Deutsch
Francais
Nederlands
Svenska
Norsk
Dansk
Suomi
Espanol
Italiano
Portugues
Magyar
Polski
Cestina
Русский
"Post-truth" -termi valittiin Oxford Dictionaryn vuoden 2016 sanaksi, ja se määriteltiin tilanteiksi, joissa objektiiviset faktat ovat vähemmän vaikutusvaltaisia mielipiteiden ja henkilökohtaisten uskomusten taustalla. Se, mikä näytti olevan pelkästään poliittisen keskustelun ilmiö, nousi nopeasti laajemmaksi yhteiskunnalliseksi haasteeksi, kun seuraavana vuonna Collins Dictionary nimitti "fake news" -termin vuoden 2017 sanaksi. Tämä valinta oli seurausta termistä, joka oli lisääntynyt 365 % englannin kielen käytössä ja noussut merkittäväksi osaksi julkista keskustelua, erityisesti Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen.
Yksi keskeisimmistä asioista, jotka erottavat väärän uutisen tavallisesta väärästä tiedosta, on sen tarkoitus. Uutisten vääristymisen, eli "fake newsin", taustalla on usein tarkoituksellinen harhaanjohtaminen. Näin ollen väärä uutinen ei ole pelkästään virheellinen, vaan sillä on usein myös vahingollinen vaikutus, joka voi muokata yleistä mielipidettä, herättää tunteita ja saada aikaan muutoksia, joita ei olisi tapahtunut ilman tätä harhaanjohtavaa tietoa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump käytti "fake news" -termiä syyttääkseen mediaa häntä vastaan käydyistä kampanjoista ja virheellisesti raportoimista. Samalla tavoin Saksan AfD-puolue käytti termiä "Lügenpresse" (valehtelijat) viitatessaan valtamediaan, mikä herätti muistoja natsi-Saksan aikaisista propagandatyökalujen käytöstä.
Fakta on se, että väärän tiedon ja sen leviämisen taustalla on usein poliittinen, taloudellinen tai ideologinen intressi. Väärien uutisten leviäminen on edelleen arkipäivää monilla aloilla, erityisesti kulutustavaroiden, terveyden ja rahoituksen sektoreilla. Väärä tieto ei ole vain poliittinen ilmiö; se on osa kulttuurista ja yhteiskunnallista ilmapiiriä, jossa luottamus siihen, mitä me uskomme todeksi, on horjunut.
Mikä erottaa väärän uutisen muista tiedon vääristymistä on se, että "fake news" -tarinat luovat suuria tunteita ja vahvistavat yksilöiden tai yhteisöjen uskomuksia. Tämä voi jopa estää kykyä korjata virheitä tiedon havaitsemisen jälkeen. Väärä tieto on erityisen haitallista silloin, kun se on jaettu laajalle yleisölle, sillä korjaaminen voi olla lähes mahdotonta sen jälkeen, kun ihmiset ovat sisäistäneet ja jakaneet sen.
Käytännön seuraukset voivat olla tuhoisia. Esimerkiksi "Pizzagate"-skandaali, joka sai alkunsa väärästä uutisesta, joka yhdisti Yhdysvaltain demokraattisen puolueen jäsenet ja lasten hyväksikäytön Washingtonissa sijaitsevassa pizzaravintolassa, johti siihen, että eräs nuori mies otti lain omiin käsiinsä ja ampuisi ravintolassa. Vaikka kaikki väärän tiedon seuraukset eivät ole yhtä dramaattisia, ne voivat olla hyvin haitallisia yksilöille ja yhteiskunnille.
On myös tärkeää ymmärtää, että väärän tiedon leviäminen ja sen uskominen ei vain vaikuta yksilöihin, vaan koko yhteiskuntaan ja sen hyvinvointiin. Yhteiskunnan luottamus, joka on olennainen osa kaikkia yhteiskunnallisia suhteita, kaupankäyntiä ja demokratiaa, perustuu kykyyn uskoa siihen, että asiat voivat olla totuudenmukaisia ja että viranomaisten ja median tarjoama tieto on luotettavaa. Väärän tiedon levittäminen rapauttaa tätä luottamusta ja voi jopa johtaa yhteiskunnan jakautumiseen, jossa ihmiset eivät enää jaksa uskoa toistensa puheisiin.
Jatkuva väärän tiedon levittäminen voi aiheuttaa vakavia yhteiskunnallisia ja yksilöllisiä ongelmia. Tämä on syy siihen, miksi sen tunnistaminen ja korjaaminen on niin tärkeää. On olennaista muistaa, että vaikka faktat voivat olla vääristyneitä tai väärin tulkittuja, suurin haaste ei ole pelkästään tiedon korjaaminen vaan myös se, miten voimme palauttaa luottamuksen siihen, että voimme elää yhteiskunnassa, jossa oikeat faktat eivät ole pelkästään välineitä tietyn agendan ajamiseksi, vaan ne todella heijastavat maailmaa sellaisena kuin se on.
Miten valokuvat muokkaavat uskomuksiamme: totuudenmukaisuuden vaikutus
Valokuvat, jotka eivät tarjoa todisteita väitteen totuudellisuudesta, voivat silti vaikuttaa merkittävästi siihen, kuinka uskomme väittämiin. Tämä ilmiö, jota kutsutaan "totuudenmukaisuudeksi" (truthiness), ilmenee silloin, kun valokuvat, jotka eivät liity suoraan väitteen paikkansapitävyyteen, luovat vaikutelman, että väite on totta. Tällaista vaikutusta on tutkittu monilla eri kokeilla, joissa valokuvia on käytetty osana väittämien esittämistä ilman, että niillä olisi oikeasti mitään merkitystä väitteen sisällön kannalta.
