Miten väärä tieto leviää ja miten se muovaa uskomuksiamme?

Väärä tieto, tai niin kutsuttu "fake news", on noussut yhdeksi 2000-luvun alun keskeisistä ongelmista. Tällainen tieto on levinnyt laajasti eri kanavissa, erityisesti internetin ja sosiaalisten verkostojen kautta. Tämän ilmiön ymmärtäminen on keskeistä, koska väärän tiedon vaikutukset voivat olla syvällisiä ja laaja-alaisia, koskien niin politiikkaa, tiedettä kuin arkipäiväistä elämää. Väärän tiedon tunnistaminen ja sen leviämisen mekanismien ymmärtäminen on askel kohti tehokkaampia torjuntakeinoja.

Väärän tiedon leviäminen ja sen hyväksyminen ei ole pelkästään satunnaista. On olemassa selkeitä psykologisia ja sosiaalisia prosesseja, jotka vaikuttavat siihen, miksi ihmiset jakavat ja uskovat harhaanjohtaviin tietoihin. Usein nämä prosessit liittyvät tunteisiin, ryhmäidentiteettiin ja kognitiivisiin vinoumiin. Ihmiset eivät aina arvioi tiedon todenperäisyyttä loogisesti ja kriittisesti, vaan saattavat hyväksyä sen, mikä tuntuu henkilökohtaisesti tutulta, mukautuvalta tai tunteita herättävältä.

Väärä tieto saattaa näyttää totuudelta, koska se vastaa ennakkoluulojamme tai uskomuksiamme. Tämä ilmiö on erityisen voimakas silloin, kun tieto on esitetty sellaisessa muodossa, joka näyttää asiantuntevalta ja auktoritatiiviselta, mutta on todellisuudessa manipuloitua. Yksi keskeinen tekijä on niin sanottu "truthiness", jossa informaation todellisuus ei ole tärkein tekijä, vaan sen esittämistapa ja tunne siitä, että se on totta.

Sosiaalisten verkostojen ja digitaalisen median aikakaudella väärän tiedon levittämisen dynamiikka on muuttunut huomattavasti. Tiedon tuotanto, kulutus ja jakaminen tapahtuvat uusilla tavoilla, jotka eroavat perinteisestä journalistisesta käytännöstä. Ihmiset voivat jakaa tietoa sekunneissa, ilman tarkempaa pohdintaa sen totuudellisuudesta. Tämä on saanut aikaan suuria haasteita tiedonvälitykselle ja herättänyt keskustelua siitä, miten tätä ilmiötä voidaan hallita ja torjua.

Eräs keskeinen haaste on se, että väärän tiedon hyväksyminen ja sen jakaminen eivät ole vain yksilön päätöksentekoa, vaan ne ovat usein sidoksissa yhteisön ja ryhmän paineisiin. Ihmiset voivat kokea, että heidän on jaettava tietyntyyppistä tietoa osana ryhmänsä identiteettiä tai arvomaailmaa, vaikka tämä tieto ei olisi totta. Tämä yhteisöllinen ulottuvuus tekee väärän tiedon leviämisestä entistä monimutkaisempaa, koska se liittyy syvällisiin psykologisiin ja sosiaalisiin tekijöihin.

Väärän tiedon torjunta ei ole pelkästään tiedon korjaamista, vaan siihen liittyy myös motivaation ja asenteiden muutoksia. Väärän tiedon torjumisessa on tärkeää ymmärtää, että ihmisten uskomuksia ei voida helposti muuttaa pelkästään faktatietojen tarjoamisella. Kognitiivisten vinoumien ja ryhmäidentiteettien rooli on keskeinen, ja siksi on tärkeää kehittää strategioita, jotka ottavat huomioon nämä psykologiset ja sosiaaliset tekijät. Tällaisia strategioita ovat muun muassa "psykologinen rokote", jossa ihmiset koulutetaan tunnistamaan ja torjumaan väärää tietoa ennen kuin se ehtii vaikuttaa heidän uskomuksiinsa.

Tärkeää on myös, että väärän tiedon torjuminen ei ole vain yksilöiden vastuulla, vaan siihen liittyy myös yhteiskunnallisia rakenteita ja instituutioita, kuten journalistisia käytäntöjä, poliittisia päätöksentekijöitä ja tiedeyhteisöjä. Väärän tiedon tehokas torjuminen edellyttää monenlaista yhteistyötä ja tietoisuuden lisäämistä siitä, miten väärä tieto toimii ja miksi ihmiset uskovat siihen.

Miten tieteelliset julkaisut ja väärinkäytökset vaikuttavat luotettavuuteen ja tutkimuksen rehellisyyteen?

