Voiko hallinto ylittää laillisuuden rajat poikkeusolojen varjolla?

DACA-ohjelman kohtalo Yhdysvalloissa avasi laajemman keskustelun siitä, missä määrin toimeenpanovalta voi muokata hallintopolitiikkaa ilman lainsäädännöllistä perustaa ja miten oikeuslaitos voi puuttua siihen. Kun Trumpin hallinto päätti vuonna 2017 peruuttaa Obaman aikaisen DACA-ohjelman, joka suojasi lapsena maahan tulleita dokumentoimattomia siirtolaisia karkotukselta, seurauksena oli pitkä ja monitasoinen oikeustaistelu. Hallinnon päätöstä vastustaneet kantajat väittivät sen rikkovan hallintomenettelylakia (APA) ja perustuslain viidettä lisäystä, erityisesti koska presidentin omat lausunnot osoittivat syrjiviä motiiveja päätöksen taustalla.

Samaan aikaan Texasin liittovaltion tuomioistuin, joka oli aiemmin kumonnut DAPA-ohjelman, antoi yllättävän päätöksen: DACA sai jatkua toistaiseksi, vaikka tuomari piti sitä lopulta todennäköisesti perustuslain vastaisena. Hänen perustelunsa olivat pragmaattiset: ohjelman äkillinen lakkauttaminen olisi aiheuttanut välitöntä haittaa sadoilletuhansille ihmisille ja yhteisöille, jotka olivat luottaneet sen olemassaoloon. Hän vertasi tilannetta “munaan, joka on jo rikottu ja sekoitettu” – prosessiin, jota ei voinut palauttaa ennalleen ilman merkittävää vahinkoa. Tämä vertaus jäi elämään keskustelussa hallinnollisen jatkuvuuden ja oikeudellisen realismiin välisestä jännitteestä.

Samanlaista hallinnon ja oikeuslaitoksen välistä kitkaa nähtiin niin sanottujen “suojelukaupunkien” tapauksessa, jossa Trumpin toimeenpanomääräys 13768 uhkasi evätä liittovaltion rahoituksen kaupungeilta, jotka kieltäytyivät yhteistyöstä maahanmuuttoviranomaisten kanssa. Oikeusistuimet eri puolilla maata – San Franciscosta Chicagoon ja Philadelphiaan – totesivat yksimielisesti, että hallinto oli ylittänyt valtansa. Esimerkiksi Philadelphian liittovaltion tuomari hylkäsi hallituksen väitteen, että tällaiset toimet vähentäisivät rikollisuutta, koska oikeusministeriöllä ei ollut mitään näyttöä väitteensä tueksi. Tämä tapaus paljasti, kuinka laajasti toimeenpanovalta oli valmis venyttämään “yleisen turvallisuuden” käsitettä perustellakseen poliittisia tavoitteitaan.

Kaliforniassa tuomari William Orrick puolestaan katsoi, että toimeenpanovalta oli rikkonut vallanjaon periaatetta ja käyttänyt väärin perustuslain rahoituspykälää pakottaakseen paikallishallinnot noudattamaan liittovaltion tahtoa. Hän pysytti koko maan kattavan määräyksen, joka esti hallitusta toimeenpanemasta määräystään. Vaikka myöhempi yhdeksännen vetoomustuomioistuimen päätös kavensi määräyksen soveltamisalaa, oikeudenkäynnin perusviesti pysyi samana: toimeenpanovallan toimet eivät saa ylittää lain ja perustuslain rajoja, vaikka ne esitetään kansallisen turvallisuuden nimissä.

On tärkeää ymmärtää, että nämä oikeusprosessit eivät olleet vain poliitt

Miksi presidenttiä arvioidaan jo hänen kautensa aikana?

Fred Greensteinin varhainen tutkimus Ronald Reaganin presidenttiydestä asetti mallin tällaisille tutkimuksille. Hänen mukaansa Reaganin kausi oli tutkimisen arvoinen jo sen käynnissä ollessa, koska se oli sekä ainutlaatuinen että poikkeuksellinen. Samaa voidaan sanoa Donald Trumpin hallinnosta, jonka populistinen sävy, ideologinen joustavuus ja jatkuva normien haastaminen tekevät siitä ilmiön, jota ei voi täysin ymmärtää perinteisen presidenttijohtajuuden teorian avulla. Trumpin tapa hallita näyttää toimivan oman logiikkansa mukaan, jossa institutionaalinen rakenne joutuu jatkuvaan koetukseen henkilökohtaisen vallankäytön edessä.

