissuhteita, kieltää omia tarpeitaan tai peittää todelliset tunteensa naamion taakse.

Aitous ei ole vain "hyvien" puolien esiin tuomista. Se tarkoittaa myös niiden piirteiden hyväksymistä, joita on tottunut pitämään heikkouksina tai häpeällisinä. Oman aitouden löytäminen on prosessi, jossa opitaan suhtautumaan itseensä myötätunnolla – ei vain silloin, kun on vahva ja kykenevä, vaan myös silloin, kun on haavoittuva, epävarma tai hajalla. Se on prosessi, jossa hiljalleen uskaltaa vastata itselleen rehellisesti kysymyksiin: Mitä tunteita en ole halunnut itselleni myöntää? Mitä pelkoja minun täytyy ensin tunnustaa, jotta voin lakata pakenemasta itseäni?

Yksi merkittävimmistä esteistä aitouden kokemiselle on välttelevä käyttäytyminen – tapa, jolla suojaudutaan trauman tai vaikeiden tunteiden muistamiselta. Vältellään läheisyyttä, tiettyjä paikkoja, jopa iloa tai toivoa, koska ne liittyvät joskus kipuun tai pettymykseen. Välttely on ollut keino selviytyä. Mutta kun sen vaikutus muuttuu pysyväksi, se estää yhteyden aitoon itseen.

Omien vahvuuksien muistaminen ei tarkoita kivun kieltämistä. Terve aitous syntyy siitä, että ihminen kykenee samanaikaisesti tunnistamaan sekä elämänsä vaikeudet että sen hetket, jolloin tunsi iloa, vapautta tai toivoa. Näitä muistoja ei tule idealisoida, vaan tarkastella niiden ydintä: Mitä silloin tunsit itsestäsi? Mikä teki juuri siitä hetkestä merkityksellisen? Miten kehosi reagoi? Entä mitä se opetti sinulle siitä, kuka olet?

Aitouden löytäminen on myös yhteyttä omaan kehoon, mieleen ja tunteisiin – ei teoreettisesti, vaan elävänä kokemuksena. Se voi tapahtua esimerkiksi hiljentymisen, kirjoittamisen tai tietoisen läsnäolon kautta. Kun yhteys omaan sisimpään syvenee, alat nähdä myös sen, mikä sinussa on pysyvää: omat arvosi, vahvuutesi, tarpeesi ja tarkoituksesi.

Moni elää ulkopuolisten odotusten mukaan, unohtaen itsensä vuosiksi tai vuosikymmeniksi. Paluu omaan itseensä alkaa hetkessä, jossa uskaltaa kysyä: Millainen ihminen haluan olla? Miten haluan suhtautua haasteisiin? Millaista elämää haluan elää, jos en enää rakentaisi sitä pelon, häpeän tai suorittamisen varaan? Miten haluaisin kohdella itseäni, jos todella uskoisin ansaitsevani hyvinvointia?

Sisäisen toipumisen ytimessä on uudenlaisen minäkuvan rakentaminen – ei sellaisen, joka perustuu ulkopuolelta saatuun hyväksyntään, vaan sellaiseen, joka rakentuu sisältä käsin. Se ei tarkoita täydellisyyttä, vaan johdonmukaisuutta: että alat sanoa kyllä silloin, kun todella tarkoitat sitä, ja ei silloin, kun sydämesi sanoo ei. Että alat tunnistaa omat rajasi ja pitää niistä kiinni – lempeästi mutta lujasti.

Itsensä johtaminen ei tarkoita kontrollia vaan kykyä kuunnella omaa sisintä ja toimia sen mukaan. Se on taipumus elää omien arvojen pohjalta, tehdä vaikeitakin valintoja silloin, kun ne vievät kohti eheyttä. Se vaatii kärsivällisyyttä, halua kasvaa ja ottaa vastuuta omasta suunnastaan – ilman että tarvitsee tietää kaikkea valmiiksi. Aito itsensä johtaminen syntyy, kun mennyt ei enää määritä tulevaa, vaan alkaa kuljettaa sitä kohti jotakin, mikä tuntuu merkitykselliseltä ja todelta.

Aidossa olemisessa ei ole kyse vain siitä, kuka olet nyt, vaan myös siitä, kuka sinulla on potentiaalia olla. Se on jatkuva sisäinen prosessi, jossa opit kuulemaan oman totuutesi, vaikka maailma ympärilläsi ei aina sitä vahvista.

On tärkeää ymmärtää, että aitous ei ole staattinen tila, vaan dynaaminen suhde omaan sisimpään. Se vaatii jatkuvaa tarkkaavaisuutta, kykyä asettua hetkeksi itsen äärelle ja huomata: Mitä tunnen nyt? Onko tämä valinta minun vai jonkun muun? Kuka minä todella olen, kun kaikki roolit riisutaan pois?

Kuinka suojata tiedot salauksella ja vahvalla salasanan hallinnalla verkkosovelluksissa?
Miten jatkuvat numeeriset esitykset liittyvät mieltymysjärjestyksiin?
Miksi ääntämistä tulee tarkastella fonetiikassa ja kuinka äänteet luokitellaan?
Mikä rottien ja jänisten patologian tuntemus on tärkeää laboratoriossa?