Tieteellinen julkaiseminen on ollut keskeinen osa tutkimusprosessia jo pitkään, mutta viime vuosina se on joutunut lisääntyvän kritiikin kohteeksi. Yksi merkittävimmistä huolenaiheista on ollut tutkimuksen toistettavuus ja luotettavuus. Useiden tutkimusten mukaan suuren osan tieteellisistä julkaisuista, erityisesti lääketieteellisten ja biotieteellisten alojen tutkimuksista, on havaittu olevan virheellisiä, väärin tehtyjä tai jopa kokonaan tekaistuja. Väärinkäytökset tieteellisessä julkaisemisessa ovat nousseet esiin useiden merkittävien peruutusten ja epäeettisten käytäntöjen myötä, mikä on johtanut tieteellisten yhteisöjen ja yleisön epäluottamukseen.

Toinen keskeinen haaste on tutkimusjulkaisujen peruutukset, joita tapahtuu yhä enemmän. Peruutuksia voi esiintyä monista syistä, mutta yleisimmät syyt liittyvät tutkimuksellisiin virheisiin tai tietoisesti vääristettyihin tietoihin. Esimerkiksi tutkimus, jossa löydettiin todisteita datan manipuloinnista tai plagioinnista, voi johtaa siihen, että koko artikkeli perutaan. Bar-Ilan ja Halevi (2017) tutkivat peruutettujen artikkelien aikarajoituksia ja huomasivat, että suurin osa peruutuksista tapahtuu usein vasta sen jälkeen, kun tutkijat ovat saaneet tietoisuutta virheistä. Tämä voi johtua siitä, että julkaisu- ja vertaisarviointiprosessit eivät aina ole riittävän kattavia tai tehokkaita estämään väärinkäytöksiä.

Erityisesti lääketieteellisessä ja biotieteellisessä tutkimuksessa väärinkäytöksiä on havaittu lisääntyvässä määrin. Väärät tiedot voivat johtaa virheellisiin kliinisiin suosituksiin tai jopa potilasturvallisuuden vaarantamiseen. Esimerkiksi vuosina 1998-1999 Budd et al. (1999) tarkastelivat peruutettujen lääketieteellisten tutkimusten vaikutuksia ja totesivat, että vääristellyt tiedot voivat johtaa huomattaviin ongelmiin lääkärin käytännöissä ja potilashoidoissa.

Verkostoituminen ja tutkimusjulkaisujen jakaminen digitaalisessa ympäristössä ovat tuoneet omat haasteensa. Esimerkiksi sosiaalisen median rooli tieteellisten tietojen levittämisessä on kasvanut merkittävästi. Greenwood et al. (2016) tutkivat, kuinka sosiaalinen media vaikuttaa tieteelliseen keskusteluun ja huomasivat, että vaikka tieteelliset artikkelit saavat suurta huomiota verkossa, harva niistä sisältää uutta tieteellistä tietoa. Tämä ilmiö voi osaltaan johtaa virheellisiin käsityksiin ja väärinkäsityksiin tieteellisistä löydöksistä.

Tieteellisten väärinkäytösten käsittelyssä on myös huomioitava, että monet peruutukset ja väärinkäytökset eivät välttämättä tule julkisiksi heti, mikä tekee väärinkäytösten tunnistamisesta ja tutkimuksen eheyden varmistamisesta entistä vaikeampaa. Esimerkiksi "retraction watch" -verkkosivuston mukaan suurin osa peruutetuista tutkimuksista ei saa laajaa huomiota tieteellisessä yhteisössä, ja sen vuoksi tiedon virheellisyys voi jatkua pitkään ennen kuin se tulee yleisesti tunnetuksi.

Lopuksi, tieteellisen tutkimuksen luotettavuus ja rehellisyys ovat perusasioita, jotka vaikuttavat paitsi akateemiseen yhteisöön myös yhteiskuntaan laajemmin. Väärinkäytökset, kuten datan manipulointi, plagiointi ja tutkimusvirheiden peittäminen, voivat vaikuttaa suoraan siihen, miten luotettavina tieteellisiä löydöksiä pidetään. Tämä on erityisen tärkeää niille, jotka tekevät päätöksiä politiikassa, lääketieteessä ja muilla elämän alueilla, joissa tieteellinen tutkimus on keskeistä. Tämän vuoksi on tärkeää, että tieteellinen yhteisö jatkuvasti kehittää mekanismeja tutkimuksen luotettavuuden varmistamiseksi ja että tutkijat itse ottavat vastuuta tutkimustensa laadusta.

