Kuinka digitaalinen media muokkaa uskomusten muodostumista ja poliittisia liikkeitä

Digitaalisen teknologian ja erityisesti internetin rooli uskomusten muodostumisessa ja poliittisessa mobilisaatiossa on kasvanut merkittävästi viime vuosikymmeninä. Vanhassa mediaympäristössä, kuten kaapelitelevision ja keskusteluohjelmien aikakaudella, oli hyvin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, järjestäytyä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen keskusteluun laajassa mittakaavassa. Digitalisoitumisen myötä tämä mahdollisuus on muuttunut radikaalisti. Esimerkiksi Black Lives Matter -liike ei olisi voinut muuttaa keskustelua mustien miesten poliisitapauksista ilman matkapuhelimien tarjoamaa mahdollisuutta tallentaa väkivaltaiset tapahtumat ja jakaa niitä nopeasti YouTubessa tai Facebookissa. Vastaavasti internetin avulla äärioikeistolaiset ryhmät ovat saaneet itselleen uusia kanavia, kuten Twitterin ja YouTuben, joissa he voivat kokoontua, ruokkia toisensa vihaa ja vaikuttaa väkivaltaisten hyökkäysten toteuttamiseen ympäri maailmaa.

YouTube on erityisesti noussut keskiöön apoliittisen disinformaation leviämisessä. Esimerkiksi rokotuksia vastustavat ja litteän maan teorioita levittävät ryhmät ovat löytäneet sieltä tehokkaita kanavia "opetustensa" levittämiselle. Näin ollen, kun tarkastellaan sosiaalista mobilisaatiota ja tiedon leviämistä, on keskeistä ymmärtää, kuinka internetin tarjoamat mahdollisuudet muokkaavat uskomusten muodostumista. Tämä on erityisen tärkeää niin demokraattisessa kuin väkivaltaisessa poliittisessa kontekstissa.

Internetin rooli on tässä kontekstissa monivivahteinen. Se on mahdollistanut tiettyjen liikkeiden nousun, mutta samalla tarjonnut alustan disinformaatiolle, joka muokkaa kollektiivista todellisuuskäsitystä ja vaikuttaa yksilöiden mielipiteisiin. Erityisesti ideologiat, jotka kyseenalaistavat tieteellisen asiantuntijuuden ja valtavirran näkemykset, ovat löytäneet voimakkaan ja laajamittaisen kannatuksen digitaalisten alustojen kautta.

Uskon, että molemmat, sekä agentuurin että rakenteen näkökulmat, ovat keskeisiä ymmärtäessä sitä, miten yhteiskunnalliset ja poliittiset liikkeet muovautuvat tänä päivänä. Erityisesti näiden kahden tekijän vuorovaikutus on tärkeää. Digitalisaatio on mahdollistanut sen, että suuret ja strategiset toimijat voivat vaikuttaa rakenteisiin ja instituutioihin pitkällä aikavälillä. Samalla internetin tarjoamat mahdollisuudet ovat luoneet uudenlaisen ekosysteemin, jossa uskomusten ja arvojen vaihto on nopeaa ja globaalia.

Näin ollen on tärkeää ymmärtää, että nykyinen episteeminen kriisi ei ole vain teknologian seurausta. Se on osa laajempaa, syvempää kehitystä, jossa luottamus instituutioihin on heikentynyt ja perinteiset arvot ovat joutuneet kyseenalaistetuiksi. Tämä ei rajoitu pelkästään Yhdysvaltoihin tai länsimaihin, vaan on laajasti levinnyt ilmiö ympäri maailmaa. Yksi tärkeimmistä syistä tähän muutokseen on se, että yhteiskunnat ovat siirtyneet kohti aikaisempaa suurempaa eriarvoisuutta ja epävarmuutta, ja tämä on heijastunut myös siihen, miten kansalaiset suhtautuvat yhteiskunnallisiin instituutioihin ja niiden rooliin.

Pohjimmiltaan internetin tarjoamat mahdollisuudet voivat muokata uskomusten ja poliittisten liikkeiden dynamiikkaa tavalla, joka oli vielä muutama vuosikymmen sitten mahdotonta kuvitella. Tämä kehitys tuo mukanaan sekä mahdollisuuksia että uhkia, ja sen vaikutuksia on tarkasteltava jatkuvasti, jotta ymmärrettäisiin, millä tavoin digitaaliset ympäristöt muovaavat tulevaisuuden poliittisia ja yhteiskunnallisia rakenteita.

Miten digitaaliset uutiset ja disinformaatio muuttavat mediaympäristöä?