Greensteinin ajatus “välittömän historian” tarpeesta on tänään ehkä ajankohtaisempi kuin koskaan. Median 24 tunnin syklissä ja yhä kiihtyvässä uutisvirrassa tutkimuksellinen näkökulma toimii vastavoimana pintatason episodimaisuudelle. Siinä missä journalistinen raportointi sitoo huomion yksittäisiin tapahtumiin, akateeminen tarkastelu kykenee asettamaan ne laajempiin historiallisiin ja institutionaalisiin yhteyksiin. Näin syntyy se konteksti, jota ilman tapahtumien ymmärtäminen jää vajavaiseksi.

Trumpin aikakauden tutkiminen tarjoaa samalla mahdollisuuden pohtia uudelleen presidenttijohtajuuden teoreettisia perustoja. Richard Neustadtin klassinen teoria persuasiosta korostaa presidentin kykyä vaikuttaa muiden toimijoiden käsityksiin siitä, mikä on heidän omien etujensa mukaista.

Miten Trumpin hallituksen politiikka vaikutti oikeuslaitoksen ja hallituksen suhteeseen?

Näiden tapahtumien taustalla on myös hallituksen kykenemättömyys noudattaa tavanomaisia menettelytapoja ja varmistaa, että poliittiset päätökset tehtiin avoimesti ja systemaattisesti. Tämä epäjärjestys johti siihen, että useat oikeuslaitoksen alimmilla tasoilla toimivat tuomarit – suurimmaksi osaksi Obaman, Clintonin ja George W. Bushin nimittämiä – päätyivät antamaan hallitusta vastaan päätöksiä. Näissä tapauksissa oikeuslaitos kykeni kyseenalaistamaan hallituksen toimet sen puutteellisen valmistelun ja perusteiden vuoksi.

Tilanne kuitenkin muuttui, kun Trumpin nimittämät tuomarit alkoivat täyttää liittovaltion tuomioistuinten paikkoja. Vuoden 2019 toukokuuhun mennessä Trump oli nimittänyt noin 25 % kaikista apellaatio-oikeuksien tuomareista ja 10 % piirioikeuksien tuomareista. Tämän kehityksen myötä, ja mahdollisesti myös Kavanaugh'n nimityksen vaikutuksesta korkeimpaan oikeuteen, oli odotettavissa, että Trumpin politiikan oikeudelliset haasteet voisivat saada erilaisen lopputuloksen tulevaisuudessa. Esimerkiksi tilastokyselyyn liittyvä korkeimman oikeuden päätös, joka odotettiin kesäkuussa 2019, saattoi antaa vihjeitä siitä, miten Trumpin politiikkaa tullaan arvioimaan tulevaisuudessa.

Trumpin hallituksen ensimmäisten kahden ja puolen vuoden aikana täyttämät yli 100 liittovaltion tuomarin paikkaa, mukaan lukien kaksi korkeimman oikeuden paikkaa, muodostivat jo yhden sen merkittävimmistä saavutuksista. Jos tulevat korkeimman oikeuden päätökset tukevat hallituksen politiikkaa ja kumoavat alempien oikeusasteiden kielteiset päätökset, se vahvistaisi tätä saavutusta ja samalla nostaisi esiin syvällisen poliittisen taistelun liittovaltion tuomioistuinten tulevaisuudesta.

Hallituksen ja oikeuslaitoksen välinen suhde oli kiistainen ja jännitteinen. Kummatkin osapuolet epäluuloisina toistensa toimintatapoja kohtaan ja hallituksen politiikan kyseenalaistaminen oikeusprosessissa oli valtaisaa. Tässä oli kaksi vaihtoehtoista ratkaisua tilanteen korjaamiseksi: ensimmäinen oli Trumpin nimittämien tuomareiden lisääminen alempiin tuomioistuimiin, mikä toisi oikeudellista tukea presidentin politiikoille; toinen vaihtoehto oli hallituksen politiikan valmisteluprosessin muuttaminen järjestelmällisemmäksi ja avoimemmaksi, jotta vältettäisiin jatkossa virheitä ja epäjärjestystä.

