Miten maahanmuutto on muovannut Yhdysvaltojen kansallista identiteettiä ja poliittista kulttuuria?

Yhdysvallat on ollut kansainvaellusten maassa jo perustamisestaan lähtien, ja sen väestörakenne on muuttunut jatkuvasti. Alun perin suuri osa maahanmuuttajista tuli Euroopasta, erityisesti Pohjois-Euroopasta, ja he olivat pääasiassa protestantteja. 1800-luvun puolivälin jälkeen saksalaisten ja irlantilaisten maahanmuutto toi mukanaan suuren määrän katolisia, mikä alkoi muuttaa uskonnollista tasapainoa maassa. Silti vielä vuonna 1900 neljä viidestä amerikkalaisesta oli protestantteja. 1900-luvun alun suuri maahanmuuttoaalto, erityisesti itä- ja eteläeurooppalaisista maista, uhkasi kuitenkin merkittävästi vähentää protestanttien määrää. Monet maahanmuuttajista, erityisesti Venäjältä saapuneet, olivat juutalaisia, ja eteläeurooppalaiset, erityisesti italialaiset, olivat katolisia. Uskonnollinen monimuotoisuus aiheutti konflikteja julkisessa elämässä, kuten koulutuksessa, jossa katolilaiset vaativat julkista tukea kirkollisille kouluillensa ja dissidentit protestanttiset ryhmät lobbasivat raamattujen lukemisen ja rukousten poistamista kouluista.

Uskonnollinen monimuotoisuus, joka ilmenee maahanmuuton myötä, heijastui paitsi kouluissa myös yhteiskunnan muissa osa-alueissa. Yhdysvalloissa protestanttinen maailmankatsomus oli syvällä monilla elämänalueilla, mutta yhä suurempi määrä katolisia ja juutalaisia toi mukanaan jännitteitä. Tämä monimuotoisuus loi paineita valtiolle ja yhteiskunnalle sopeutua uusiin haasteisiin, erityisesti koulujen ja julkisten instituutioiden osalta.

Etniset ja rodulliset kiintiöt, jotka astuivat voimaan 1920-luvun lopulla, muokkasivat maahanmuuton suuntaa. Kongressi päätti rajoittaa voimakkaasti maahanmuuttoa Aasiasta ja Etelä-Euroopasta, mutta vuonna 1965 hyväksytty maahanmuuttolaki muutti tilanteen radikaalisti, ja Aasian ja Latinalaisen Amerikan maista saapuvien maahanmuuttajien määrä kasvoi merkittävästi. Tämä lainsäädännön muutos vaikutti erityisesti latinalaisamerikkalaisten väestönosan kasvuun. Vuonna 2016 väestönlaskennan mukaan latinalaisamerikkalaiset, jotka voivat olla minkä tahansa rodun edustajia, muodostivat 17,8 prosenttia Yhdysvaltojen väestöstä. Mustat amerikkalaiset olivat 12,7 prosenttia väestöstä, ja aasialaiset 5,4 prosenttia. Vastaavasti valkoisten osuus väestöstä oli 61 prosenttia – matalin osuus koskaan.

Yhdysvaltojen maahanmuuttopolitiikassa on aina ollut jännitteitä rodullisten ja etnisten rajoitteiden ympärillä. Alkuperäisen väestönlaskennan aikaan 1790 Yhdysvalloissa ei laskettu alkuperäiskansoja, ja valkoinen väestö oli ensisijainen kansalaisryhmä. Tämä "valkoisuus" on ollut keskeinen osa kansalaisuutta, vaikka sen määritelmä on vaihdellut ajan myötä. Vuoteen 1924 asti alkuperäiskansat eivät saaneet kansalaisuutta, ja vasta vuonna 1868, neljätoista vuotta sisällissodan päättymisen jälkeen, orjat saivat virallisesti kansalaisoikeudet.

Rodulliset ja etniset erot ovat kuitenkin olleet vaikeasti määriteltäviä Yhdysvalloissa. Esimerkiksi meksikolaisperäisten ihmisten kohtelu on ollut monivaiheista. Aluksi heitä pidettiin ei-valkoisina, mutta tämä päätös peruttiin 1940-luvulla. Vasta vuonna 1970 väestönlaskenta alkoi laskea latinokansalaisia erillisenä ryhmänä, ja heitä ei enää rajattu yksiselitteisesti valkoisiin tai mustiin.