Sanomalehtien alasajo on vähentänyt tiedonvälitystä ja tutkivaa journalismia ympäri Yhdysvaltoja, ja taloudellisesti heikot uutisorganisaatiot ovat entistä vähemmän kykeneviä ylläpitämään toimituksellista itsenäisyyttään ja eettistä rehellisyyttään. Tämä on todellinen uhka lehdistönvapaudelle, sillä vapaana pidetty lehdistö pystyy vastustamaan valtaelimiä ja muita suuria instituutioita. Kun uutisorganisaatiot kamppailevat selviytymisestään, ne ovat entistä alttiimpia oikeusvaateille, jotka voivat ajaa ne konkurssiin. Ne myös pyrkivät miellyttämään niitä mainostajia, jotka ovat jääneet jäljelle. Entisaikojen suuret uutisorganisaatiot pitivät tiukasti erillään toimituksellisen ja liiketoimintaosaston toiminnot, mutta nykyiset digitaaliset uutisyritykset eivät enää noudata tätä sääntöä, eivätkä vanhatkaan organisaatiot puolusta sitä enää periaatteena. Yksi tällaisen muutoksen ilmenemismuodoista on niin kutsuttu "native advertising", jossa mainoksia tuottaa uutisorganisaation oma yksikkö, ja ne on tehty näyttämään lähes samalta kuin toimituksellinen sisältö.

Digitaalisen aikakauden ihailijat pitivät julkisen keskustelun portinvartijoiden tuhoutumista yhtenä Internetin suurimmista eduista. Tämä oli kuitenkin kaksiteräinen miekka: vaikka digitaalinen maailma on tarjonnut enemmän mahdollisuuksia yksilöiden mielipiteiden ja luomusten jakamiseen ilman suurten mediayhtiöiden, omistajien, toimittajien tai tuottajien lupaa, samalla on avautunut portit huhuillalle, valheille ja yhä hienostuneemmille propagandan, huijausten ja manipulaation muodoille.

Samalla sosiaalisen median maailma on täynnä bottien, trollejen ja valeuutissivustojen luomaa hälyä, ja se on altis erilaisten manipulointistrategioiden, kuten hakukoneoptimoinnin ja mikrotavoittamisen, vaikutuksille. Tämä vuorovaikutus ei ole enää erillistä: vanhan mallin mukaan uutiset kulkivat suurelta yleisöltä mielipidejohtajille ja sieltä eteenpäin, mutta nykyisessä ympäristössä uutisten leviämistä on vaikea jäljittää, sillä viestit voivat kulkea monia eri reittejä.

Kehitykselle on tyypillistä myös se, että valeuutiset leviävät nopeammin ja laajemmalle kuin totuus. Eräässä tutkimuksessa, jossa analysoitiin miljardin uutistarinaa ja videota Twitterissä, havaittiin, että valeuutiset leviävät huomattavasti pidemmälle ja nopeammin kuin totuudenmukaiset uutiset. Valeuutisten leviämistä edesauttaa se, että ne ovat usein tuoreempia ja tunnepitoisempia kuin totuus.

Digitaalisten lähetyskanavien avulla disinformaatio on saanut valtavan kasvualustan. Perinteinen tiedonvälitys oli aikanaan uskottavaa osaksi institutionaalisen autonomian ja ammattilaisuuden takia, mutta nykyään monenlaisten digitaalisten lähteiden, mukaan lukien sosiaalisen median vaikuttajien ja poliitikkojen, rooli on korvannut vanhan tiedonvälitysmallin. Tämän vuoksi uutisten totuudellisuus ja luotettavuus ovat joutuneet suurimpien haasteiden eteen: samalla kun välineet tiedon levittämiseen ovat moninkertaistuneet, virheellisen tiedon tai disinformaation leviäminen on myös helpottunut.

Erityisesti tärkeää on tunnistaa se, kuinka digitaalinen aikakausi on avannut mahdollisuuksia aiempaa laajempaan ja nopeampaan tiedonlevitykseen, mutta myös entistä haastavampaan tiedon tarkistukseen. Portinvartijat, jotka ennen suojelivat yleisöä valheilta, ovat osittain kadonneet, ja heidän tilalleen on tullut monenlaisia vaihtoehtoisia kanavia, jotka voivat levittää mitä tahansa tietoa, mutta eivät välttämättä ole vastuussa sen paikkansapitävyydestä tai eettisyydestä.

Miksi digitaalinen disinformaatio on nykyään niin vaarallista ja miten se on kehittynyt?