Trumpin hallituksen valinta näyttää kallistuvan ensimmäiseen vaihtoehtoon, ja tämä suuntaus on jo käynnissä. On kuitenkin epätodennäköistä, että hallitus siirtyisi vaihtoehtoon, jossa poliittiset päätökset tehtäisiin huolellisemmin ja kuultaisiin laajemmin eri osapuolia. Jos nimettyjen tuomareiden läsnäolo ja oikeudelliset voitot johtavat hallituksen politiikan ja lakien hyväksymiseen, tämä voisi tehdä hallituksen lainsäädännön puolustamisesta vahvemman ja kestävämmän.

Trumpin hallituskauden aikana vakiintunut käytäntö, jossa presidentin lausunnot ja hallituksen politiikka loivat ennakoimattomia oikeudellisia tilanteita, oli ja on edelleen kiistanalainen. Hallituksen ja oikeuslaitoksen välinen välinen jännite on ilmeinen, mutta on myös tärkeää huomata, että tämä kiista ei ole vain yksittäinen episodin tuote, vaan osaltaan kuvaa laajempaa suuntausta ja tasapainotilaa, joka saattaa muuttua tulevina vuosina.

Uuden perustuslain tarve Yhdysvalloissa: Demokratian puolustaminen autoritarismia vastaan

Yhdysvaltojen perustuslaki on pitkään ollut demokraattisen järjestelmän perusta, mutta nykyhetkessä se kohtaa vakavia haasteita. Presidentti Donald Trumpin kauden aikana havaittiin selvästi, kuinka haavoittuvaisia perustuslailliset instituutiot voivat olla, kun valtion johtaja käyttää valtaansa itsevaltaisesti ja ohittaa perinteiset rajoitukset. Tämä herättää kysymyksen siitä, kuinka Yhdysvaltojen perustuslakia voitaisiin muuttaa tai uudistaa sen jälkeen, kun demokratian puolustaminen on tullut yhä haastavammaksi.

Mikäli Yhdysvalloissa uskotaan, että perustuslaillinen demokratia on olemassa olevan kriisin tilassa, on tärkeää miettiä luovia ratkaisuja, joilla demokratiaa voidaan vahvistaa. Vaikka uusi perustuslaki saattaa tuntua epätodennäköiseltä ratkaisulta, se on mahdollinen keino vastustaa autoritaarisia uhkia. Vaikka mikään asiakirja ei voi taata demokratian säilymistä, perustuslain uudistaminen voisi kuitenkin parantaa sen säilymisen mahdollisuuksia. Tässä yhteydessä on syytä pohtia, millaisia muutoksia perustuslakiin voitaisiin tehdä, jotta demokraattiset instituutiot säilyisivät vahvoina myös tulevaisuudessa.

Uuden perustuslain ehdotuksessa olisi huomioitava useita tekijöitä, kuten sen kyky estää valtionjohtajan liiallista valtaa ja varmistaa, että demokraattinen järjestelmä pysyy toimivana kaikissa olosuhteissa. Olisi pohdittava myös, kuinka voitaisiin parantaa prosessia, jolla presidentti voitaisiin poistaa virastaan, mikäli hän osoittautuu vaaraksi kansalliselle turvallisuudelle tai demokratian periaatteille. Tällaiset muutokset saattavat herättää pelkoa siitä, että ne johtaisivat ei-toivottuihin seurauksiin, mutta ne voisivat myös tarjota tehokkaita keinoja estää autoritaarisen vallan nousu.

Yhdysvaltojen nykyinen perustuslaki ei ole täydellinen eikä sen muuttaminen ole helppoa, mutta silloin kun demokratian säilyminen on vaakalaudalla, on tärkeää miettiä kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja. Uuden perustuslain laatiminen ei ole vain reaktio nykyisiin haasteisiin, vaan myös ennakoiva askel, joka voi parantaa demokratian mahdollisuuksia selviytyä tulevaisuuden uhkista. Tärkeää on, että muutokset tehdään huolellisesti, ottaen huomioon sekä nykyhetken tarpeet että pitkän aikavälin vaikutukset.

Demokratia ei ole itsestäänselvyys, ja sen turvaaminen edellyttää jatkuvaa huomiota ja kykyä sopeutua muuttuviin olosuhteisiin. Uuden perustuslain laatiminen voi olla yksi keino vastata niihin haasteisiin, jotka uhkaavat demokratiaa, mutta se ei ole ainoa mahdollinen ratkaisu. Kysymys on siitä, kuinka Yhdysvaltojen kansa ja sen johtajat voivat yhdessä löytää keinoja vahvistaa demokraattisia periaatteita ja estää autoritaaristen trendien nousu.