Miksi negatiivinen vinouma voi vaikuttaa totuuden arviointiin?

Totuuden arvioinnissa ihmiset saattavat käyttää monia eri strategioita, joista yksi keskeisimmistä on arvioida tiedon uskottavuutta tai todennäköisyyttä. Tämä arviointi voi perustua siihen, miten hyvin tieto sopii yhteen muiden uskomusten kanssa tai onko se sisäisesti johdonmukaista. Kuitenkin tämä arviointi voi olla herkkä vinoumille, kuten negatiiviselle vinoumalle, joka vaikuttaa siihen, miten ihmiset arvioivat tietojen totuudenmukaisuuden eri asiayhteyksissä.

Aiempi tutkimus, kuten Hilbigin (2012b) työ, on esittänyt, että negatiivinen vinouma on yleinen vastausvinouma, joka ilmenee erityisesti silloin, kun ihmiset kohtaavat kielteisesti muotoiltuja väittämiä. Hilbigin tutkimus osoitti, että ihmiset voivat usein pitää negatiivisesti muotoiltuja väittämiä todenmukaisempina verrattuna vastaaviin positiivisesti muotoiltuihin väittämiin, vaikka tiedot olisivat itse asiassa identtisiä. Tämä viittaa siihen, että negatiivinen muotoilu voi vaikuttaa siihen, kuinka todenmukaisena väite koetaan, vaikka se olisi täysin väärä.

Tutkimuksessa ilmenevät kolme keskeistä tekijää, jotka voivat moderoida negatiivisen vinouman ilmenemistä totuuden arvioinnissa: yksilöiden odotukset, negatiivisuuden lähde ja psykologinen etäisyys väitteen sisältöön. Ensinnäkin, yksilön odotukset siitä, kuinka uskomattomalta tai uskottavalta tietty väite tuntuu, voivat vaikuttaa siihen, miten he arvioivat väitteen totuudenmukaisuuden. Esimerkiksi, jos väite, joka sanoo "80% parisuhteista kestää vähintään kymmenen vuotta", on esitetty väitettynä totuutena, mutta henkilö odottaa, että vain 40% parisuhteista kestää niin kauan, tämä voi tehdä väitteestä epäuskottavan.

Toiseksi, negatiivinen vinouma voi ilmetä eri tavoin riippuen siitä, mikä on tiedon lähde. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että negatiivisuus on usein yhteydessä uutisiin, kun taas positiivisuus liittyy enemmänkin suostutteluyrityksiin. Jos poliitikko jakaa negatiivista tietoa, se saattaa vaikuttaa uskottavammalta kuin positiivinen tieto, joka taas saattaa herättää epäilyksiä. Tällöin negatiivisen ja positiivisen muotoilun vaikutus voi olla vahvempi riippuen siitä, miten tieto esitetään.

Kolmanneksi, psykologinen etäisyys väitteen sisältöön voi myös vaikuttaa siihen, kuinka ihmiset arvioivat tiedon totuudenmukaisuutta. Jos väite tuntuu liian kaukaiselta tai ei resonoi yksilön henkilökohtaisen kokemuksen kanssa, se saattaa vaikuttaa epäuskottavalta. Tutkimukset ovatkin osoittaneet, että tiettyjen väitteiden arviointi voi vaihdella sen mukaan, kuinka läheltä tai kaukaa ihmiset kokevat niiden olevan verrattuna omaan elämäänsä.

Tärkeää on huomata, että vaikka negatiivinen vinouma voi vaikuttaa voimakkaasti siihen, kuinka ihmiset arvioivat väitteiden totuudenmukaisuutta, tämä ei ole ainoa tekijä, joka ohjaa tätä arviointiprosessia. Yksilön odotukset, tiedon lähde ja psykologinen etäisyys ovat kaikki tekijöitä, jotka voivat joko vahvistaa tai heikentää negatiivisen vinouman vaikutusta. Tämä osoittaa, että totuuden arvioiminen on monimutkainen prosessi, joka riippuu useista eri tekijöistä ja ei ole pelkästään yhden tekijän vaikutuksen alainen.

Kuinka vakava on "fake news" -ongelma? Miten lähtötieto vaikuttaa julkisiin käsityksiin

"Fake news" -ilmiö on saanut laajaa huomiota erityisesti poliittisten kriisien ja vaalien aikana. Tähän termiin liittyvä keskustelu ja tutkimus ovat olleet erityisen voimakkaita Yhdysvalloissa vuoden 2016 presidentinvaalien jälkeen, mutta ei vain siellä. Tietynlaista disinformaatiota, jota esiintyy verkkotiloissa, kutsutaan nyt "fake newsiksi", ja se on noussut yhdeksi tärkeimmistä keskustelunaiheista demokratian ja sosiaalisen median suhteen. Tämä ongelma näkyi erityisesti Brexitin ja Donald Trumpin yllättävän vaalivoiton myötä. Molemmissa tapauksissa sosiaalinen media toimi välineenä, jonka kautta levitettiin väärää tietoa.