Vuonna 1997 hän varoitti, että verkon raja-aitojen murtuessa ihmiset alkaisivat epäillä perinteisiä uutislähteitä ja kääntyä uusien, epävirallisten lähteiden puoleen. Tämä huoli toteutui täysin. Tänä päivänä digitaalinen disinformaatio on kehittynyt teollistuneeksi ja tehokkaaksi työkaluksi, jota käytetään erityisesti poliittisten ja taloudellisten etujen ajamiseen. Verkon alkuperäiset epäviralliset ja satunnaiset huhut ovat saaneet seuraajikseen järjestäytyneitä ja koordinoituja kampanjoita, joissa hyödynnetään niin yksityisiä tietokantoja kuin automaattisia bottiverkostoja.

Mikä erottelee nykyisen digitaalisen disinformaation aikaisemmista ilmiöistä? Ensinnäkin, Internet ei ole enää uusi väline. Se on ollut osa arkea yli kaksikymmentä vuotta. Siksi sen kyky levittää tietoa – niin totta kuin väärää – on saavuttanut uusia mittasuhteita. Digitaalinen ekosysteemi, joka koostuu verkkosivustoista, somealustoista ja keskustelufoorumeista, toimii kuin hyvin viritetty seismografi, joka reagoi kaikkeen, mikä herättää tunteita ja huomiota. Tällöin väärän tiedon leviäminen ei ole enää vain satunnaista tai epätoivoista, vaan se on kytketty monimutkaisille algoritmeille ja suunniteltu tarkasti vaikuttamaan yleisön mielipiteisiin.

Toinen merkittävä muutos on se, että disinformaation levittäjät ovat kehittyneet entistä ammattimaisemmiksi. Nykyisin voimme nähdä, miten tietyt tahot rahoittavat ja organisoivat globaalisti toimivia ajatushautomoita, joiden tehtävänä on levittää tietynlaista ideologiaa tai poliittista viestiä. Näihin toimijoihin lukeutuvat esimerkiksi Koch-veljesten tukemat Atlas Network -verkostot, jotka levittävät markkinatalouspohjaisia ja oikeistopopulistisia ajatuksia ympäri maailmaa. Tätä ilmapiiriä vahvistavat myös mediaorganisaatiot, jotka tuottavat ja levittävät valikoituja narratiiveja, jotka tukevat näiden verkostojen etuja.

Olisi virhe olettaa, että disinformaatio on vain yksittäinen vaalitilanteiden lieveilmiö. Sen juuret ulottuvat syvälle yhteiskuntiin, joissa valtakeskittymät eivät pelkää käyttää tietotekniikkaa omien etujensa ajamiseen. Digitalisaatio on tehnyt valeuutisten ja salaliittoteorioiden leviämisestä entistä nopeampaa ja tehokkaampaa. Samalla on tullut mahdolliseksi manipuloida laajoja kansanryhmiä, hyödyntämällä yksilöiden henkilökohtaisia tietoja ja käyttäytymismalleja.

Tässä ajassa on tärkeää huomata, että digitaalinen disinformaatio ei ole vain ideologisten tai poliittisten kampanjoiden väline. Se on muuttunut kokonaisvaltaiseksi työkaluksi, jolla luodaan epäluottamusta ja jakautuneisuutta yhteiskunnassa. Väärän tiedon leviäminen ruokkii polarisaatiota ja estää rationaalista keskustelua. Se asettaa kyseenalaiseksi totuuden ja sen, mitä pidämme yleisesti hyväksyttynä tietona.

Ymmärtäminen siitä, että disinformaatio on monivaiheinen ja monimutkainen prosessi, on elintärkeää. Se ei ole vain yksittäisten valeuutisten luomista, vaan osa laajempaa järjestelmää, joka yhdistää taloudellisia ja poliittisia etuja, teknologiaa ja käyttäytymistieteitä. Yhteiskunnan jäseninä meidän on opittava tunnistamaan tällaiset disinformaation mekanismit ja kehitettävä kyky arvioida uutisia ja tietoa kriittisesti. Tietoisuuden lisääminen ja koulutus ovat avainasemassa, jotta emme jää alttiiksi näille uusille manipulaatio- ja vaikutusvälineille.

Miksi tiedon manipulointi ja disinformaatio ovat uhka demokratialle?

Project Veritas, jota on syytetty valheellisten tarinoiden luomisesta ja tiedon vääristämisestä, pyrkii usein saamaan julkisuutta ja häpäisemään tietyt organisaatiot ja ryhmät. Vaikka monet sen operaatioista ovat epäonnistuneet, kuten esimerkiksi yritys huijata Washington Post juoksemaan valeuutista Alabama-senatissa ehdolla olleesta Roy Mooresta, sen toiminta on saanut tukea libertaariselta äärioikeistolta. Tämä luo kuvan siitä, kuinka tiedon vääristämisen ja manipuloinnin käytännöt voivat tukea poliittisia agendoja, jotka haluavat vähentää säänteleviä toimenpiteitä ja suojella yritysmaailman etuja.