Yksi varhaisimmista kokeista, joka tutki ei-toiminnallisten valokuvien vaikutusta, oli trivia-testi, jossa osallistujat näkivät sarjan yleisön tietämysväittämiä tietokoneen näytöllä (Newman ym., 2012). Kokeessa väittämät esitettiin joko valokuvan kanssa tai ilman sitä, ja tutkimuksen keskeinen havainto oli se, että valokuvat vaikuttivat osallistujien uskomuksiin. Vaikka valokuvat eivät antaneet mitään todellista tietoa väitteen oikeellisuudesta – esimerkiksi kirahvin kuva ei voi kertoa, voiko kirahvi hypätä – valokuvan läsnäolo johti siihen, että osallistujat olivat valmiimpia uskomaan väitteiden olevan totta.
Toisessa kokeessa, joka oli osa samaa tutkimusta, osallistujat pelasivat "Dead or Alive" -peliä, jossa heidän piti arvioida, olivatko tietyt julkisuuden henkilöt elossa vai kuolleita. Samoin kuin aiemmassa kokeessa, väittämiä esitettiin joko valokuvan kanssa tai ilman, mutta nyt valokuvan esittämä henkilö ei antanut mitään todellista tietoa siitä, oliko hän elossa vai ei. Erikoista tässä kokeessa oli, että sama valokuva voi vaikuttaa siihen, hyväksyttiinkö väite "Tämä henkilö on elossa" vai "Tämä henkilö on kuollut". Tämä viittaa siihen, että valokuvat voivat paitsi vahvistaa tiettyjä uskomuksia, myös vääristää niitä merkittävästi, riippumatta siitä, mitä väitteet itse asiassa sanoivat.
Tämä totuudenmukaisuuden vaikutus ilmenee myös muilla elämänalueilla. Esimerkiksi kaupankäynnin ennustamisessa osallistujat arvioivat taloudellisten hyödykkeiden tulevia hintakehityksiä valokuvien kanssa tai ilman niitä. Valokuvien käyttö lisäsi uskoa väitteiden paikkansapitävyyteen, erityisesti silloin, kun väite oli positiivinen (esimerkiksi ennuste, että hyödyke tulee nousemaan arvossa). Tämä ilmiö ei rajoitu pelkästään yleisiin uskomuksiin; myös tavaroiden, kuten viinien, laadun arvioinnissa ihmiset olivat taipuvaisempia uskomaan väitteitä korkeasta laadusta silloin, kun viinipullojen etiketeillä oli valokuvia.
Tämä kuvien vaikutus ei rajoitu vain siihen, kuinka uskomme yleisiin väittämiin, vaan se ulottuu myös muistin vääristymisiin. Esimerkiksi kokeessa, jossa osallistujat arvioivat, olivatko he suorittaneet tiettyjä toimintoja (esimerkiksi ruokkimassa eläintä simuloidussa eläintarhassa), osallistujat olivat valmiimpia uskomaan, että olivat suorittaneet toiminnon silloin, kun he näkivät valokuvan, vaikka eivät olisikaan tehneet sitä. Tämä on yllättävää, sillä aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että valokuvat voivat vääristää muistia vain, kun niitä on yhdistetty muihin suggestiivisiin tekniikoihin, kuten toistoihin tai ehdotuksiin.
Kokonaisuudessaan valokuvien käyttö voi vaikuttaa ihmisten arvioihin ja uskomuksiin merkittävästi – ei vain tietyn väitteen todenperäisyyteen, vaan myös arvion tekoon tavaroista ja omasta toiminnasta. Miten valokuvat sitten luovat tällaisia vaikutuksia? Voimme tarkastella muutamia mahdollisia mekanismeja.
Ensimmäinen mahdollisuus on, että valokuvat luovat luottamusta. Valokuvat ovat usein yksityiskohtaisia ja näyttävät todellisia tapahtumia, joten ne voivat luoda illuusion siitä, että ne ovat luotettavaa tietoa. Vaikka valokuva ei tarjoaisi mitään konkreettista näyttöä väitteen totuudellisuudesta, se voi silti saada meidät uskomaan väitteen olevan totta pelkästään kuvan uskottavuuden vuoksi. Toiseksi, valokuvat voivat myös vaikuttaa kognitiivisen sujuvuuden kautta: niiden katsominen voi helpottaa väitteen käsitteellistä käsittelyä ja siten vaikuttaa siihen, kuinka uskomme siihen. Kolmas mahdollisuus on, että valokuvat luovat vaikutelman todisteista, vaikka ne eivät oikeasti toimi sellaisina.
Nämä mekanismit, jotka tekevät valokuvista niin voimakkaita uskomusten ja muistojen vääristäjiä, osoittavat, että jopa yksinkertainen valokuvan lisääminen voi muokata ajatteluamme. Tässä kontekstissa on tärkeää ymmärtää, että valokuvat eivät ole objektiivisia todisteita, vaan ne voivat olla tehokkaita manipulaatioiden välineitä. Tämä korostaa tarvetta olla kriittinen kaikenlaista visuaalista materiaalia kohtaan, jota kohtaamme päivittäin – erityisesti digitaalisessa maailmassa, jossa kuvia voidaan helposti muokata ja käyttää vaikuttamaan mielipiteisiin ja uskomuksiin.