Fake newsin juuret eivät ole pelkästään sen sisällössä, vaan myös siinä, miten se on luonut uudenlaista politiikkaa. Tämä uusi muoto on saanut suuren suosion ja jopa uskottavuutta, koska monet sivustot naamioivat itsensä oikeiksi uutispalveluiksi. Niissä saattoi lukea, että paavi Francisco oli tukenut Donald Trumpia (mikä ei ollut totta), että FBI-agentti, joka oli mukana Clintonin sähköpostien vuotamisessa, oli osallinen murha-suicide-tapaukseen (mikä ei ollut totta), tai että mielenosoittajat olivat saaneet rahaa George Sorosilta (mikä oli jälleen väärää tietoa). Tällaiset uutiset saivat tuhansia, jopa miljoonia, jakoja Facebookissa.

Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että "fake news" ei ollut niin laajalle levinnyttä kuin yleinen käsitys antaa ymmärtää. Vuoden 2016 vaalien aikana vain noin 27 % amerikkalaisista aikuisista vieraili "fake news" -sivustoilla ja luki keskimäärin 5,5 artikkelia. Tämä määrä oli vain noin 2,6 % kaikista artikkeleista, joita amerikkalaiset lukivat "kovan uutisaiheen" verkkosivustoilta. Tämän tutkimuksen mukaan "fake newsin" kulutus on vähentynyt edelleen vuoden 2016 jälkeen.

Mediassa on kuitenkin tapana yksinkertaistaa tutkimustuloksia ja keskittyä otsikoihin, jotka voivat johtaa harhaan. Esimerkiksi otsikot kuten "Fake news: laaja leviämisalue, mutta vähäinen vaikutus" (Carey, 2018) tai "Enemmistö amerikkalaisista ei ollut altistunut 'fake news' -sisällölle vuoden 2016 vaaleissa" (Fox, 2019) saavat suuren huomion, mutta ne saattavat olla harhaanjohtavia, koska ne eivät anna oikeaa kuvaa siitä, miten "fake news" on vaikuttanut julkiseen keskusteluun ja vaalien tulokseen.

Vaikka "fake newsin" kulutus oli vähäistä verrattuna siihen, mitä yleinen julkisuus kuvitteli, sen psykologinen vaikutus ei ole vähäinen. Tähän on useita syitä, mutta yksi keskeinen tekijä on se, miten tieto esitetään ja miten ihmiset tekevät johtopäätöksiä siitä. Ihmiset ovat taipuvaisia pitämään totena sen, mitä he haluavat uskoa, ja tämä on yksi vahvimmista mekanismeista, jotka tekevät "fake newsista" niin tehokasta. Lisäksi sosiaalisen median algoritmit, jotka tuottavat räätälöityä sisältöä käyttäjille, voivat vahvistaa yksilön ennakkokäsityksiä ja luoda tietynlaisen kuplan, jossa väärä tieto kiertää ja vahvistaa itseään.

Tämä kupla on erityisen vaarallinen, koska se voi johtaa siihen, että ihmiset hyväksyvät väärän tiedon ilman kritiikkiä ja jakavat sitä eteenpäin, vahvistaen näin harhaanjohtavaa narratiivia. On tärkeää ymmärtää, että tämä ei ole vain yksittäisten henkilöiden vastuulla. Sosiaalisten verkostojen ja algoritmien rooli on merkittävä, ja se voi lisätä väärän tiedon leviämistä paljon tehokkaammin kuin perinteinen uutisvälitys.

Tässä yhteydessä on syytä tutkia myös sitä, kuinka media ja yleisö suhtautuvat tutkimustuloksiin ja tilastoihin. Esimerkiksi tutkimukset voivat kertoa, kuinka suuri osa väestöstä on altistunut "fake newsille", mutta sen vaikutus voi olla paljon syvempi, kuin pelkkä prosenttiluku antaa ymmärtää. Tässä vaiheessa tulee esiin lähtötiedon rooli: jos julkinen keskustelu perustuu väärään käsitykseen "fake newsin" laajuudesta, se voi vääristää koko keskustelua siitä, miten tämä ilmiö vaikuttaa yhteiskuntaan.