Yhtä lailla, kuten Heartland Institute ja Competitive Enterprise Institute (CEI), monet libertaariset ajatushautomo- ja eturyhmät pyrkivät heikentämään tieteellisten tutkimusten ja asiantuntijatiedon roolia. Esimerkiksi Heartland Institute on saanut tukea Exxon Mobililta ja pyrkinyt levittämään ilmastonmuutoksen kieltämistä ja tupakkateollisuuden etuja. CEI on puolestaan edistänyt DDT:n käytön palauttamista ja kyseenalaistanut haitallisten kemikaalien vaikutuksia, vaikka tutkimukset ovat todenneet niiden vaarallisuuden.

Tällaisilla toimilla on pitkä historia ja ne eivät rajoitu vain muutamiin esimerkkeihin. Rikkaiden ja suuryritysten rahoittamat verovapaiden järjestöjen ja ajatushautomoiden vaikutusvalta on kasvanut ja ne ovat pyrkineet horjuttamaan demokraattisten instituutioiden luotettavuutta. Esimerkiksi Kochin perheen rahalliset panostukset ovat johtaneet verovapaiden "sosiaalisen hyvinvoinnin" järjestöjen syntymiseen, jotka saavat tukea rahakkaista tahoista ja edistävät markkinavetoista ideologiaa. Tämä rahallinen vaikutus on osaltaan luonut nykyisen disinformaation ja tiedon manipulaation kentän, jossa tieteelliset faktoja vähätellään ja jopa vääristellään poliittisten intressien mukaisiksi.

Samalla on tärkeää ymmärtää, että nämä toimet eivät ole pelkästään yksittäisten tahojen suorittamia virheitä, vaan ne ovat osa laajempaa strategiaa, jossa hyödynnetään verotuksellisia aukkoja ja julkista politiikkaa vääristämään kansalaiskeskustelua. Esimerkiksi Kochin verkoston luoma Freedom Partners -organisaatio käytti verovapaita sääntöjä hyväkseen rahoittaakseen äärioikeistolaisia agendoja ja luodakseen verovapaita lahjoituksia, jotka piilottivat todelliset rahoittajat ja varmistivat, että tämä toiminta jäi tutkinnan ulkopuolelle.

Tällaisilla strategioilla on ollut tuhoisia seurauksia demokratialle ja tiedon puolueettomuudelle. Disinformaatio ei ole pelkästään propagandaa tai huonoa journalismia, vaan se on systemaattinen yritys hämärtää totuuden ja valheiden rajaa, jotta poliittiset ja taloudelliset intressit voivat ohjata julkista keskustelua omiin tarkoitusperiin. Tällöin myös kansalaisyhteiskunnan, tiedon ja tutkijoiden rooli heikkenee, ja väärän tiedon voima kasvaa.

On tärkeää huomioida, että disinformaatio ja tietoisuuden manipulointi eivät rajoitu vain teknologian kehitykseen, kuten botteihin ja algoritmeihin. Ne ovat syvään juurtuneita rakenteellisia ongelmia, jotka liittyvät vallan ja varallisuuden jakautumiseen. Liian kapea selitys nykyisestä demokratian kriisistä voi johtaa vääränlaisiin toimiin ja ratkaisuihin. Pelkkä tekninen säätely tai botteihin keskittyminen ei riitä, jos ongelma on juuriltaan poliittinen ja taloudellinen.

On myös tärkeää huomata, että hallitsevia voimia ei ole vain ulkopuoliset toimijat, kuten Venäjän trollit tai ulkomaiset vaikuttajat. Yksi suurimmista uhista demokratialle on sisäisesti muotoutunut järjestelmä, jossa varakas eliitti ja monikansalliset yritykset rahoittavat ajatushautomoita, jotka kyseenalaistavat tieteellisten tosiasioiden paikkansapitävyyden ja levittävät disinformaatiota yhteiskunnassa. Nämä ryhmät, jotka vaikuttavat verovapaiden järjestöjen ja ajatushautomoiden kautta, pyrkivät systemaattisesti heikentämään kansalaisten luottamusta virallisiin instituutioihin.

Demokratian ja tieteellisen tiedon pelastamiseksi on olennaista tunnistaa tämä disinformaation ja tiedon manipuloinnin rakenteellinen luonne. Koko järjestelmän ymmärtäminen, jossa valta ja raha yhdistyvät, on avain oikeiden ratkaisujen löytämiseen. Politiikan ja julkisen keskustelun tulisi keskittyä enemmän siihen, miten vahvistamme kansalaisyhteiskunnan kyvyn torjua valheellista tietoa ja puolustaa tieteellisiä faktoja.