Tämän kaiken taustalla Yhdysvaltojen kansalaisuus on aina ollut sidoksissa "valkoisuuteen", vaikka tämä määritelmä on muuttunut. Tämä jännite on ollut keskeinen tekijä amerikkalaisen poliittisen kulttuurin ja identiteetin muodostumisessa.

Voiko byrokratiaa uudistaa?

Yhdysvaltain liittovaltion hallitus, kuten monet muutkin hallitukset, on myös asettanut erityisiä virastoja, jotka tukevat taloudellista kehitystä. Esimerkiksi Maatalousministeriö on vuodesta 1889 lähtien työskennellyt maatalouden vahvistamiseksi tarjoamalla tietoa paremmista viljelykäytännöistä. Tämä ministeriö on edelleen keskeinen, sillä sen toiminta tukee laajasti Yhdysvaltojen maataloustuotantoa ja varmistaa maan elintarviketuotannon vakauden. Toisaalta Liikenneministeriö, joka valvoo maanteiden ja ilmatilan hallintaa, on monille saattanut näyttää talouskehityksen kannalta vähemmän tärkeältä. Kuitenkin tehokas liikenneinfra, kuten maantieverkoston kehittäminen, on monessa mielessä elintärkeää taloudelle, sillä se mahdollistaa tavaroiden ja ihmisten liikkumisen ja näin edistää talouskasvua.

Kun kansalaiset valittavat hallituksen byrokratiaa, he usein viittaavat siihen, kuinka tehottomia ja rahaa hukkaavia valtion virastot voivat olla. Tämä tuli esille myös terveydenhuollon verkkosivuston, healthcare.gov:n, epäonnistuneessa lanseerauksessa. Vuonna 2013 käynnistetyn verkkosivuston epäonnistuminen haittasi merkittävästi terveydenhuoltouudistuksen toteutumista ja paljasti, kuinka monimutkaisissa ja huonosti johdetuissa järjestelmissä voi ilmetä suuria virheitä. Tällaiset tapauskohtaiset ongelmat johtavat kansalaisten turhautumiseen ja epäluottamukseen valtion virastoja kohtaan.

Tämänkaltaiset kokemukset herättävät kysymyksen siitä, voiko hallituksen byrokratiaa todella uudistaa. Yksi tärkeimmistä pyrkimyksistä parantaa hallituksen toimintaa oli Bill Clintonin vuonna 1993 käynnistämä Kansallinen suorituskyvyn tarkastelu (National Performance Review), jonka tavoitteena oli parantaa liittovaltion virastojen tehokkuutta ja vastuullisuutta. Tässä aloitteessa virastoja pyydettiin ottamaan käyttöön joustavia ja tulosorientoituneita käytäntöjä. Vaikka ohjelma saavutti merkittäviä säästöjä, sillä oli myös rajallisuutensa: se ei pystynyt toteuttamaan laajempaa rakenteellista muutosta, joka olisi vastaanut kaikkien poliittisten toimijoiden toiveita.

Yksi tärkeä uudistushanke oli Yhdysvaltain presidentin Obama vuonna 2015 perustama sosiaalisen ja käyttäytymistieteiden tiimi, jonka tarkoituksena oli hyödyntää käyttäytymistieteellistä tutkimusta virastojen toiminnan parantamiseksi. Esimerkiksi armeijan henkilöstölle suunnattu kokeilu, joka koski eläkkeen säästämisprosessia, lisäsi palveluksessa olevien osallistumista säästöohjelmaan huomattavasti yksinkertaistamalla päätöksentekoprosessia.

Lisäksi on huomattava, että byrokratian uudistaminen ei ole pelkästään taloudellisten säästöjen tai rakenteiden tarkastelua. Se vaatii myös syvällistä ymmärrystä siitä, miten virastot voivat paremmin vastata kansalaisten tarpeisiin ja odotuksiin. Kun hallituksen toiminta tuntuu monimutkaiselta ja etäiseltä, sen vaikutus kansalaisten luottamukseen voi olla pitkäaikainen ja jopa vaarantaa koko hallituksen legitimiteetin.