Fake newsin torjuminen ei ole yksinkertainen tehtävä, eikä siihen ole olemassa nopeita ratkaisuja. Se vaatii paitsi tietoa myös ymmärrystä siitä, miten ihmiset prosessoivat ja jakavat tietoa. Sosiaalisten ja poliittisten järjestelmien täytyy käsitellä tätä ilmiötä kokonaisvaltaisesti, ottaen huomioon niin yksilöiden käyttäytyminen kuin myös laajemmat yhteiskunnalliset tekijät, kuten median rooli ja algoritmien vaikutus.

Miten salaliittoteoriat muodostuvat ja miksi ne houkuttelevat meitä?

Ego puolestaan on myös kiinnostunut toiminnasta ja sopeutumisesta todellisuuteen. Tästä näkökulmasta toiminnan motivaatio tasapainottaa tiedonhalua, erityisesti silloin, kun joudumme tekemään päätöksiä välttämättömästi epätäydellisen tiedon pohjalta. Tiedon ja itsetunnon puolustamisen tarpeet luovat tavoitteita, jotka käynnistävät useita keskeisiä psykologisia prosesseja, kuten käsitteiden tarkentamisen, yksinkertaisten päättelytyökalujen kuten heuristiikkojen ja asenteiden käyttämisen, sekä vaivalloisemman tiedon analysoinnin. Näiden prosessien eteneminen riippuu siitä, kuinka korkealle ihmiset asettavat itselleen halutun luottamustason, tai kuten Shelly Chaiken on määritellyt, "luottamuskynnys". Alhainen luottamustaso johtaa käsitteiden aktivoitumiseen ja yksinkertaisiin päättelyprosesseihin, kun taas korkea luottamustaso saa ihmiset syventymään tarkempaan analyysiin, kunnes he saavuttavat halutun tason.

Ihmiset pyrkivät myös sosiaaliseen integraatioon, ja tämä tarve vaikuttaa heidän uskomuksiinsa. Uskomus siihen, että esi-isämme suojelevat meitä kuolemanjälkeisessä elämässä, saattaa vahvistaa egoa, mutta myös luoda sosiaalista integraatiota uskonnollisten yhteisöjen kanssa. Monet salaliittoteoriat ja tieteelliset uskomukset luovat automaattisia sosiaalisia yhteyksiä uskovien yhteisöön. Salaliittoteoriat auttavat ymmärtämään maailmaa, koska ne tarjoavat selityksiä tuntemattomille asioille ja antavat meille käsityksen maailmasta, joka vaikuttaa järjestäytyneeltä ja ennustettavalta.

Tutkimukset osoittavat, että salaliittoteorioiden syntyyn vaikuttavat ainakin kolme tekijää: (1) taipumus havaita kaavioita, (2) epävarmuus ja (3) tarve vähentää epävarmuutta. Salaliittoteorioissa on ominaista havaita kaavoja ja yhteyksiä siellä, missä niitä ei ole ilmeisesti olemassa. Esimerkiksi tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin salaliittoteorioiden ja epävarmuuden sietokyvyn välistä yhteyttä, havaittiin, että salaliittouskomukset korreloivat positiivisesti epävarmuuden sietämättömyyden kanssa ja taipumuksen kanssa nähdä kaavoja. Kun ihmiset kokevat epävarmuutta, he saattavat turvautua salaliittoteorioihin, koska nämä tarjoavat yksinkertaisia ja selkeitä selityksiä, jotka auttavat vähentämään epävarmuuden tunteita ja tekemään maailmasta ennustettavamman.

Epävarmuus, joka on määritelty epätietoisuuden tunteeksi, on yleisesti ottaen epämiellyttävä kokemus. Salaliittoteoriat tarjoavat yksinkertaisia ja helposti omaksuttavia selityksiä, jotka voivat lievittää tätä epämukavuutta ja tarjota maailmankuvan, jossa on selvät syy-seuraussuhteet. Tämä voi selittää, miksi ihmiset turvautuvat salaliittoteorioihin erityisesti silloin, kun he kokevat epävarmuutta elämässään.

Ihmiset tarvitsevat uskomuksia, jotka auttavat heitä navigoimaan tuntemattomassa ja saavuttamaan tavoitteitaan. Salaliittoteoriat tarjoavat heille ennustettavuutta ja varmuutta, mutta samalla ne saattavat vääristää todellisuutta ja estää objektiivista ymmärrystä maailmasta. On tärkeää muistaa, että vaikka salaliittoteoriat voivat tarjota helpotuksia epävarmuuden hetkellä, ne eivät välttämättä tarjoa todellista ja luotettavaa tietoa.